Vihaan ex-vaimoani

[+0+00+0+0+0+0+0++0]

Olin yhdessä exän kanssa 7 vuotta. Alku oli ihanaa, mutta loppujen lopuksi hänestä kuoriutui esiin ihan eri ihminen. Hän oli aluksi hyvin hurmaava, mutta lopulta totaalisen itsekeskeinen pirttihirmu. Meillä on yksi yhteinen lapsi, jota ex käyttää aseena. En koskaan aikaisemmin ollut tavannut exän kaltaista ihmistä, en tiennyt, että ihminen voi olla niin julma hyväksikäyttäjä. Tuhota toisen sielun.
Olen parisuhteessa uuden naisen kanssa, jota syvästi rakastan. Jos exäni oli materialisti ja itsekäs, on tämän uusi nainen hyvin vaatimaton ja herkkä. Vituttaa, että hän saa kokea ex-vaimoni ja tämän ystävien temput ja ivan. Syytän joka päivä itseäni. Naiselle on muutenkin rankkoja kokemuksia ja nyt tämä. Pelkään, että hän ei jaksa exän soittoja, vaatimuksia, hänen kaveriensa syytöksiä. (Aloimme seurustella vasta puoli vuotta eron jälkeen, joten hän ei koskaan ollut toinen nainen) Toisinaan konkreettisesti itken tämän asian takia, olen ihan romuna.
Kun sanon ihmisille vihaavani ex-vaimoa, kaikki vain sanovat, että taitaa edelleen rakastaa. En rakasta. Tämä viha on hyvin syvää, siinä ei ole mitään lämpöä naista kohtaan, joka tuhosi elämäni ja nyt yrittää tuhota uuden rakkauden sekä myös lapsen. Elämä oli hänen kanssaan yhtä munankuorilla kävelyä, yksikin väärä sana ja hirveä myrsky nousi ilmaan. Olen kyllä kasvanut hänen kanssaan aikuiseksi, sen voin myöntää. Olin ennen vähän hulivili, mutta nykyään vastuuta tunteva aikuinen. Sitä se teettää, kun asuu kiukuttelevan aikuisen kanssa useamman vuoden yhdessä.
Eniten ärsyttää nimenomaan se, ettei ystäväni, tai kohta entiset sellaiset näytä ymmärtävän. Exäni osasi olla todella ihana ja hurmaava ja he näkivät vain tämän puolen. He kuvittelevat, että palaamme yhteen jonakin päivänä. Ei ikinä. Naisen vuoksiko, jonka takia melkein menetin työkykyni. Osa ystävistäni taas on palannut maisemiin, koska he inhosivat exääni. Kummastelin tätä ensin, mutta kai heillä oli tarkempi vainu. He ovat olleet kannustavia uudelle naiselle. Kai tässä on huomannut, ketkä ovat todellisia ystäviä.
Milloin ihmeessä viha laantuu? Pelkään, ettei koskaan. Exä on kuin musta pilvi taivaalla, joka pilaa kaiken valon. Aina kun on tyyntä, tietää, että kohta myrskyää. Onko kenelläkään sisällä sellaista mustaa vihamöykkyä, joka tuntuu vievän kaiken energian? Tämä viha kasvoi vasta kun erosimme, yhdessä ollessa kaikki aika meni selviämiseen. Nyt tuntuu, etten pääse irti tästä. Aikoinani ajattelin, että ex-vaimo on kaunis, nykyään hän on minusta vastenmielisimmän näköinen nainen, jonka olen koskaan nähnyt.

 

[itsekkin nainen]

Moni kakku päältä kaunis, kaikkea muuta sitten sisältä.Suhteen alussahan sitä voi ns. näytellä, mutta luonteet paljastuu sitten pikku hiljaa.Kummankaan puolelta, olkoon mies tai nainen, niin ei kannata tuhlata elämää huonoihin suhteisiin.

Nimimerkki: kokemusta itselläkin.

 

[Vihasta]

Jos noin kovasti vihaa exäänsä, saa kyllä hakea vikaa itsestään.

Itse olen ns. "uusi nainen" (yhdessä jo yli 10 v.), jonka miehellä on kuvaamasi kaltainen ex. Mieheni ei ole koskaan vihannut exäänsä, vaan antanut exän yksipuolisesti vihata ja melskata. Hän on tyynesti vaan koettanut tehdä voitavansa lastensa suhteen. Yhdessä olemme tukeneet toinen toistamme ja selvinneet monenlaisesta myrskystä ja kiusasta.

