yhden kiusatun kertomus, koulukiusaamisen helvetti--> mitä se on

[Neith]

niille jotka täällä nyt on esittänyt mielipiteitä tyyliin että se on kiusatun omaa syytä tavallaan, pitäisi vain hyväksyä ja se että kiusaaja yleensä vain luulee ja kokee tulleensa kiusatuksi vaikka näin ei ole..

koulukiusaamista on hyvinkin erilaista, eri tasoista ja vain äärimmäisen harvoin se on aiheellista tai kiusatun omaa syytä

tässä mun oma kokemus kiusaamisesta, siitä voi päätellä mitä se voi tehdä pienelle ihmiselle, miten se vaikuttaa siihen millaiseksi kasvaa ja miten se voi vaikuttaa niin että lopulta tekee jotain niinkuin jokela tai kauhajoki..

aloitin koulun hyvinkin avoimena ja iloisena lapsena, olin luottavainen ja uskoin kaikista pelkkää hyvää, tulin toimeen kaikkien kanssa koska hyväksyin kaikki sellaisina kuin he ovat.
eka luokasta lähtien sain kokea irvailua silmälaseista, vinoista hampaista ja rumista vaatteista mutta tosissaan kiusaaminen alkoi kolmannella luokalla kun siirryimme alakouluun ja muodostettiin uusia luokkia..
minut suljettiin ulos välitunti leikeistä, liikuntatunneilla mut valittiin viimeisenä ja silloinkin kysyttiin opettajalta tyyliin että onko pakko ottaa TOI meidän joukkueeseen, joka päivä kommentoitiin vaatteita, rumuutta, silmälaseja, olin tyhmä ja kun luokalle tuli venäläinen tyttö joka aluksi oli kaikkien kaveri aj sitten muuttui hylkiöksi, ja mä puollustin sitä kiusaamiselta niin sen jälkeen olin haisevan ryssän kaveri, haisin pahemmalta kuin oikea ryssä.. mukaan tuli jääpallojen päähän heittely, kamppaaminen, töniminen, potkiminen, kun olin kävelemässä luokasta ulos, edellä kulkeva pamautti oven kiinni niin että mä sain sen oven naamaani.. aiheutettiin myöhästymisiä tunneilta sulkemalla koulun ovet.. tai luokan ovet, valehdeltiin opettajalle, tehtiin tunneilla vastaaminen mahdottomaksi meluamalla nauramalla etc vastauksille.. pilattiin/rikottiin kuvistöitä, piilotettiin oppikirjoja, talvella luokkalaisista oli hauskaa piilottaa mun takki/kengät jonnekkin kouluun.. oli välitunti pakko, joten ulos jousuin menemään ilman takkia aj kenkiä, en päässyt lähetmään kotiin kun en löytänyt niitä, saatoin 2 tuntia koulun loppumisen jälkeen vielä etsiä niitä ympäri koulua.. kenkiini tungettiin nastoja, pullonkorkkeja ja lasinsiruja, jatkuvaa päivittäistä haukkumista, olet ruma, olet tyhmä,sun pitäis kuolla, kukaan ei halua sua tänne...

hain eri yläasteelle kuin muut--> kiusaus jatkui, olet lauta, olet ruma, olet tyhmä.. leviteltiin perättömiä huhuja
kun vihdoin pääsin peruskoulusta olin muuttunut, inhosin uusia ihmisiä, en uskaltanut puhua kenellekkään, vihasin itseäni, odotin kaikista aina pahinta, epäilin ihmisten motiiveja tutustua minuun.. ja näistä kärsin edelleen

surullista on että kiusaamiseen osallistui oma luokka, rinnakkais luokat, ylemmät luokat ja esimerkin innoittamina alemmat luokat, kiusaus ei rajoitunut pelkästään kouluun, vaan pahimmat kiusaajat saattoivat seurata mua kotimatkalla, heitellen koko matkan pikkukiviä/käpyjä, huudellen haukkuja, huitoen kepeillä..
asiaan koiettiin puuttua mutta ei siitä olut mitään apua, kiusaus oli niin laajaa että ketään ei voitu erottaa koulusta, kiusaajien vanhemmat olivat sitä mieltä että kyllä nyt vähän leikkiä pitää kestää.

 

[moi]

Tsemppiä sinulle jatkoon! (ja toivottavasti saat kierteen katkeamaan).

