Te olette jo ratkaisuja tehneetkin ennen kuin kerkisin edes koko keskustelua lukemaan... (eipä silti, et mulla mitään maailmaa mullistavaa sanottavaa olisikaan (; ) Mutta hyvä, että otit asian puheeksi. Se että mies noin helpolla ""luovutti"" ja halusi tauolle kertoi, että kyseessä oli tosissaan joku muukin kuin siisteyskäsitys yhteenmuutettaessa. Kuulostaa enemmän siltä, että tuossa vaiheessa (2kk seurustelun jälkeen) on paikallaan vasta miettiä sitä, että ollaanko yleensä tosissaan yhdessä, halutaanko seurustella ja sitoutua.
Itse olen 30v nainen ja asunut avoliitossa n. 1,5 v. Avoliittoon muutimme reilun 2 vuoden seurustelun jälkeen. Olemme molemmat aika lailla ""jalat maassa"" tyyppiä, emmekä halunneet asian kanssa hätiköidä, vaikka tietenkään koskaan ei voi sellaista ""elämme onnellisina elämämme loppuun saakka""-vakuutusta saada, seurusteli kuinka pitkään tahansa.
Jos muuttaisi tänä päivänä ventovieraan vastaantulijan kanssa yhteen asumaan, niin hyvällä tuurilla siitä voisi tulla vuosisadan rakkaustarina. Mutta todennäköisempi onnellinen loppu on, jos muuttaa yhteen ihmisen kanssa, johon on ehtinyt kunnolla tutustua.
Mutta tosiasia kuitenkin on, että ET VOI vielä tuntea täysin/hyvin ihmistä, jonka olemassaolosta et ilmeisesti edes reilu 2kk sitten vielä tiennyt!
En sano, että meidän aikataulu on oikea tai tästä pitäisi ottaa mallia. Mutta itse olemme kokeneet aikataulumme meille sopivaksi. Asioita on ehtinyt kypsytellä rauhassa.
- n. 3kk kuluttua tutustumisesta vasta ""päätimme"" seurustelusta ja sitoutumisesta yhdessäoloon, vaikka olimmekin ""tositarkoituksella"" alusta asti viettäneet paljon aikaa yhdessä. Melkein näin kauan kesti, että mieheni sanoi minua rakastavansa, koska halusi olla ""varma"" asiasta ennen kuin sitä ääneen sanoo.
- lähes 2 vuotta seurustelimme niin, että näimme pääsääntöisesti viikonloppuisin. Asuimme eri kaupungeissa, mutta niin lähekkäin, että olisi ollut mahdollista kyllä arki-iltaisinkin tavata. Mutta missään vaiheessa meille ei oikein tullut sellaista paita ja peppu-tarvetta, vaan molemmilla oli aikaa myös ystäville, harrastuksille ja ihan vaan itsekseen olemiselle työpäivien päälle. Puhelut ja viestit toki kulkivat päivittäin ja viikonloppuja kovasti odotettiin.
- Yhteenmuutosta ruvettiin puhumaan 1,5v seurustelun jälkeen vuodenvaihteessa ja kevään mittaan ruvettiin katselemaan yhteistä asuntoa, josta tehtiin kaupat huhtikuussa ja muutettiin kesällä
- häitä kaavaillaan vuoden päähän ja vauvahaaveitakin kovasti on.
Meillä on niin päin, että mies on siistimpi kuin minä ja etukäteen pelkäsin, että siivoamisesta tulee kompastuskivi meidän yhteisasumisessa. Ihan täysin en allekirjoita tuota, että ihminen ei voi muuttua. Itse olen oppinut yhteisasumisessa lisää järjestelmällisyyttä ja mieheni toisaalta on oppinut vähän hölläämään pikkutarkkuudestaan. Riideltykin on, mutta paljon vähemmän kuin etukäteen odotin/pelkäsin. Täysi sika en siisteyden suhteen aikaisemminkaan ollut, mutta yksin asuessa oli helpompi ajatella niin, että minkä kämppään aamulla jättää, sen siellä ilalla tullessaan löytää. Nyt yhdessä asuessa kuitenkin tulee enemmän ajatelleeksi myös sitä, että toisen on kiva tulla töistä kotiin.