Tässäpä jonkinmoista synnytystarinaa kuudennesta kullannupusta, vimpasta villahousustamme =):
Lauantaina, 4. 9. olin iiihan yksin kaupoilla, kirpparilla ja katsomassa Vesku-dokkarin Kinopalatsissa (ja voi, kuinka radion millä tahansa kanavalla soitettu musiikki kuulostikaan Loirin tulkintojen jälkeen lattealta!). Kolme nuorintani oli kälyni kanssa Muumimaailmassa ja kun hain muksut, huomasin vessassa valuttaneeni jonkin verran veristä limaa. Suuremmaksi vuotelu ei kuitenkaan alkanut.
Pientä menkkajomottelua oli pitkin iltaa, normisupisteluni yltyivät yhä kipeämmiksi myöhäisillasta. Nukuin kuitenkin tunnin, kunnes ennen kolmea yöllä ymmärsin, että se on menoa nyt, supistukset olivat yltymässä ja tulivat n. 7min välein. Minulla oli kännyn toisessa päässä tekstaridoula , hyvä ysävä, joka oli ollut valtavana tukena ja jätesankona pitkin kipeää raskauttani -miesparka säästyi monelta itkulta ja hammastenkiristelyltä ystäväni olemassaolon vuoksi!
Olimme Tyksissä klo. 04, jolloin supparit tulivat 3min välein. Ne olivat tuskaisia, koetin hallita ja keskittyä. Kerroin vastaanottavalle kätilölle tilanteen ja hän etsi meille heti salipaikan. Suunnilleen ovea avattaessa kerroimme, että epiduraalia sitten kiitos seuraavaksi. No, olin 7cm auki ja kaikkea ilokaasusta rakkuloihin tarjottiin, mutta en kuulemma näyttänyt kipeältä ja anestesialääkärikin oli varattu, joten oikeaa lääkettä ei herunut. Minä olin valmis lähtemään Salon synnärille ja ilmaisin myös (kerrankin!) mielipiteeni kätilölle. Minulle oli luvattu epiduraali (olin kokenut sen aiemmin todella autuaaksitekeväksi ja kuopus-synnytyksessä olin sen saadessani 8cm auki), jos tulen ennen ponnistusvaihetta synnyttämään. Nyt kätilön ja lopulta paikalle saapuneen anestesian mielestä moista lausahdusta ei ylilääkäri olisi edes saanut papereihini kirjoittaa, anestesia näpäyttikin lääkettä vaatiessani: "Täällä päätän nyt minä". Selittelyihin epiduraalin riskeistä totesin, ettei minua kyllä yhtään kiinnosta, pitkittyykö synnytys 8 tuntiin vai kestääkö tunnin, tahdoin vain hellitystä kipuihin. No enpä koskaan sitä saanut.
Paikat olivat auki ja sain ponnistaa. Mielessäni huokaisin helpotuksesta, ponnistaminen on aina tuonut minulle helpotuksen, mutta vielä mitä, en ole ikinä maailmassa kokenut niin raastavaa kipua Mies totesi myös myöhemmin, ettei ole kuullut minusta koskaan lähteneen moisia karjahduksia (ja minä kun en ole normielämässäkään mikään hiljainen hissukka ). Olin aika epätoivoinen, myönnän. Jossain vaiheessa kätilö huusi lopettamaan ponnistamisen(myöhemmin kuulin kaulan ympärillä olevasta napanuorasta), huusin takaisin etten voi, ottakaa se vauva jo pois
Tulihan hän "Mimosa", 4020g ja 50.5cm täyttä tavaraa syntyi sunnuntaina. 5. syyskuuta 2010 klo. 05.19.
Syynä äärettömän kipeään ponnistusvaiheeseen oli avosuinen tarjonta ja mitä myöhemmin asiasta luin, ihmettelen kovasti kuinka oikein ollenkaan selvisinkään ja vieläpä aika reippaasti.
Synnytyksen avautumisvaihe kesti 1h, ponnistusvaihe 4min ja jälkeisvaihe 11min.
Osastolla hoitohenkilöstö oli enimmäkseen aivan mahtavaa.
Mimmi on hieno tapaus. Uskomaton ihme, piste i:n päälle ja täydellinen osa perhettämme, aikaansaannoksena upea päätös synnyttäjän uralleni=)
Huomenissa palannen perehtyään teihin ja pinoon tarkemmin :wave: