Vittu kun sitä voi inhota itseänsä, miten ihminen voi olla tälläinen...

[vieras]

Jos löytää hyvän parisuhteen, niin toinen osapuoli auttaa eheytymään ja itsenäistymään. Mutta silti päävastuu on itsellä. Loppujen lopuksi kaikki juontuu lapsuudesta, jotkut ovat jo sieltä saaneet hyvät eväät elämälleen.

Sitä on itse niin vaikea sanoa, että onko lapsuudesta saanut hyvät eväät elämälleen. Toki musta itsestä tuntuu siltä, mutta tiedä sitten..

Jos olet, niin luotat itseesi ja et takerru kehenkään. Osaat tehdä päätöksiä ja kantaa vastuusi. Ja ennen kaikkea elät elämääsi, etkä jonkun muun elämää.

 

[MariaS]

Jos löytää hyvän parisuhteen, niin toinen osapuoli auttaa eheytymään ja itsenäistymään. Mutta silti päävastuu on itsellä. Loppujen lopuksi kaikki juontuu lapsuudesta, jotkut ovat jo sieltä saaneet hyvät eväät elämälleen.

Sitä on itse niin vaikea sanoa, että onko lapsuudesta saanut hyvät eväät elämälleen. Toki musta itsestä tuntuu siltä, mutta tiedä sitten..

Jos olet, niin luotat itseesi ja et takerru kehenkään. Osaat tehdä päätöksiä ja kantaa vastuusi. Ja ennen kaikkea elät elämääsi, etkä jonkun muun elämää.

Siispä tästä päättelemme että en varmaan ole.

 

[Leila]

Minulla, naimisissa olevalla perheen äidillä oli suhde toiseen mieheen vajaan vuoden ajan. Olin valmis jättämään mieheni tuon toisen vuoksi, koska tunsin olevani häneen oikeasti rakastunut. Suhde päättyii tämän toisen miehen tahdosta. Se oli minulle kova paikka, mutta loppujen lopuksi helpotus. Nyt yritän jatkaa elämääni mieheni kanssa uudelta pohjalta.

 

[vieras]

Minulla, naimisissa olevalla perheen äidillä oli suhde toiseen mieheen vajaan vuoden ajan. Olin valmis jättämään mieheni tuon toisen vuoksi, koska tunsin olevani häneen oikeasti rakastunut. Suhde päättyii tämän toisen miehen tahdosta. Se oli minulle kova paikka, mutta loppujen lopuksi helpotus. Nyt yritän jatkaa elämääni mieheni kanssa uudelta pohjalta.

Tietääkö miehesi? Jos, niin onnittelut suhteeseen tosissaan sitoutuneesta miehestä. Jos ei, niin onnea matkaan..

 

[MariaS]

Minulla, naimisissa olevalla perheen äidillä oli suhde toiseen mieheen vajaan vuoden ajan. Olin valmis jättämään mieheni tuon toisen vuoksi, koska tunsin olevani häneen oikeasti rakastunut. Suhde päättyii tämän toisen miehen tahdosta. Se oli minulle kova paikka, mutta loppujen lopuksi helpotus. Nyt yritän jatkaa elämääni mieheni kanssa uudelta pohjalta.

Tietääkö miehesi? Jos, niin onnittelut suhteeseen tosissaan sitoutuneesta miehestä. Jos ei, niin onnea matkaan..

Piti kysyä ihan samaa.

 

[Leila]

En oo kertonut. Totuus voisi olla liian musertava. Toisaalta sitä miettii, että pystyykö sitä itse salaamaan ainiaan, kun se kuitenkin mieltä painaa. Haluaa kertoa, mutta ei pysty.

 

[Leila]

En oo kertonut. Totuus voisi olla liian musertava. Toisaalta sitä miettii, että pystyykö sitä itse salaamaan ainiaan, kun se kuitenkin mieltä painaa. Haluaa kertoa, mutta ei pysty.

