yhden kiusatun kertomus, koulukiusaamisen helvetti--> mitä se on
- Viestiketjun aloittaja Neith
- Ensimmäinen viesti
Ymmällään ja muut, jotka olette joutuneet kiusatuiksi: voimia teille :hug:
Täällä myös yksi entinen koulukiusattu, johon kiusaaminen jätti pysyvät jäljet. Olin jonkinlainen silmätikku ja kummajainen ja pihaleikeissä sorsittu jo ennen kouluun menoa, ja koko 12-vuotisen kouluajan (lukio mukaan luettuna) olin enemmän tai vähemmän kiusattu. Pahin kiusaamisjakso alkoi viidennellä tai kuudennella luokalla ja jatkui oikeastaan lukion loppuun saakka.
Mun kiusaajani olivat lähes poikkeuksetta poikia. Kiusaaminen lähti liikkeelle ala-asteella oman ja rinnakkaisluokan pojista ja laajeni yläasteella koko koulun laajuiseksi. Koko yläasteella ei ollut yhtäkään poikaa, joka olisi edes puhunut mulle muuten kuin nimitellen, haukkuen ja kiroillen. "Vit*n ruma, mee helvettiin! Haha, saat*na et toi X on ruma lauta! Vit*n läski lehmä, v*ttu mä vihaan sua!!" Tota tyyliä oli vastaus, jos joskus erehdyin kysymään vaikkapa joltain miespuoliselta luokkakaveriltani kellonaikaa tai sitä, missä luokassa meillä oli seuraava tunti.
Ensimmäisen seurustelusuhteeni koin 17-vuotiaana ulkopaikkakuntalaisen kanssa. Sekä tuo ensimmäinen reilun vuoden mittainen seurustelusuhde että sitä seurannut pitempi (7,5v) suhde sisälsivät monenlaista henkistä väkivaltaa ja manipulointia, joilta en osannut puolustautua ja jotka osaltaan pahensivat tilannetta. Etenkin suhteista jälkimmäisessä, 7,5 vuoden mittaisessa suhteessa, sain osakseni näin jälkeenpäin ajateltuna todella rankkaa henkistä väkivaltaa: poikaystäväni, joka siis väitti rakastavansa minua ja jota itse rakastin, nimitteli ja haukkui minua tismalleen samoilla sanoilla kuin kouluaikaiset kiusaajani, ja harjoitti monella muullakin tavalla rankkaa henkistä väkivaltaa.
Mitä tuosta kaikesta sitten seurasi? Olematon itsetunto, negatiivinen minäkuva, suuria vaikeuksia luottaa ihmisiin ja varsinkin miehiin. Masennusta, ahdistusta ja teini-iässä myös itsetuhoisia ajatuksia. Terapiaa ja masennuslääkitys.
Mun on liki mahdotonta uskoa, että kukaan mies voisi edes pitää minusta, saati sitten että joku mun mielestä ihana mies voisi rakastaa mua ja haluta olla kanssani. En ole ollut seurustelusuhteessa kahdeksaan vuoteen, sen jälkeen kun erosin edellä mainitusta pitkäaikaisesta poikaystävästäni. Mulla ei ole rohkeutta tutustua uusiin miehiin, koska en näe mitään syytä, miksi kukaan mies vois kiinnostua minusta tai pitää mua viehättävänä.
Tänä päivänäkin mä vihaan kiusaajiani, enkä ole pystynyt antamaan heille anteeksi. He pilasivat elämäni ja tekivät nuoruusvuosistani helvetin. Edes riparilla ei päässyt eroon kiusaajista ja kiusaamisesta.
Jos voisin, pyyhkisin mielestäni koko kouluajan, ettei mun tarvitsis muistaa kaikkea sitä p*skaa. Eternal sunshine of the spotless mind.
Täällä myös yksi entinen koulukiusattu, johon kiusaaminen jätti pysyvät jäljet. Olin jonkinlainen silmätikku ja kummajainen ja pihaleikeissä sorsittu jo ennen kouluun menoa, ja koko 12-vuotisen kouluajan (lukio mukaan luettuna) olin enemmän tai vähemmän kiusattu. Pahin kiusaamisjakso alkoi viidennellä tai kuudennella luokalla ja jatkui oikeastaan lukion loppuun saakka.
