voiko joku oikeesti kertoo miten perhepeti on muka hyvä ratkaisu???

VAuvan pinnasänky on ihan parisängyn vieressä kiinni, ja sängyn puoleinen laita on ruuvattu irti. VAuveli on siinä ihan viereessä, mutta omalla sängylään kuitenkin. Tosi kätevä napata kainaloon imettäessä. Ja nostaa pois kun on valmista.

Mahdollisimman vähän haluan lapsia sänkyymme nukkumaan. Aamuyöstä viereen kipsuttelevat on eri juttu, mutta omaan sänkyyn nukahdetaan ja siellä pääosin nukutaan.
 
Pakko osallistua keskusteluun sen verran, että meillä on 7,5 kk kaksoset joista tyttö nukkuu hyvin yönsä heräilemättä omassa sängyssään. Pojan kanssa on tehty kaikkemme - tuntuu ettei mikään auta, kun yöheräilyt vain jatkuu.

Eräänä yönä otin pojan viereeni nukkumaan, kun lasten isä oli yövuorossa töissä ja yllätysyllätys - saimme koko porukka nukkuttua ensimmäisen kerran koko yön kunnolla.

Nyt me nukutetaan illalla lapset omiin sänkyihinsä ja jos poika alkaa yöllä heräillä enemmän kuin kerran, niin nappaan hänet viereemme - ja hyvin toimii!!! Kaikki lapset ovat yksilöitä ja varmasti joillekin perhepeti on alkuun parempi ratkaisu.
 
Helppoa, vauva tarraa tissistä kiinni, kun janottaa. Ja äippä saa nukkua yönsä rauhassa.
Meillä tosin lapset lopettaneet yösyömisen varhain, joten ovat sen jälkeen omassa sängyssä (ja huoneissaan) nukkuneet.
 
Alkuperäinen kirjoittaja KatiHai:
Pakko osallistua keskusteluun sen verran, että meillä on 7,5 kk kaksoset joista tyttö nukkuu hyvin yönsä heräilemättä omassa sängyssään. Pojan kanssa on tehty kaikkemme - tuntuu ettei mikään auta, kun yöheräilyt vain jatkuu.

Eräänä yönä otin pojan viereeni nukkumaan, kun lasten isä oli yövuorossa töissä ja yllätysyllätys - saimme koko porukka nukkuttua ensimmäisen kerran koko yön kunnolla.

Nyt me nukutetaan illalla lapset omiin sänkyihinsä ja jos poika alkaa yöllä heräillä enemmän kuin kerran, niin nappaan hänet viereemme - ja hyvin toimii!!! Kaikki lapset ovat yksilöitä ja varmasti joillekin perhepeti on alkuun parempi ratkaisu.
Meillä poika on heräillyt aina. Herää vieläkin vaikka ikää on 1,5v ja nukkuu tosiaan välissä. Olen kateellinen niille joiden yöimetyskin vain loppui muutaman yön huudolla. Meillä yöimetyksestä koettetiin vierottaa moneen otteeseen mutta poika söi tissiä edelleen öisin 1v asti. Silloin lopetin koko imettämisen, myös päivällä. Se onnistuikin suht kivuttomasti.

Toivottavasti tuleva vauva on hieman helpompi. Yöimetyksestä meinataan luopua ainakin 6kk iässä kuopuksella. Vaikka sitten joutuisin nukkumaan jossain muualla vieroitusajan. Olisikin ihana jos voisi mennä vaikka yöksi hotelliin ja olla vain päivisin kotona vieroitusajan. Kyllä siinä sielu ja ruumis lepäisi :LOL: :p
 
Olis kai se lapselle turvallista ja mukavaa kun sais nukkua äidin ja isän vieressä, vaan kun minä en osaa nukkua lapsi vieressä. :snotty:
Meinaa miehenkin kanssa olla liian ahdasta, saati sitten jos siellä sängyssä olisi lapsi/lapsia :/
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja kiilusilmäfanaatikko:
Hyvin on toiminut perhepeti alusta asti. Nyt toimiin vielä paremmin, kun on 240 cm leveä sänky :) Mahdutaan ainakin se kaksi vuotta nukkumaan tosi hyvin. Meistä vain jotenkin tuntuu väärältä laittaa pikkuinen lapsi nukkumaan yksinään, siksi perhepeti on ainoa mahdollinen nukkumisratkaisu tässä perheessä.

