Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Minä mietin sitä, että mitä pieni lapsi hyötyisi kuolleen näkemisestä?
Pitääkö kaikesta elämässä hyötyä?
Meillä ainakin lapset saivat mielenrauhaa. Rakas isoäiti pääsi viimeiseen lepoon. Oli laitettu peitto vielä päälle, pyjamassa ja villasukissa arkussa. Hetken vielä olit tässä, nyt olet siirtynyt rajan taa.
Ehkä meillä karjalaisilla on vielä vanhaa perinnettä sen verran, että kuolema ei ole mörkö eikä trauma. Jokaiselle tulee eteen, eikä pientä tarvitse suojella kuoleman näkemiseltä/kuulemiselta, sillä se on osa elämää. Ruhjottua ruumista en tietenkään menisi itsekään katsomaan, mutta vainajan levolliset kasvot voivat rauhoittaa pienenkin mieltä.