Voi kun joku kertoisi tuolle Evalle

No joo. Valitettavasti sen näkee tuolla koulumaailmassa aivan liian selvästi, kenen nuoren vanhemmat on kaverieta ja keneltä kotoa löytyy vastuunsa kantavia aikuisia. Mut ihan miten haluatte.

Eiköhän kaverillinen äiti ole miljoona kertaa parempi, kuin sellainen joka ei välitä. Enkä tarkoita nyt sitä, että jättäisi täysin hunningolle (joka tietysti ,yös kauheaa). Monilla on äiti, joka ei ole aidosti kiinnostunut lapsensa asioista, mutta hoitaa silti "perushoidon".

 

Voi pyhä yksinkertaisuus. Joko olet äiti tai kaveri??? Siltä väliltä ei ole mitään??

Kyllä mä sanoisin olevani ja olleeni äitini kanssa myös kaveri. Kyllä se silti rajoja pisti. Ja nyt oman tyttäreni kanssa samoin. Käydään yhdessä shoppailemassa ja ollaan "kavereita".

Ja hyvinkin äidiksi muutun tarvittaessa. :saint:

 

eiköhän yhdellä ihmisellä voi olla monta roolia

 

No joo. Valitettavasti sen näkee tuolla koulumaailmassa aivan liian selvästi, kenen nuoren vanhemmat on kaverieta ja keneltä kotoa löytyy vastuunsa kantavia aikuisia. Mut ihan miten haluatte.

Eiköhän kaverillinen äiti ole miljoona kertaa parempi, kuin sellainen joka ei välitä. Enkä tarkoita nyt sitä, että jättäisi täysin hunningolle (joka tietysti ,yös kauheaa). Monilla on äiti, joka ei ole aidosti kiinnostunut lapsensa asioista, mutta hoitaa silti "perushoidon".

Lapsensa asioista ei voi välittää ja olla silti rajoja asettava, jämäkkä vanhempi?

 

eiköhän yhdellä ihmisellä voi olla monta roolia

No mä ajattelen niin, että äitiydessäkin on monia ulottuvuuksia. Jokaisella meistä on monta roolia, ja jokaisessa roolissa on monta ulottuvuutta. Silti musta äidin tehtävä on ennemmin vahtia teini-ikäisen tyttärensä alkoholinkäyttöä kuin kikatella teini-idolien perään tai jakaa meikkivinkkejä.

 

No joo. Valitettavasti sen näkee tuolla koulumaailmassa aivan liian selvästi, kenen nuoren vanhemmat on kaverieta ja keneltä kotoa löytyy vastuunsa kantavia aikuisia. Mut ihan miten haluatte.

Eiköhän kaverillinen äiti ole miljoona kertaa parempi, kuin sellainen joka ei välitä. Enkä tarkoita nyt sitä, että jättäisi täysin hunningolle (joka tietysti ,yös kauheaa). Monilla on äiti, joka ei ole aidosti kiinnostunut lapsensa asioista, mutta hoitaa silti "perushoidon".

Lapsensa asioista ei voi välittää ja olla silti rajoja asettava, jämäkkä vanhempi?

Toin vain näkökulman sinulle, että on huonompiakin asioita kuin kaverillinen äiti. Ja kunhan lapsesi kasvavat, ne saattavat sitten kertoa "yksityisiä asioita" sille kaverin kaverilliselle vanhemmalle. Itse ainakin muistan että ne kaverin oloiset vanhemmat sai kuulla kaikki jutut, ja "nämä rajoja asettavat jämäkät vanhemmat" jäivät autuaasti kaiken tiedon ulkopuolelle.

Oma on valintasi, ole niin jämäkkä ja rajoja asettava kuin vain ikinä haluat.

 

No joo. Valitettavasti sen näkee tuolla koulumaailmassa aivan liian selvästi, kenen nuoren vanhemmat on kaverieta ja keneltä kotoa löytyy vastuunsa kantavia aikuisia. Mut ihan miten haluatte.

ja sä tiedät nyt sit yhden lehtijutun perusteella että myös evan ja hänen lapsensa suhteen käy näin?

 

sörhis, etkö sairastunutkin synnytyksen jälkeiseen masennukseen juuri epätodellisten odotustesi äitiydestä ja synnytyksestä takia? näin olet täällä palstalla kertonut, muistan hyvin koska kommentoimme samaa ketjua sillon.

taitaa aika kullata muistot sullakin. kyllä joka ikinen ensikertalainen on kuvitellut äitiydestä väärin jotain. myös sinä. ja taatusti päästänyt sammakoita suustaan...

nosto sörhikselle. olisi kiva saada kommentti.