Mun kiusaajani olivat lähes poikkeuksetta poikia. Kiusaaminen lähti liikkeelle ala-asteella oman ja rinnakkaisluokan pojista ja laajeni yläasteella koko koulun laajuiseksi. Koko yläasteella ei ollut yhtäkään poikaa, joka olisi edes puhunut mulle muuten kuin nimitellen, haukkuen ja kiroillen. "Vit*n ruma, mee helvettiin! Haha, saat*na et toi X on ruma lauta! Vit*n läski lehmä, v*ttu mä vihaan sua!!" Tota tyyliä oli vastaus, jos joskus erehdyin kysymään vaikkapa joltain miespuoliselta luokkakaveriltani kellonaikaa tai sitä, missä luokassa meillä oli seuraava tunti.
Ensimmäisen seurustelusuhteeni koin 17-vuotiaana ulkopaikkakuntalaisen kanssa. Sekä tuo ensimmäinen reilun vuoden mittainen seurustelusuhde että sitä seurannut pitempi (7,5v) suhde sisälsivät monenlaista henkistä väkivaltaa ja manipulointia, joilta en osannut puolustautua ja jotka osaltaan pahensivat tilannetta. Etenkin suhteista jälkimmäisessä, 7,5 vuoden mittaisessa suhteessa, sain osakseni näin jälkeenpäin ajateltuna todella rankkaa henkistä väkivaltaa: poikaystäväni, joka siis väitti rakastavansa minua ja jota itse rakastin, nimitteli ja haukkui minua tismalleen samoilla sanoilla kuin kouluaikaiset kiusaajani, ja harjoitti monella muullakin tavalla rankkaa henkistä väkivaltaa.
Mitä tuosta kaikesta sitten seurasi? Olematon itsetunto, negatiivinen minäkuva, suuria vaikeuksia luottaa ihmisiin ja varsinkin miehiin. Masennusta, ahdistusta ja teini-iässä myös itsetuhoisia ajatuksia. Terapiaa ja masennuslääkitys.
Mun on liki mahdotonta uskoa, että kukaan mies voisi edes pitää minusta, saati sitten että joku mun mielestä ihana mies voisi rakastaa mua ja haluta olla kanssani. En ole ollut seurustelusuhteessa kahdeksaan vuoteen, sen jälkeen kun erosin edellä mainitusta pitkäaikaisesta poikaystävästäni. Mulla ei ole rohkeutta tutustua uusiin miehiin, koska en näe mitään syytä, miksi kukaan mies vois kiinnostua minusta tai pitää mua viehättävänä.
Tänä päivänäkin mä vihaan kiusaajiani, enkä ole pystynyt antamaan heille anteeksi. He pilasivat elämäni ja tekivät nuoruusvuosistani helvetin. Edes riparilla ei päässyt eroon kiusaajista ja kiusaamisesta.
Jos voisin, pyyhkisin mielestäni koko kouluajan, ettei mun tarvitsis muistaa kaikkea sitä p*skaa. Eternal sunshine of the spotless mind.
Y
yks
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Evenstar:
mulla sama vika ton suhteen että miten kukaan mies voisi kiinnostua musta, en osaa ottaa kohteliaisuuksia vastaan, otan ne vittuiluna..
I
IhanaValo
Vieras
Tuo on myös tuttua, en osaa ottaa kohteliaisuuksia vastaan,enkä usko että kukaan olisi kiinnostunut vaan aattelen että kunhan vittuilee tuokin.
Ainakin ekan vuoden,kun aloin seurustelemaan mieheni kans, aattelin että ei se voi tykätä miusta oikeesti, niillä on varmaan kavereidensa kans joku "iske ääliö"-kisa tms.
En edelleenkään ulkonäöstäni pidä, vaikkakin alan jo voida peiliinkin katsoa.
Ainakin ekan vuoden,kun aloin seurustelemaan mieheni kans, aattelin että ei se voi tykätä miusta oikeesti, niillä on varmaan kavereidensa kans joku "iske ääliö"-kisa tms.
En edelleenkään ulkonäöstäni pidä, vaikkakin alan jo voida peiliinkin katsoa.