 

[koettu on]

Ex-vaimoni haukkui mut eilen kunnolla puhelimessa yhteiselle lapsellemme, kun kuuli että nykyinen naiseni muuttaa meille ja vauva on tulossa. En tiedä mitä hän luuli sillä saavuttavansa, mutta tytölle tuli tosi paha mieli ja purkauksellaan exä teki vahinkoa vain omaan suhteeseensa lapseen.

Tyttö sanoi itkuista toivuttuaan, että aikuiset on tosi lapsellisia. Sitä sopii itse kunkin vihaajan ajatella.

 

[oppivainen]

Olin yhdessä exän kanssa 7 vuotta. Alku oli ihanaa, mutta loppujen lopuksi hänestä kuoriutui esiin ihan eri ihminen. Hän oli aluksi hyvin hurmaava, mutta lopulta totaalisen itsekeskeinen pirttihirmu. Meillä on yksi yhteinen lapsi, jota ex käyttää aseena. En koskaan aikaisemmin ollut tavannut exän kaltaista ihmistä, en tiennyt, että ihminen voi olla niin julma hyväksikäyttäjä. Tuhota toisen sielun.
Olen parisuhteessa uuden naisen kanssa, jota syvästi rakastan. Jos exäni oli materialisti ja itsekäs, on tämän uusi nainen hyvin vaatimaton ja herkkä. Vituttaa, että hän saa kokea ex-vaimoni ja tämän ystävien temput ja ivan. Syytän joka päivä itseäni. Naiselle on muutenkin rankkoja kokemuksia ja nyt tämä. Pelkään, että hän ei jaksa exän soittoja, vaatimuksia, hänen kaveriensa syytöksiä. (Aloimme seurustella vasta puoli vuotta eron jälkeen, joten hän ei koskaan ollut toinen nainen) Toisinaan konkreettisesti itken tämän asian takia, olen ihan romuna.
Kun sanon ihmisille vihaavani ex-vaimoa, kaikki vain sanovat, että taitaa edelleen rakastaa. En rakasta. Tämä viha on hyvin syvää, siinä ei ole mitään lämpöä naista kohtaan, joka tuhosi elämäni ja nyt yrittää tuhota uuden rakkauden sekä myös lapsen. Elämä oli hänen kanssaan yhtä munankuorilla kävelyä, yksikin väärä sana ja hirveä myrsky nousi ilmaan. Olen kyllä kasvanut hänen kanssaan aikuiseksi, sen voin myöntää. Olin ennen vähän hulivili, mutta nykyään vastuuta tunteva aikuinen. Sitä se teettää, kun asuu kiukuttelevan aikuisen kanssa useamman vuoden yhdessä.
Eniten ärsyttää nimenomaan se, ettei ystäväni, tai kohta entiset sellaiset näytä ymmärtävän. Exäni osasi olla todella ihana ja hurmaava ja he näkivät vain tämän puolen. He kuvittelevat, että palaamme yhteen jonakin päivänä. Ei ikinä. Naisen vuoksiko, jonka takia melkein menetin työkykyni. Osa ystävistäni taas on palannut maisemiin, koska he inhosivat exääni. Kummastelin tätä ensin, mutta kai heillä oli tarkempi vainu. He ovat olleet kannustavia uudelle naiselle. Kai tässä on huomannut, ketkä ovat todellisia ystäviä.
Milloin ihmeessä viha laantuu? Pelkään, ettei koskaan. Exä on kuin musta pilvi taivaalla, joka pilaa kaiken valon. Aina kun on tyyntä, tietää, että kohta myrskyää. Onko kenelläkään sisällä sellaista mustaa vihamöykkyä, joka tuntuu vievän kaiken energian? Tämä viha kasvoi vasta kun erosimme, yhdessä ollessa kaikki aika meni selviämiseen. Nyt tuntuu, etten pääse irti tästä. Aikoinani ajattelin, että ex-vaimo on kaunis, nykyään hän on minusta vastenmielisimmän näköinen nainen, jonka olen koskaan nähnyt.