 

No joo. Valitettavasti sen näkee tuolla koulumaailmassa aivan liian selvästi, kenen nuoren vanhemmat on kaverieta ja keneltä kotoa löytyy vastuunsa kantavia aikuisia. Mut ihan miten haluatte.

Eiköhän kaverillinen äiti ole miljoona kertaa parempi, kuin sellainen joka ei välitä. Enkä tarkoita nyt sitä, että jättäisi täysin hunningolle (joka tietysti ,yös kauheaa). Monilla on äiti, joka ei ole aidosti kiinnostunut lapsensa asioista, mutta hoitaa silti "perushoidon".

Lapsensa asioista ei voi välittää ja olla silti rajoja asettava, jämäkkä vanhempi?

Toin vain näkökulman sinulle, että on huonompiakin asioita kuin kaverillinen äiti. Ja kunhan lapsesi kasvavat, ne saattavat sitten kertoa "yksityisiä asioita" sille kaverin kaverilliselle vanhemmalle. Itse ainakin muistan että ne kaverin oloiset vanhemmat sai kuulla kaikki jutut, ja "nämä rajoja asettavat jämäkät vanhemmat" jäivät autuaasti kaiken tiedon ulkopuolelle.

Oma on valintasi, ole niin jämäkkä ja rajoja asettava kuin vain ikinä haluat.

Ai, mä taas olen kokenut niin, että turvalliselle vanhemmalle avaudutaan herkemmin kuin jollekin bilehileelle. Se on kyllä totta, että KAIKKIA teini-ikäisten asioita vanhempien ei musta edes kuulu tietää, lapsella on oikeus yksityiselämään. Mutta kyllä mä silti kuvittelen, että olematta varsinainen kaveri lapselle voi silti olla sellainen, jolle voi myös uskoutua.

Okei, mulla ei ole vielä oman lapsen kanssa kokemusta tästä, mutta työssä kuvailemani asenne ainakin toimii.

 

Sörhis, vaikutat huumorintajuttomalta ja tiukkapipoiselta ihmiseltä. Tuntuu, että sun lapses eivät ainakaan voi sun seurassa koskaan vapautua tai nauraa, ehkä se oliskin liian kaverimaista jos he niin tekis ja sä vielä yhtyisit nauruun. No mut onnea valitsemalesi tiellä, t: äiti joka on lastensa kaveri

 

sörhis, etkö sairastunutkin synnytyksen jälkeiseen masennukseen juuri epätodellisten odotustesi äitiydestä ja synnytyksestä takia? näin olet täällä palstalla kertonut, muistan hyvin koska kommentoimme samaa ketjua sillon.

taitaa aika kullata muistot sullakin. kyllä joka ikinen ensikertalainen on kuvitellut äitiydestä väärin jotain. myös sinä. ja taatusti päästänyt sammakoita suustaan...

nosto sörhikselle. olisi kiva saada kommentti.

taidat jättää tarkoituksella vastaamatta.. noh, arvattavissahan tuo.

 

sörhis, etkö sairastunutkin synnytyksen jälkeiseen masennukseen juuri epätodellisten odotustesi äitiydestä ja synnytyksestä takia? näin olet täällä palstalla kertonut, muistan hyvin koska kommentoimme samaa ketjua sillon.

taitaa aika kullata muistot sullakin. kyllä joka ikinen ensikertalainen on kuvitellut äitiydestä väärin jotain. myös sinä. ja taatusti päästänyt sammakoita suustaan...

nosto sörhikselle. olisi kiva saada kommentti.

Kyllä. Mutta masennuksellani ei ollut mitään tekemistä lapsen hoitamisen tai kasvattamisen - äitiyden - kanssa. Enkä kyllä synnytykseltäkään odottanut muuta kuin tervettä lasta, ja sen sain. Masennukseni laukaisivat ulkopuolisten kommentit ja omat suorituspaineeni, jotka liittyivät täysin muihin asioihin kuin lapseen.

