Voiko 4 vuotiaan viedä kattomaan ruumista?

[Ruusupuu]

Mun kuopus oli 4-vuotias ukkini hautajaisten aikaan. Kävimme katsomassa avointa arkkua. Eipä tuo mittään erikoista siihen kommentoinut, laittoi arkkuun mukaan vielä viimeisen piirustuksen isoukille matkaan. Tytöt myös lauloivat siunaustilaisuuden jälkeen Pienen pieni veturi -laulun ukille, ukki kun oli ikänsä VR:llä töissä.

Minusta tyttöjen oli hyvä nähdä, miksi äiti ja mummi jne. ovat niin surullisia. Eikä kuolema saisi koskaan olla tabu. Olemme puhuneet siitä ennenkin. Ukki ei voi enää tehdä mitään, mutta ukkia ei satu.

Lisäys: En halua kuoleman olevan lapsilleni maaginen ja mysteerinen. Se on hyvin paljon läsnä aina ja kaikkialla, mutta ei siitä tarvitse ahdistua. Ihminen kuolee yleensä vanhana, joskus jo aiemmin onnettomuudessa tai sairauden takia tms.

Paljon parempi nähdä kuollut, käydä ne rituaalit läpi, jotka suruun kuuluvat kuin että tärkeät ihmiset vain katoavat elämästä ja ei itsekään oikein tiedä, että minne ne häviävät. Lapsi kuitenkin elää hyvin tiukasti tätä hetkeä.

No, näin miekii ajattelen ja mukana ovat olleet. ei kai sitä koskaan opi elämänkulkua , jos ei saa osalllistua itse asiaan. Ja lapsethan suhtautuu asiaan kun asiaan hirmu luonnollisesti.

 

[Non compos mentis]

Itse en veis. Musta tuntuu, että hautajaiset on lapsille muutoinkin jo tarpeeksi ahdistava kokemus, kun eivät vielä kunnolla ymmärrä kuolemaa ja sitä, miksi aikuiset itkee.

Itse veisin juuri tämän takia.

Mäkin veisin, juuri siksi, että tajuaisi paremmin mistä on kyse. Kuollut ei kuitenkaan ole pelottavan näköinen, van hyvin levolisen näköinen.

3vkoa kuolleena ollut on jo muuttunut, juuri kuolleen ja vielä normaalin näköisen voisi näyttää.

Miksi se muka on muuttunut? Eipä tuo nyt niin erikoiselta näytä?

 

[Japetus]

Itse en veis. Musta tuntuu, että hautajaiset on lapsille muutoinkin jo tarpeeksi ahdistava kokemus, kun eivät vielä kunnolla ymmärrä kuolemaa ja sitä, miksi aikuiset itkee.

Ehkäpä tuon näkemisen avulla lapset vähän ymmärtäisivät asiaa...

Mä olen vienyt lapseni katsomaan molempia isomummujaan muutama päivä kuoleman jälkeen. Silloin isomummut siis haettiin sairaalasta, laitettiin arkkuun ja vietiin ruumishuoneelle. Ekalla kerralla isompi oli vajaa 5 ja pienempi hitusen vajaa 2. Toisella kerralla isompi oli 6 ja pienempi 3,5.

Lapsille ei jäänyt mitään traumoja. Isompi ainakin ymmärtää, että isomummu ei ollut enää siellä arkussa, vaikka ruumis olikin. Puhuu kovasti siitä, että isomummu on taivaassa katsomassa meitä.

Samaa mieltä olen. Ahdistava kokemus voi jäädä, jos lapsi saa sellaisen mielikuvan, että arkussa on elävä ihminen. Kannattaa tietysti ennen näyttämistä keskustella lapsen kanssa asiasta ja sitten kysyä vielä häneltä itseltään, että haluaako nähdä.

Kuule, lapset ymmärtävät yllättävän paljon asioita. Heitä ei kannata pitää ihan idiootteina. Jos kuolemasta ollaan puhuttu kotona ja valmisteltu lapsi oikein, että mummoa ei enää ole ja lapsi näkee ruumiin, ei hän varmastikkaan kuvittele ruumista katsoessaan että hän on elossa tai että mummo vain nukkuu.