Täysi peesi tähänkin, paitsi että olen siis edelleen sinkku. En mitenkään vapaasta tahdostani, mutta ei tässä oikein muutakaan voi, kun ei ole uskallusta ja itseluottamusta tutustua uusiin miehiin enkä osaa ajatella, että joku voisi minusta kiinnostua.Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Murmeli:
Minäkään en osaa ottaa kohteliaisuuksia vastaan, vaan ajattelen just niin kuin sinäkin, että mitä toi oikein v*ttuilee.
Tuttuja on myös epäilykset "iske ääliö" -kisasta tai "kympistä vetoa, ettet suostu iskemään tota" -jutuista tai vastaavista, jos joku mies jotain positiivista mulle sanoisikin.
I
IhanaValo
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Evenstar:Täysi peesi tähänkin, paitsi että olen siis edelleen sinkku. En mitenkään vapaasta tahdostani, mutta ei tässä oikein muutakaan voi, kun ei ole uskallusta ja itseluottamusta tutustua uusiin miehiin enkä osaa ajatella, että joku voisi minusta kiinnostua.Alkuperäinen kirjoittaja Mrs Murmeli:
Minäkään en osaa ottaa kohteliaisuuksia vastaan, vaan ajattelen just niin kuin sinäkin, että mitä toi oikein v*ttuilee.
No meillä meni niin, että mie olin kiinnostunu tuosta miehestä, mutten ikipäivänä uskonut että sillä vois olla mitään tunteita minua kohtaan.
Varmaan putosin tuolilta kun se yks ilta istuttiin kaupungilla ja se kysyi että alettaisko seurustelemaan. Useemman kerran tuli kysyttyä että ihanko varmasti..enkä siltikään uskonut vaikka se kuinka vakuutteli.
Tästäkin epävarmuudesta ja epäilyistä huolimatta se on pysyny vierellä jo melkeen 8v. :heart:
H
Harmaana
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ymmällään:
Mutta mitä neuvoja sitten antaisit?
Ekaluokkalaista jo tönitty useampaan otteeseen,
haukuttu ja jätetty pois leikeistä.
Onneksi kavereita on (ainakin vielä) mutta tuntuu,
ettei siihen kiusaamiseen saa loppua millään, vaikka
kuinka opettajalle asiasta puhuu. Aina odotetaan, että
JOS nyt vielä tapahtuu niin puututaan, mutta koskaan ei niin käy.
Koulumatkakin on alkanut pelottaa
H
Harmaana
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Harmaana:Alkuperäinen kirjoittaja ymmällään:
Mutta mitä neuvoja sitten antaisit?
Ekaluokkalaista jo tönitty useampaan otteeseen,
haukuttu ja jätetty pois leikeistä.
Onneksi kavereita on (ainakin vielä) mutta tuntuu,
ettei siihen kiusaamiseen saa loppua millään, vaikka
kuinka opettajalle asiasta puhuu. Aina odotetaan, että
JOS nyt vielä tapahtuu niin puututaan, mutta koskaan ei niin käy.
Koulumatkakin on alkanut pelottaa
siis tuossa ylhäällä sulku eikä tarkoitus hymiöön!!!
V
vieras
Vieras
Koulukiusattuna 9vuotta. Mutta ei se haittaa, sillä sen "ansiosta" olen nyt juuri se mikä olen.
Itseluottamukseni on erittäin hyvä, sisua riittää vaikka muille jaettavaksi ja elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa. En ole katkera niistä ajoista, tiedän, että ovat purkaneet omaa pahaa oloansa minuun, he olisivat tarvinneet apua, ammattiapua. Minua sen sijaan koitettiin auttaa ja silloin olisinkin halunnut kiusaamisen loppuvan. Se kyllä vähän harmittaa edelleenkin, että koulun rehtori asettui kiusaajien puolelle ja mikäli omat lapseni joutuvat kiusaamisen kohteeksi tulee siitä loppu ennen kuin se ehtii kunnolla alkaakaan, en tiedä ovatko omat lapseni yhtä vahvoja kuin mitä itse olin/olen ja mikäli omat lapseni ajautuvat kiusaajiksi loppuu myös sekin ennen kuin se ehtii kunnolla alkaakaan!
