Voiko täällä kukaan ymmärtää??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tiu Piu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tiu Piu

Vieras
Olemme mieheni kanssa ollet vuoden jonkinlaisella etsikkoajalla, asumuserossa. Eli tavallaan seurustellaan ja tavallaan ei. Mies on paljon omalla asunnollaan mutta myös ain. puolet täällä, meidän entisessä asunnossa. Yksi lapsi on.
Meillä on ollut hyviä mutta äärimmäisen vaikeitakin tilanteita tämän asian takia. Nyt on alkanut tuntumaan, että mies on alkanut pitää tästä tilanteesta.
Eli tämä on kaikki mitä halusikin. Hän saa pitää perheensä, mutta muun ajan viettää villiä poikamieselämää.
Muuten tilanne saisi mennä näin, mutta...
Riidan jälkeen, pääsiäisenä, mies löysi ravintolasta naisen, jonka kanssa oli lyhyt suhde. Pyysin naista pysymään pois meidän välistä, koska yritämme kuitenkin. Tältä tuli erittäin törkeä paluuviesti, jossa kertoi mm. olevansa raskaana miehelleni. Tieto ei onneksi pitänyt paikkaansa!

No, puhuimme tämän suhteen jälkeen ja hiukan jo aloin luottamaan. Mies todella yritti. Viime viikonloppuna sitten sain vihiä, että mies oli iskenyt jonkin naisen läksiäisissä, hoitanut hommansa, ja palannut seurueen mukaan. Sitten saapui viereeni yöksi.
Ja lisäksi meillä on nyt seksiä enemmän kuin ennen ja paljon parempaa.

Tämän jälkeen, nyt maanantaina lähetin miehelle viestin, että miettii, kenet haluaa. Tämä ei kuitenkaan jatku enää. Tiistaina lähetin vielä toisen viestin. Hänen piti eilen tulla tänne. Mutta sen maanantaisen viestin jälkeen hänestä ei kuulu mitään. On tyystin kadonnut. Mies pelaa joka päivä netissä (on siis jonkin sortin riippuvuus). Minulla on hänen tunnuksensa. Sen lähettämäni viestin jälkeen kaikki pelaaminenkin on loppunut. Autonsa oli tänään asuntonsa edessä eli ainakin tänään on sinne mennyt. Päätin kuitenkin, että annan aikaa, en soita, en käy. Päättäkööt itse.

Mutta nyt alkaa hiukan vaivaamaan. Voisiko olla että tuollainen käytös osoittaa miehen olevan täydellisen piittaamaton omasta lapsestaan/minusta, vai mitä? Pyysin asiallisesti viestissä palauttamaan myös asuntoni avaimen, jos haluaa pitää naisensa. Ei ole sitäkään palauttanut!

En halua tällaista elämää, sen tiedän. Haluan sen mitä oli ennen, alussa ja lapsen ollessa pieni. Tämä asumusero tuli yllättäen. Mies vain lähti. Syytä ei ole kummemmin kertonut. Vain peliongelma ilmeni tuolloin. Sitä oli kestänyt jo ainakin 1/2 vuotta. OIkeastaan nyt vasta, noiden suhteiden jälkeen, minulla on voimaa saada itseni irti. Mutta toisaalta, jos ongelma ei olekaan meidän suhde, vaan miehellä todella on pahoja ongelmia. Haluaisin auttaa, mutta mies kieltää kaikki ongelmat. Vaikka satojen eurojen laittaminen kuussa ei kai ole pieni peliongelma. Varsinkaan kun tulot eivät ole huippuluokkaa.

Joka tapauksessa on hyvin vaikeaa sanoa miehelle ei, kun pelkään, että lapsi jää täysin isättömäksi. Siksi mietin, mitä tuo katoaminen voi kertoa ihmisestä. Miksi ei palauta avaimia ja hae tavaroitaan ja sovi tapaamisista, jos ei minusta välitä. Miksi sitten ei yritä palata takaisin jos välittää. Miksi katoaa ihminen jäätyään kiinni valheesta?
 