 

[MariaS]

Mun mies ei myöskään tiedä. Tai siis, en ole kertonut, mutta kyllä sillä on vahva, hyvin vahva aavistus...
Mä kyllä vähän luulen, että hän on saattanut vilasta mun puhelinta tai päiväkirjaa ja sen jälkeen on mun kyllä turha salailla mitään..

 

[LisaMarie]

Jos löytää hyvän parisuhteen, niin toinen osapuoli auttaa eheytymään ja itsenäistymään. Mutta silti päävastuu on itsellä. Loppujen lopuksi kaikki juontuu lapsuudesta, jotkut ovat jo sieltä saaneet hyvät eväät elämälleen.

Sitä on itse niin vaikea sanoa, että onko lapsuudesta saanut hyvät eväät elämälleen. Toki musta itsestä tuntuu siltä, mutta tiedä sitten..

Jos olet, niin luotat itseesi ja et takerru kehenkään. Osaat tehdä päätöksiä ja kantaa vastuusi. Ja ennen kaikkea elät elämääsi, etkä jonkun muun elämää.

Ei kaikki nyt ihan yksiselitteisesti lapsuudesta juonnu, tuo on vanhan aikainen ajattelumalli.
Kysymys kuuluu mitä minä haluan nyt? Miten sen saan? Haluanko sitä tarpeeksi tehdäkseni sen?
Sillä mitä äiti on halunnu 20 vuotta sitten ei ole merkitystä tähän päivään.

 

[Kuule aapee]

olen ollut samassa tilanteessa nuorempana. Inhosin myös itseäni, koska pettäminen ei ole mulle mikään pikku juttu. En tiennyt miten jatkaa, piti jakaantua kahtia ja väsyin henkisesti niin paljon, että sairastuin syömishäiriöön. Siitä selvisin vain ottamalla itseäni niskasta kiinni ja päättämällä tuon "sivu"suhteen. Upeasta seksistä ja huomionkeskipisteenä olemisesta luopuminen oli vaikeaa. Mutta se oli sen arvoista. Olet nyt kiintynyt mitä luultavammin siihen seksisuhteeseen, et ihmiseen. Vaikka siltä saattaisi nyt tuntua. Mutta parin vuoden kuluttua suhteen loppumisesta näet asian toisin. Sain itseni kuntoon työterveyshuollon ihanan henkilökunnan tuella ja avulla. Silloinen ihmissuhteeni on nyt elämäni keskipiste, meillä on kaksi ihanaa lasta. Ylä- ja alamäkeä on riittänyt, mutta ne kuuluvat jokaiseen parisuhteeseen. Ja aina ollaan selvitty. Tuolloin pettämiseen aikoihin suhteemme eli jollakin lailla käymistilassa. Piti selvittää itselle, mitä oikeasti elämältä ja toiselta ihmiseltä haluaa. Ja päätin jaksaa ponnistella yhteisen elämämme eteen, enkä ole joutunut katumaan. Ne vahvat tunteet löytyivät sieltä tuhkasta ja raunioista, ja niiden avulla rakennettiin tulavaisuus jossa elämme nyt. Toivon että saat voimaa lopettaa tuon syrjähypyn, katkaiset kaikki siteet häneen. Hävitä yhteystiedot ja vältä paikkoja jossa voit häneen törmätä. Sitten voit panostaa ensin omaan hyvinvointiisi ja sen jälkeen olemassaolevaan pysyvään ihmissuhteeseen. Kuullostele ja tunnustele omia ja toisen tunteita , ja anna teille aikaa. Viettäkää mukavia iltoja yhdessä, harrastakaa yhdessä ja luottakaa toisiinne. Syyllisyys saattaa olla taakka joka vaikeuttaa elämääsi tuossa vaiheessa vielä paljonkin. Mutta älä missään tapauksessa kaada sitä taakkaa miehesi harteille. Sitä hän ei ole ansainnut. Parasta olisi ehkä käydä terapiassa muutaman kerran purkamassa tuntojasi, ehkäs itten jaksaisit elää tekosi kanssa. Voimia ja iso hali! Pärjäät, jos päätät niin! Lapsesi saa äitinsä henkisen läsnäolon takaisin ja olette kaikki paljon onnellisempia ;o)