Silloin se kiusaaminen satutti, mutta päätin, etten luovuta, en luovuta, en ikinä, menen kouluun joka päivä vaikka pää kainalossa, mutta sitä iloa en niille antaisi, että murtuisin ja luovuttaisin. Ja näin myöhemmin olen sen ymmärtänyt, että vika oli todellakin heissä, ei minussa.
Kaikki se kasvatti ja kouliinnutti minua ja enkä tiedä, jos saisin elää ne ajat uudelleen, että haluaisinko asioiden menevän toisin, ehkä kuitenkaan en haluaisi.
Itseluottamukseni on erittäin hyvä, sisua riittää vaikka muille jaettavaksi ja elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa. En ole katkera niistä ajoista, tiedän, että ovat purkaneet omaa pahaa oloansa minuun, he olisivat tarvinneet apua, ammattiapua. Minua sen sijaan koitettiin auttaa ja silloin olisinkin halunnut kiusaamisen loppuvan. Se kyllä vähän harmittaa edelleenkin, että koulun rehtori asettui kiusaajien puolelle ja mikäli omat lapseni joutuvat kiusaamisen kohteeksi tulee siitä loppu ennen kuin se ehtii kunnolla alkaakaan, en tiedä ovatko omat lapseni yhtä vahvoja kuin mitä itse olin/olen ja mikäli omat lapseni ajautuvat kiusaajiksi loppuu myös sekin ennen kuin se ehtii kunnolla alkaakaan!
Silloin se kiusaaminen satutti, mutta päätin, etten luovuta, en luovuta, en ikinä, menen kouluun joka päivä vaikka pää kainalossa, mutta sitä iloa en niille antaisi, että murtuisin ja luovuttaisin. Ja näin myöhemmin olen sen ymmärtänyt, että vika oli todellakin heissä, ei minussa.
Kaikki se kasvatti ja kouliinnutti minua ja enkä tiedä, jos saisin elää ne ajat uudelleen, että haluaisinko asioiden menevän toisin, ehkä kuitenkaan en haluaisi.
K
kolmen isä
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Evenstar:
Veikkaan että on ollut poikia, jotka eivät ole osallistuneet kiusaamiseen. Mutta he ovat varmasti olleet hiljaisia, jotka eivät joko ole huomanneet kiusaamista tai eivät ole uskaltaneet puuttua.
nämä on aina niiin kovin rankkoja juttuja lueskella...
kaikille koulukiusatuille kovasti voimia taistella tunteiden suossa eteenpäin :hug: itekki oon koulukiusattu joten tiiän mitä käytte lävitte. minua kiusattiin osittain myös opettajien taholta, ala-asteella. luulisi aikuisilla ihmisillä olevan järkeä ja älyä päässä sen verran että kun kerran ovat opetustehtäviin hakeutuneet niin tietäisivät mitä se tarkottaa?
mie uskon vahvasti karmaan. en oo koskaan kostanu kiusaajilleni, mitäpä se hyödyttäis? mutta oon kyllä huomannu että ei oo kiusaajillakaan elämä menny ihan niinku oisivat halunneet... ehkäpä se on se miun "kostoni"... se karma.
miun mielestä tämä on aihe josta tulisi puhua aina. aihe, josta ei saa vaieta. kaikki eivät ole niin vahvoja kuin esim. mie, että se elämä jatkuu mallikkaastikki kaiken sen kiusaamisenki jäläkeen, että sen voi jättää taakseen. ja mie ymmärrän niitä, jotka ovat murusina niiden vuosien jälkeen koko loppuelämän. me aikuiset ei voia ees kuvitella miten raakoja lapset voi olla :/
kaikille koulukiusatuille kovasti voimia taistella tunteiden suossa eteenpäin :hug: itekki oon koulukiusattu joten tiiän mitä käytte lävitte. minua kiusattiin osittain myös opettajien taholta, ala-asteella. luulisi aikuisilla ihmisillä olevan järkeä ja älyä päässä sen verran että kun kerran ovat opetustehtäviin hakeutuneet niin tietäisivät mitä se tarkottaa?
mie uskon vahvasti karmaan. en oo koskaan kostanu kiusaajilleni, mitäpä se hyödyttäis? mutta oon kyllä huomannu että ei oo kiusaajillakaan elämä menny ihan niinku oisivat halunneet... ehkäpä se on se miun "kostoni"... se karma.