Rankkoja asioita. Jos miehesi alkoi nyt vasta miettimään mitä oikeasti haluaa, eikä ota yhteyttä, kun ei itsekkään tiedä mitä haluaa elämältään? Pelkääköhän hän menettävänsä sinut? Ei tässä osaa muuta kuin ihmetellä :hug:
 
Epäilen, että mies yrittää alistaa sua olemalla tavoittamattomissa. Eli odottaa, kunnes ruinaat sitä jatkamaan samaan malliin kuin tähänkin asti.

Mä ajattelisin, ettei kannata nyt yrittää tavoittaa miestä ollenkaan, anna olla vain. Ehkä vain sitten joutuu oikeasti miettimään käytöstään. Ja jos isä ei ole lapsestaan oikeasti kiinnostunut, niin ei sun alistuminen herätä miehen aitoa kiinnostusta lapsestaan.
Sä et voi kuitenkaan pakottaa miestä välittämään lapsesta vaikka mitä tekisit, niin pahalta kuin se tuntuukin.

Voimia olla ottamatta yhteyttä!

:hug: :hug:
 
Hei

Sinulla on oikein vaikea tilanne nyt elämässäsi ja erityisen ahdistavaa on varmasti tuo "välitila" ja tietämättömyys mitä tuleman pitää.
Olisko sinulla mahdollisuutta puhua jonkun luotettavan ihmisen kanssa tai jopa mahdollisuutta purkaa mieltäsi ja tunteitasi jollekin läheiselle tai ulkopuoliselle ( on olemassa myös esim.kriisipuhelimia, myös yleinen terveydenhoito terveyskeskuksessa, kun kerrot tilanteestasi).
Minust anäyttäisi siltä, että miehesi on itse sellaisessa elämäntilanteessa että ei tiedä miksi hänellä on pahaolla ja se ei varmastikaan johdu sinusta ja lapsesta tai siitä etteikö hän teitä rakastaisi,vaan hänen omista "kasvukivuistaan". Sellainen sattuu kovasti aina myös lähimpiin ja tärkeää olisikin, että voisit purkaa omia tuntemuksiasi, surua ja pahaa oloa jollekin johon luotat. Voi olla ettet pysty konkreettisesti auttamaan miestäsi, koska avun vastaanottaminen vaatii aina sen, että tarvitsija tiedostaa avun tarpeensa myös itse. Sen ymmärtämiseen voi mennä aikaa. Ainoa mitä toisen edestä voi oikeastaan tehdä silloin, on olla kanssakulkijana ja kuuntelijana, mutta vaina silloin jos toinen sitä itse haluaa. Tämä vie paljon energiaa auttajalta ja silloin kun on omatkin voimavarat vähissä pitäisi yrittää etsiä sellaisia asioita, joista itse saa myös välillä voimaa, jotta jaksaa taas sitten antaa muille.
Miehesi "elämänsä tarkoituksen "hakemisen takia olet joutunut kokemaan monia pettymyksiä, kuten pettämisen ja epätietoisuuden omasta ja lapsen tärkeydestä miehesi maailmassa. Lisäksi olet huolehtinut lapsesta samaanaikaan.Sellaiset kokemukset vaativat myös sinulta selvittämistä ja ystävällistä läheistä joka ymmärtää ja kuuntelee myös sinua. Muista että myös sinä saat olla heikko.
Nämä ovat sellaisia elämänkokemuksia, joita jokaiselle tulee tavalla tai toisella jossainvaiheessa elämää ja niistä selvitään vaikka se ei juuri nyt välttämätä sellaiselta tunnu. Kannattaa myös, jos sinulla on mahdollisuus, niin hakea esim. netistä jotain vertaistukikeskustelupalstaa, jossa käsitellään nimenomaan parisuhdekriisejä. Itse sain kerran apua kovasti sellaisesta.
Toivon hurjasti sinulle toivonpilkettä silmiin ja lämpöä ihollesi! :hug:
 
En voi ymmärtää koko tilannetta! Kuvauksesi perusteella miehelläsi on hauskaa toisten kustannuksella. Sanoit, että haluat sen mitä teillä oli, kun lapsi oli pieni. Eipä taida miehesi haluta. Nyt ruusunpunaiset silmälaput roskiin ja ota itseäsi niskasta kiinni. Jos miehen haluat niin maailma on täynnä miehiä! :)
 
Kiitos, kun täällä on näin ymmärtäviä ihmisiä! :flower:
Pahin taitaa omalta kohdaltani olla jo ohi. Toivon totisesti niin. Olenhan asiaa työstänyt jo vuoden. Viime syksyn kävin perheneuvolassa, kuten joku teistä ehdotti. Minusta tuntuu, että nyt se voisi olla hyvä mennä uudestaan, kun ajatukset ovat paremmin koossa ja shokki laantunut. Mutta kehtaako?
Tämä on ollut elämäni raskain kokemus.