Viha on tiettyyn pisteeseen asti voimavara. Mutta jos annat sen jatkua sinulle tulee vain mahahaava ja exä tietyllä tasolla on voittanut joitain kallisarvoista itseensä. Älä lähde mukaan exän kuvioihin tuohan on selvää provosointia. Tärkeintä on että tietää ja toimii niin että ei provosoidu.
Kauniit ihmiset ovat monesti aika pirullisia loppupeleissä kun pinnan alle katsotaan. Siinä mielessä olet oppinut elämästä jotain oleellista...

 

[Ei yhden syy]

Olin ennen vähän hulivili, mutta nykyään vastuuta tunteva aikuinen. Sitä se teettää, kun asuu kiukuttelevan aikuisen kanssa useamman vuoden yhdessä.

Ex-vaimosi on joutunut sietämän sinua hulivilivuodet, olet loukannut häntä ja hän on saanut kärsiä vuoksesi. Mitäpä jos onkin niin, että hän on katkeroitunut vuosien myötä sinun käytöksesi takia? Olet ikäänkuin pilanut hänet, muuttanut kauniista rumaksi. Uskon, että teidän molempien pitäisi kasvaa ja ymmärtää syyt ja seuraukset. Kukaan ei syyttä kiukuttele ja nalkuta, nalkutuksen kohde ei vaan osaa nähdä omia virheitään -on sokea niille.

Miten ex käyttää lasta aseena? Minkä takia? Olisiko hän halunut jatkaa liittoanne? Estääkö tapaamasta, vai kuinka? Ole mies ja pidä puolesi, äläkä pillitä kuin nonnero. Puolusta tyttöystävääsi, mutta älä vertaa häntä exään hyvässä, etkä pahassa. Älä nosta häntä jalustalle.

 

[Täti neuvoo]

Olen myös sitä mieltä, että anna meuhkata yksinään mistä nyt sitten meuhkaakin. Keskity lapsen hoitamiseen kun on sinun vuorosi sitä hoitaa. Keskity uuteen parisuhteeseen ja omaan elämääsi.

Tapaamiset lienevät sovittuna paperilla ja jos eivät ole niin nyt sitten sovit niin. Pyydä, että yhteydenotot saavat koskea ainoastaan yhteistä lastanne ja hänen tarpeitaan. Muusta ei keskustella.

Sinulla on laki puolellasi tapaamisissa ja noudata niitä. En nyt ymmärrä mistä muusta teillä asioimista on kuin tästä? Jos on jostain muusta niin se on tarpeetonta.

Ole kierä. Pidä malttisi. Älä hauku äitiä esim. lapselle koskaan. Keskity vain isänä olemiseen ja uuteen parisuhteeseen. Lapsi kyllä oppii Sinua arvostamaan. Minkä takia Sinun pitäisi enää haaskata voimavarojasi entiseen puolisoon jos tunteet ovat kuolleet.

Jos tulee liian vaikeaa niin yhteys viranomaisiin. Kyllä ne lapsiasiat hoituu sitäkin kautta.

 

[Noniinno]

Täti edellä neuvoo ihan hyvin. Nalkuttaminen kyllä mielestäni on ihan sisäsyntyistä ja liittyy siihen, että haluaa hallita toista ja hänen toimivan tämälleen oman mielen mukaan. Se on ihan samaa sarjaa mykkäkoulun kanssa. Itse olen selvinnyt 50 v. ikään mennessä nalkuttamatta, vaikkei miehet ole todellakaan toimineet kuten olisin toivonut. Myöskin katkeruus on ihan sisältä lähtevää, ihmisen luonne kun on mitä on, toiset katkeroituvat joko syyttä tai syystä ja toiset eivät katkeroidu tapahtui mitä tahansa.

 

[Noona]

Jos viestisi on totta, eikä mikään katkeran uusiovaimon keksimä mustasukkainen tölvintä miehen exää kohtaan (mitä muuten muutamasta jutussasi esiintyvästä seikasta epäilen), niin sanoisin sinulle, että ÄLÄ RUIKUTA AIKUINEN MIES!

Elit naisen kanssa vain seitsemän vuotta ja niistäkin ainakin muutama ensimmäinen on siis ollut aivan ihanaa aikaa, kuten kirjoitit.

Ja nyt olet sitten aivan romuna. Jopas jotakin.