 

sörhis, etkö sairastunutkin synnytyksen jälkeiseen masennukseen juuri epätodellisten odotustesi äitiydestä ja synnytyksestä takia? näin olet täällä palstalla kertonut, muistan hyvin koska kommentoimme samaa ketjua sillon.

taitaa aika kullata muistot sullakin. kyllä joka ikinen ensikertalainen on kuvitellut äitiydestä väärin jotain. myös sinä. ja taatusti päästänyt sammakoita suustaan...

nosto sörhikselle. olisi kiva saada kommentti.

Kyllä. Mutta masennuksellani ei ollut mitään tekemistä lapsen hoitamisen tai kasvattamisen - äitiyden - kanssa. Enkä kyllä synnytykseltäkään odottanut muuta kuin tervettä lasta, ja sen sain. Masennukseni laukaisivat ulkopuolisten kommentit ja omat suorituspaineeni, jotka liittyivät täysin muihin asioihin kuin lapseen.

..toisinsanoen sinulla oli epärealistisia kuvitelmia äitiydestä. ainoa mikä erottaa sinun kuvitelmasi ja evan, on se että evan illuusiot on kaiken kansan nähtävillä lehdessä.

 

mä ainaki haluan olla lasteni kaveri. itseasiassa nuorin laps mua sanoo hänen parhaaks kaveriks. no, minähän se leikkikaveri oonki. mitä ihmeen pahaa siinä on? ei se kaveruus laske pois niitä muita "äitiyden kriteereitä"

 

Mitähän kaikkee määkin kuvittelin lapsen kasvatuksesta ennen kun tuo poika syntyi :ashamed: Että eiköhän se totuus tule Evallekin julki

 

Minun on vaikea uskoa, etteikö meistä jokaista olisi äitiys jollaintapaa kuitenkin yllättänyt.
Vaikka olisi raskausaikana ollutkin jo hyvin realistinen kuva siitä, millaiseksi vanhemmuus ja äitiys muodostuu.
Tai minut se ainakin yllätti.Kyllä äitiys on esiin tuonut minussa suuremman rakkauden, kuin mitä osasin kuvitellakaan- mutta se on myös paljastanut oman raadollisuuteni ehkäpä kaikkein selvimmin ja kipeimmin.

Näin asiaa sivutakseni. Minä en ole koskaan ajatellut olevani lapseni kaveri, vaan vanhempi ja aikuinen- mutta eihän se poissulje sitä eikö lasten ja vanhempien välillä voisi olla sellainen leikkisä kaverillinenkin ulottuvuus. Meillä ainakin on, tai en tiedä onko se sitten kaverillisuutta. Mutta sellainen oma sisäpiirihuumori, jossa voimme kohdata toisemme ja hetkeksi ehkä siirtää taka-alalle sen lapsen ja äidin roolin.

 

Sörhis, vaikutat huumorintajuttomalta ja tiukkapipoiselta ihmiseltä. Tuntuu, että sun lapses eivät ainakaan voi sun seurassa koskaan vapautua tai nauraa, ehkä se oliskin liian kaverimaista jos he niin tekis ja sä vielä yhtyisit nauruun. No mut onnea valitsemalesi tiellä, t: äiti joka on lastensa kaveri

 

sörhis, etkö sairastunutkin synnytyksen jälkeiseen masennukseen juuri epätodellisten odotustesi äitiydestä ja synnytyksestä takia? näin olet täällä palstalla kertonut, muistan hyvin koska kommentoimme samaa ketjua sillon.

taitaa aika kullata muistot sullakin. kyllä joka ikinen ensikertalainen on kuvitellut äitiydestä väärin jotain. myös sinä. ja taatusti päästänyt sammakoita suustaan...

nosto sörhikselle. olisi kiva saada kommentti.

Kyllä. Mutta masennuksellani ei ollut mitään tekemistä lapsen hoitamisen tai kasvattamisen - äitiyden - kanssa. Enkä kyllä synnytykseltäkään odottanut muuta kuin tervettä lasta, ja sen sain. Masennukseni laukaisivat ulkopuolisten kommentit ja omat suorituspaineeni, jotka liittyivät täysin muihin asioihin kuin lapseen.

..toisinsanoen sinulla oli epärealistisia kuvitelmia äitiydestä. ainoa mikä erottaa sinun kuvitelmasi ja evan, on se että evan illuusiot on kaiken kansan nähtävillä lehdessä.

Ei. Äitiydestä minulla ei ollut epärealistisia kuvitelmia. (Ikävä tuottaa sinulle pettymys, mutta niin ei tosiaankaan ollut.)

