Mielenkiintoisia näkökulmia tässä ketjussa. Itse katson asiaa en entisen, vaan sen nykyisen tyttöystävän näkökulmasta. Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa reilut puoli vuotta, eli ei vielä kovinkaan kauaa, mutta yhdessäolo tuntuu- no, siltä miltä sen pitääkin tuntua. oikealta. voimme puhua asioista, yhdessäolo on hauskaa ja fyysinen puoli luistaa paremmin kuin hyvin. Poikaystävälläni on taustalla yksi pitkä suhde, juuri sellainen jonka aikana sekä hän että ex-tyttöystävä "kasvoivat" yhdessä nuoruudesta aikuisuuteen. Välimatka ja yleinen erilleenkasvaminen kuitenkin (poikaystävän kertoman mukaan) johtivat lopulta kaiken yrittämisen jälkeen eroon. Puoli vuotta tämän jälkeen me tapasimme, ja hyvin pian yhdessäolo muuttui seurusteluksi.
Poikaystäväni on alusta asti puhunut eksästään avoimesti, niinkuin minäkin edellisistä suhteistani. (itselläni kaksi pitempää, pari vuotta kestänyttä suhdetta) Olen alusta asti ottanut sellaisen asenteen, että tietenkään poikaystävän ja eksän ystävyys ei haittaa minua. Olen kertonut tämän myös poikaystävälleni, eihän heidän ystävyytensä pitäisi olla minulta pois millään tavalla, varsinkin kun tämä ex asuu toisella puolella suomea.
Kaikesta tästä päättäväisyydestä huolimatta en voi vaientaa itsessäni ajoittain nousevaa mustasukkaisuuden tunnetta. Poikaystäväni ja tämän eksän erosta ei kuitenkaan ollut ennen seurustelumme alkamista niin kauaa, etten voisi välillä ajatella olevani poikaystävälleni jonkinlainen laastari. En usko että poikaystävä itse tunnistaa tai ajattelee minut entisen korvaajaksi, ei kai laastarisuhteessa ikinä. Tiedän, että minun pitäisi vain luottaa poikaystävään ja suhteeseemme, mutta ajatus on taustalla kuitenkin, ja siitä on kauhean hankala päästä eroon.
Suurimmaksi ongelmaksi on noussut, yllätys yllätys, verkkoyhteiskunnan suurin vitsaus, facebook. Vaikka poikaystävä ja ex eivät livenä toisiaan näekkään, jatkuva virtuaalinen yhteydenpito on sitäkin runsaampaa. He juttelevat melkolailla päivittäin, kommentoivat toistensa päivityksiä jne "inside" jutuilla, joihin ulkopuolisella ei ole mitään asiaa. Kyse ei ole mistään seksuaalisesta tms, enkä luule hetkeäkään että poikaystäväni olisi minua pettämässä. Mutta heidän "henkinen yhteytensä" aiheuttaa minussa tahtomattani epämiellyttävää epävarmuuden tunnetta, varsinkin, kun tämä yhteydenpito mitä suuremmissa määrin tapahtuu minun läsnäollessani. Eikö poikaystävällä silloin ole parempaa tekemistä, kuin jutella eksälleen?
En tiedä mitä minun asialle pitäisi tehdä. En missään nimessä halua olla se kiila, joka rikkoo heidän ystävyytensä, mutta en halua myöskään olla kolmas pyörä omassa parisuhteessani. Tahtomattani minun on kauhean vaikea uskoa, että eksän kanssa voi olla "vain" ystävä. Onhan se yhteinen historia ja muistot siellä kuitenkin taustalla.
Kenties tärkeintä ei olekaan se, että itse tiedät sen rakkauden "laadun". ehkä tärkeämpää on, että nykyinen seurustelukumppanisi tietää sen myös.