miun mielestä tämä on aihe josta tulisi puhua aina. aihe, josta ei saa vaieta. kaikki eivät ole niin vahvoja kuin esim. mie, että se elämä jatkuu mallikkaastikki kaiken sen kiusaamisenki jäläkeen, että sen voi jättää taakseen. ja mie ymmärrän niitä, jotka ovat murusina niiden vuosien jälkeen koko loppuelämän. me aikuiset ei voia ees kuvitella miten raakoja lapset voi olla :/
Alkuperäinen kirjoittaja Harmaana:Alkuperäinen kirjoittaja ymmällään:
Mutta mitä neuvoja sitten antaisit?
Ekaluokkalaista jo tönitty useampaan otteeseen,
haukuttu ja jätetty pois leikeistä.
Onneksi kavereita on (ainakin vielä) mutta tuntuu,
ettei siihen kiusaamiseen saa loppua millään, vaikka
kuinka opettajalle asiasta puhuu. Aina odotetaan, että
JOS nyt vielä tapahtuu niin puututaan, mutta koskaan ei niin käy.
Koulumatkakin on alkanut pelottaa
Mä luulen, että tähän osaisi paremmin vastata entiset koulukiusaajat. Mikä olisi saanut heidät lopettamaan?
K
kolmen isä
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Harmaana:Mutta mitä neuvoja sitten antaisit?
Ekaluokkalaista jo tönitty useampaan otteeseen,
haukuttu ja jätetty pois leikeistä.
Onneksi kavereita on (ainakin vielä) mutta tuntuu,
ettei siihen kiusaamiseen saa loppua millään, vaikka
kuinka opettajalle asiasta puhuu. Aina odotetaan, että
JOS nyt vielä tapahtuu niin puututaan, mutta koskaan ei niin käy.
Koulumatkakin on alkanut pelottaa
Minä opettaisin lapselleni itsepuolustusta. Mitä itse olen kuullut, niin kiusaamiset ovat loppuneet ainakin fyysisin keinoin. Eräs poika esimerkiksi lopetti tytön kiusaamisen, kun tämä latasi häntä täysillä turpaan.
I
itkevä äiti
Vieras
Arvatkaa vain kuinka paljon pelottaa laittaa poika kouluun ensi syksynä kun hän änkyttää pahasti ja on tosi ujo. Jo nyt valvon yöt tämän takia.
V
Vieras
Vieras
Voimia hirveesti teille lapsena kiusatuille.
Järkyttävää.
Itse mietin lapuuttani,miellä oli luokassa eräs poika jota muutama kiusasi.Mutta minä ja pari muuta tyttöä pidettiin aina kun nähtiin tän pojan puolia ja muistan miten 6 luokalla tehtiin tuolla kiusaaja pojalle 3 tytön kanssa tosi paha källi.Mietittiin että saa kunnolla takasin.
Ite sain nyrkistä silloin mutta sen jälkeen se hiljeni luokassa.
Ei meidän nähden ainkaan koskenut poikaan,eli koulussa sai kyllä olla melko rauhassa.
Oon ollut aina sellanen että pakko puuttua kiusantekoon,ihan yläasteella myös.
Ja saanut sen myös tuta.
Kun 7 luokalla olin niin eräs 9 luokan tyttö otti mut silmätikuksi koska hänen mukaansa pistin nokkani aina väärään soppaan.
Mutta tuo ei saanut ympärilleen tarpeeksi tukijoukkoja ja se jäi siihen.Mutta muistan sen muutaman kerran kun kiusasi,portaissa otti jalasta kiinni että kaaduin,pilkkasi mun punaisia saappaita (
oli muuten makeet) ja kyttäsi joka nurkassa.
Tuon tytön isoveli sanoi mulle että sisko on toivottoman kateellinen.
Mutta itse olen melko vähän törmännyt kiusaamiseen kouluissani,taikka sitten olen ollut todella,todella sokee.
En usko,sillä luokat oli suht pieniä ja oikeesti mukavia.
Järkyttävää.
