viikko äidillä, viikko isällä. Mielipiteitä kiitos!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Nooh:
Meillä lapset, 4-ja5-vuotiaat, ovat vuorotellen äidillä ja isällä 2viikkoa kerrallaan.

Sopii hyvin lapsille, tosin nyt pitää miettiä että entäs ensivuonna kun eskari alkaa.

Se on ihan lapsesta kiinni, meillä lapset tuntee sillee että on kaksi ihan oikeaa kotia ja pitävät tästä enemmän kun alkuaan siitä että näkivät isäänsä kerran kuussa, muutaman pvän.

Meillä on vielä niin paljon välimatkaakin että pelkät viikonlopputapaamiset ei oikein onnistu, lapset ei jaksa matkustaa, se olisi liian rankkaa.

Niin ja jatkan siis, että lapsilla on kaksi eri hoitopaikkaa, koska töissä on käytävä.

Ja sekin on heille ihan ok, eivät ole valittaneet ja odottavat aina että sitten kun tavataan taas ne toiset kaverit, näin pienet kun ei jää vielä mistään kavereiden yhteisjutuista pois.

Ainut huono asia joka on noussut pintaan, on tämä välimatka. Vaikka lapset lentävät ja lento ei kestä kovinkaan kauaa, se tuntuu välillä vanhemmasta keljulta. Onneksi pääsääntöissti kuitenkin tykkää matkasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jep:
Ajatellaanko näissä viikko/viikko kuvioissa enemmän vanhempien välejä vai lasten etua?

Vanhempien välejä? Tuo vuoroviikkosysteemihän nimenomaan vaatii vanhemmilta paljon, pitää panostaa siihen että pidetään välit hyvinä.

Minusta se on lasten etu, että eivät menetä kumpaakaan vanhempaansa. Joka toinen viikonloppu tavattava vanhempi on vain ihminen, jolla kyläillään ja joka usein järjestää lapsille sirkustemppuja ja syöttää pelkkiä herkkuja siksi, että potee huonoa omaatuntoa siitä ettei ole lapselle riittävästi läsnä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jep:
Ajatellaanko näissä viikko/viikko kuvioissa enemmän vanhempien välejä vai lasten etua?

Meillä ainakin molempien. Meillä 5v poika ja eletty näin jo vuosia..

Lapsen edut mm

Pidemmät kesälomat
Kaksi omaa huonetta
Uusien puoliskojen olemassaolon johdosta ehkä yhdet isovanhemmat lisää
Kaksin verroin leluja
Kaksin verroin rakkautta
Kaksin verroin reissuja (meidän lapsi kävi molempien vanhempien kanssa juuri kahdessa eri maassa kesälomallaan)
Kaksin verroin kavereita (molemmissa kodeissa pihakaverit)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Minusta se on lasten etu, että eivät menetä kumpaakaan vanhempaansa. Joka toinen viikonloppu tavattava vanhempi on vain ihminen, jolla kyläillään ja joka usein järjestää lapsille sirkustemppuja ja syöttää pelkkiä herkkuja siksi, että potee huonoa omaatuntoa siitä ettei ole lapselle riittävästi läsnä.

Kyllä isä on silti lapselle isä, ei vain joku ihminen jonka luona vieraillaan. Ja samat säännöt ja päivärytmit on äidin ja isän luona.

 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Alkuperäinen kirjoittaja jep:
Ajatellaanko näissä viikko/viikko kuvioissa enemmän vanhempien välejä vai lasten etua?

Vanhempien välejä? Tuo vuoroviikkosysteemihän nimenomaan vaatii vanhemmilta paljon, pitää panostaa siihen että pidetään välit hyvinä.

Minusta se on lasten etu, että eivät menetä kumpaakaan vanhempaansa. Joka toinen viikonloppu tavattava vanhempi on vain ihminen, jolla kyläillään ja joka usein järjestää lapsille sirkustemppuja ja syöttää pelkkiä herkkuja siksi, että potee huonoa omaatuntoa siitä ettei ole lapselle riittävästi läsnä.


^^ Juuri näin!! Meillä lapsi saan pitää molemmat vanhempansa, ja miksi ei! Hänellä on kaksi täydellistä vanhempaa ja sen lisäksi uusien puoliskojen myötä sai vielä "kermaksi kakun päälle" uudet isovanhemmat..
Meillä ainakin on ihan normaalia arkea kun lapsi tulee aina viikoksi enkä koe huonoa omatuntoa siitä että lapsi on poissa, miksi kokisin?! hänhän on OMAN ihanan isänsä kanssa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Minusta se on lasten etu, että eivät menetä kumpaakaan vanhempaansa. Joka toinen viikonloppu tavattava vanhempi on vain ihminen, jolla kyläillään ja joka usein järjestää lapsille sirkustemppuja ja syöttää pelkkiä herkkuja siksi, että potee huonoa omaatuntoa siitä ettei ole lapselle riittävästi läsnä.

Kyllä isä on silti lapselle isä, ei vain joku ihminen jonka luona vieraillaan. Ja samat säännöt ja päivärytmit on äidin ja isän luona.


pakostikin vieraantuu kun ei näe kuin 4 päivää kk (joka toinen vkl). Minä näin isääni vaan joka tionen vkl pienenä enkä koe häntä isäkseni vaan pidän isänäni enemmän äitini uutta miestä, siitä syystä että näin häntä enemmän.. Biologinen isäni on ihana ihminen ja minä syytän äitiäni siitä etten saanut hänen kanssaan enempää lapsuuden muistoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jep:
Ajatellaanko näissä viikko/viikko kuvioissa enemmän vanhempien välejä vai lasten etua?

Samaa juuri mietin;

Ajatellaanko lasten etua, vai vanhempien etua?

Tyttäreni kaverin äiti perusteli viikko-viikko-kuviota siten, että HÄN tarvitsee sen ns. vapaaviikkonsa tai ei muuten jaksa. Olin kerrankin sanaton.
 
Vuoroasuminen on yleensä paras ratkaisu lapselle mutta se edellyttää että vanhemmat asuvat riittävän lähellä että on sama päiväkoti/koulu, kaveripiiri jne. Samoin viikko voi olla vähän liian pitkä "vuoro", mieluummin vähän lyhyemmässä pätkissä. Joka-toinen-vkl ei sovellu tuon ikäiselle kovinkaan hyvin. Erolapselle on tärkeää että hänellä on koti kummankin luona.

Eikö isällä ole mahdollisuuksia muuttaa lähemmäksi tai päinvastoin?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
pakostikin vieraantuu kun ei näe kuin 4 päivää kk (joka toinen vkl). Minä näin isääni vaan joka tionen vkl pienenä enkä koe häntä isäkseni vaan pidän isänäni enemmän äitini uutta miestä, siitä syystä että näin häntä enemmän.. Biologinen isäni on ihana ihminen ja minä syytän äitiäni siitä etten saanut hänen kanssaan enempää lapsuuden muistoja.

Kyllä näkevät useammin kuin 4pv/kk =)

Ja me ollaan pyritty siihenkin, että tehdään jotakin kivaa myös kolmistaan. Esim. ollaan käyty yhdessä huvipuistoissa, sukuloimassa, rannalla jne.

Kun vaikka me ollaan lapsen isän kanssa erottu toisistamme, kumpikaan meistä ei ole eronnut lapsesta.
 

Yhteistyössä