Voiko lapsilla olla tälläinen p....isä!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vaikea tilanne
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Vaikea tilanne

Vieras
Erosimme noin 2-v sitten.
Eroon oli syynä miehen alkoholielämä,pahoinpitely,miehen pelihimo ym.
Sos.toimistossa teimme sopimuksen ,että lapset (silloin 5- ja 9-v )tapaavat isäänsä joka toinen v.loppu.Olivat alussa pe-su ,mutta sittemmmin vain päiväsaikaan koska mies ryypiskeli ja jätti lapset yksin ym.
Nyt mies kävi hakemassa lapset mukaansa kun lähtivät yöksi hänen vanhemmilleen(siellä pidetään lapsista huolta).
Pienempi (nyt 7-v)sairasti jo eilis-illan ettei halua lähteä,piilutui isän tullessa hakemaan vessaan ja kapsahti kaulaani itkien kun piti mennä.(Ei itke kun tosipaikan tullen)
Mies alkoi siinä sitten syyttelemään minua kun sanoin että lapsella tulee ikävä ja että tulen autolle häntä saattamaan että EIKÖS OLE ISÄÄ IKÄVÄ KOSKAAN ja että pilaan lapset (kun esim. autolle saatan)lellin piloille ja minulla tulee vielä vaikeaa kun ovat murrosiässä.
Kamala mieli.Odotan vain että saan heidät huomenna kotiin.
Enpä kai voi tuossa tapaamisjutussakaan mitään tehdä muutoin.Olen ollut jopa last.suojeluun yhteydessä ja siellä tuettiin ettei lapset isällä yötä ellei siellä isovanhempia tmv.
Pahalle tuntuu kun täytyy "pakottaa " lapset isän mukaan vaikka itkevät.
 
Voi itku, kurja tilanne :hug:
Voithan viikolla soittaa lastensuojeluun ja sanoa tuosta, että lapset ei haluaisi mennä isälleen. Jos vaikka pitäisi sopimusta jotenkin muuttaa tai miettiä muita mahdollisuuksia, esim. valvotut tapaamiset.
 
tapaaminen on lapsen oikeus ei isän tai äidin!kannattaa ottaa yhteyttä uudelleen lastensuojeluun ja kertoa tilanne,varmasti löytyy toisenlainen ratkaisu tapaamisiin,ei lapsia saa pakottaa lähtemään isän luo jos ne ei sitä halua.voimia :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja simba:
tapaaminen on lapsen oikeus ei isän tai äidin!kannattaa ottaa yhteyttä uudelleen lastensuojeluun ja kertoa tilanne,varmasti löytyy toisenlainen ratkaisu tapaamisiin,ei lapsia saa pakottaa lähtemään isän luo jos ne ei sitä halua.voimia :hug:

Tiedän myös tilanteen, jossa lapsi haluaisi olla isänsä kanssa ja aina kysyy koska sinne pääsee, mutta isä ei koskaan ehdi lastaan pitämään :/ Ja siihen ei lastensuojelu ym. pysty mitenkään puuttumaan.
 
meillä taas niin että isä haluais nähdä lasta kun exvaimolla ja hällä on yhteishuoltajuus,muttaisä ei saa nähdä lastaan!!syytä ei ole kuin se että exvaimo haluaa eristää isän ja pojan!!sostoim on otettu yhteyttä,mutta ei voi tehdä mitään:(
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Eikö muka tuollaisessa tilanteessa sosiaalitoimisto voi mitään tehdä?Ihmetyttää.

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
meillä taas niin että isä haluais nähdä lasta kun exvaimolla ja hällä on yhteishuoltajuus,muttaisä ei saa nähdä lastaan!!syytä ei ole kuin se että exvaimo haluaa eristää isän ja pojan!!sostoim on otettu yhteyttä,mutta ei voi tehdä mitään:(

miehelläsi on oiva tilaisuus hakea yksinhuoltajuutta sen perusteella,että lähi-vanhempi estää tapaamiset. annatte liian helpolla sille äidille periksi. sopimuksia on noudatettava tai sitten niitä muutetaan. meillä käräjäoikeuden päätökset ja nyt niistä ruvettu etän puolelta lipsumaan, kai se on keksittävä jotain uutta... :kieh:
 
Yhteistyössä