Järviset (?) olivat jo vuosien ajan yrittäneet saada lasta, kuitenkaan
onnistumatta, joten he päättivät käyttää siitosisää saadakseen perheensä
alulle. Sinä päivänä kun siitos isän piti saapua, herra Järvinen suuteli
vaimoaan ja sanoi,
"Minä lähden nyt, sen miehen pitäisi olla täällä pian".
Puoli tuntia myöhemmin ovelta ovelle kiertelevä vauvavalokuvaaja soitti
ovikelloa toiveenaan tehdä kaupat.
"Hyvää huomenta rouva. Te ette tunne minua, mutta olen tullut..."
"Ei tarvitse kertoa, olenkin jo odottanut teitä," rouva Järvinen keskeytti.
"Niinkö?" valokuvaaja kysyi. "No hyvä, sillä olen erikoistunut lapsiin."
"Sitähän me mieheni kanssa toivoimmekin. Olkaa hyvä ja tulkaa
peremmälle. No
niin, mistä aloitetaan?" rouva Järvinen kysyi punastellen.
"Jättäkää kaikki minun huolekseni" valokuvaaja sanoi. "Yleensä yritän pari
kertaa kylpyammeessa, kerran sohvalla ja ehkä pari kertaa sängylläkin.
Joskus olohuoneen lattialla on myös kivaa, siellä voi todella levittäytyä"
"Kylpyammessa, olohuoneen lattialla?!" ihmetteli rouva Järvinen, "No ei
ihmekään ettei Matilla ja minulla ole onnistunut"
"Noh, rouva, ei kukaan meistä voi onnistua joka kerta. Mutta jos yritämme
useista eri asennoista ja minä laukaisen kuudesta tai setsemästä kulmasta,
niin uskon että tulos miellyttää teitä."
"Toivottavasti tämä hoituu nopeasti" nielaisi rouva Järvinen.
"Rouva hyvä, minun työskentelytottumuksellani miehen täytyy saada
työskennellä rauhassa.
Olisi hienoa päästä sisään ja ulos viidessä minuutissa, mutta olen varma
että te pettyisitte siihen."
"Niinpä tietenkin" rouva Järvinen myönteli. Valokuvaaja avasi salkkunsa ja
otti esille valokuvia vauvoista.
"Tämä tehtiin linja-auton päällä Helsingin keskustassa."
"Ei kai!" rouva ihmetteli.
"Ja nämä kaksoset onnistuivat hyvin ottaen huomioon että heidän äitinsä
kanssa oli erittäin vaikea työskennellä."
Valokuvaaja ojensi rouva Järviselle kuvan.
"Hän oli vaikea...?" rouva Järvinen kysyi varovasti.
"Niin ikävä kyllä. Loppujen lopuksi jouduin viemään hänet Korkeasaareen
saadakseni homman hoidettua kunnolla. Ihmisiä parveili ympärillämme
nähdäkseen paremmin."
"Siis muut ihmiset näkivät?!" rouva kysyi silmät täynnä ällistystä.
"Kyllä vain. Yli kolme tuntia siihen meni. Äiti valitti ja huuti koko ajan.
Saatoin hädin tuskin keskittyä. Sitten alkoi jo hämärtää ja aloin räiskiä
nopeammin. Lopulta kun oravat alkoivat nakerrella vehjettäni niin laukaisin
loputkin."
Rouva Järvinen nojasi eteenpäin "Tarkoitatko että ne todella alkoivat
purra...öö....vehjettänne?""
Kyllä vain, rouva. No niin, jos te olette valmis niin otan vain
kolmijalkani esille, jotta pääsemme hommiin."
"Kolmijalan?" rouva Järvinen kysyi jo erittäin huolestuneena.
"Niin, rouva. Laitan vehkeeni sen päälle. Se on niin liian painava pidellä
kun alan toimimaan.