 

Minun on vaikea uskoa, etteikö meistä jokaista olisi äitiys jollaintapaa kuitenkin yllättänyt.
Vaikka olisi raskausaikana ollutkin jo hyvin realistinen kuva siitä, millaiseksi vanhemmuus ja äitiys muodostuu.
Tai minut se ainakin yllätti.Kyllä äitiys on esiin tuonut minussa suuremman rakkauden, kuin mitä osasin kuvitellakaan- mutta se on myös paljastanut oman raadollisuuteni ehkäpä kaikkein selvimmin ja kipeimmin.

Näin asiaa sivutakseni. Minä en ole koskaan ajatellut olevani lapseni kaveri, vaan vanhempi ja aikuinen- mutta eihän se poissulje sitä eikö lasten ja vanhempien välillä voisi olla sellainen leikkisä kaverillinenkin ulottuvuus. Meillä ainakin on, tai en tiedä onko se sitten kaverillisuutta. Mutta sellainen oma sisäpiirihuumori, jossa voimme kohdata toisemme ja hetkeksi ehkä siirtää taka-alalle sen lapsen ja äidin roolin.

Täsmälleen näin!

 

Ai, mä taas olen kokenut niin, että turvalliselle vanhemmalle avaudutaan herkemmin kuin jollekin bilehileelle. Se on kyllä totta, että KAIKKIA teini-ikäisten asioita vanhempien ei musta edes kuulu tietää, lapsella on oikeus yksityiselämään. Mutta kyllä mä silti kuvittelen, että olematta varsinainen kaveri lapselle voi silti olla sellainen, jolle voi myös uskoutua.

Okei, mulla ei ole vielä oman lapsen kanssa kokemusta tästä, mutta työssä kuvailemani asenne ainakin toimii.

eiköhän vanhemmuudessa ole paljon muitakin vaihtoehtoja kuin nuo kaksi. mun vanhemmat on aina olleet turvallisia ja silti kummastakin löytyy myös se kaveri puoli. he on tiukkoja ja rentoja sopivassa suhteessa. se että joku esim antaa alkaikäisen maistaa kotosalla alkoholia ei automaattisesti tarkoita sitä että ei ole vanhempi vaan kaveri. tai toisinpäin.

 

Ai, mä taas olen kokenut niin, että turvalliselle vanhemmalle avaudutaan herkemmin kuin jollekin bilehileelle. Se on kyllä totta, että KAIKKIA teini-ikäisten asioita vanhempien ei musta edes kuulu tietää, lapsella on oikeus yksityiselämään. Mutta kyllä mä silti kuvittelen, että olematta varsinainen kaveri lapselle voi silti olla sellainen, jolle voi myös uskoutua.

Okei, mulla ei ole vielä oman lapsen kanssa kokemusta tästä, mutta työssä kuvailemani asenne ainakin toimii.

eiköhän vanhemmuudessa ole paljon muitakin vaihtoehtoja kuin nuo kaksi. mun vanhemmat on aina olleet turvallisia ja silti kummastakin löytyy myös se kaveri puoli. he on tiukkoja ja rentoja sopivassa suhteessa. se että joku esim antaa alkaikäisen maistaa kotosalla alkoholia ei automaattisesti tarkoita sitä että ei ole vanhempi vaan kaveri. tai toisinpäin.

Totta kai, juuri näin!

 

Jaa, en ole lukenut ko. haastattelua. Mutta lapselleenko ei siis saa olla kaveri? Eli jos lapsi jossain vaiheessa sanoo, että äiti, olet mun paras kaveri, niin siihenkö pitää sit sanoa, että enpäs oo sun kaveri?
Kuulostaa aika mustavalkoiselta tuo ap:n ajatusmaailma.

Olen mä koiranikin kaveri, vaikkei lienekään koiralle epäselvää, kumpi meillä tekee säännöt.

 

Mun mielestä täällä taas ihan tarkoituksella ymmärretään ap väärin, mä ainakin ymmärsin hänen pointtinsa. Ja Ultramariinihan sen hyvin kiteytti tuossa edellä.

 

Hei odottakaa nyt että hän saa sen vauvan ensin ja arvostelkaa sitten!
Miten te nyt vielä voitte sanoa yhtään mitään mimmonen äiti hän on? Oujeee!

 

Mitä se Eva sitten sanoi, että sun täytyy miettii sitä, että joku sille kertois "totuuden"