Otapa huomioon, kuinka paljon tässä maassa on epäonnistuneita suhteita ja varsinkin naisia, jotka ovat joutuneet kestämään juoppoa ja väkivaltaista miestä jopa kymmeniä vuosia, jotkut koko lopun elämänsä. Ja heidänkin on vaan täytynyt kestää ja jaksaa, lastensa vuoksi yrittää kaikin tavoin vain selvitä. Joitakin mies vainoaa vuosikausia vielä eron jälkeenkin, jos ovat sellaisen uskaltautuneet ottamaan. Hiljakkoin oli Aamusydämellä -ohjelmassa eläkeikäinen nainen, joka kertoi, kuinka mies vainosi ja uhkaili häntä melkein kuolemaansa asti ja hän sai pelätä henkeäänkin useaan otteeseen, silti oli vain rakentanut oman elämänsä eikä antanut miehelle valtaa tuhota hänen ja lasten elämää, mitä tämä selvästikin yritti.

Eiköhän se sinunkin pitäisi suoristaa se selkäsi ja laittaa asiat oikeaan järjestykseen. Mitä helvetin "soittoja, vaatimuksia, kavereiden syytöksiä" sinun nykyinen tyttöystäväsi muka joutuu kestämään? Jos minä kykenen lopettamaan lehtimyyjänkin puhelun painamalla yhtä tiettyä pikku nappulaa kännykässä, niin mikä on, ettei muka tämä sinun niin herkkä naisesi siihen kykene? Sitäpaitsi nykyinen tekniikka on aivan ylivertaista, kännykästä jopa näkee, kuka yrittää soittaa!!!! Olettekos tätä havainneet? Ja sen soiton voi ihan noin vaan eliminoida, ihan vastaamatta siihen!

Kännykän numeron voi vaihtaa ja pitää salaisena tältä häiritsijältä. Tadaa, ei tule yhtään ikävää puhelua.

Tyttöystäväsi on aikuinen ihminen hänkin. Lapsestasi kirjoitit peräti yhdessä lauseessa. Loput vuodatuksesi ja huolesi koskevat tätä aikuista naisystävääsi. Se herättää minussa suuresti epäilyjä.

Ettäkö joku ex-vaimo todellakin uhraisi koko tarmonsa ja elämänsä sinun uuden naisesi tuhoamiseen ja olisi siihen saanut värvätyksi mukaan jopa ystävänsäkin. Onko kovinkin uskottavaa? Mitenkähän he tätä varsinaisesti noin käytännössä suorittavat? Seisovat teidän ikkunanne alla ja huutavat teille herjoja vai? Lisäksi kirjoitat, että teillä on myös ystäviä, jotka ovat teidän puolellanne ja ovat kannustavia tälle uudelle suhteellesi. No eikös sen pitäisi olla positiivinen asia ja riittää niin sinulle kuin naisellekin?

Hitto vieköön, minulla ei niin "hyviä" ystäviä olekaan, että heidän vuokseen suostuisin johonkin mielipuoliseen syyttelyyn jotain minulle aivan yhdentekevää ystäväni exän uutta naisystävää kohtaan.

Minua kalvaa syvä epäilys tämän aloituksen aitoudesta.

 

[no]

Ettäkö joku ex-vaimo todellakin uhraisi koko tarmonsa ja elämänsä sinun uuden naisesi tuhoamiseen ja olisi siihen saanut värvätyksi mukaan jopa ystävänsäkin. Onko kovinkin uskottavaa? Mitenkähän he tätä varsinaisesti noin käytännössä suorittavat? Seisovat teidän ikkunanne alla ja huutavat teille herjoja vai?

Epäiletkö, että ex ei pysty tekemään elämästä h..tiä. Kyllä pystyy, mielenvikainen pystyy aivan mihin tahansa.

 

[niin niin....]

.... mutta saako hän siihen manipuloiduksi ystävänsäkin mukaan sitä helvettiä tekemään?

En minä ainakaan viitsisi. Jos asia ei edes minua itseäni koskettaisi. Aika paljon rahaa täytyisi minulle sitten antaa, että viitsisin ruveta sen edestä kiusaamaan jotain minulle yhdentekevää ihmistä.

Jos sittenkään. Enpä taitaisi rahastakaan tuollaiseen ryhtyä.

