Vilkas 1v 8kk

No, ihan ensinnäkin todetaan, että meidän poitsu on varsin villi tapaus. Ja kovapäinen. Kiipeilee (viimeksi telkkarin päälle videoiden kautta, ja kiipeää esim. pöntön kannelta vessan lavuaariin) ja on muutenkin aika "meneväistä" sorttia. Meillä on jatkuvasti turvallisuussyistä ulko-ovi, kylppärin ovi ja vessan ovi lukossa, jääkaapin ovi teipattu kiinni, samoin yhden komeron ovi. Syöttötuoli on yleensä lukkojen takana kylpyhuoneessa, ettei poitsu kiipeä sitä pitkin tiskipöydälle. Keittiön pöydän tuolit on kumollaan lattialla, ettei poika kiipeä pöydälle.Työpöydän laatikot on teipattu kiinni. Portaissa on varmaan puolentoista metrin korkuiset esteet, matalammista menee yli. Ja sitten kun tuntuu siltä, ettei lapselle mene kiellot perille, ei hyvällä eikä huutamalla. Ei auta selittäminen miksi ei saa tehdä, eikä toistaminen. Joskus huomion kääntäminen muualle auttaa. Elikä, missä kohtaa lapsi luokitellaan ylivilkkaaksi ja milloin on kyse vain normaalista vilkkaudesta? Ja miten ihmeessä voisin saada tämän meidän elämän vähän vähemmän "hankalaksi" niin ettei kaiken tarvitsisi aina olla lukossa jne. ja miten asiat saisi perille tuolle pojalle? Enkä sitten todella kaipaa mitään "olet huono äiti etkä osaa kasvattaa lastasi"-kommentteja... Jostain pitää kysyä kun tuntuu että omat keinot loppuu.

 

Kiitos kirjoituksestasi. Jotenkin lohduttavaa, että muillakin näitä ei-niin-rauhallisia lapsia. =)

 

meillä tyttö kova purkammaan laatikoita ja kiipeilemään myös.vaaralliset laatikot on stoppareilla kiinni ja pääsee yhteen laatikoon ja siten on jättänyt muut rauhaan.kiipeilyn(pahimman)on jättänyt ihan sillä että toistuvasti otetaan pois kielletyistä paikoista ja sanotaan EI.joskus menee perille ja joskus ei....kovaa taistelua on.keittiön tuoleilla saa olla ja sohvalla mutta pöydille ei mennä.

vaikea sanoa missä kulkee vilkkauden raja.kai se on kiinni siitäkin miten "kypsä"lapsi on vstaanottamaan kiellot.meillä tilannetta auttanut se että tyttö ymmärtää jo aika hyvin kun selittää miksi ei jotain saa tehdä.sen takia kiellot alkanett mennä paremmin perille ja helpompaa on.

ei muuta kun tsemppiä teille!

 

Tilannettanne en täysin tiedä, eli heittelen nyt ihan mitä tulee mieleen.

Saako poika kiipeillä ja juosta riittävästi. Siis sille tarkoitetussa paikassa, ulkona tai jossakin lasten sisäliikuntapaikassa tai vastaavassa? Jos poika vain pitää kovasti esim. kiipeilystä, täytyisi hänen antaa tätä toteuttaa mahdollisuuksien mukaan. Muutenkin mahdollisimman paljon ulkona peuhaaminen auttaisi siihen, ettei energiaa olisi sisällä niin paljon.

Itse en suojelisi kaikkea tuolla tavoin. Minusta lapsen pitää saada tutkia asioita. Aikuisen on vaan pysyttävä vierellä, ettei mitään pääse sattumaan. Tietysti ei aina jaksa ja jotain perusjuttuja voi kotona suojata. Minusta lapsi turhautuu, jos häneltä kielletään kaikki normaali laatikoiden tutkiskelu jne. Jättäisin edes jotain kaappeja tai laatikoita, mitä saisi tutkia. Meillä 1v6kk kiipeää pöydälle ties kuinka monta kertaa päivässä ja aina kiellämme kauniisti ja otamme pois pöydältä. On pari kertaa muksahtenut sieltä alas, eikä onneksi ole edes mustelmia tullut. Vahinkoja sattuu joskus, ei kaikkia pysty estämään.

Otatko muuten poikaa mukaan kotitöihin tai muuten auttamaan?