 

[MariaS]

Nyt mä esitän hölmön kysymyksen, mutta jos mä nyt menisin terapiaan niin mistä mä käytännössä aloitan. Mihin mä soitan ja mitä sanon? :/

 

["kuule aapee"]

Nyt mä esitän hölmön kysymyksen, mutta jos mä nyt menisin terapiaan niin mistä mä käytännössä aloitan. Mihin mä soitan ja mitä sanon? :/

Jos kuulut työterveyshuollon piiriin niin käy työterveyshoitajan juttusilla purkamassa elämäntilannettasi ja pahaa oloasi. Hän ohjaa sinut eteenpäin.
Jos et kuulu, voit tehdä saman alueesi terveysasemalla, lääkäri vastaanotolla. Kerro, että tunnet olevasi liian voimaton selitäksesi arjesta murheittesi kanssa ja haluaisit puhua asiantuntijan kanssa. Julkisella puolella vain on pitkät jonot, joten yksityinen lääkäriasema voisi olla nopeampi vaihtoehto. Ja sitä kautta eteenpäin. Sieltä voit myös saada lähetteen julkiselle puolelle terapiaan.
Suosittelen ainaki yrittämään tuota apumuotoa. Eipä se ainakaan voi huonontaa oloasi tai tilannettasi. Joku voisi saada avun myös äitiysneuvolan kautta.

 

[LisaMarie]

olen ollut samassa tilanteessa nuorempana.

Tästä kirjoituksesta heräsi pari ajatusta, mutta en viitsi koko pitkää tekstiä tähän lainata.
Ihminen ei aina itse tiedosta, mitä oikeasti ajattelee. Vaikka uskottelee itselleen, että ei kärsi pettämisestä, moraali on tuonne selkärankan ja alitajuntaan niin iskostunut, että se tuntuu silti pahalta. Vähän kuin alkoholisti, joka sanoo ettei ole sitä, vaikka varsin hyvin tietää olevansa. Tosiasiat pystyy kieltämään jopa itseltään, jos se on oman edun mukaista. Eihän kukaan halua toimia moraalinsa vastaisesti.

JOskus ei tiedä onko akastunut ihmiseen, vai siihen ajatukseen, että on rakastunut. Minusta näistä Marian teksteistä paistaa läpi juuri sellainen rakastumiseen rakastuminen. Tai täsä tapauksesa nyt seksiin ja hullaantumiseen rakastuminen.

Jotkut tarvitsevat jatkuvasti rakastumisen tuomaa jännitystä ja stimulanttia elämään. Ikävää siinä on vaan se, että se on aina ja vääjäämättä kovin lyhytaikaista. Rakastuminen tulee ja menee ja vaatii reilusti aikaa kasvakseen rakkaudeksi.

Loppujenlopuksi parisuhde on tahdon asia. Itsestään pystyssä ja toimivana pysyvä suhdetta ei ole.Pitää tehdä päätös siitä, että haluaa rakastaa ja työskennellä suhteen eteen. Tai sitten pitää tehdä päätös, että nyt on aika omalle henkiselle kasvulle, eikä tilaa parisuhteelle.

 

[KolmeKertaa]

Mä olen sotkenut kaiken niin pahasti.
Pettänyt poikaystävääni useamman kuukauden jo. Eikä se mua niin haittaa, mutta olen nyt ihan rakastunut tähän toiseen mieheen.
Nähdään about kerran kuussa ja ollaan muutaman kerran viikossa yhteydessä.
Mut meidän suhde perustuu aika lailla vaan seksiin. ja mä mietin sitä koko ajan!
mietin sitä mieletöntä miestä ja mieletöntä seksiä. Inhoan omaa elämääni, inhoan itseäni.
Tämä aloituskin on aika turha koska en edes tiedä miksi haluan tästä tänne purkautua.
Itkettää. Tää päivä on taas ihan pohjanoteeraus.