Jos ihminen on mielenvikainen, hän tarvitsee hoitoa. Pitää mennä poliisille, lääkärille, sosiaalitoimistoon ja mielenterveystoimistoon puhumaan ihmisestä, joka käyttäytyy mielenterveyspotilaan tavoin. Jos hän aiheuttaa kanssaihmisille häiriötä, tämä asia täytyy hoitaa kuntoon. Mielenvikainen EI pysty mihin tahansa, jos hänet toimitetaan hoitoon. Tehkää asialle jotain. Jos minulle tapahtuisi tuollaista, en takuulla ruikuttaisi netin keskustelupalstalla vaan ottaisin järeämmät aseet esille. Tekisin asiasta niin julkisen kuin voisin. Kirjoittaisin paikallislehteen yleisönosastolle omalla nimelläni kannanoton siitä, miten entinen puoliso voi terrorisoida ihmisen elämää. Puolison nimeä en tietenkään kertoisi, enkä muutenkaan toisi esille, että kyse on omasta elämästä, mutta sen tajuaisivat kaikki ihmiset muutenkin. Kertoisin asiasta kaikille, puolison vanhemmille ja sisaruksille ja kaikille sukulaisille, työtovereille, esimiehille ja naapureille. Ihan kaikille ja jatkuvasti. Joka ikisestä asiasta mistä vain voisi ottaa talteen todisteen, ottaisin. Siinä on vain olemassa se vaara, että helposti syyllistyy liioitteluun, eli on koko ajan oltava tarkkana, että pysyy asiassa ja vain siinä.

Jos vain olisi mahdollista, muuttaisin muualle. Oman elämän ja rauhan vuoksi tekisin mitä tahansa. Elämässä vain joskus joutuu tekemään isojakin ratkaisuja ja muutoksia, eikö niin?

 

[Täytyy sanoa]

edellä kirjoittavan kiihko kuten aloittajankin viha lienee paljolti taistelua omien vahvojen tunteiden kanssa. Loukkaantumisestaan saa kehitettyä helposti ison loukkauksen ja vihan.

Neutraalisti tarkastellen asiat harvoin ovat sitä luokkaa, ja syytä on niin sysissä kuin sepissäkin. Yleensähän vauhti vain kiihtyy molemmilla osapuolilla. Voi hyvin kuvitella, miten aloittajan ex kokee sen, että häntä julkisesti vihataan ja pidetään terrorisoijana, vaikkemme todellakaan tiedä, mitä hän tehnyt tai sanonut, missä ja milloin.

Voi hyvin olla kyse, vaikkapa siitä, ettei aloittaja ole itse pitänyt lupauksiaan tai unohdellut vastuissa, joita eo tuo tullessaan mm. yhteiseen lapseen liittyen. On jotensakin tavallista, että ihmiset tahtovat ottaa vallan itselleen eroissa ja syvissä riitatilanteissa näkemättä tai miettimättä toisen näkökulmaa. On tarve olla oikeassa ja päättää kaikki omalla tavallaan ja halullaan.

Kun tilannetta ja asioita sitten tarkastellaan ulkopuolisen tasolta ja mahdollisimman neutraalista asetelmasta, ei tuollainen kohtuuton toisen leimaaminen puolin jos toisin ole aiheellista. Omat tunteensa voi tietenkin pitää, niin vihan kuin rakkaudenkin, mutta syy tai aihe ei aina ole oikeissa mittasuhteissa niiden kohteeseen. Omassa mielessään voi hahmotella ja liioitella vaikka miten.

Kohtuuton, mieletön vihakaan ei ole tervettä, ja seuraukset voivat olla kammottavia myös syyttömille.

 

["edellinen"]

Kas vain, vai edustan minä jotain "kiihkoa." No, jos niin tahdot asian nähdä, niin senkun vaan. Minulla ei tässä ole meneillään minkäänlaista taistelua omien vahvojen tunteideni kanssa, kuten otaksuit, tahdoin vain tuoda mahdollisimman selvästi esiin sen, miten tyhminä ja yksinkertaisina tällaiset kirjoittajat toisia ihmisiä pitävät. Tässäkin esitettiin, että ko. ex-vaimo olisi mielenvikainen.

"Opettavaisesta" kirjoituksestasi ei oikein jäänyt muuta mieleen, kuin että syitä on sysissä ja sepissä. No niin aina. Joskus sysissä en enemmän syytä kuin sepissä ja joskus toisinpäin.