Itse mietin lapuuttani,miellä oli luokassa eräs poika jota muutama kiusasi.Mutta minä ja pari muuta tyttöä pidettiin aina kun nähtiin tän pojan puolia ja muistan miten 6 luokalla tehtiin tuolla kiusaaja pojalle 3 tytön kanssa tosi paha källi.Mietittiin että saa kunnolla takasin.
Ite sain nyrkistä silloin mutta sen jälkeen se hiljeni luokassa.
Ei meidän nähden ainkaan koskenut poikaan,eli koulussa sai kyllä olla melko rauhassa.
Oon ollut aina sellanen että pakko puuttua kiusantekoon,ihan yläasteella myös.
Ja saanut sen myös tuta.
Kun 7 luokalla olin niin eräs 9 luokan tyttö otti mut silmätikuksi koska hänen mukaansa pistin nokkani aina väärään soppaan.
Mutta tuo ei saanut ympärilleen tarpeeksi tukijoukkoja ja se jäi siihen.Mutta muistan sen muutaman kerran kun kiusasi,portaissa otti jalasta kiinni että kaaduin,pilkkasi mun punaisia saappaita (
oli muuten makeet) ja kyttäsi joka nurkassa.Tuon tytön isoveli sanoi mulle että sisko on toivottoman kateellinen.
Mutta itse olen melko vähän törmännyt kiusaamiseen kouluissani,taikka sitten olen ollut todella,todella sokee.
En usko,sillä luokat oli suht pieniä ja oikeesti mukavia.
K
kolmen isä
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja itkevä äiti:Arvatkaa vain kuinka paljon pelottaa laittaa poika kouluun ensi syksynä kun hän änkyttää pahasti ja on tosi ujo. Jo nyt valvon yöt tämän takia.
Riippuu koulusta/opettajasta. Meillä on opettaja, joka puuttuu heti kiusaamiseen tai eristämiseen. Sääntönä on, että kaikkien omaluokkalaisten kanssa on leikittävä eikä siitä voi kieltäytyä.
I
itkevä äiti
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja kolmen isä:Alkuperäinen kirjoittaja itkevä äiti:Arvatkaa vain kuinka paljon pelottaa laittaa poika kouluun ensi syksynä kun hän änkyttää pahasti ja on tosi ujo. Jo nyt valvon yöt tämän takia.
Riippuu koulusta/opettajasta. Meillä on opettaja, joka puuttuu heti kiusaamiseen tai eristämiseen. Sääntönä on, että kaikkien omaluokkalaisten kanssa on leikittävä eikä siitä voi kieltäytyä.
Tämä lohdutti hiukan. kiitos.
?
*
Vieras
Ehkä se vaan on niin, että tarvitaan näitä jokeloita ja kauhajokia herättämään opettajat ja rehtorit tosellisuuteen, siitä ettei vastuuta voi enää paeta. Monet sanovat, ettei vastuu muka ole opettajilla (vastuu on heillä silloin kun kiusaaminen tapahtuu koulualueella) vaan vanhemmilla. Kuinka monen lapsi kuitenkaan kotona kertoo olevansa kiusaaja? Ei sitä välttämättä tiedä vanhemmatkaan, eikä kaikkien kiusaajien otsassa lue KIUSAAJA tai sitä ulkoapäin näe.
Opettajat ovat itse alinneet ammattinsa, mikä nykyään sisältää myös sen alueen , että kiusaamiselta ei enää voi sulkea silmiään, tai kohta voi koko luokkansa oppilaat itsensä mukaan lukien olla vainaita. Pahimmassa tapauksessa.
(Väkisinkin vaan tulee mieleen, että kun opettajissa on paljon täysin epäpäteviä just ja just 20v-sijaisia, joilla koulutus on vallan muualle kuin opettamiseen niin eväät on kyllä joskus surettavan heikkoja.)
Opettajat ovat itse alinneet ammattinsa, mikä nykyään sisältää myös sen alueen , että kiusaamiselta ei enää voi sulkea silmiään, tai kohta voi koko luokkansa oppilaat itsensä mukaan lukien olla vainaita. Pahimmassa tapauksessa.
(Väkisinkin vaan tulee mieleen, että kun opettajissa on paljon täysin epäpäteviä just ja just 20v-sijaisia, joilla koulutus on vallan muualle kuin opettamiseen niin eväät on kyllä joskus surettavan heikkoja.)
?
?