Höpsistä, tekevälle sattuu. Voin sanoa, että jälkeenpäin et kadu tuotakaan romanssia, sillä elämästä muistaa vaan ne asiat, jotka on tuntuneet todella joltain. Mahtava seksi ja huuma kuuluu tähän. Poikakaverin suhteen en osaa neuvoa, yleensä mieletön seksi ja hulluus menee ohi, kunnon poikakaverin kanssa meet sitten naimisiin ja hankit muutaman muksun.

Ja en nyt lukenut ketjua läpi, vastasin vaan ap:lle.

 

[sama]

Nyt mä esitän hölmön kysymyksen, mutta jos mä nyt menisin terapiaan niin mistä mä käytännössä aloitan. Mihin mä soitan ja mitä sanon? :/

Jos kuulut työterveyshuollon piiriin niin käy työterveyshoitajan juttusilla purkamassa elämäntilannettasi ja pahaa oloasi. Hän ohjaa sinut eteenpäin.
Jos et kuulu, voit tehdä saman alueesi terveysasemalla, lääkäri vastaanotolla. Kerro, että tunnet olevasi liian voimaton selitäksesi arjesta murheittesi kanssa ja haluaisit puhua asiantuntijan kanssa. Julkisella puolella vain on pitkät jonot, joten yksityinen lääkäriasema voisi olla nopeampi vaihtoehto. Ja sitä kautta eteenpäin. Sieltä voit myös saada lähetteen julkiselle puolelle terapiaan.
Suosittelen ainaki yrittämään tuota apumuotoa. Eipä se ainakaan voi huonontaa oloasi tai tilannettasi. Joku voisi saada avun myös äitiysneuvolan kautta.

Ja jos lapsesi on niin pieni että kuuluu lastenneuvolan piiriin, voit saada apua myös neuvolan hoitajan kautta.

 

[LisaMarie]

Nyt mä esitän hölmön kysymyksen, mutta jos mä nyt menisin terapiaan niin mistä mä käytännössä aloitan. Mihin mä soitan ja mitä sanon? :/

Riippuu ihan halustasi ja varoistasi. Tosiaan työterveyshuollon kautta, terveyskeskuksen kautta tai ihan tilaamalla yksityiseltä lääkäriasemalta ajan psykiatriaan erikoistuneelta lääkäriltä.

 

[NeitiNasu]

Mä ajattelin aluksi myös, että en halua sotkea lasta ja uutta miestä toisiinsa: halusin itselleni siitä sen kaiken huomion minkä vain irti sain, ja pelkäsin sitä suhteen arkistumista etukäteen aika kovasti. Mä tiedän olevani luonteeltani vähän sellainen kyllästyjä, kai joku sukurasitekin on olemassa, mun isä on ihan samanlainen. Rakastuja tyyppi, mutt kun menee liian tylsäksi, ottaa ja lähtee. No mutt, hyvältä tää arkikin on tuntunut tälleen yhdessä. Eli ei sitä tiedä koskaan, vaikka homma menisikin tosi hyvin ja nappiin kaikin puolin, vaikka nyt tuntuu siltä, että ei arkea yhdessä.

 

[VOI]

tunnetko sitä toista miestä niin hyvin että voisit sanoa elämän olevan parempaa hänen kanssaan? mullakin oli toinen mies ja jotenkin osasin tutustua paremmin niin hyvin että älysin ettei meistä tulisi koskaan mitään. jäi onneksi pelkäksi seksisuhteeksi ja on sitä vieläkin kolmen vuoden jälkeen =) hän on mun sielunkumppani mutta elämänarvot ovat kuitenkin niin erilaiset etten koskaan voisi olla hänen nainen.
jotenkin vain tuntuu että sun tilanteessa olisi parempi olla yksin vähän aikaa (tai sen kaks vuotta kuten minä jo ) ja etsiä oikeesti sellainen mies joka on täydellinen. välillä on mullakin ollut turhauttavaa tämä sinkkuna olo mutta uskon sen täydellisen miehen mullekkin löytyvän. missään tapauksessa en suostu kriteereitäni laskemaan