Niin, juuri tätä tarkoitin. Pelottavalta voi tuntua, jos vanhemmat eivät puhu lapsilleen mitä kuolema tarkoittaa ja lapsi näkee vain pelkän arkun menevän multiin, jossa on kerrottu mummon olevan...

Nykyaikana kuolema on etääntynyt aika lailla meistä. Ennen ihmiset kuolivat kotonaan, nyt on vuodeosastoilla mummoja ja pappoja makaamassa ja odottamassa kuolemaa. Kuolema pitäisi pystyä pitämään luonnollisena asiana, jotta lapsille ei jäisi ahdistavia kokemuksia.

 

[mä]

Meillä oltiin koko sakki katsomassa mun isää, eli siis lapset pappaansa. Oli kyl tosi hyvä näin jälkeen päin aateltuna. Meillä oli sellanen kirjakin mitä luettiin heti kun pappa oli kuollut, saatiin lainaan se hautaustoimistosta. Tosi hyvin käsiteltiin asiaa joka puolelta ja lapset saivat kysyä ihan mitä vaan ja sitten piirsivät vielä papalle ja laitettiin jokainen jotain salaista arkkuun papan mukana. Nuorin oli tuolloin 2-v muut 4-v, 7-v ja 10-v. Kellään ei oo jääny mitään traumoja ja näkivät ihan konkreettisesti kuinka levollinen ihminen on kuoltuaan ja ei oo mitään hätää ja näyttää ihan normaalilta... vaikein vaan oli vastaus, että miten pappa pääsee taivaaseen...

 

[mä]

Itse en veis. Musta tuntuu, että hautajaiset on lapsille muutoinkin jo tarpeeksi ahdistava kokemus, kun eivät vielä kunnolla ymmärrä kuolemaa ja sitä, miksi aikuiset itkee.

Itse veisin juuri tämän takia.

Mäkin veisin, juuri siksi, että tajuaisi paremmin mistä on kyse. Kuollut ei kuitenkaan ole pelottavan näköinen, van hyvin levolisen näköinen.

3vkoa kuolleena ollut on jo muuttunut, juuri kuolleen ja vielä normaalin näköisen voisi näyttää.

Miksi se muka on muuttunut? Eipä tuo nyt niin erikoiselta näytä?

niin meillä meni kaksi viikkoa, kun isä tarvi avata... Ihan oli itsensä näköinen, hautausurakoitsijat ovat ammattilaisia ja saavat kuollet näyttämään kauniilta... tietty jos on joku onnettomuus ja kasvot on ihan ruhjoutunu niin sit ei varmaan kannata käydä katsoon...

 

[rouvaliini]

Tää on kyllä niin vaikee asia kun lapsi ei oo koskaan ollu hautajaisissa eikä kuolemasta oo koskaan juuri puhuttu. No, ukkinsa (miehen isä ) on kuollu ennen tytön syntymää ja siitä on jonkun verran puhuttu mut hyvin vähän. En siis osaa yhtään arvata miten tyttö suhtautus kuolleen näkemiseen. Luulen et kuitenkin muistaa isoukkinsa, viimeks näki syyskuussa. Onhan tietysti olemassa vaihtoehto et mä käyn ensin yksin kattomassa ja jos näyttää siltä et tyttökin haluaa ja ukki näyttää siltä ettei oo ihan hirveesti muuttunu ni sit mahdollisesti veisin tytönkin kattomaan. En tiedä, täytyy miettiä.

 

[Teletappi]

Tää on kyllä niin vaikee asia kun lapsi ei oo koskaan ollu hautajaisissa eikä kuolemasta oo koskaan juuri puhuttu. No, ukkinsa (miehen isä ) on kuollu ennen tytön syntymää ja siitä on jonkun verran puhuttu mut hyvin vähän. En siis osaa yhtään arvata miten tyttö suhtautus kuolleen näkemiseen. Luulen et kuitenkin muistaa isoukkinsa, viimeks näki syyskuussa. Onhan tietysti olemassa vaihtoehto et mä käyn ensin yksin kattomassa ja jos näyttää siltä et tyttökin haluaa ja ukki näyttää siltä ettei oo ihan hirveesti muuttunu ni sit mahdollisesti veisin tytönkin kattomaan. En tiedä, täytyy miettiä.