Niin, perhepeti on yleensä lähtöisin aikuisten tarpeista ja halusta eikä niinkään lapsen. Kuvitellaan että lapsen on paha olla yksin, halutaan pitää sitä ihanaa pientä pakettia siinä lähellä kaiken aikaa. Ei vastasyntynyt oikeesti ymmärrä nukkuuko joku sen vieressä vai ei kun ei se muutenkaan ymmärrä ulkomaailmasta mitään vielä.
kai sillä aistit pelaa ja tietää nukkuuko yksin vai ei.

Eihän aikuinenkaan ihminen UNESSA ollessaan tiedä onko yksin vai ei. Eri asia on sillon kun on NUKAHTAMAISILLAAN tai HERÄÄ unesta kun toinen lähtee pois. Sikeässä unessa oleva ihminen ei sitä tiedä.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Eihän aikuinenkaan ihminen UNESSA ollessaan tiedä onko yksin vai ei. Eri asia on sillon kun on NUKAHTAMAISILLAAN tai HERÄÄ unesta kun toinen lähtee pois. Sikeässä unessa oleva ihminen ei sitä tiedä.
Niinpä. Ja pahin on se, että lapsen antaa nukahtaa syliin tai tissille, josta sitten kannetaan omaan sänkyyn, kun lapsi herää, sille iskee paniikki. Lapsen pitäisi aina antaa herätä sieltä minne on nukahtanut.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja MargeSimpson:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja kiilusilmäfanaatikko:
Hyvin on toiminut perhepeti alusta asti. Nyt toimiin vielä paremmin, kun on 240 cm leveä sänky :) Mahdutaan ainakin se kaksi vuotta nukkumaan tosi hyvin. Meistä vain jotenkin tuntuu väärältä laittaa pikkuinen lapsi nukkumaan yksinään, siksi perhepeti on ainoa mahdollinen nukkumisratkaisu tässä perheessä.

Niin, perhepeti on yleensä lähtöisin aikuisten tarpeista ja halusta eikä niinkään lapsen. Kuvitellaan että lapsen on paha olla yksin, halutaan pitää sitä ihanaa pientä pakettia siinä lähellä kaiken aikaa. Ei vastasyntynyt oikeesti ymmärrä nukkuuko joku sen vieressä vai ei kun ei se muutenkaan ymmärrä ulkomaailmasta mitään vielä.
Vieläkö joku kuvittelee, että vastasyntyneet eivät ymmärrä eivätkä tunne oikeastaan mitään :headwall:

En väittänyt ettei tunne mitään, toki tuntee. Hereillä ollessaan aistii hyvin äidin läheisyyden jne mutta kyse oli SIKEÄSSÄ UNESSA OLEVASTA vauvasta. Myönnän, että viimeinen lause oli tähän tarkoitukseen epäselvästi kirjoitettu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Lukematta ketjua vastaan että puoli vuotias ei tarvi enää ruokaa yöllä. Se ehkä HALUAA herkutella mutta ei se sitä TARVI. Toiseksi, yöt on nukkumista varten, ei hellyyttä tai läheisyyttä varten. Jos aikuinen tai lapsi oikeasti NUKKUU ei sitä tiedosta mitä ulkopuolella tapahtuu. Jokaisen on jossain vaiheessa opittava nukkumaan yksin, se on taito jonka opetat lapsellesi eikä mikään rangaistus!!! Se on surullista jos aikuinenkaan ihminen ei osaa (oikeasti) yksin nukahtaa.
Mä sanon nyt suoraan kiertelemättä ja kaartelematta. Ihmettelen syvästi MIKSI niitä lapsia halutaan, jos lähtökohtana on kieltää lapselta kaikki mahdollisuus tutustua omaan äitiin (tai isään).
Mulla menee välillä yli hilseen kun ravataan hedelmöityshoidot saadakaseen vauva. Mutta sitten imeteys ei kuulu suunnitelmiin. Perhepeti on vaan äidin laiskuutta ja vauvan kuuluu nukkua yksin omassa huoneessaan. Ja sitten on niin helvetillinen kiire takaisin töihin, mutta onhan onneksi päiväkodit.
Haluatteko lapsen ainoastaan jatkamaan niitä geenejänne? Vai mihin unohtuu se itse lapsi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja lunacy sioux:

Haluatteko lapsen ainoastaan jatkamaan niitä geenejänne? Vai mihin unohtuu se itse lapsi?[/quote]

ööh.

