Voiko lapsellisen ja lapsettoman suhde onnistua

[vierailija]

Voi. Se vaatii lapsettomalta osapuolelta henkistä kypsyyttä, joka ikävä kyllä on aika harvinaista.

Huh huh! Ai että harvinaista että lapsettomalla olisi henkistä kypsyyttä? Ja lapsellisella tätä ilmeisesti on automaattisesti? Voi luoja mitä asenteita taas!
Itse seurustelen lapsellisen miehen kanssa, ja olen lapseton (ilmeisesti joko harvinaisuus tai sitten henkisesti kypsymätön, mitä nyt 15 vuotta työskennellyt lasten parissa), hänen lapsistaan kaksi asuvat hänen luonaan ja yksi äidillään. Ei se helppoa ole aina hänellekään sopia kahden exän kanssa lasten asioista ja vielä tapaamisista minun kanssani, etenkin kun hänellä asuvat lapset eivät kovin paljoa ole äidillään. Luulisin että jos lapseton on suhteessaan vaativa ja tarvitseva, se ei voi onnistua, etenkin niin kauan kuin lapset ovat pieniä. Itse en ole tällainen mutta silti välillä korpeaa kun menojen peruutuksia tulee lyhyellä varoitusajalla, tästä lasten äidistä johtuen. Mieli tekisi monesti kommentoida mutta en kommentoi vaan tyydyn kuuntelemaan ja tukemaan.

 

[Karju]

Taas tuo harhaluulo että lapseton voi tehdä mitä vaan eikä tartte ottaa muita huomioon. Raskas huokaus!
Eiköhän se ole kiiinni molempien joustohaluista.

Todellakin näin. Jos haluaa tehdä ihan mitä vaan, niin sitten ei varmaan parisuhteeseen kannata ryhtyä. Todellakin täytyy ajatella niinpäin, et onko valmis tekemään miten paljon asioita parisuhteen eteen.

 

[M34]

Todellakin täytyy ajatella niinpäin, et onko valmis tekemään miten paljon asioita parisuhteen eteen.

Minusta hyvä parisuhde ei kyllä vaadi mitään erityistä työtä. Hyvässä parisuhteessa yhdessä oleminen on lisäarvoa kummallekin, ja se tuntuu helpolta ja luontevalta. Hyvä parisuhde ei myöskään rajoita omia mahdollisuuksia vaan laajentaa niitä: saa tehdä niitä asioita kuin haluaakin tehdä mutta paremmassa seurassa, ja parhaimmillaan tulee kokeiltua kaikenlaista uutta ja kivaa. Jos parisuhde tuntuu vaativan jatkuvaa vaivannäköä ja rajoittavan omia vapauksia, kannattaa miettiä, onko suhde oikeasti hyvä.

 

[Karju]

Minusta hyvä parisuhde ei kyllä vaadi mitään erityistä työtä. Hyvässä parisuhteessa yhdessä oleminen on lisäarvoa kummallekin, ja se tuntuu helpolta ja luontevalta. Hyvä parisuhde ei myöskään rajoita omia mahdollisuuksia vaan laajentaa niitä: saa tehdä niitä asioita kuin haluaakin tehdä mutta paremmassa seurassa, ja parhaimmillaan tulee kokeiltua kaikenlaista uutta ja kivaa. Jos parisuhde tuntuu vaativan jatkuvaa vaivannäköä ja rajoittavan omia vapauksia, kannattaa miettiä, onko suhde oikeasti hyvä.

Tuo on miusta se hedelmä, mitä parisuhde voi tuottaa. Toisille se työ on luontevaa ja hoituu itsestään, mut toisille ja varsinkin hankalissa elämäntilanteissa parisuhdetta tulis hoitaa.

 

[PuunJaKuorenVälissä]

Itselläni 11v tyttö, miehellä ei lapsia. Ikää mulla 36 ja miehellä 37. Vaikeaa on juurikin sen takia että mies ei tajua ja on mustasukkainen ajasta jonka "joudun" viettämään lapsen kanssa. Tulevat hyvin toimeen keskenään ja lapsikin aina toivoo oikein että tämä uusi (5kk seurusteltu) kumppani tulee mukaan, missä nyt ollaankaan.

Meillä on lapsen isän kanssa viikko/viikko-systeemi ja yleensä sujuu hyvin. Mutta nyt esim kun on kesäloma ja ollaan mökillä lapseni ja vanhuksienkin ym minun perheen kanssa, niin hankalaa on. Mies ei vaan ymmärrä etten pysty vapaasti asioita tekemään. Tiedostaa tämän kyllä itsekkin, mutta sen hyväksyminen on vaikeaa. Että tässä sitä yritetään selviytyä. Toivottavasti ajan kanssa..

 

[Mörköäiti]

Minusta hyvä parisuhde ei kyllä vaadi mitään erityistä työtä. Hyvässä parisuhteessa yhdessä oleminen on lisäarvoa kummallekin, ja se tuntuu helpolta ja luontevalta. Hyvä parisuhde ei myöskään rajoita omia mahdollisuuksia vaan laajentaa niitä: saa tehdä niitä asioita kuin haluaakin tehdä mutta paremmassa seurassa, ja parhaimmillaan tulee kokeiltua kaikenlaista uutta ja kivaa. Jos parisuhde tuntuu vaativan jatkuvaa vaivannäköä ja rajoittavan omia vapauksia, kannattaa miettiä, onko suhde oikeasti hyvä.

Tästä samaa mieltä. Juuri noin.