Nyt, sitten kiireellä puhumaan. Vahanukeltan ne näyttää ja viileä on iho kun silittää. Muttta älä puhu nukkumisesta, kun se sotkee pään ja ei ole totta.

 

[Sikke1]

Olin 7v, kun tätini kuoli. Hän jäi moottoripyörän alle ja kuoli heti. Ennen hautajaisia oli arkku auki. Äitini kävi katsomassa siskoaan. Kysyin vanhemmiltani lupaa mennä katsomaan, mutta he kielsivät. No menin tietty sitten ilman lupaa yksikseni. Mulle jäi näystä pitkäksi aikaa painajainen. En uskaltanut nukkua yksin vaan menin veljeni viereen.

 

[Kaukaa hyvän näkönen]

Mä en missään nimessä veisi.

 

[meikku]

Itse näin äitini kuolleena 3,5 vuotiaana enkä siitä mitään kammoa ole saanut, muistan toki sen.

 

[HyacinthBucket]

Olen vienyt katsomaan mm. pappaa, mutta olen myös jättänyt viemättä ja katsomatta itsekin, kun toisen läheisen vainajan tiesin olevan todella huonon näköinen.
Just poika oli silloin 3 v kun pappa kuoli.

 

[Kimppa]

Meillä oltiin koko sakki katsomassa mun isää, eli siis lapset pappaansa. Oli kyl tosi hyvä näin jälkeen päin aateltuna. Meillä oli sellanen kirjakin mitä luettiin heti kun pappa oli kuollut, saatiin lainaan se hautaustoimistosta. Tosi hyvin käsiteltiin asiaa joka puolelta ja lapset saivat kysyä ihan mitä vaan ja sitten piirsivät vielä papalle ja laitettiin jokainen jotain salaista arkkuun papan mukana. Nuorin oli tuolloin 2-v muut 4-v, 7-v ja 10-v. Kellään ei oo jääny mitään traumoja ja näkivät ihan konkreettisesti kuinka levollinen ihminen on kuoltuaan ja ei oo mitään hätää ja näyttää ihan normaalilta... vaikein vaan oli vastaus, että miten pappa pääsee taivaaseen...

Kuulostaa kauniilta ja hyvin hoidetulta tilanteelta lasten kannalta :flower: Voivat lapset sitäkin ihmetellä kovin kun suru näkyy kotona kuitenkin, mutta heillä ei ole oikein hajuakaan, mistä se johtuu. Vaikeneminen ja puhumattomuus asiasta on musta huonoin vaihtoehto, koska lapset eivät ymmärrä, miksi ollaan surullisia. Tunteita on hyvä näyttää, itkeäkin. Kunhan selittää mahdollisimman paljon, että suru helpottaa ajan myötä ja voimme yhdessä muistella kivoja asioita vainajasta jne. - parhaansa mukaan.

 

[Kärppänä heinälatoon]

Mä en veis. Toki riippuu siitä kuolleesta, mutta aika monet näyttävät ihan erilaiselta kuin eläessään. En tiedä, haluanko enää itsekään nähdä muita kuolleita. ...ei se ole sama henkilö enää kuin se oli ennen ja tahdon pitää muistona sen, joka se oli eläessään.

 

[.]

Olin 7v, kun tätini kuoli. Hän jäi moottoripyörän alle ja kuoli heti. Ennen hautajaisia oli arkku auki. Äitini kävi katsomassa siskoaan. Kysyin vanhemmiltani lupaa mennä katsomaan, mutta he kielsivät. No menin tietty sitten ilman lupaa yksikseni. Mulle jäi näystä pitkäksi aikaa painajainen. En uskaltanut nukkua yksin vaan menin veljeni viereen.