Niin ja sitten se ihan perusjuttu. Huutamalla ei voi lapsia kasvattaa. Selitettävä on ties kuinka monta kertaa ja ties kuinka monta kuukautta tai vuotta, mutta joskus se sitten naksahtaa.

\

No, ihan ensinnäkin todetaan, että meidän poitsu on varsin villi tapaus. Ja kovapäinen. Kiipeilee (viimeksi telkkarin päälle videoiden kautta, ja kiipeää esim. pöntön kannelta vessan lavuaariin) ja on muutenkin aika "meneväistä" sorttia. Meillä on jatkuvasti turvallisuussyistä ulko-ovi, kylppärin ovi ja vessan ovi lukossa, jääkaapin ovi teipattu kiinni, samoin yhden komeron ovi. Syöttötuoli on yleensä lukkojen takana kylpyhuoneessa, ettei poitsu kiipeä sitä pitkin tiskipöydälle. Keittiön pöydän tuolit on kumollaan lattialla, ettei poika kiipeä pöydälle.Työpöydän laatikot on teipattu kiinni. Portaissa on varmaan puolentoista metrin korkuiset esteet, matalammista menee yli. Ja sitten kun tuntuu siltä, ettei lapselle mene kiellot perille, ei hyvällä eikä huutamalla. Ei auta selittäminen miksi ei saa tehdä, eikä toistaminen. Joskus huomion kääntäminen muualle auttaa. Elikä, missä kohtaa lapsi luokitellaan ylivilkkaaksi ja milloin on kyse vain normaalista vilkkaudesta? Ja miten ihmeessä voisin saada tämän meidän elämän vähän vähemmän "hankalaksi" niin ettei kaiken tarvitsisi aina olla lukossa jne. ja miten asiat saisi perille tuolle pojalle? Enkä sitten todella kaipaa mitään "olet huono äiti etkä osaa kasvattaa lastasi"-kommentteja... Jostain pitää kysyä kun tuntuu että omat keinot loppuu.

 

\

Kiitos kirjoituksestasi. Jotenkin lohduttavaa, että muillakin näitä ei-niin-rauhallisia lapsia. =)

Niin tosiaan on lohduttavaa kuulla että muillakin on (yli?)vilkkaita lapsia! itelläni on poika 1v9kk ja niin älytön menemään ettei se ehdi varoa/pelätä mitään. ja äidillä on hermot aivan tapissä kun mikään kielto/ohje ei mene perille päinvastoin jos kielletään niin tekee sen varmasti!! pojan turvallisuuden takia meilläkin on koti täynnä mitä kekseliäimpiä patentteja! :hug: JAKSAMISIA KOHTALOTOVEREILLE!

 

Joo ihan tutulta kuulostaa :hug: Kyllä se siitä helpottaa iän myötä, tai siirtyy muihin paikkoihin kuten pihapuihin.

Pidä vaan huoli ettei lapsi satuta itseään (meillä on yksi huuli tikattu, yhteensä neljästi päästä liimattu, käsi sijoiltaan jne lukemattomia mustelmia, kuhmuja, haavoja).

t. neljän vilkkaan lapsen äiti

 

Kiitoksia kaikille, kiva kuulla että on meitä muitakin
Meidän poitsu on ulkona joka päivä, ja jos on sellainen päivä ettei pääse esim. pakkasen takia ollenkaan ulos niin menee illalla seinille ja nukkuu huonosti. Mitään kiipeilypaikkaa ei ole oikein pystytty järjestämään, tilat on vähän rajalliset.
Ja tiedän kyllä, että lapselle pitää vaan toistaa ja toistaa asioita, että oppii, mutta huudettua tulee silloin kun on muutenkin kiirettä tai huono päivä, ei siis se mitenkään yleistä ole, mutta joskus vaan menee väkisinkin siihen. Mutta kukapa ei joskus huutaisi, tuskin sellaisia onkaan....

 

Meillä on tosi vilkas 1v7kk tyttö. Hänellä vain tuntuu energiaa riittävän. Mielestäni vilkkaus on vielä ihan normaalia, kun kuiteskin saan hänet kuuntelemaankin, kun selitän, miksi joitakin asioita/juttuja ei saa tehdä jne.

Mä olen itse huomannut sen, että tyttö tarvitsee paljon virikkeitä ympärilleen, niin myös päivät sujuu helpommin, eikä tule turhia kitinöitä siitä, kun on turhautunut jne.