Rouva? Rouva?....hyvä luoja, hän pyörtyi."
onnistumatta, joten he päättivät käyttää siitosisää saadakseen perheensä
alulle. Sinä päivänä kun siitos isän piti saapua, herra Järvinen suuteli
vaimoaan ja sanoi,
"Minä lähden nyt, sen miehen pitäisi olla täällä pian".
Puoli tuntia myöhemmin ovelta ovelle kiertelevä vauvavalokuvaaja soitti
ovikelloa toiveenaan tehdä kaupat.
"Hyvää huomenta rouva. Te ette tunne minua, mutta olen tullut..."
"Ei tarvitse kertoa, olenkin jo odottanut teitä," rouva Järvinen keskeytti.
"Niinkö?" valokuvaaja kysyi. "No hyvä, sillä olen erikoistunut lapsiin."
"Sitähän me mieheni kanssa toivoimmekin. Olkaa hyvä ja tulkaa
peremmälle. No
niin, mistä aloitetaan?" rouva Järvinen kysyi punastellen.
"Jättäkää kaikki minun huolekseni" valokuvaaja sanoi. "Yleensä yritän pari
kertaa kylpyammeessa, kerran sohvalla ja ehkä pari kertaa sängylläkin.
Joskus olohuoneen lattialla on myös kivaa, siellä voi todella levittäytyä"
"Kylpyammessa, olohuoneen lattialla?!" ihmetteli rouva Järvinen, "No ei
ihmekään ettei Matilla ja minulla ole onnistunut"
"Noh, rouva, ei kukaan meistä voi onnistua joka kerta. Mutta jos yritämme
useista eri asennoista ja minä laukaisen kuudesta tai setsemästä kulmasta,
niin uskon että tulos miellyttää teitä."
"Toivottavasti tämä hoituu nopeasti" nielaisi rouva Järvinen.
"Rouva hyvä, minun työskentelytottumuksellani miehen täytyy saada
työskennellä rauhassa.
Olisi hienoa päästä sisään ja ulos viidessä minuutissa, mutta olen varma
että te pettyisitte siihen."
"Niinpä tietenkin" rouva Järvinen myönteli. Valokuvaaja avasi salkkunsa ja
otti esille valokuvia vauvoista.
"Tämä tehtiin linja-auton päällä Helsingin keskustassa."
"Ei kai!" rouva ihmetteli.
"Ja nämä kaksoset onnistuivat hyvin ottaen huomioon että heidän äitinsä
kanssa oli erittäin vaikea työskennellä."
Valokuvaaja ojensi rouva Järviselle kuvan.
"Hän oli vaikea...?" rouva Järvinen kysyi varovasti.
"Niin ikävä kyllä. Loppujen lopuksi jouduin viemään hänet Korkeasaareen
saadakseni homman hoidettua kunnolla. Ihmisiä parveili ympärillämme
nähdäkseen paremmin."
"Siis muut ihmiset näkivät?!" rouva kysyi silmät täynnä ällistystä.
"Kyllä vain. Yli kolme tuntia siihen meni. Äiti valitti ja huuti koko ajan.
Saatoin hädin tuskin keskittyä. Sitten alkoi jo hämärtää ja aloin räiskiä
nopeammin. Lopulta kun oravat alkoivat nakerrella vehjettäni niin laukaisin
loputkin."
Rouva Järvinen nojasi eteenpäin "Tarkoitatko että ne todella alkoivat
purra...öö....vehjettänne?""
Kyllä vain, rouva. No niin, jos te olette valmis niin otan vain
kolmijalkani esille, jotta pääsemme hommiin."
"Kolmijalan?" rouva Järvinen kysyi jo erittäin huolestuneena.
"Niin, rouva. Laitan vehkeeni sen päälle. Se on niin liian painava pidellä
kun alan toimimaan.
Rouva? Rouva?....hyvä luoja, hän pyörtyi."
nauroin ihan hykkyrässä 