Johtuisiko painajaiset vanhempiesi asenteesta kieltää menemästä. Ikäänkuin se olisi jotenkin pahakin asia ollut jolta pitää suojella. Vanhempien suhtautuminen vaikuttaa lapsen kokemukseen, varmasti voi jäädä traumoja mikäli lopulta meneekin salaa katsomaan eikä vanhemmat siinä ole turvana selittämässä ja alkuperäinen asennekin on se minkä lapselleen näyttävät, että ruumiin katsominen ei ole lapsen silmille sopivaa.

 

[Kimppa]

En mä tiedä onko se nyt "välttämätöntä" viedä ruumista katsomaan, enkä tiedä veisinkö itse. Mutta yleensä kuolemasta voi puhua lasten kanssa ja ennen kaikkea vastailla kysymyksiin. Miksi kotona surraan, mitä hautajaisissa tapahtuu jne. En mä kuolemasta mitään esitelmää pitäisi , vaan sen verran vastailisin mitä lapsella on kysymyksiä. He voivat suhtautua siihen hyvinkin mutkattomastikin, riippuu tietenkin iästä.

 

[rouvaliini kerkesi jo harmaantua välillä]

Miten te sitten ootte kuolemasta kertonu lapselle? Meillä tosiaan ekat hautajaiset tytön kohalla ja aattelin et huomenna ottasin asian puheeks. Itelläni on nimittäin kokemuksena lapsena hautajaiset joista en ees tienny kuka vainaja oli enkä ymmärtäny mitä tapahtuu ja miks kaikki itkee. Isä mut sinne vei eikä mulle oltu asiasta puhuttu etukäteen mitään. En muista minkä ikänen olin mut aika pieni varmaan kuitenkin. Koko ajan vaan ihmettelin et miks kaikki itkee ja sanoin isälle et lähetään pois. En haluu et omalleni tulee näistä hautajaisista samanlainen kokemus. Miten siis valmistasin tyttöö tulevaan?

 

[Non compos mentis]

Miten te sitten ootte kuolemasta kertonu lapselle? Meillä tosiaan ekat hautajaiset tytön kohalla ja aattelin et huomenna ottasin asian puheeks. Itelläni on nimittäin kokemuksena lapsena hautajaiset joista en ees tienny kuka vainaja oli enkä ymmärtäny mitä tapahtuu ja miks kaikki itkee. Isä mut sinne vei eikä mulle oltu asiasta puhuttu etukäteen mitään. En muista minkä ikänen olin mut aika pieni varmaan kuitenkin. Koko ajan vaan ihmettelin et miks kaikki itkee ja sanoin isälle et lähetään pois. En haluu et omalleni tulee näistä hautajaisista samanlainen kokemus. Miten siis valmistasin tyttöö tulevaan?

Kirjastosta saa ihan selkeitä kuvakirjoja aiheesta. Niissä käsitellään asia lapsentasoisesti, ilman draamaa.

Ja voihan sitä vaikka ulkona haudata jonkun kuolleen eläimen, jos satutte moiseen törmäämään. Tulee sitten käytäntö tutuksi. Muistopuheenkin voi eläimelle pitää. Ja voi selittää, että tulee surullinen olo, kun ei XXXXX enää ole, siksi itkettää. Ikävä on lapsenkin helppo ymmärtää.

 

[HyacinthBucket]

Miten te sitten ootte kuolemasta kertonu lapselle? Meillä tosiaan ekat hautajaiset tytön kohalla ja aattelin et huomenna ottasin asian puheeks. Itelläni on nimittäin kokemuksena lapsena hautajaiset joista en ees tienny kuka vainaja oli enkä ymmärtäny mitä tapahtuu ja miks kaikki itkee. Isä mut sinne vei eikä mulle oltu asiasta puhuttu etukäteen mitään. En muista minkä ikänen olin mut aika pieni varmaan kuitenkin. Koko ajan vaan ihmettelin et miks kaikki itkee ja sanoin isälle et lähetään pois. En haluu et omalleni tulee näistä hautajaisista samanlainen kokemus. Miten siis valmistasin tyttöö tulevaan?