 

[Neith]

tämä kiusaus aiheutti seuraavia asioita: 12 vuotiaana olin hyppäämässä junan alle, lopulta minut pysäytti se ajatus että en voi tehdä niin vanhemmilleni, en voi aiheuttaa jälleen pettymystä, olihan se tarpeeksi kova pettymys että heillä oli niin ruma ja tyhmä lapsi joka ei tule toimeen kenenkään kanssa.. opin että heikkoutta ei saa näyttää, itkeminen on heikoutta sitä ei missään tilanteessa saa näyttää kenellekkään.. joten enää en osaa itkeä, vain fyysinen kipu antaa oikeuden itkeä, joten satutin iteäni jotta sain itkettyä
en luota kehenkään, ajatukseni kääntyivät niin että vika on minussa, olen virhe universumissa, viallinen kappale, tunsin että se mun ensimmäinen ja pahin virhe oli etten kuollut äitini kohtuun.. haaveilin kuolemasta, toivoin vain että kaikki loppuisi, olisi vain hiljaisuus.. itseäni en kuitenkaan tappanut vaikka monesti järjestin itseni tilanteeseen jossa olisi tarvinnut ottaa vain se yksi askel, jättää kääntämättä auton rattia ja kaikki olisi ohi.. aina mua on estänyt se musertava tunne siitä että olen vain pettymys ja aiheuttaisin lisä vaivaa kaikille kun jokuhan mut sieltä joutuisi siivoamaan, se häpeä mitä tuotaisin perheelleni ja lopulta se kääntyi vihaksi, minähän en lähde täältä kulumallakaan ihan vaan vittuillessani jään tänne, ärsyttämään kaikkia niitä jotka haluais mun häviävän..
olen kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta viimeiset 10 vuotta, toki niihin on vaikutanut muutkin ongelmat, suurimpana kuitenkin minäkuvan vääristyminen ja yksinäisyys
nyt syön lääkeitä ja käyn terapiassa, koitan saada jätettyä nämä ongelmat taakseni..
vihaan ihmisiä, ja usein haaveilen siitä kuinka voisin tuottaa kiusaajilleni samanlaista kipua, henkistä ja fyysistä mitä minä olen tuntenut

toisilla kiusaus on pahempaa ja jotkut toteuttavat nämä haaveet, osa tyytyy vain tappamaan itsensä koska eivät enää kestä

 

[Phoebsi]

Voimia sinulle :hug:

Tiedän tuon asenteen, että kyllä nyt vähän pitää leikkiä ymmärtää/kestää/sietää. Se on aika paha juttu, sillä kukaan sen sanonut ei tule ajatelleeksi, että kaikki eivät kestä. Eikä tarvitsekaan kestää!

On hyvä että puhut asiasta. Älä vähättele itseäsi tai kokemaasi, sitäkin varmasti joku yrittää tehdä?

 

[Phoebsi]

Hui, miten paljon samanlaisia ajatuksia sinulla on kuin minulla! Mua ei niin pahasti kiusattu kouluaikoina, enemmän mua kiusasi oma suku ja omat vanhemmat Mutta itsetunto on mulla ollut yhtä nollilla, nyt paljon parempi, enkä edes osaa sanoa yhtä syytä miksi niin.

Mä en osaa tässä julkisesti "jutella", mutta jos haluat laittaa yv:tä niin se olisi aika kiva. Voitaisiin vaihtaa ajatuksia.

 

[Neith]

jutun pointti on siis nyt tämä, vanhemmat olisivat omalla puuttumisellaan voineet vaikuttaa kiusaamisen jatkumiseen, omalla kasvatuksellaan vaikuttaa siihen mitä heidän lapset koulussa tekee, opettamalla tiettyjä perusasioita he olisivat voineet muuttaa tilanteen toisin..

ja tämä nyt teille kaikille muistutuksena, TE voitte opettaa lapsenne toisenlaisiksi, hyväksymään erilaisuutta, ottamaan muut huomioon, opettaa että ihmisiä ei arvoiteta pukeutumisen ym perusteella.. TE voitte muuttaa tulevaisuudessa sen että tapahtuuko uusia koulu ammuskeluita, kuinka moni nuori päätyy itsemurhaan koska ei enää jaksa..

ja kannattaa muistaa että se ei ole sen kiusatun vika

 

[Neith]

Hui, miten paljon samanlaisia ajatuksia sinulla on kuin minulla! Mua ei niin pahasti kiusattu kouluaikoina, enemmän mua kiusasi oma suku ja omat vanhemmat Mutta itsetunto on mulla ollut yhtä nollilla, nyt paljon parempi, enkä edes osaa sanoa yhtä syytä miksi niin.

