Virtsaamis- ja ulostamisongelma !Ällövaroitus!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Minulla on ollut nyt pari vuotta sellasta vaivaa että peräsuoleni eikä virtsarakkoni tyhjene kunnolla. Lisäksi virtsa karkailee lievästi ja joskus tuntuu että aivankuin kaasukin karkailisi aivan lievästi. Joudun tosiaan sormella auttamaan ulostamista ja suolen tyhjenemistä. Vessassa saattaa mennä puolitoista tuntiakin enkä siltikään välttämättä saa suolta tyhjäksi. Lääkärissä olen pariin otteeseen käynyt ja minulle tehtiin gynekologinen tutkimus ja ultraus sekä peräsuoleni tutkittiin. Mitään vikaa ei löytynyt ja minulle määrättiin vi-sibliniä, mutta se vain pahensi suolentyhjenemisongelmaa. Olen epäillyt syyksi lievää laskeumaa, (vaikka olenkin synnyttämätön ja nuori. Ylipainoa tosin on) mutta sitäkään ei kuulemma ollut. Jäin kuitenkin miettimään, että onkohan yleislääkäreillä niin kokemusta laskeumista, että jos heiltä jäi vain mahdollinen laskeuma huomaamatta? Mitään muutakaan syytä en keksi vaivoilleni. Ummetuksesta ei ole kyse eikä myöskään ärtyvästä suolesta, sen tiedän. Uskon myös että virtsaamis- ja ulostamisongelmani liittyvät toisiinsa. Olisikohan jollain kokemusta vastaavista vaivoista ja jos on niin mikä
 
Itse ongelman syytä en lähde arvailemaan, mutta hyvä ohje ongelman helpottamiseen on seuraavanlainen:

Laita jalkojen alle koroke (noin 20-30cm korkea), kun istut pytylle. Näin toteutuu "kyykkypaska" asento ja suoli tyhjenee helpommin. Auttaa myös rakon tyhjenemiseen.
 
Oletko aiemmin kärsinyt ummetuksesta? Veikkaan että olet. Se on venyttänyt suoltasi, ja aiheuttanut venymistä emättimen puolelle, eli laskeumaa. Eli sulla on kaksi ongelmaa, liian venyttynyt peräsuoli, siellä venytykset lihakset ja kudokset, ja ulostepussin muodostuminen emättimen suuntaan (tämä aiheuttaa virtsaamisvaikeutta ja vaikeutta pidättää virtsaa).
Vi-siblin määrättiin siksi, että vaikka se nyt tekee ulosteesta pehmeämpää, kertamäärällisesti vaikeampaa ponnistaa, niin ajan kanssa suolesi voisi palautua normaaleihin mittoihin ja kykenisi taas pusertamaan ulos pienempiä määriä. Tätä odotellessa voit vessassa istumisen sijaan käyttää rektaalihuuhtelua, jolla saat loput ulosteet tulemaan, tämän saat gastrokirurgian inkontinensihoitajalta.
Pystyt itse auttamaan tätä palautumista intensiivisellä lantionpohjan jumpalla. Netistä voit myös tilata sähköstimulaattorin (40puntaa) jossa on emättimen puolelle ja beban puolelle laitettavat elektrodit. Naistentautien fysioterapeutilta voit saada samanlaitteen lainaan. Vahvistaa lihaksia ja hallintaa joka asiassa.
 
Mulla on ollut pissapuolella samaa ongelmaa ja tiedän että syynä ovat heikot lantionpohjanlihakset. Niiden ei siis tarvitse olla totaalivenyneet vaan riittää, että lihakset ovat vain hieman heikentyneet normaalista. Ja ylipaino liittyy olennaisesti tuohon.

Tarkista myös ryhtisi ja ennenkaikkea lantion asento. Se paljastaa paljon. Samaten jos alavatsalla on pömppö.
 
Oletko aiemmin kärsinyt ummetuksesta? Veikkaan että olet. Se on venyttänyt suoltasi, ja aiheuttanut venymistä emättimen puolelle, eli laskeumaa. Eli sulla on kaksi ongelmaa, liian venyttynyt peräsuoli, siellä venytykset lihakset ja kudokset, ja ulostepussin muodostuminen emättimen suuntaan (tämä aiheuttaa virtsaamisvaikeutta ja vaikeutta pidättää virtsaa).
Vi-siblin määrättiin siksi, että vaikka se nyt tekee ulosteesta pehmeämpää, kertamäärällisesti vaikeampaa ponnistaa, niin ajan kanssa suolesi voisi palautua normaaleihin mittoihin ja kykenisi taas pusertamaan ulos pienempiä määriä. Tätä odotellessa voit vessassa istumisen sijaan käyttää rektaalihuuhtelua, jolla saat loput ulosteet tulemaan, tämän saat gastrokirurgian inkontinensihoitajalta.
Pystyt itse auttamaan tätä palautumista intensiivisellä lantionpohjan jumpalla. Netistä voit myös tilata sähköstimulaattorin (40puntaa) jossa on emättimen puolelle ja beban puolelle laitettavat elektrodit. Naistentautien fysioterapeutilta voit saada samanlaitteen lainaan. Vahvistaa lihaksia ja hallintaa joka asiassa.

Kannattaisikohan minun sitten jatkaa Vi-siblinin käyttöä? Ap
 
Mene yksityiselle alan lääkärille. Yleislääkärit vain arvailevat. Oletko käynyt gynekologilla? Minulla hyvänlaatuinen kasvain munasarjassa aiheutti ulostamisvaivat jne. Myös ylipaino pois, jos sitä on. Minulla ei ollut. Silti oli vaivat. Olo parani munasarjan poistoleikkauksella.
 
Ei ole varaa mennä yksityiselle. :/ Ja ylipainoa on saatu jo jonkin verran pois ja tippuu koko ajan lisää. Ap
 
Yhteistyössä