Minä oon vaan kertonut, että pappa esim on nyt kuollut, hänellä oli jo niin vanha sydän, että ei enää jaksanut. Ja nyt hän on kuollut ja ei ole enää kipuja, eikä vaivoja. Tietysti meillä on kaikilla ikävä ja itkettääkin, mutta onneksi täällä meillä on toisemme. Ja onneksi tiedämme, että papalla on nyt hyvä olla. (Me kerromme lapselle, että kaikki kuolleet pääsee taivaaseen) Ollaan katseltu yhdessä kuvia vainajasta ja muisteltu mitä kaikkea mukavaa tehtiin yhdessä. Vaikka se itkettääkin yleensä enemmän, niin on silti tehty näin. Eihän sitä heti sisäistä toisen poismenoa, ei itsekään... mutta pikkuhiljaa. Sitten jos lapsi kyselee jotain, yritän mahdollisimman rehellisesti vastata, lapsen iän mukaan.

 

[rouvaliini]

Mitenkähän mä pystyn asiasta puhumaan kun nyt jo itkettää....

 

[maria]

minä olin 7v (no isompi kuin teiän tyttö ) kun kävin katsomassa pientä siskoani arkussa, hän oli kaunis eikä minua pelottanut/kauhistattunut katsoa häntä, mutta se ahisti kaikista eniten että se arkku suljettiin ja ruuvattiin siinä edessä...

 

[vieras]

Mä olin 7-vuotiaana katsomassa mummun ruumista. Ahdisti pitkään jälkeen päin vaikka mummu näytti ihan nukkuvalta.

 

[vieras]

Anne-Mari Kaskinen on kirjoittanut kirjan "Kerro minulle taivaasta".

 

[Hankey]

Onko kukaan vieny tollaseen lapsia vai ootteko jättäny ulkopuolelle?

Lapset ovat saaneet itse valita, ukkiaan kävivät katsomassa,3v serkkuaan eivät halunneet hyvästellä.

 

[vieras]

Miten te sitten ootte kuolemasta kertonu lapselle? Meillä tosiaan ekat hautajaiset tytön kohalla ja aattelin et huomenna ottasin asian puheeks. Itelläni on nimittäin kokemuksena lapsena hautajaiset joista en ees tienny kuka vainaja oli enkä ymmärtäny mitä tapahtuu ja miks kaikki itkee. Isä mut sinne vei eikä mulle oltu asiasta puhuttu etukäteen mitään. En muista minkä ikänen olin mut aika pieni varmaan kuitenkin. Koko ajan vaan ihmettelin et miks kaikki itkee ja sanoin isälle et lähetään pois. En haluu et omalleni tulee näistä hautajaisista samanlainen kokemus. Miten siis valmistasin tyttöö tulevaan?

Minä oon vaan kertonut, että pappa esim on nyt kuollut, hänellä oli jo niin vanha sydän, että ei enää jaksanut. Ja nyt hän on kuollut ja ei ole enää kipuja, eikä vaivoja. Tietysti meillä on kaikilla ikävä ja itkettääkin, mutta onneksi täällä meillä on toisemme. Ja onneksi tiedämme, että papalla on nyt hyvä olla. (Me kerromme lapselle, että kaikki kuolleet pääsee taivaaseen) Ollaan katseltu yhdessä kuvia vainajasta ja muisteltu mitä kaikkea mukavaa tehtiin yhdessä. Vaikka se itkettääkin yleensä enemmän, niin on silti tehty näin. Eihän sitä heti sisäistä toisen poismenoa, ei itsekään... mutta pikkuhiljaa. Sitten jos lapsi kyselee jotain, yritän mahdollisimman rehellisesti vastata, lapsen iän mukaan.

Näin, paitsi taivaan osalta. Kerron että kuollut ei tunne enää mitään, ei kipuja eikä suruja.

 

[Rukoilijasirkka]

Minä mietin sitä, että mitä pieni lapsi hyötyisi kuolleen näkemisestä?