Voi syvä huokaus

En uskonu ikinä tälläistä kirjoittavani, mut tässä tää nyt tulee. Mikä ihme tolla mun 2 v ja 8 kk tytöllä on? Päiväkodissa kuulemma on iloinen ja suht kiltti mutta kotiin kun päästään niin mikään ei kelpaa. Koko ajan saa olla hälytysvalmiudessa mistä millonkin räjähtää. Huuto on hirveetä raivo- / kiukkuhuutoa ja sitä on öisinkin. Epäilin korvatulehdusta, kolme kertaa käyty lääkärissä, kaks kertaa punoitusta mut ei tulehdusta. Kolmannella kerralla varmaan kyllästyivät ja määräsivät antibioottikuurin alkavaan tulehduksen . Miten tohon huutoon pitää suhtautua? Ei varmaan oo paras vaihtoehto aina sännätä paikalle kun raivo alkaa. Silloinhan lapsi saa kiukkuamalla sen mitä haluaa. Nytkin karjuu ja kiljuu sängyssään kuin raivotautinen :| . Opastan aina että pyydä nätisti, mutta ei auta.
Ennen oli oikea päivänsäde, vaan eipä ole enää. Oisko edes kohtalotovereita vai onko tossa riiviössä joku vika? Kiitos jos jaksoit lukea ja vastata =) .

 

Olisko ihan tavallista uhmaa? Onko ollu hoidossa pitkään vai vasta alottanu? Koita pitää mahdollisimman paljon sylissä, lukea kirjoja, leikkiä yhdessä jne. Läheisyyttä ja turvaa varmaan vaan kaipaa ja rajoja. Lapsen räjähtelyt pitää sallia, mutta satuttaa ei saa muita eikä itseään. Turvallisen aikuisen kanssa kohdattu kiukku ja raivo on lapselle ihan ok, älä jätä häntä yksin tunteidensa kanssa, on pieni lapsi vielä. Tsemppiä ja jaksamista! :hug:

 

Meidän ukko on 2,5 vuotias ja perhepäivähoidossa. Välillä saa hirveitä raivareita pitkin iltaa.
Ensiksi yritämme kysyä mikä suuttutta. Jos ei kerro niin sitten yritetään syliä.
Jos ei auta niin annamme huutaa ja olla omissa oloissaan. Monta kertaa auttaa toi omissa
oloissa oleminen.
Jaksamista. :hug: B) :hug:

 

Kuulostaa tutulta, mutta ohimenevältä lähes joka lapsen luona vierailevalta uhmalta. Meilläkin se oli vierailevana tähtenä viime syksyn, siis kesällä alkoi hiljaksiin, sillai salakavalasti ettei edes heti tajuttu sen uhmaa olevan (aluksi) Syksyllä hoidon alettua alkoi uhmakin olemaan jokapäiväinen tuttava meidän perheessä ja syy niihin oli mikä milloinkin.

Meillä nopeiten ne meni ohi niin, että annoimme rauhan raivolle, mutta piti olla lähellä, näköetäisyydellä, mutta kuitenkin niin kaukana et sai rauhassa huutaa. Hän oli sellainen et halus hetken päästä tulla syliin rauhoittumaan/huutamaan. Niin ja joskus testattiin sekin et auttaako se et saa mitä raivos, mutta ei auttanut, huuto alkoi sitten jostain muusta asiasta. Paras oli vaan olla rakastavan tiukka, hellä, kärsivällinen, aikuinen ja antaa pienen olla pieni.

Ohimenvä vaihe, rankka, mutta erittäin tarpeellinen kehityksessä miten omaa tahtoa harjoitellaan ja ainahan lapsi ei edes tiedä mitä tahtoo, huutaa vain ja siinä me aikuiset ollaan ne jotka tietää miten tehdään. Ollaan äitejä ja isiä, turvallisia vanhempia. Mekin saamme väsyä siihen huutoon, aina ei jaksa/muista suhtautua kovin hyvin, mutta sitten taas seuraavalla kerralla jaksaa, eikös niin. Lapsen elämä on vaiheita täynnä, pian tämäkin jää ja uutta tulee mukaan ja taas ollaan yhtä ihmeissään, et mitäs tämä nyt on? Mutta onneksi eivät tule kerralla kaikki, saamme aikaa toipua edellisestä (kerrotaan jopa hauskana juuttuna jokin joka ei todellakaan naurattnut silloin, kun se hetki oikeasti elettiin), vähän jopa unohtaakin ja taas olemme viisaampia selvittyämme ja valmiina uuteen vaiheeseen.

:hug:

 

Edellinen kirjoitus oli hyvin kirjoitettu!

Ihan tuttua kauraa meillekin. 2,5 v lapsi ja ihan samat oireet. Se alkoi vajaa vuosi sitten ja nyt on menossa onneks ohi. Uskomatonta miten hurja raivo voi vallata noin pienen ihmisen!!! On vaan oltava rauhallinen ja katsoa ettei lapsi satuta itseaan. Meidan tytto ei halua yleensa syliin mutta ei halua olla yksin. Pahimman uhmaraivokohtauksen aikana on heitellyt tavaroita ja silloin on parempi ottaa kaikki kovat esineet pois nakopiirista.

Tarhasta sanoivat etta siella kayttaytyy kiltimmin mutta tietynlaista uhmasta kaytosta siellakin on nakynyt. Mutta tosiaan nyt onneksi menossa ohi ja seuraava olis kuulemma tiedossa 5 vuoden iassa suunnilleen. Taytyy nauttia tassa valissa naista parista kolmesta vuodesta oikein olan takaa ja kerata jaksamista...

 

Kiitos vastauksista! Tänään meillä oli pitkästä aikaa hyvä päivä, tuli vaan pari kiukkukohtausta. Eilen oltiin kylässä ja sekin oli oikein mallikas päivä. Kai se sitten on vaan sitä kehitykseen kuuluvaa uhmaa. Välillä, varsinkin öisin, olin ihan varma että lapsella on jotain pahasti pielessä, joko fyysisesti tai psyykkisesti :'( . Nyt parin hyvän päivän jälkeen uskon että on ihan terve pieni tyttö =) . Kiitos vielä vertaistuesta!