Mä en osaa tässä julkisesti "jutella", mutta jos haluat laittaa yv:tä niin se olisi aika kiva. Voitaisiin vaihtaa ajatuksia.

mulla on ollu sama homma tuon suvun ja perheen kanssa.. mie laitan viestiä

 

[Sara]

Hui, miten paljon samanlaisia ajatuksia sinulla on kuin minulla! Mua ei niin pahasti kiusattu kouluaikoina, enemmän mua kiusasi oma suku ja omat vanhemmat Mutta itsetunto on mulla ollut yhtä nollilla, nyt paljon parempi, enkä edes osaa sanoa yhtä syytä miksi niin.

Mä en osaa tässä julkisesti "jutella", mutta jos haluat laittaa yv:tä niin se olisi aika kiva. Voitaisiin vaihtaa ajatuksia.

mulla on ollu sama homma tuon suvun ja perheen kanssa.. mie laitan viestiä

:hug:
Minä en voi käsittää miksi aikuiset ihmiset antaa tällaisen jatkua? Miksi siihen ei puututa? Miksi sitä omaa kultapuppulia pidetään niin paljon parempana, että hänellä on oikeus kiusata muita ja huvitella muiden kustannuksella? Miksi omasta kultapuppulista ei voida kuvitella kiusaajaa? Miksi sitä kiusaamista vähätellään? Käsittämätöntä välinpitämättömyyttä muita kohtaan

 

[Sara]

Vahingossa lainasin noita edellisiä viestejä. Mun kirjoitus ei siis liittynyt noihin perheisiin tai sukulaisiin vaan koulukavereiden ja muiden lasten kiusaamiseen eli siis tohon alkutekstiin.

 

[Wide]

Kauheaa olet joutunut kokemaan :'(
Toivottavasti pääset jättämään nuo taaksesi ja näkemään elämän parempana :hug:

 

[Nipu]

:hug:

 

[IhanaValo]

:hug: Lapset osaa olla niin julmia..ja tosiaan tuo,ettei kukaan vanhempi usko että se oma kullannuppu toisia kiusais..
Itekkin syrjintää kokenut kouluissa,en noin voimakasta kuitenkaan kuin ap, mutta osa tuosta tarinasta kuulosti tutulta

 

[tiina]

Järkyttävää.

 

[Istafra]

Minäkin olen puolustanut muita, vaikka itsekin olen ollut kiusattu... Sen uhallakin, että TIESIN joutuvani vielä suuremman höykytyksen kohteeksi. Minusta puolustautua ja puolustaa pitää, jos ihmiset ympärillä käyttäytyvät huonosti. Aikuisiälläkin. Olen ollut aina "vastarannankiiski", enkä ole koskaan suostunut antamaan moiselle periksi.
Mutta anteeksi olen antanut.
Sain kouluaikana tuntemastani vihasta voimaa puolustautua ja puolustaa muita. Nyt en jaksa enää vihata ketään.

 

[tähän vieraana]

tämä kiusaus aiheutti seuraavia asioita: 12 vuotiaana olin hyppäämässä junan alle, lopulta minut pysäytti se ajatus että en voi tehdä niin vanhemmilleni, en voi aiheuttaa jälleen pettymystä, olihan se tarpeeksi kova pettymys että heillä oli niin ruma ja tyhmä lapsi joka ei tule toimeen kenenkään kanssa.. opin että heikkoutta ei saa näyttää, itkeminen on heikoutta sitä ei missään tilanteessa saa näyttää kenellekkään.. joten enää en osaa itkeä, vain fyysinen kipu antaa oikeuden itkeä, joten satutin iteäni jotta sain itkettyä
en luota kehenkään, ajatukseni kääntyivät niin että vika on minussa, olen virhe universumissa, viallinen kappale, tunsin että se mun ensimmäinen ja pahin virhe oli etten kuollut äitini kohtuun.. haaveilin kuolemasta, toivoin vain että kaikki loppuisi, olisi vain hiljaisuus.. itseäni en kuitenkaan tappanut vaikka monesti järjestin itseni tilanteeseen jossa olisi tarvinnut ottaa vain se yksi askel, jättää kääntämättä auton rattia ja kaikki olisi ohi.. aina mua on estänyt se musertava tunne siitä että olen vain pettymys ja aiheuttaisin lisä vaivaa kaikille kun jokuhan mut sieltä joutuisi siivoamaan, se häpeä mitä tuotaisin perheelleni ja lopulta se kääntyi vihaksi, minähän en lähde täältä kulumallakaan ihan vaan vittuillessani jään tänne, ärsyttämään kaikkia niitä jotka haluais mun häviävän..
olen kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta viimeiset 10 vuotta, toki niihin on vaikutanut muutkin ongelmat, suurimpana kuitenkin minäkuvan vääristyminen ja yksinäisyys
nyt syön lääkeitä ja käyn terapiassa, koitan saada jätettyä nämä ongelmat taakseni..
vihaan ihmisiä, ja usein haaveilen siitä kuinka voisin tuottaa kiusaajilleni samanlaista kipua, henkistä ja fyysistä mitä minä olen tuntenut