 

[no]

Olin yhdessä exän kanssa 7 vuotta. Alku oli ihanaa, mutta loppujen lopuksi hänestä kuoriutui esiin ihan eri ihminen. Hän oli aluksi hyvin hurmaava, mutta lopulta totaalisen itsekeskeinen pirttihirmu. Meillä on yksi yhteinen lapsi, jota ex käyttää aseena. En koskaan aikaisemmin ollut tavannut exän kaltaista ihmistä, en tiennyt, että ihminen voi olla niin julma hyväksikäyttäjä. Tuhota toisen sielun.
Olen parisuhteessa uuden naisen kanssa, jota syvästi rakastan. Jos exäni oli materialisti ja itsekäs, on tämän uusi nainen hyvin vaatimaton ja herkkä. Vituttaa, että hän saa kokea ex-vaimoni ja tämän ystävien temput ja ivan. Syytän joka päivä itseäni. Naiselle on muutenkin rankkoja kokemuksia ja nyt tämä. Pelkään, että hän ei jaksa exän soittoja, vaatimuksia, hänen kaveriensa syytöksiä. (Aloimme seurustella vasta puoli vuotta eron jälkeen, joten hän ei koskaan ollut toinen nainen) Toisinaan konkreettisesti itken tämän asian takia, olen ihan romuna.
Kun sanon ihmisille vihaavani ex-vaimoa, kaikki vain sanovat, että taitaa edelleen rakastaa. En rakasta. Tämä viha on hyvin syvää, siinä ei ole mitään lämpöä naista kohtaan, joka tuhosi elämäni ja nyt yrittää tuhota uuden rakkauden sekä myös lapsen. Elämä oli hänen kanssaan yhtä munankuorilla kävelyä, yksikin väärä sana ja hirveä myrsky nousi ilmaan. Olen kyllä kasvanut hänen kanssaan aikuiseksi, sen voin myöntää. Olin ennen vähän hulivili, mutta nykyään vastuuta tunteva aikuinen. Sitä se teettää, kun asuu kiukuttelevan aikuisen kanssa useamman vuoden yhdessä.
Eniten ärsyttää nimenomaan se, ettei ystäväni, tai kohta entiset sellaiset näytä ymmärtävän. Exäni osasi olla todella ihana ja hurmaava ja he näkivät vain tämän puolen. He kuvittelevat, että palaamme yhteen jonakin päivänä. Ei ikinä. Naisen vuoksiko, jonka takia melkein menetin työkykyni. Osa ystävistäni taas on palannut maisemiin, koska he inhosivat exääni. Kummastelin tätä ensin, mutta kai heillä oli tarkempi vainu. He ovat olleet kannustavia uudelle naiselle. Kai tässä on huomannut, ketkä ovat todellisia ystäviä.
Milloin ihmeessä viha laantuu? Pelkään, ettei koskaan. Exä on kuin musta pilvi taivaalla, joka pilaa kaiken valon. Aina kun on tyyntä, tietää, että kohta myrskyää. Onko kenelläkään sisällä sellaista mustaa vihamöykkyä, joka tuntuu vievän kaiken energian? Tämä viha kasvoi vasta kun erosimme, yhdessä ollessa kaikki aika meni selviämiseen. Nyt tuntuu, etten pääse irti tästä. Aikoinani ajattelin, että ex-vaimo on kaunis, nykyään hän on minusta vastenmielisimmän näköinen nainen, jonka olen koskaan nähnyt.

Ap kirjoitti, että hän vihaa ex vaimoaan. Minusta hänellä on oikeus tuntea vihan tunnetta, miksi hänellä ei olisi oikeutta tunteisiinsa. Minä sain sellaisen käsityksen, että hän tuntee vihaa sen vuoksi, että :
"Pelkään, että hän ei jaksa exän soittoja, vaatimuksia, hänen kaveriensa syytöksiä. (Aloimme seurustella vasta puoli vuotta eron jälkeen, joten hän ei koskaan ollut toinen nainen) Toisinaan konkreettisesti itken tämän asian takia, olen ihan romuna."

Ei nuo ex:n ja kaveriensa yhteydenotot mitään miellyttäviä ole ap:n mielestä.