Vieras
Mua haukuttiin koulussa läskiksi, rumaksi, hirveäksi hujopiksi jne.. ja vielä vuosia. enkä koe, että mua on pahemmin kiusattu. ikäväähän se oli ja välillä jouduin lähtemään kotiin kesken päivän kun oli paha mieli. mutta en sanoisi, että mua on kiusattu. tuo on NIIN yleistä kouluissa, melkein kaikkia on joskus nälvitty, haukuttu ja melkein kaikista on puhuttu pahaa.
Y
ymmällään
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Harmaana:Alkuperäinen kirjoittaja ymmällään:
Mutta mitä neuvoja sitten antaisit?
Ekaluokkalaista jo tönitty useampaan otteeseen,
haukuttu ja jätetty pois leikeistä.
Onneksi kavereita on (ainakin vielä) mutta tuntuu,
ettei siihen kiusaamiseen saa loppua millään, vaikka
kuinka opettajalle asiasta puhuu. Aina odotetaan, että
JOS nyt vielä tapahtuu niin puututaan, mutta koskaan ei niin käy.
Koulumatkakin on alkanut pelottaa
siis mun mielestä pitää puuttua näihin kiusaajiin, pitää osata myöntää että se oma lapsi on kiusaaja, puuttua rankoilla keinoilla siihe käytökseen..
kiusattua voi vain tukea ja lohduttaa, koittaa saada estettyä se että lapsi alkaa itsestään ajatella pahasti, syyttää itseään..
myöskin kehotan puuttumaan kiusaamiseen vaikka niin että mennään sinne luokkaan puhumaan kiusaajien kanssa, opettajien kanssa, jos ei koulu suostu puuttumaan niin otetaan yhteyttä ylempään tahoon, tehdään asiasta julkinen
kenelläkään ei ole oikeutta riistää lapselta luottamusta kanssa ihmisiin, ei edes toisella lapsella.. kouluissakin pitäisi jo nyt tässä vaiheessa olla tietoa kiusaamisesta ja sen erilaisista muodoista niin paljon että asioihin voitaisiin puuttua heti kiusaamisen ilmettyä..
voimia teille sinne, hyvä vinkki on kannustaa lasta harrastamaan juurikin vaikka itsepuollustus lajia, itsetunnon kohotessa on koulussa kiusaamiennkin helpompi sietää, ja jos pystyy "antamaan takaisin" niin kiusaaminen saattaa loppua jo siihen, lisäksi harrastusten parista voi löytyä oikeita kavereita jotka auttavat lasta selviämään kiusaamisesta
Y
ymmällään
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ?:
väitätkö että mun kokemus ei ole ollut kiusaamista... vaan ihan tavallista ystävällismielistä nälvimistä...
jotain ikävää joka olisi pitänyt ohittaa vain olankohautuksella, todeta että sellasita on elämä..
siis ihan aikuisten oikeasti!!!!
K
kiusattu
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ymmällään:
toi on kaikkein pahinta, kun henkistä kiusaamista ei edes pidetä kiusaamisena. mua on kiusattu lähes koko peruskoulun ajan just enimmäkseen nimittelemällä ja jättämällä ulkopuolelle. opettajan kommentti kiusaukseen: rakkaudesta se hevonenkin potkii..
?
?
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ymmällään:
En väitä sinun kokemuksesta mitään, älä ymmärrä väärin!! sun kokemus on sun oma kokemus ja jokainen kokee nuo asiat eri tavalla. minun OMA kokemus haukkumisesta on tuo: koen sen olevan niin yleistä, enkä koe että voin syyttää ongelmistani noita haukkujia, koska varmasti suurinta osaa ihmisistä jossain vaiheessa nälvitään, haukutaan, kiusataan jne.. en minä ainakaan ollut ainoa joka sai osansa siitä koulumaailmassa. Aikuisetkin kiusaa toisiaan, arvostelee toisiaan, juoruaa toisistaan.. ne tekee sen vain enemmän piilossa kuin lapset. Kärsin kyllä haukkumisesta, mutta kiusaaminen ei kohdallani mennyt niin pitkälle että minua olisi hakattu, tönitty tai tavaroitani hajotettu. se oli nälvimistä, haukkumista ja silmätikkuna olemista.
Similar threads