toisilla kiusaus on pahempaa ja jotkut toteuttavat nämä haaveet, osa tyytyy vain tappamaan itsensä koska eivät enää kestä

Tuo aloitus viestisi ja tämä on niin minua. Olen kärsinyt masennuksesta ja kun alunperin myönsin masennuksen niin kävin 2kertaa viikossa terapiassa. Lääkitystä minulla on ollut vasta myöhemmin, mutta vain hetken. Yritän elää ilman lääkkeitä ja normaalia elämää. Ei ole ystäviä enkä uskalla tutustua kehenkään. Myös siskoani on kiusattu koulussa ja ehkä rankemmin kuin minua. Hän on ollut hoidettavana osastolla, käynyt jo vuosikausia terapiassa ja syö erilääkkeitä masennuksesta paniikkihäiriöön.

 

[kriztina83]

Ap voimia sulle!! mä sain oman kiusaamiseni loppumaan kun pari kertaa ärähin vastaan, mut ei se tarkota niist olis mun kavereita tullu... ja mun kohalla ei ollut nuin kuten AP:n..

mun siskoa kyl kiusattii ja rankemman päälle... sen puhumat tunteet ja ajatukset on samaa luokkaa AP sinun kirjoitustesi kanssa...

siskonikaan tapaukseen ei puututtu, ei vaikka koulumme OPETTAJAN poika (kävi siis samaa koulua) KURISTI siskoani KOULUMME käytävällä oisko vajaan sentin paksusella kettingillä... jäljet jäi kaulaan pitkäksi aikaa.. ne parani sitten, mutta henkiset arvet ei koskaan...

mun sisko on aina ollut pyöreä, nyt laihtunut kovasti yli 30kg (puotettavaa ehkä maks 15kg) ja oikeasti näin sisarena olen hieman hyvässä hengessä kateellinen, kun hän on niin kaunis ja hänellä on naisellinen vartalo, mutta niin alhaalla itsetunto ja omakuva että edelleen itken välillä, kun mietin miks kukaan ei voinut auttaa??? me siis perhe yritimme, mutta eipä mitään tapahtunut...

voimia AP :hug:

 

[Helekutti]

Minäkin olen puolustanut muita, vaikka itsekin olen ollut kiusattu... Sen uhallakin, että TIESIN joutuvani vielä suuremman höykytyksen kohteeksi. Minusta puolustautua ja puolustaa pitää, jos ihmiset ympärillä käyttäytyvät huonosti. Aikuisiälläkin. Olen ollut aina "vastarannankiiski", enkä ole koskaan suostunut antamaan moiselle periksi.
Mutta anteeksi olen antanut.
Sain kouluaikana tuntemastani vihasta voimaa puolustautua ja puolustaa muita. Nyt en jaksa enää vihata ketään.

Samat sanat. Oon aina asettunut kiusatun ja kiusaajan väliin ja näin aiheuttanut itselleni entistä pahempaa sorsintaa. Lähinnä siksi että tiedän kyllä kestäväni ihan kaiken paskan mitä päälle tulee mutta kestääkö se toinen?? Joskus ihan vaan sekin riittää että kiusattu näkee etteivät kaikki ole siinä mukana tai hyväksy sitä touhua.