Enhän mä tunne tota toista miestä pahemmin... Mulla on vaan tapana sairaasti kiintyä ihmisiin hyvin helposti...
Meidän yhteiselosta ei ikinä voisi tulla mitään! Ajatus että toisin mun lapsen mukaan tähän juttuun...Ei ikinä! Ja muutenkin, ei tämä toimisi.
Olen vaan muodostanut tän älyttömän pakkomielteen. Tää mies on niin mieltön... Ja meidän seksi on..wau. Se laittaa mut köysiin tai kelmuihin, mitä ikinä keksikään ja... Vittu kun mietin totakin vaan koko ajan!

Tuntuu niin mahdottomalta kuitenkin lopettaa suhde ton nykyisen kanssa, vaikka ei sen kanssa kivaa enää olekkaan..

Tota - köysien ja kelmujen kanssa pettäminen on siis sitä kivaa? Ihan riittävän ekstremee vakarisuhteessakin. Oiskohan sulla jotenkin ongelma tavan arjen kanssa (terapiantarpeesta tossa jo puhuttiinki). Ei millään pahalla, mutta tulikohan perustettua perhe hiukan liian nuorena?

SAMAT SANAT. SAIRAS OLET.

 

[vieras]

Mä olen sotkenut kaiken niin pahasti.
Pettänyt poikaystävääni useamman kuukauden jo. Eikä se mua niin haittaa, mutta olen nyt ihan rakastunut tähän toiseen mieheen.
Nähdään about kerran kuussa ja ollaan muutaman kerran viikossa yhteydessä.
Mut meidän suhde perustuu aika lailla vaan seksiin. ja mä mietin sitä koko ajan!
mietin sitä mieletöntä miestä ja mieletöntä seksiä. Inhoan omaa elämääni, inhoan itseäni.
Tämä aloituskin on aika turha koska en edes tiedä miksi haluan tästä tänne purkautua.
Itkettää. Tää päivä on taas ihan pohjanoteeraus.

Höpsistä, tekevälle sattuu. Voin sanoa, että jälkeenpäin et kadu tuotakaan romanssia, sillä elämästä muistaa vaan ne asiat, jotka on tuntuneet todella joltain. Mahtava seksi ja huuma kuuluu tähän. Poikakaverin suhteen en osaa neuvoa, yleensä mieletön seksi ja hulluus menee ohi, kunnon poikakaverin kanssa meet sitten naimisiin ja hankit muutaman muksun.

Ja en nyt lukenut ketjua läpi, vastasin vaan ap:lle.

Joo - opettakaa vaan äiteet tyttäriänne näin. Voi sitä vihan ja katkeruuden määrää, mitä tällä asenteella sais aikaan kun kaikki käyttäs toisiaan vaan hyväkseen saadakseen mahd. paljon mahtavaa seksiä ja huumaa vakituisen parisuhteen ulkopuolelta. Ja lapsillahan ei oo mitään merkitystä..

 

[MariaS]

tunnetko sitä toista miestä niin hyvin että voisit sanoa elämän olevan parempaa hänen kanssaan? mullakin oli toinen mies ja jotenkin osasin tutustua paremmin niin hyvin että älysin ettei meistä tulisi koskaan mitään. jäi onneksi pelkäksi seksisuhteeksi ja on sitä vieläkin kolmen vuoden jälkeen =) hän on mun sielunkumppani mutta elämänarvot ovat kuitenkin niin erilaiset etten koskaan voisi olla hänen nainen.
jotenkin vain tuntuu että sun tilanteessa olisi parempi olla yksin vähän aikaa (tai sen kaks vuotta kuten minä jo ) ja etsiä oikeesti sellainen mies joka on täydellinen. välillä on mullakin ollut turhauttavaa tämä sinkkuna olo mutta uskon sen täydellisen miehen mullekkin löytyvän. missään tapauksessa en suostu kriteereitäni laskemaan