Me käydään kerran viikossa muskarissa, on ollut tosi hyväksi tytölle. Siellä kun väkisinkin oppii keksittymistä. Useimmiten sielläkin vain juoksee, mutta en ole asiasta stressiä ottanut, välillä kuiteskin jaksaa keskittyä ja istua sylissäkin ja leikkiä leikkejä.

Myös olemme aloittaneet naperouinnin, joka olikin tosi hyvä juttu! =) Siellä vedessä tyttö saa kehittää sitä liikunnallisuuttaan ja siitä kun tuntuu tykkäävän =) .

Tulikin mieleen, että teille voisi olla hyvä joku taaperojumppa/temppukoulu ym. missä poika saisi kiipeillä. Harvemmin sitä kellään on kotona sellaisia tiloja, että pystyy jotakin temppuratoja rakenteleen :/ .. tai ei meillä ainakaan.

Kyllä meilläkin välillä ääni nousee, mutta sehän on vain elämää =) . Kaikkihan sen tietää, että ei lasta saa huutamalla kasvattaa, mutta eiköhän meillä kaikilla se pinna joskus pala .

Meillä tyttöön auttaa paremmin, kun selitän, miksi mitäkin ei voi tehdä, pelkkään EI! kieltoon suhtautuu vaan innostumalla lisää.

 

\

No, ihan ensinnäkin todetaan, että meidän poitsu on varsin villi tapaus. Ja kovapäinen. Kiipeilee (viimeksi telkkarin päälle videoiden kautta, ja kiipeää esim. pöntön kannelta vessan lavuaariin) ja on muutenkin aika "meneväistä" sorttia. Meillä on jatkuvasti turvallisuussyistä ulko-ovi, kylppärin ovi ja vessan ovi lukossa, jääkaapin ovi teipattu kiinni, samoin yhden komeron ovi. Syöttötuoli on yleensä lukkojen takana kylpyhuoneessa, ettei poitsu kiipeä sitä pitkin tiskipöydälle. Keittiön pöydän tuolit on kumollaan lattialla, ettei poika kiipeä pöydälle.Työpöydän laatikot on teipattu kiinni. Portaissa on varmaan puolentoista metrin korkuiset esteet, matalammista menee yli. Ja sitten kun tuntuu siltä, ettei lapselle mene kiellot perille, ei hyvällä eikä huutamalla. Ei auta selittäminen miksi ei saa tehdä, eikä toistaminen. Joskus huomion kääntäminen muualle auttaa. Elikä, missä kohtaa lapsi luokitellaan ylivilkkaaksi ja milloin on kyse vain normaalista vilkkaudesta? Ja miten ihmeessä voisin saada tämän meidän elämän vähän vähemmän "hankalaksi" niin ettei kaiken tarvitsisi aina olla lukossa jne. ja miten asiat saisi perille tuolle pojalle? Enkä sitten todella kaipaa mitään "olet huono äiti etkä osaa kasvattaa lastasi"-kommentteja... Jostain pitää kysyä kun tuntuu että omat keinot loppuu.

toihan on kui meiltä.mulla samanlainen ja ikäinen tyttö!pistä yv.tämulle

 

.. liityn joukkoon minäkin =) Meillä vilkas poika 1v 2kk, -oppi kävelemään 8kk ikäisenä ja siitä asti on vauhtia piisannut...

 

.. liityn joukkoon minäkin. Meillä vilkas poika 1v 2kk, -oppi kävelemään 8kk ikäisenä ja siitä asti on vauhtia piisannut...

 

Meillä poika täyttää lauantaina kaksi vuotta ja on myös todella vilkas ja kovapäinen.Itsepäisyydessä jää äiti kirkkaasti kakkoseksi :/

 

Meilläkin menevämmän sorttinen vesseli, 1v9 kk... Ja kuhmuja on ollut jo monia vaikka ollaan oltu ihan vieressä niin sattuu ja tapahtuu... Turhauttavaa!

Virikkeet, terveellinen ruoka ja tarpeeksi lepoa on kyllä aika tärkeää. Mutta kuulostaa kyllä että poikasi saa ainakin likkua tarpeeksi? Itse annan meidän pojan kävellä tosi paljon. Kävelee jo huimia matkoja - yli 1 km!!?? Kyllähän nuo matkat aina kestää, mutta näyttää rauhoittavan aika hyvin kun kotiin päästään.