Tämän tyyppinen kirjoitus kyllä kertoo aika kapeasta kylmästä tavasta suhtautua asioihin.... :/
 
Keskessä
Alkuperäinen kirjoittaja nemoja:
haluisin vaan tietää,että nukkuuko jonkun vauva ihan kiltisti perhepedissä ilman että tarttis koko ajan olla tissillä??selvähän se on että maito haisee siinä koko ajan,joten heräilee useemmin...
No meidän vauvaa ei otettu viereen nukkumaan ensimmäisinä kuukausina juuri tuosta syystä, että oli koko ajan vailla tissille. Tai siis toki otettiin yöllä syömään, mutta sen jälkeen siirrettiin omaan sänkyynsä. Vauva oppikin hyvin nukkumaan omassa sängyssään. Mutta sitten 8kk iässä, kun tuli eroahdistus(?) niin oli vailla viereen, muuten ei nukkunut. Pelkäsin, että alkaakohan nyt olla tissille vailla öisin, jos vieressä pitää nukuttaa -yöaterioista kun oltiin luovuttu jo kuukausia sitten. Mutta onneksi ei enää ollut vailla tissiä. Tutti suussa ja äidin läheisyys riittivät rauhoittamaan. Joskus saadaan nukkumaan vauva omaan sänkyynsä, mutta useimmiten vieläkin nukkuu keskessämme. Nyt siis vauva 9kk.
 
Vierestä
Alkuperäinen kirjoittaja lunacy sioux:
Mä sanon nyt suoraan kiertelemättä ja kaartelematta. Ihmettelen syvästi MIKSI niitä lapsia halutaan, jos lähtökohtana on kieltää lapselta kaikki mahdollisuus tutustua omaan äitiin (tai isään).
Mulla menee välillä yli hilseen kun ravataan hedelmöityshoidot saadakaseen vauva. Mutta sitten imeteys ei kuulu suunnitelmiin. Perhepeti on vaan äidin laiskuutta ja vauvan kuuluu nukkua yksin omassa huoneessaan. Ja sitten on niin helvetillinen kiire takaisin töihin, mutta onhan onneksi päiväkodit.
Haluatteko lapsen ainoastaan jatkamaan niitä geenejänne? Vai mihin unohtuu se itse lapsi?
olen vähän samaa mieltä... Eräs ystäväpariskunta yritti vuosia lasta ja monenlaista hotioa piti kokeilla ennen kuin tärppäsi. Ja nyt kun heillä on vauva, tuntuu minusta juuri tuolta, että mikseivät he nyt halua olla vauvan kanssa?! Vauva nukkui jo puolen vuoden iässä omassa huoneessaan -äiti vielä sanoi heti lapsen synnyttyä, ettei aio koskaan antaa nukkua vieressä vaan haluaa itse kunnon yöunet. Imetyksen lopetti, koska velli piti yön ajan pitempään kylläisenä -ei tarvinnut nousta liian aikaisin. Ja muutenkin on kaikenlaisia "sääntöjä" mitä vauvan pitäisi oppia noudattamaan -ja jotka minusta tuntuvat ihan hulluilta! Tai tuntuu, ettei mennä yhtään lapsentahtisesti missään asiassa! Kerrankin tämä vauva vaikutti minusta toella väsyneeltä ja äiti kertoikin, että yö oli mennyt huonosti ja ei ollut päiväuniakaan nukkunut... mutta ei vielä voi laittaa nukkumaan, koska nukkuma-aika on silloin ja silloin. Menee rytmit sekaisin. Kai nyt pikkuvauvan kanssa voi vähän joustaa!