Enhän mä tunne tota toista miestä pahemmin... Mulla on vaan tapana sairaasti kiintyä ihmisiin hyvin helposti...
Meidän yhteiselosta ei ikinä voisi tulla mitään! Ajatus että toisin mun lapsen mukaan tähän juttuun...Ei ikinä! Ja muutenkin, ei tämä toimisi.
Olen vaan muodostanut tän älyttömän pakkomielteen. Tää mies on niin mieltön... Ja meidän seksi on..wau. Se laittaa mut köysiin tai kelmuihin, mitä ikinä keksikään ja... Vittu kun mietin totakin vaan koko ajan!

Tuntuu niin mahdottomalta kuitenkin lopettaa suhde ton nykyisen kanssa, vaikka ei sen kanssa kivaa enää olekkaan..

Tota - köysien ja kelmujen kanssa pettäminen on siis sitä kivaa? Ihan riittävän ekstremee vakarisuhteessakin. Oiskohan sulla jotenkin ongelma tavan arjen kanssa (terapiantarpeesta tossa jo puhuttiinki). Ei millään pahalla, mutta tulikohan perustettua perhe hiukan liian nuorena?

SAMAT SANAT. SAIRAS OLET.

Ihanko SAIRAS. Hyvin pahoinvoiva kyllä, mutta en nyt sanoisi että sairas.

 

[NeitiNasu]

Ap: joko en osaa lukea tai sitten et ole maininnut, kauan tuota teidän suhdetta on jatkunut kaiken kaikkiaan sen salarakkaan kanssa?

 

[Huh]

Kyllä tuntuu siltä että olet kyllästynyt johonkin elämässäsi. Mutta se ei välttämättä ole miehesi, vaan sinä itse ja oma elämäntilanteesi. Suosittelen todella sitä terapiaa, vain ulkopuolisen avulla voit selvitä voittajana tuollaisesta tilanteesta. Sinun on saatava oma elämäsi hallintaasi, nyt se ei sitä ole. Itsesi lisäksi siitä kärsivät lapsesi ja miehesi. Olet sotkenut tahtomattasi heidät mukaan tuohon, ja siitä selviäminen ei tule olemaan helppoa.
Arvosta lähimmäisiäsi ja unohda itsekkyys. Anna elämälle tilaisuus. Jos olisin uskovainen sanoisin että olet joutunut pahan syövereihin... Mutta kun en ole, sanon vain, että unohda tuo sairas suhteesi siihen ulkopuoliseen ihmiseen. Anna hänen mennä menojaan, sinulla on jo jotain paljon arvokkaampaa. Pidä siitä kiinni. Muuten voit huomata jääneesi yksin. Ja sitten sinulla ei ole enää mitään elämisen arvoista.

 

[MariaS]

Tän "salarakkaan" kanssa neljäkuukautta. Ollaan nähty viis kertaa. Ja lähes päivittäin netissä vaihdetaan pari sanaa.

 

[NeitiNasu]

Tän "salarakkaan" kanssa neljäkuukautta. Ollaan nähty viis kertaa. Ja lähes päivittäin netissä vaihdetaan pari sanaa.

No ette paljon vielä: ajallisesti kauemmin kuin minä ja mun mies kun meillä oli vielä salasuhde. Mutta me tavattiin päivittäin, välillä useammankin kerran päivässä..

Ehkä sun kannattaisi tosiaan sitä keskusteluapua hakea. Ootko ajatellut, kauanko miehesi kanssa on aikomus asua saman katon alla? Siis ootko miettinyt eroa?

 

[tähdenlento09]

Ja kaikki vaan halailee ja silittelee päätä kun toinen pettää
Ei toista ihmistä saa kohdella niin. Riippumatta siitä tietääkö se petetty sitä vai ei. |O