Lisäksi vältän turhaa sokeria. Ei olla tähän mennessä paljoa sokeripitoisia annettu ja vakuutuin tässä menneenä päivänä että oikeilla jäljillä ollaan. Nimittäin hänelle tarjottiin mehua yhdessä liikkeessä täällä Aasiassa ja koska (nyt naurattaa itseänikin kun olen aina ajattelemassa muita) en halunnut loukata mehun tarjoajaa niin annoin hänen juoda sen. Big mistake! Poika hyppi kun sammakko ympäriinsä - oli todella levoton. Tämän episodin jälkeen en kyllä edes ajattele enää muiden tunteiden loukkaamista - poikamme ei saa mehua jossa sokeria! Itse olen aika tarkka ruokavaliosta, monipuolista ja terveellistä lautaselle, joten huomaan vain aika usein kaupan kassalla etenkin Suomessa kuinka usein vanhemmat ostavat ihan mitä sattuu... Joillekin ylivilkkaillehan tyyliin erinäiset öljyt auttavat, mutta tuskin nyt teidän tapauksessa. Eiköhän poikanne oli ihan tyyppillinen ja reipas poika ikäisekseen!

 

\

Ja sitten kun tuntuu siltä, ettei lapselle mene kiellot perille, ei hyvällä eikä huutamalla. Ei auta selittäminen miksi ei saa tehdä, eikä toistaminen. Joskus huomion kääntäminen muualle auttaa. Elikä, missä kohtaa lapsi luokitellaan ylivilkkaaksi ja milloin on kyse vain normaalista vilkkaudesta? Ja miten ihmeessä voisin saada tämän meidän elämän vähän vähemmän "hankalaksi" niin ettei kaiken tarvitsisi aina olla lukossa jne. ja miten asiat saisi perille tuolle pojalle? Enkä sitten todella kaipaa mitään "olet huono äiti etkä osaa kasvattaa lastasi"-kommentteja... Jostain pitää kysyä kun tuntuu että omat keinot loppuu.

Hyvät uutiset: et ole huono äiti. Huonot uutiset: ei noin pienelle voi vielä mennä kiellot kunnolla perille. Jonkin verran tietysti, mutta alle kaksivuotiasta ei oikeastaan voi vielä varsinaisesti kasvattaa, eikä se kaksivuotiaskaan vielä pysty esim. ymmärtämään mitä tarkoittaa että toista sattuu.

Aika voi siis auttaa. Huutaminen ei yleensä auta, paitsi omien paineiden poistoon. Lapsen vieminen esim. isovanhemmille hoitoon että itse saa välillä levätä voi olla hyvä ajatus. Samalla voisi olla hyödyllistä järjestää uudestaan laatikoita yms. että olisi enemmän paikkoja joiden ei ole pakko olla lukossa.

 

Meillä poika on jo pitkään saanut kiivetä esim. portaita ja oppi ne varsin nopeasti menemään turvallisesti. Ikää nyt vajaa 2v. Kiipeää ja istuu myös taitavasti esim. tavallisilla tuoleilla (pöydälle en anna mennä). Meillä on myös keittiössä pojalle luvalliset laatikot, joita saa sitten penkoa. Saa mennä kaapeille, joissa ei ole rikottavaa tavaraa. Eli ajatuksenani vaan, että anna harjoitella kiipeilemistä niille tasoille, jotka eivät ole ehdottomia ei- paikkoja ja anna tutustua kotiin. Helpommalla pääset..

 

Olipa helpottavaa kuulla, että tuon ikäiselle ei välttämättä vielä menekään kiellot perille =)

Pihalla tosiaan touhuaa paljon, ja kun joku sanoi siitä jostain temppukoulusta tms. niin valitettavasti asutaan sellaisessa paikassa, että lähimpään paikkaan missä tuollaisia aktiviteetteja järjestetään, on 40km yhteen suuntaan... Muuten kyllä veisin vaikka heti, jos omassa kunnassa niitä olisi Ja niihinkin, mitä omassa kunnassa on, tulee matkaa 20 km yhteen suuntaan.