No, tämä nyt meni vähän ap:n aiheen vierestä... mutta kummastuttaa tosissaan, että näyttää unohtuvan, miten kauan ja hartaasti sitä lasta silloin toivottiin ja miten vaikeaa se oli saada...
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
laiskojen äitien hommaa...siinä sitten valitetaan parin vuoden perästä, että kun mies on käyny vieraissa tai "kasvoimme erillemme". Se on myös AVIOVUODE. Onko kukaan kysynyt miehen mielipidettä?
Noo, minä olen sitten kai peruslaiska... Meillä ollaan perhepedissä nukuttu siitä saakka kun esikoinen syntyi (eli 14v:D ). Toki ei se esikoinen enää mein vieressä nuku vaan kuopus, jota olen hienovaraisesti yrittänyt siirtää omaan petiin, johon MIES on sanonut että antaa nukkua mein sängyssä kun on niin pienikin vielä:) Kuopuksella ikää melkein 4v:D

Että se siitä aviovuoteesta ja miehen mielipiteestä:D

Alkuperäinen kirjoittaja Mankell:
Alkuperäinen kirjoittaja lunacy sioux:
Mä sanon nyt suoraan kiertelemättä ja kaartelematta. Ihmettelen syvästi MIKSI niitä lapsia halutaan, jos lähtökohtana on kieltää lapselta kaikki mahdollisuus tutustua omaan äitiin (tai isään).
Mulla menee välillä yli hilseen kun ravataan hedelmöityshoidot saadakaseen vauva. Mutta sitten imeteys ei kuulu suunnitelmiin. Perhepeti on vaan äidin laiskuutta ja vauvan kuuluu nukkua yksin omassa huoneessaan. Ja sitten on niin helvetillinen kiire takaisin töihin, mutta onhan onneksi päiväkodit.
Haluatteko lapsen ainoastaan jatkamaan niitä geenejänne? Vai mihin unohtuu se itse lapsi?
ööh.

Tämän tyyppinen kirjoitus kyllä kertoo aika kapeasta kylmästä tavasta suhtautua asioihin.... :/ [/quote]

Niinkö? Ilmasin asian hyvin kärjistetysti. Mutta taisi osua juuri sinun kipeään kohtaasi.
Mitä kylmää on jos haluaa PANOSTAA omaan lapseensa?
Tässä ketjussa taas on käynyt ilmi kuinka äidit vaan laiskuuttaan imettää ja nukuttaa lapset perhepedissä.
Joten kenellä se kylmä ja kapea tapa on katsoa maailmaa ja lapsia?
Koittakaa hyvät ihmiset edes joskus katsoa asioita LASTEN kannalta.
Onko se niin pirun vaikeaa?
Nähtävästi.

Meillä loppu yötissittely siihen kun imetys muutenkin, oisko ollut 7 kk tai 8. Yöpullolle en alkanut opettamaan. Mä en saa nukuttua kovin hyvin jos kundi on koko yön vieressä, alkuyö varsinkin on sellasta vääntämistä. Nukutaan paremmin, kun jätkä on omassa sängyssään, mutta sen sänky on sitt kyllä ihan meidän sängyssä kiinni. Yöllä sitt nappaan kainaloon, jos menee ihan känkkyröinniksi.. :D
 
Mä oisin varmaan jo kuollu väsymykseen ellei olis perhepetiä. Ekan pätkän vauva nukkuu omassa sängyssään, mutta yöllä otan sitten syötön yhteydessä viereen ja siinä saa olla aamuun asti. Meillä poju (4 kk) heräilee tunnin parin välein pitkin yötä, joten en todellakaan jaksais ravata pinnasängyn ja oman sängyn väliä kymmentä kertaa yössä.

Mitä seksiin tulee, niin kyllähän sitä seksiä voi harrastaa sillon just ekan pätkän aikana kun vauva nukkuu pinniksessä. Ja jos totta puhutaan, niin eipä sitä seksielämää nyt niin hirveesti näin vauva-aikana olekaan. Kerran viikossa ehkä, ja sekin on mun mielestä ihan hyvin. Joten eipä se perhepeti ole mikään este seksillekään. Ja onhan niitä muitakin paikkoja kuin se aviovuode.
 
Yhteistyössä