Viime viikonloppu tappoi lopullisetkin tunteet aika hyvin. Mutta minusta edelleen tuntuu, että miehelläni on suuria ongelmia. Siksi tuntuu julmalta vain jatkaa eteenpäin. Meillä on takana monta hyvää vuotta ja lapsi, jolle isä on kaikki kaikessa. Muutos hänessä tuli siis selvästi ja äkkiä. Se asia painaa vaakalastissa paljon. Ehkä liikaakin.

Siinä taisitte olla oikeassa, että mies haluaa hallita minua. Tarkemmin ajatellen, sitä on ollut aiemminkin. Olen ennenkin yrittänyt päästä eroon, mutta on uhannut lopettaa elatusmaksun. Ja sanonut, etten pärjää elatusmaksulla. Ja hän tietää sen niin pirun hyvin!

Olen ollut hyvin riippuvainen henkisesti ja rahallisesti hänestä. Tiedän, että minulla menee nyt ehkä luottotiedot, koska en pysty maksamaan lainojani, jos joudun elatusmaksuista riitelemään. Perjantaina menen pankkiin, toivottavasti ymmärrystä löytyy. Kunhan vain tietäisi miten asiat selittää. Mutta luottotiedot tai rahavaikeudet eivät kai voi olla elämäni arvo.

Ja siitä asunnosta, se ei ole mieheni. Vain majailee siellä. Vuoteen ei ole asuntoa pystynyt hankkimaan ja muitakin rahaongelmia on pelaamisen lisäksi. Ja täytyy sanoa, että koska ei ole 2 päivään pelannut, olen huolestunut, että jotain on sattunut. Koska vanhempansakaan eivät välitä.
Toisaalta on nyt 2 kertaa haukkunut minua sanoilla, joita en unohda koskaan, enkä toisaalta siis jaksaisi apuani tarjota niin ala-arvoiselle ihmiselle, kuin minusta nyt tuntuu.
Lasta kohtaan tulee huono omatunto, koska ihmettelee isäänsä.

Perjantaina viikon päästä lähetän viestin avaimesta, jos sitä ennen ei kuulu. Mutta onkohan mitään keinoa saada avainta häneltä, jos ei sitä palauta?

Ja vielä niistä uusista miehistä; luulenpa, että tämän kokemuksen jälkeen rima voi olla hyvin korkea. Ihan kuka tahansa niistä maailman miehistä ei taida enää kelvata ;)

Mutta toivottavasti osaankin sitten valita paremmin, jos sen aika joskus koittaa :\|
 
Ei ole miehestä kuulunut mitään. Avainta ei ole palauttanut, mutta ei ole lastakaan tullut tapaamaan, saati soittanut.

Huoh, pitääkö tässä odotella vielä kauan vai pitäisiköhän jo laittaa viesti?
Maanantaina tuli viikko täyteen, että ei ole kuulunut mitään. Minä vain mietin pääni aivan puhki, mikä sen miehen päätä liikuttaa. Vai olenkohan liian hätäinen???
 
Itse olin alistavan miehen kanssa naimisissa muutaman vuoden. Tosi herttainen mies omalla tavallaan, mutta sitten oli se toinen puoli joka pystyi jotenkin manipuloimaan minua, olen ymmärtänyt sen vasta jälkeenpäin.
Toit jotenkin itseni mieleen. Ilmeisesti uskot ihmisten hyvyyteen liikaa, vaikka mies pettääkin eikä ole muutenkaan luottamuksen arvoinen.
Itse olen pärjännyt eron jälkeen aivan loistavasti ja se huokuu myös lapsistamme!
Nyt elämme vaikeita aikoja, isä ei kai haluakaan tavata lapsiaan niin usein kuin aiemmin, ikä osallistua heidän arkeensa.
Pikku hiljaa alan hyväksymään etten sille asialle mitään voi, on vain lohdutettava lapsia heidän surussaan.
 
Miehesi varmaan luuli että hän voi syödä kakkua ja säästää sitä. Kun sinä kerran olet päässyt asiassa mielessäsi päätepisteeseen, pidä se. Minä en ainakaan hyväksyisi sellaista suhdetta, että voi olla muita naisia siinä mukana. Lähettäisin viestin, että ne avaimet tänne ja h,elvetin äkkiä sittenkin.

Ja jos sinä haluat vielä yrittää miehesi kanssa, niin etsisin sitten itselleni jonkin miehenpuolikkaan, vaikkei oikeata mutta joku joka kävisi vaikka liian usein kylässä että huomaisi sinunkin olevan jonkun kanssa etkä odotakaan sitä miestä takasi. Joku työkaveri, kaverin veli jolle kerrot jutun ja pyydät apua.
 
Itse antaisin neuvoksi kasvaa miehestä eroon kokonaan. Jonkun aikaa jaksat tuntea myötätuntoa myös häntä kohtaan, koska tuskin hän ihan AINA 24/7 on ollut 100% veemäinen ihminen.

Kuitenkin se pitää vain ymmärtää, että vaikka miehellä olisikin ongelmia, niissä ei voi häntä auttaa ellei hän itse tahdo ja itse pyydä. Siis toista ei voi kasvattaa jos hän ei halua kasvaa.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.08.2006 klo 21:37 Tiu Piu kirjoitti:
Ei ole miehestä kuulunut mitään. Avainta ei ole palauttanut, mutta ei ole lastakaan tullut tapaamaan, saati soittanut.

Huoh, pitääkö tässä odotella vielä kauan vai pitäisiköhän jo laittaa viesti?
Maanantaina tuli viikko täyteen, että ei ole kuulunut mitään. Minä vain mietin pääni aivan puhki, mikä sen miehen päätä liikuttaa. Vai olenkohan liian hätäinen???

Hmm...jos miehesi ei tuhlaa ajatuksia teihin, miksi tuhlaat häneen? Jatka elämääsi, rakasta lastasi ja anna hänelle rakkautta myös isänsä puolesta, tiedän että tilanteesi on vaikea, mutta käsittääkseni et voi asialle mitään. Yksin ei voi olla yhdessä, jos hän haluaa mennä, ei väkisin voi pitää kiinni.

Tsemppiä ja muista että koskaan ei ole niin huonosti ettei huonommin voisi olla.
 
Taidatte kaikki olla oikeassa. Kun annan miehen olla täällä ja pidän hyvänä, ruoat eteen jne., hän käy katsomassa lasta, antaa rahaa ja on kunnollinen yleensä. Poislukien ne muut naiset. Olen jo pahimman yli mennyt, mutta useaan on silti heikkoja hetkiä, varsinkin tällä viikolla.
Mutta onneksi saan teistä voimaa! Se on tosi tärkeää nyt.

Vaikka muuten on oikein hyvä isä, niin heti, kun haluan irtaantua, hän häviää maisemista, kiristää elatusmaksuilla ja ties millä. Ei sovi mitään tapaamisia lapsen kanssa. Heittäytyy siis aivan holtittomaksi kaikessa, mitä tekee.

Lapsi on jo aika lailla vieraantunut isästään, että minua helpottaa huomattavasti, kun ei jatkuvasti pode ikävää. Ei juuri edes puhu isästään enää. Se onkin oikeastaan ainoa syy, miksi pystyn ylipäätään jatkaa elämääni.

Mutta tällä hetkellä suurin huolenaiheeni on se avain. Mies on uhannut viedä minulta tietokoneen, ym. kodinkoneita. Ja hän voi sen todellakin tehdä, sen uskon. Ei hän niitä tarvitse, mutta tämä on taas yksi keino hallita minua. Hassua kaikki siksi, että hän kuitenkin jätti minut, mutta ei anna kiristämisellään jatkaa elämääni.

Mutta suurin huolenaihe nyt on, että miten sen avaimen saa, kun tod.näköisesti ei palauta sitä helpolla.
Ilmoitan isännöitsijälle/poliisille?
 
