Voiko olla mahdollista? ns.normaali-raskaustesti ja dpo 7-8??!!

  • Viestiketjun aloittaja kysymys
  • Ensimmäinen viesti
ap
Hämilläni olen edelleen, sillä oletin menkkojen alkavan viime viikon tiistaina. Keskiviikkona sitten paperiin tulikin hiukan punaista ja ajattelin että se siitä, nyt ne alkoivat. Mutta pientä vuotoa olikin vain torstaihin saakka (normaalimenkkani kestävät 5vrk josta 3vrk aika runsasta vuotoa). Lauantaina sitten tuli verilimaa aamulla hiukan vielä paperiin. Ja kummallisinta on, että sunnuntaina alkoi kuvotus ja hajuherkkyys ja eilisestä asti on huimannut, väsyttänyt ja rintojakin nipistelee ja syyhyttää. Kohdussa tuntuu välillä pistelyä ja muutaman kerran sellainen viiltely. Että mitähän tässä pitäisi ajatella.. Testiin nyt tällä haavaa ei ole ylimääräistä rahaa joten joutuu odottelemaan vaan:/ Mutta huomaanpa piakkoin asianlaidan silläkin, tuleeko ovista, pitäisi sitten olla ensi viikonlopun ja ensi viikon keskiviikon välisenä aikana jos tulee, sittenhän en raskaana voi olla. Kyllä veti pitkän ajan pohdinnaksi tämä!
 
joo
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

no kylllä sä raskaana taidat olla. Onnea..
 
ap
Vahva viiva paukahti testiin heti kun tein!! Eli vuodosta huolimatta raskaana sitä ollaan! Nyt on neuvolan kehotuksesta varattu aika varhaisultraan 22.6 jolloin olisi rv.7+0. Ei kuulema tavatonta ole että hailua viivaa näyttää pitkään ja vuodotkin usein ihan normaaleja silloin kun menkkojen kuuluisi alkaa. Kyllä mä olen silti yllättynyt toisaalta, aivan erilainen kokemus kuin muissa raskauksissa ollut! JEEEE!!
 
Yhteistyössä