olemme hukassa
Hei taas kaikille! Pääsiäisenä rukoilimme Herraa ja mietimme pitkään ja hartaasti tilannetta kun tyttäreni tuli pääsiäiseksi kotiin. Tyttö on jo täysin hyväksynyt tapahtuneen. Tietysti asia oli aluksi koko perheelle vaikea kun tyttären isästä tulee samalla myös isoisä ja muutenkin. Meitä jopa nauratti jo vähän kun tytär pyysi uuden pyyhkeen mennessään saunaan. Neuvolaan ei uskalleta ottaa yhteyttä ennen kuin 12 raskausviikkoa on täynnä. Kuten otsikosta voitte päätellä, on nyt ilmaantunut uutta yllättävää pohdittavaa. Tytär oli käynyt lääkärissä ennen pääsiäistä ja lääkärin mielestä hedelmöittyminen on tapahtunut juuri silloin kun tuo tapaus pyyhkeen kanssa pääsi käymään. Lääkärin leuka oli kuulemma loksahtanut auki kun hän oli todennut tytön olevat neitsyt ja raskaana. Nimittäin tyttö on kylläkin kertomansa mukaan harrastanut joskus aiemmin seksiä silloisen poikaystävänsä kanssa, mutta eivät ole olleet varsinaisesti emätinyhdynnässä, vaan ovat olleet niin sanotusti muilla tavoilla. En tohdi kertoa tarkemmin. Nyt olemme sitten hieman ongelmallisessa tilanteessa, koska tytär on ilmeisesti tulossa uskoon ja hänen vakaumuksensa on muutenkin se, että kun hän joskus menee naimisiin, se tulee tehdä neitsyenä. Kysymys kuuluu siis: Meneekö neitsyys synnytyksessä? Jos menee, niin tyttö haluaa ehdottomasti keisarileikkauksen. Todennäköistä on, että tytär menee joskus naimisiin samoin uskovan miehen kanssa ja miehet edellyttävät tulevalta puolisoltaan neitsyyttä. Olen pohtinut asiaa, enkä itsekään osaa päättää, onko tyttö synnytyksen jälkeen neitsyt, vai ei. Lääketieteellisesti ei, mutta moraalisesti kyllä, koska penis ei ole koskaan ollut siellä niin. Mitä mieltä olette?