Tsemppiä elämääsi! Voit ilmottaa isännöitsijälle aivan mainiosti ja vaihdattaa vaikka lukon sarjat ellei muu auta. Onko miehesi kirjoilla siellä? Ellei niin voit ilmottaa ihan poliisille, että haluat avaimen pois entiseltä mieheltä. En tiedä, lienevät käskevän vaihtaa lukot. Ja jos miehesi niin tarvitsee satuttaa, että alkaa viemään jotain tavaroita, olisin sitä mieltä että ne voi hankkia sitten uusia. Toki ne maksaa jne. mutta jos se on se kiristämisjuttu että pysyt hänen kanssaan yhdessä, sano että ole hyvä vie mitä haluat, et ole niissä mitenkään kiinni, kaupasta saa uusia kyllä. Tuskinpa lähtee viemään, kun avoimesti luvalla saa viedä ja pitää hyvänään? (käänteispsykologiaa)
 
Nyt tunnen oloni niin HUONOKSI ja HYVÄKSIKÄYTETYKSI, IDIOOTIKSI!!!

Miehestä ei vieläkään mitään ole kuulunut ja minulla on syntymäpäivä tänään. Siksi kai niin vaikeaa, mutta muutenkin.

Anoppi pyysi taas huomenna käymään. Olemme ihan hyvissä väleissä kaikesta huolimatta. Olen ajatellut tätä raskausjuttua, joka tuli miehen ex-suhteelta. Ajattelin, että ei mies oikeastaan kovin vakuuttavasti ole sitä kieltänyt.

Anoppi näki mieheni perjantaina. Oli ollut vain hyvin kiukkuinen, eikä ollut puhunut mitään. Minusta on alkanut tuntumaan, että josko se raskaus on sittenkin totta.

Lähetin miehelle tänään viestin, että aion kertoa tästä kaikesta ja raskaudesta anopille ja appiukolle huomenna aamulla. Mies ei vastannut viestiin eli ts. EI kieltänyt raskautta!!

Miten ihmeessä tästä selviää? MITEN VOI TÄYSJÄRKISENÄ SOPIA TAPAAMISISTA YM.

MITEN TÄMÄ VOI TULLA MINUN KOHDALLENI!

TUNNEN ITSENI NIIN SAASTAISEKSI :'( :'(
 
En osaa antaa neuvoja tmv., lohdutan vain sinua tiupiu sillä että meitä on muitakin samassa tilanteessa.Miehelläsi taitaa tosiaan olla jokin ikä kriisi 30/40v.? Omallani ainakin on ja paha!!!Olemme olleet yhdessä teini-ikäisistä asti, lapsiakin useampi.Talous ym. hyvin jne., ja ainakin minä onnellinen pariasuhteessa ja perheestä.Mies viimeisen lapsen raskausaikana ahdistui (sanoi itse) "rakastui" itseään aika paljon nuorempaan neitokaiseen ja halusi aloittaa "elämänsä alusta".Hän vain ei sitten osannutkaan luopua myöskään meistä/perheestään.Seilaa edestakaisin,eikä osaa päättää mitä haluaa.Minä olen tilannetta sietänyt, mutta onneksi alkaa pikkuhiljaa tulla mitta täyteen. En kyllä oikein ymmärrä tätä neitokaista, kuinka hän on tilannetta jaksanut katsella (tai sitten mies valehtelee hänelle jne?)Meidän kohdalla ainakin mies mieluusti pitäisi kaiken, ja eläisi perhe-elämää silloin kun herralle itselleen käy.Selviät kyllä, mutta koville ottaa :hug:
ps. itse olen käynyt perheneuvolassa terapiassa ym. (mielialalääkkeitäkin olen tarvinnut..)
 
voimia sinulle!!! :hug:
Ei ole todellakaan elämän helpoimpia asioita.........!! :hug:
Jatka lapsesi kanssa elämää kahdestaan, hyvinhän olette jo tähänkin saakka pärjänneet!! Voit henkisesti varmasti paremmin kun pääset tuommoisesta "taakasta" eroon :ashamed:
Vaihdata lukko, en usko että miehesi kovin innoissaan avainta palauttaa.... Sittenpähän näkee että olet sulkenut hänet pois elämästänne ja varsinkin sinun elämästäsi!!
 