 

[Istafra]

Minäkin olen puolustanut muita, vaikka itsekin olen ollut kiusattu... Sen uhallakin, että TIESIN joutuvani vielä suuremman höykytyksen kohteeksi. Minusta puolustautua ja puolustaa pitää, jos ihmiset ympärillä käyttäytyvät huonosti. Aikuisiälläkin. Olen ollut aina "vastarannankiiski", enkä ole koskaan suostunut antamaan moiselle periksi.
Mutta anteeksi olen antanut.
Sain kouluaikana tuntemastani vihasta voimaa puolustautua ja puolustaa muita. Nyt en jaksa enää vihata ketään.

Samat sanat. Oon aina asettunut kiusatun ja kiusaajan väliin ja näin aiheuttanut itselleni entistä pahempaa sorsintaa. Lähinnä siksi että tiedän kyllä kestäväni ihan kaiken paskan mitä päälle tulee mutta kestääkö se toinen?? Joskus ihan vaan sekin riittää että kiusattu näkee etteivät kaikki ole siinä mukana tai hyväksy sitä touhua.

Meitä on onneksi sitten enemmänkin !

 

[vieras/ koulukiusattu myös]

Jaksamista ja voimia ap:lle! Itseäni kauhistuttaa suunnattomasti ensi syksy kun eskoinen aloittaa koulutien Hänellä adhd ja sun muuta... Nyt jo eskarissa kiusataan ja jätetään ulkopuolelle leikeistä. Tosiaan sydämeni itkee verta, mutta itse aion tehdä KAIKKENI, jotta lapseni selviäisi kovasta koulumaailmasta!

 

[Rukoilijasirkka]

:hug:

 

[Etana elli]

Hei tajuaakohan kukaan kuinka yleistä tämä on? Lievempänä ja pahempana, mutta tosi monia kiusataan! Ja kun niitä kiusaajia on yleensä useampia, niin voi miettiä kuinka moni lapsi kiusaa! Siitä sitten todennäköisyys, että onko se oma lapsi.. Että nyt vanhemmat tarkkaavaisuutta, vaikka koulusta tai muualta ei kuuluisikaan mitään, niin kannattaa tarkkailla onko se oma nuppu juurikin tuhoamassa jonkun toisen elämää! Jo senkin takia, että se omakin kantaa sitä taakkaa sitten loppuikänsä..

 

[eräs]

lapseni aloitti tänä vuonna koulun. alussa kaikki meni hyvin, mutta kuukauden päästä lapsi alkoi käytäytyä oudosti. riehui, löi, potki ja haukkui muita. meille ei kerrottu koulusta lapsen huonosta käytäytymisestä. meni noin kuukauden verran kun rehtori soittii ja kertoi miten asiat on. lasta pidettiin pahana. keskusteltiin kauan ja selvisi, häntä kiusattiin koulussa ja hän ei uskaltannut kertoa opelle mitään. nyt meni pari viikkoa, lapsi on rauoittunut ja kertoo asioista sekä opelle että meille. on hyvin mahdollista että häntä ruvetaan haukkumaan valittajapukiksi, mutta aikana näyttää.. ja jos näin käy niin taatusti lähden keskustelemaan kiusattajien vanhempien kanssa.
tiedän omasta kokemuksesta että on vaikeata lapsena kertoa asiasta ja varsinkin jos ei ole luottamusta vanhempiin tai opettajiin.
voimia sinulle ap. ja kaikille muille jotka joutuivat ja joutuvat kiusattajien kohteeksi.

 

[vieras]

'Olin itse ala-asteen sekä osan yläasteesta erittäin rankasti koulukiusattu. Fyysistä kajoamista ei paria pientä poikkeusta lukuunottamatta ollut, mutta henkinen puoli oli erittäin rankkaa, totaalista ja sadistista.
Kiusaaminen loppui yläasteella saatuani hyvän ystävän ja alettuani seurustelemaan vanhemman pojan kanssa, joka oli pahimpien kiusaajieni ihailun kohteita (ei siis mikään raggari kuitenkaan). Onnekseni minusta varttui noihin aikoihin myös aika vetävän näköinen tyttö. Opin myös sanomaan (pahasti) vastaan, ja sen jälken kiusaaminen on minuun pysyvästi jättänyt.
Kuitenkin olen sitä mieltä, että meillä kiusatuilla on kenenkään kärsimyksiä vähättelemättä syytä hakeutua terapiaan, jos kiusaaminen oikeasti haittaa vielä myöhempää elämää. On sairasta ja typerää velloa vihassa ja itsesäälissä; menneisyyden koettelemuksista voi päästä yli. Tai ainakin yrittää päästä. Älkää antako kiusaajien pilata loppuakin elämänne!!!Kenenkään ei ole pakko jäädä ikuiseksi uhriksi. Se on myös tahtokysymys.