Taistelu irti huonosta suhteesta. Uusi suhde voi olla voimavara, minkä turvin pääsee eroon. En saa mitään hyvää kuvaa ex:n käytöksestä suhteen aikana ja ero on varmaan ollut hyvä ratkaisu, joskus se on vain vaikeaa muiden käsittää, että mies haluaa erota ja varsinkin, kun miehellä on nyt aivan toisenlainen puoliso, niin kontrasti on selvä:
"Tämä viha on hyvin syvää, siinä ei ole mitään lämpöä naista kohtaan, joka tuhosi elämäni ja nyt yrittää tuhota uuden rakkauden sekä myös lapsen. Elämä oli hänen kanssaan yhtä munankuorilla kävelyä, yksikin väärä sana ja hirveä myrsky nousi ilmaan."

Vaikka kuinka olisi ymmärtämystä ex:ää kohtaan, niin minulta sitä ei nyt heru ja olen ap:n kanssa samoilla linjoilla; viha on ohimenevä vaihe, mutta se vaatii sen, että ex lopettaa ahdistelun tai sitten ap ymmärtää, että ex kärsii jostakin mielenhäiriöstä. Tietysti voi olla kysymyksessä eron tuomat pettymykset, mutta jokin raja silläkin on mihin niitä puretaan ja kuinka kauan.

 

[Ankelika]

Luultavasti ap:n exä liioittelee eron kipua. Hän varmasti tuskailee jotain muuta syvää pettymystään.

Ap. vaikuttaa aika lepsulta mieheltä. En yhtään ihmettele, että ex-vaimo saa raivokohtauksia näin jälkikäteen. Jotain on jäänyt sanomatta ja asia tulee ilmi jälkijunassa.

Viha tunteena on tärkeä ja se auttaa irti pääsemisessä. Mutta sen tunteen voi valjastaa järkevämpään käyttöön. Kun aikoinaan raivosin avioeron takia purin energiaani kirjoitamiseen lisätyöhön siivousfirmassa ja hyötyliikuntaan. Olin mahdoton energiapakkaus ja usein tunnen haikeutta niitä vuosia kohtaan. Olen nykyään lauhkea lammas ja vain hymyilen exälleni. Hän on ihana ihminen.
Olin vain yksi hänen naisistaan, joka takertui matkaan armeija-aikoihin. Naimisiin meno oli molemmilta
melko harkitsematon teko ja avioeron pitkitys vielä tyhmempää. Syitä roikkumiseen oli monia.
Ehkä körttitaustani oli suurin syy.

 

[Häxa]

Jos ap kirjoittaja on mies niin on tossu tyyppi, itkee siinä kahen naisen välissä. Voi voi.
Jos kirjoittaja ei ole mies ite vaan tämän uus vaimo joka purkaa siinä nyt omaa mustasukkaisuuttaan ja yrittää vakuutella jotain sellaista mistä ei itekään ole ihan varma, niin siinä ei mies haluakaan tehdä asialle mitään, voi voi edelleen.

 

[Samanlaista nähnyt]

Pakko kommentoida asiasta mitään ymmärtämättömiä kommentteja, kun olen itse sivullisena seurannut samanlasta eron jälkeen alkanutta helvetinrumbaa. Kirjoittajan tapaus oli lähes klassinen toisinto itse aitiopaikalta todistamastani naisen masinoimasta sodasta jossa ei keinoja kaihdettu, kaikki olivat panttivankeja, yhteisistä lapsista koko miehen sukuun asti.

Suurin osa jotka ovat APn kirjoitusta kommentoineet tyylin "miehisty ja lakkaa pillittämästä, teit varmasti itse jotain väärin ja exällä on oikeus pottuilla", ovat täysin pihalla miehen exän edustamasta ihmistyypistä. Sellaisen ihmisen toimintatapoja ja ajatusmaailmaa ei voi tajuta jos ei ole itse sitä koskaan joutunut kokemaan - eikä ihme sillä siinä ei ole mitään normaaliin vivahtavaakaan. Tässä ei ole kyseessä mikään tavallinen katkera ex vaan kirjoituksen perusteella vakavasti luonnehäiriöinen ihminen. Ja kyllä, tällainen ihminen aivan silkkaa piruuttaan kiusaa toista, varsinkin puolisoa joka on onnistunut pelastautumaan pois hirmuhallinnosta. Hän saa suunnatonta nautintoa onnistuessaan pilaamaan toisen ihmisen elämän. Kostonhimo ja kateus ovat ilmeisesti tuollaisen ihmisen hallitsevat tunteet. Mustamaalaus ja valehtelu on jokapäiväistä ja jatkuu vuosikausia, ja varsinkin mies usein kuvaillaan naisen taholta väkivaltaiseksi tai pedofiiliksi vaikkei olisi koskaan edes ääntään korottanut. Itsensä nainen kuvailee kaikille sivullisille paljon kärsineenä uhrina. Todellisuus on taas jotain ihan muuta.