Näitä miehiä sitten kai vain on. Ei sitä ehkä kannata yrittää ymmärtää, koska naisjärki ei siihen pysty. Mutta miksi niiden pitää osua kenenkään naisen kohdalle.

Olen myös miettinyt niitä mielialalääkkeitä. Olen ollut niitä vastaan jo viime kesästä, kun niitä tarjottiin. Mutta pakkohan tästä suosta on ylös päästä. Yksi päivä menee hienosti, sitten mennään taas vielä syvemmälle.

Vaihtaisin lukot jo tänään, jos se olisi helppoa. Asun vuokralla ja asiat hoidetaan isännöitsijän kanssa. Ottavat aika korkean maksun avaimesta. Ja pitää vaihdattaa useiden yleisten tilojen lukot kait. Eikä minulla yksinkertaisesti ole siihen varaa.

Mutta jospa isännöitsijä ottaisi mieheen yhteyttä tai sitten ilmoitan poliisille avaimen varastetuksi. Jospa mies siitä pelästyisi.

Miehelläni todellakin on jokin ikäkriisi. Se, että on niin nuori!
Minua 6 vuotta nuorempi. Alle 30.v. Näin lapsellista käytöstä en ole kuitenkaan tavannut milloinkaan ennen. Onkuin mies olisi täysin tuntematon oikkuineen. Myös muille sukulaisille/ihmisille, kuin minulle.

Olen hänen ensimmäinen vakava suhde ja hän muutti suoraan kotoansa luokseni. Ajattelin jo suhteen alussa, että näinköhän tämä tulee vastaan Ja niin se kai tuli, vaikka moni muukin asia vaikutti.

Ihmettelen minäkin, miksi jotkut naiset lähtee tällaiseen leikkiin mukaan. Heille siis HYVIN todennäköisesti valehdellaan myös. Muuten en ymmärrä. Mutta miten siitä kerrot heille, kun eivät usko/kuuntele.

Piti vain kysymäni, että miten teillä (eräällä vastaajalla, jäi lainaamatta) sujuu lasten tapaamiset?

Minun pitää nyt lähteä anopille. En haluaisi nähdä heitä. On kai erittäin tyhmää kertoa heille, mutta en kestä tätä tuskaa hymyillen siellä. Enkä voi pitää kulisseja enää yllä, kun anoppi ihmettelee poikansa käytöstä.
 
Minäkin olin mielialalääkitystä vastaan, mutta lopulta ystävä ohjasi lääkäriin kun huomasi kuinka "sekaisin" kaikesta olin.Nykyisin en enää tarvitse lääkitystä, mutta mielestäni se auttoi.Enkä huomannut mitään riippuvuutta tmv., yksi "kaunis päivä" huomasin vain että en niitä enää tarvitse.Kuullostaa niin tutulta miehesi käytös!Minäkin luulin "omani" tuntevani, yhdessä olimme niin kauan. Mutta tuntuu että mies yht`äkkiä vain sekosi tmv. Käyttäytyy nykyään myös sukulaisiaan ym. kohtaa oudosti, on masentunut ja mielistäni (omien puheidensa)mukaan käyttää aika runsaasti alkoholia.Ehkäpä ei pää kestä sielläkään?? Itseäni onkin helpottanut ajatus siitä ettei mies ole sama eikä samaksin tule enää johon rakastuin ja jonka kanssa olin naimisissa ja perustin perheen.Hän on lopullisesti mennyt, "kuollut" ja sitä "toista miestä" edelleen rakastan ja ikävöin.(kenties loppuelämän jollain tasolla...) Tapaamiset sujuvat nykyisin aika hyvin.(aluksi ei pitänyt mitään yhteyttä n. kuukauteen...sitten alkoikin seilaaminen ja ei osannut päättää mitä halusi.On myös mustasukkainen musta, ja mulla ei saisi kuitenkaan olla ketään.Itsellään kyllä on).Rakastaa varmasti lapsiaan, mutta välillä tuntuu vastuuntunnottomalta, ja "pelottaa" antaa lapsia..Kohtalaisesti ovat kuitenkin pärjänneet, alkoholin käyttö myös mietityttää tapaamisviikonloppuina...
 

Yhteistyössä