 

[Vieras]

Täällä myös ilmoittautuu yksi kiusattu, koko peruskoulun ajalta.
Kuulostaa tosi tutulta nuo aiemmat kirjoitukset...
Muistan miten jo ala-asteella näin unia joissa satutan kiusaajia, hereillä mietin usein kuinka helpompaa kaikille olisi jos minua ei olisi. Ei mitään normi pikku ala-asteelaisen mietteitä.
Yläasteella homma vain paheni, mietin kotoa karkaamista jotta ei tarvisi mennä enää kouluun. Olin pois koulusta aina kun mahdollista, milloin milläkin verukkeella. Silloin kun olin koulussa, jähmetyin ikään kuin paikalleni, en uskaltanut avata suutani, en usein edes silloin kun opettaja kysyi jotain. Lopulta sain piipitettyä vastauksen tapaisen, joka antoi muille taas syyn nauraa.
Itsetunto ei ole 10 vuodessa palautunut ennalleen, en jaksa enää uskoa että voisin joskus spontaanisti tutustua uusiin ihmisiin miettimättä teenkö itseni naurunalaiseksi. En ainakaan selvinpäin. Kiusaaminen jätti pysyvät jäljet, koulumenestykseen ja itsetuntoon lähinnä.
Omista lapsistani aion pitää huolen, ettei heistä tule kiustattuja, eikä myöskään kiusaajia. Opetan myös että puuttua pitää, kertomalla aikuisille. Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua kärsimään siitä, että muut sulkevat kokonaan kouluyhteisön ulkopuolelle.

 

[Neith]

'Olin itse ala-asteen sekä osan yläasteesta erittäin rankasti koulukiusattu. Fyysistä kajoamista ei paria pientä poikkeusta lukuunottamatta ollut, mutta henkinen puoli oli erittäin rankkaa, totaalista ja sadistista.
Kiusaaminen loppui yläasteella saatuani hyvän ystävän ja alettuani seurustelemaan vanhemman pojan kanssa, joka oli pahimpien kiusaajieni ihailun kohteita (ei siis mikään raggari kuitenkaan). Onnekseni minusta varttui noihin aikoihin myös aika vetävän näköinen tyttö. Opin myös sanomaan (pahasti) vastaan, ja sen jälken kiusaaminen on minuun pysyvästi jättänyt.
Kuitenkin olen sitä mieltä, että meillä kiusatuilla on kenenkään kärsimyksiä vähättelemättä syytä hakeutua terapiaan, jos kiusaaminen oikeasti haittaa vielä myöhempää elämää. On sairasta ja typerää velloa vihassa ja itsesäälissä; menneisyyden koettelemuksista voi päästä yli. Tai ainakin yrittää päästä. Älkää antako kiusaajien pilata loppuakin elämänne!!!Kenenkään ei ole pakko jäädä ikuiseksi uhriksi. Se on myös tahtokysymys.

että sairasta ja typerää.. jooh.. en minä niissä tunteissa ja ajatuksissa vello, ne vain ovat osa minua, osa mun elettyä elämää.. ne kokemukset ovat muokanneet musta sen mitä olen.. en anna nykyisin enää mahdollisuutta kiusaamiseen, mikään haukku ei mua enää satuta, johtuen siitä että olen kuullut ne kaikki.. se on hyvä jos sä olet päässyt niistä yli helposti, se on hyvä jo sä olet aikoinaan saanut kiusaamisen loppumaan, me kaikki muut ei olla oltu niin onnekkaita.. mä olen nykyisin juuri se kuka haluan olla, juuri sellainen kuin olen, häpeämättä ja mitään peittämättä...
mutta surullisen monen voimat eivät riitä siihen, ei niistä puhuta lehtien sivuilla tai uutisissa.. he vaan lähtevät tästä maailmasta tuntien olevansa turhia, meteliä pitämättä taipuvat viimein, jaksamatta enää taistella menneisyyden hirviöitä vastaan, eivät he ole heikkoja, he ovat vain niin kovin yksin