Toisaalta ymmärrän hyvin, että seurustelussa edetään varovaisesti, sillä kun lapsia on kyseessä ja välimatkaakin on jonkun verran, niin eihän sitä tarvitse heti rynnätä suin päin yhteen muuttamaan.
Myös meillä oli se tilanne, että minulla on lapsia aiemmasta liitosta, mutta miehelläni ei. Miehelle oli kova paikka totutella minun lapsiini, koska lapset ovat meluisia ja heille pitää olla tekemässä säännöllisin väliajoin ruokaa, pitää pistää heidät ajoissa nukkumaan, pitää viedä harrastuksiin jne. Alussa mies ei suostunut käymään luonani lasten ollessa minulla kuin tosi harvakseltaan suunnilleen tunnin kerrallaan. Toisaalta minusta se oli hyvä myös lasten kannalta, ettei heti joku "mörrimöykky" ilmaannu äkkiseltään oman äidin makuuhuoneeseen.
Päätin alussa, että miehen mukaan en ala menojani säätämään, vaan pidin huolen, että vaikka olisi tehnyt mieli jäädä päivystämään puhelinta kotiin varmuuden vuoksi miehen soittoja odotellessa, niin tapailin silti vapaaviikonloppuinani myös omia kavereitani.
Meidän suhde loppujenlopuksi johti siihen, että asumme kuitenkin yhdessä. Mies sopeutui lapsiin (okei, ei aina niin ihastuneena, mutta tulee toimeen). Mies keskittää ylitöitään ja menojaan niille päiville, kun lapset ovat luonani. Hommasimme telkkarin makuuhuoneeseemme, joten jos meteli käy liian kovaksi, mies vetäytyy makuuhuoneeseen katsomaan telkkaria tai lukemaan tai sitten hän lähtee vaikka kävelylle. Lapset ovat paljon isällään myös, joten on meillä kahdenkeskistäkin aikaa viikoittain.
Tiedän itsestäni, että en kyllä jaksaisi pitkää suhdetta, jos siinä ei näyttäisi tapahtuvan mitään edistystä. En myöskään haluaisi sitäkään, että suhteemme olisi pelkkä seksisuhde, vaan minä haluan miehestä seksin lisäksi myös kumppania jakamaan arkea ja juhlaa.
Teillä taitaa olla vakavan keskustelun paikka. Onkohan mies miettinyt, miten suhteenne tulee etenemään?
