Takana helvetillinen vuosi, vuoden 2013 lokakuusta alkoi alamäki ja viimein tammikuussa hakeuduin hoitoon.
Diagnoosi: vakava masennus, lääkitys essitalopraami. Pari viikkoa pää kipeä ja orgasmi katosi kokonaan, kohta ei tehnyt enää edes mieli kun se oli niin turhauttavaa. Lisäksi olo oli kuin tynnyrin sisällä, tuntui ettei nähnyt elämää metriä kauemmaksi. Tähän ei puututtu vaikka valitin siitä terapiassa. Lisäksi oli illalla joku rauhoittava.
Kesäkuussa muutin paikkakunnalta toiselle ja pääsin viimein kunnolliseen hoitoon. Sitkuttelin töissä kesän mutta elokuussa aloin olla valmis sairaslomalle jota sitten terapeutilta itse pyysin, ja sain lähetteen psykiatrille.
Psykiatrin kanssa juttelin hetken ja totesin pian että hän oli todellakin paneutunut minun hoitohistoriaan ja heti tunsin että nyt alkaa homma toimia paremmin. Hän totesi että kyseessä todellakin vakava masennus ja nyt sairaslomassa puhutaan kuukausista, sain 3kk.
Lisäksi lääkitys vaihdettiin kokonaan: Aluksi viikko ilman mitään, puhdistus kaikki vanhat pois.
Sitten aloitettiin Voxra 150mg aamuisin ja illalla melatoniini 3mg ja medipam 5mmg 1-3x päivässä tarvittaessa. Jo ensimmäisen Voxra-päivän iltapäivänä tunsin kuinka oma "minä" alkoi palata sieltä mustasta aukosta jossa olin melkein vuoden elänyt. Tilanne parani koko ajan ja terapiassa se myös huomattiin, 2kk käytön jälkeen voxra tuplattiin 300mg päivässä ja nyt minusta tuntuu siltä kuin olisin saanut oman itseni takaisin, kaikki ystävät ja perhe samaa mieltä. Ja mikä parasta, en ole kokenut ensimmäistäkään sivuvaikutusta, mikäli nyt karkkihimon katoamista ei sellaiseksi lasketa
Ei myöskään minkäänlaisia nukkumisongelmia.
Sairaslomaa jatkettiin vielä toisella 3kk-lla ja lääkitys jatkuu samoilla kaavoilla, tosin nyt olen oma-alotteisesti alkanut jättämään medipamia vähemmälle, kun tunnen että tarvetta ei sille enää ole. Ahdistus on pois.
Voxra ei ole aiheuttanut minulla minkäänlaisia keskittymisvaikeuksia, päin vastoin, nyt voin katsoa elokuvan kerralla, lukea kirjaa niin ettei tarvitse palata aina paria sivua taaksepäin kun ei muista mitä on lukenut (kuten kävi essitalopraamilla).
Kaikissa lääkkeissä on se ominaisuus että mikä sopii toiselle ei sovi toiselle ollenkaan, itse kiitän Voxraa henkeni pelastamisesta.