Mutta pitää yrittää nyt, meillä on tässä muun hässäkän keskellä pottatreenit menossa, aamupäivät ollaan vaipatta ja iltapäivät vaipassa, kun ollaan ulkona ja illalla sitten yritetään olla ilman vaippaa ennen nukkumaan menoa... Yllättävän hyvin on sujunut sen jälkeen kun lainasin kirjastosta ison kasan pottakirjoja joita sitten ahkeraan luettiin ja katseltiin

 

Meillä myös vilkas, poika 1v8kk. Pienenä oli tosi rauhallinen, mutta kun oppi liikkumaan niin on mennyt isoveljen perässä, ja nykyään huutelee sohvalta että kattokaa ja hyppää säkkituoliin. Eli meillä mitä iso edellä sitä pieni perässä

 

[/quote]

Huonot uutiset: ei noin pienelle voi vielä mennä kiellot kunnolla perille. Jonkin verran tietysti, mutta alle kaksivuotiasta ei oikeastaan voi vielä varsinaisesti kasvattaa, eikä se kaksivuotiaskaan vielä pysty esim. ymmärtämään mitä tarkoittaa että toista sattuu.


[/quote]


Tästä olen kyllä eri mieltä. Alle yksivuotiaskin pysty empatiaan, tämän olen itse nähnyt ja kokenut. Tottakai lapsissa on eroja, mutta vanhemmat voivat myötäelämisen kykyä lapsessa vahvistaa.

Itse asiaan ei ole muuta lisättävää, muuta kuin voimahalaus! Omat lapseni eivät ole äärimmäisen vilkkaita, mutta olisivat varmaan hurjapäisempiä, jos en olisi pienestä asti antanut kiipeillä melko vapaasti. Eli olen antanut selvitä hurjan näköisistäkin tilanteista itse, ja uskon että sen takia ovat oppineet punnitsemaan vaaroja.

1-vuotiaan pojan ja 2,6-vuotiaan tytön äiti

 

Millä perustelet sen, että alle 1-vuotias pystyisi empatiaan? Minusta se on täysin mahdotonta. Vielä 5-vuotiaallekin on vaikea joka tilanteessa olla empaattinen. Vasta kouluiän kynnyksellä ja kouluiässä lapset alkavat olla aidosti empaattisia. Silti pienimmät koululaisetkin ovat vielä kovin itsekeskeisiä ja materialisteja. Kaikki aikuisetkaan eivät ole kovin empaattisia, jos ihan tarkkoja ollaan. Empatia on todella vaikea "laji".

Taaperot voivat vaikuttaa empaattisilta, koska matkivat elämää ympärillään. Meidänkin 1-vuotias silittää aina isosiskoa, kun tämä huutaa jne. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä empaattisuuden kanssa. Taaperolla ei ole hajuakaan, miltä siskosta tuntuu. Hän vain toimii, niin kuin on nähnyt isompienkin toimivan. Vielä kun hän saa positiivista palautetta käytöksestään, hänen mielestään se on äärettömän hienoa ja hän tekee sen aina tilaisuuden tullen.

\ Huonot uutiset: ei noin pienelle voi vielä mennä kiellot kunnolla perille. Jonkin verran tietysti, mutta alle kaksivuotiasta ei oikeastaan voi vielä varsinaisesti kasvattaa, eikä se kaksivuotiaskaan vielä pysty esim. ymmärtämään mitä tarkoittaa että toista sattuu.


[/quote]


Tästä olen kyllä eri mieltä. Alle yksivuotiaskin pysty empatiaan, tämän olen itse nähnyt ja kokenut. Tottakai lapsissa on eroja, mutta vanhemmat voivat myötäelämisen kykyä lapsessa vahvistaa.

Itse asiaan ei ole muuta lisättävää, muuta kuin voimahalaus! Omat lapseni eivät ole äärimmäisen vilkkaita, mutta olisivat varmaan hurjapäisempiä, jos en olisi pienestä asti antanut kiipeillä melko vapaasti. Eli olen antanut selvitä hurjan näköisistäkin tilanteista itse, ja uskon että sen takia ovat oppineet punnitsemaan vaaroja.

1-vuotiaan pojan ja 2,6-vuotiaan tytön äiti

[/quote]

 

No ehkä ei pysty empatiaan aidoimmillaan, mutta ainakin voi oppia käyttäytymään empaatitsesti, mikä ei minusta ole paha asia ollenkaan. Tarkoitukseni oli lähinnä olla eri mieltä tuosta, että alle kaksivuotiasta ei pysty kasvattamaan. Tästä ollaan montaa mieltä, mutta kyllä minä olen kasvattanut eli opettanut käytöstapoja ja toisten huomioimista jo yksivuotiaallekin. Kaksi- ja puolivuotias lapseni pärjää hyvin toisten kanssa ja on kuulemma kerhossa erityisen pidetty. (Vaikka se ei olekaan päätarkoitukseni, että lapseni olisi suosittu.)