Ap jos englanninkielesi on OK, googlaa sivusto shrink4men, silloin ymmärrät mistä on kyse ja että tällaisia naisia on olemassa muitakin, ja miten on parasta toimia itsesi ja lapsesi parhaaksi. Varaudu siihen että tämä sota loppuu vasta sitten kun lapsesi on täysi-ikäinen ja muuttaa kotoa, ja eksäsi lailliset keinot kiusata sinua kuivuvat kasaan. Valitan mutta tulossa on pitkä kausi hässäkkää toisensa jälkeen. Välien katkaisu on usein ainoa jäljelle jäävä vaihtoehto. Jos nainen kiusaa nykyistäsi, älä epäröi ottaa kaikkia laillisia keinoja käyttöön jotta häiriköinto loppuu. Exällä ei ole mitään oikeutta ottaa yhteyttä nykyiseesi jos nyksä ei halua olla tekemisissä.

En muuten ihmettele että vihaat eksääsi. Kun välmatkaa tulee lisää, ja pystyt taas kontrolloimaan omaa elämääsi, vihan tunteet haalenevat vähitellen pelkiksi inhon väristyksiksi.

 

[Täytyy sanoa]

että tuollaista vihaa eri muodoissa on eroissa. Varmaan aloittajan ex voi myös todeta vihaavansa ex -miestään, ehkäpä myös tämän nykyistä kumppania.

Kyse on, mikä on vihan aiheuttanut. Onko sekin jokin toisen teko tai tekemättä jättäminen vai onko se vain henkilön persoonan piirre, jolla ei ole mitään yhteyttä itse tilanteeseen tai toisen tai toisten tekemiseen.

Tämä lienee aika olennaista, jos puhutaan persomallisuuden häiriöistä tai patologiasta. Kumpuaako exän viha, kateus ja mustasukkaisuus hänestä ilman todellista syytä tai minkäänlaista oikeutusta.

Tätä voisi myös aloittaja omalta kohdaltaan miettiä.

 

[no]

että tuollaista vihaa eri muodoissa on eroissa. Varmaan aloittajan ex voi myös todeta vihaavansa ex -miestään, ehkäpä myös tämän nykyistä kumppania.

Kyse on, mikä on vihan aiheuttanut. Onko sekin jokin toisen teko tai tekemättä jättäminen vai onko se vain henkilön persoonan piirre, jolla ei ole mitään yhteyttä itse tilanteeseen tai toisen tai toisten tekemiseen.

Tämä lienee aika olennaista, jos puhutaan persomallisuuden häiriöistä tai patologiasta. Kumpuaako exän viha, kateus ja mustasukkaisuus hänestä ilman todellista syytä tai minkäänlaista oikeutusta.

Tätä voisi myös aloittaja omalta kohdaltaan miettiä.

Ymmärrän kyllä halun ymmärtää vihaa, mutta mikä on oikeutus tehdä mitä tekee? Kyllä ap:kin sanoo tuntevansa vihaa. Myös ex tuntee vihaa, koska niin käyttäytyy. Mutta ei vihan tunne ole oikeutus vihamieliselle käytökselle. Tässä vaiheessa kuvaan pitäisi tulla itsehillintä ja oikean ja väärän tunnistaminen.

Ei historiassa voi olla mitään syytä, joka oikeuttaa laittomaan käytökseen toista kohtaan.

 

[Täytyy sanoa]

Ymmärrän kyllä halun ymmärtää vihaa, mutta mikä on oikeutus tehdä mitä tekee? Kyllä ap:kin sanoo tuntevansa vihaa. Myös ex tuntee vihaa, koska niin käyttäytyy. Mutta ei vihan tunne ole oikeutus vihamieliselle käytökselle. Tässä vaiheessa kuvaan pitäisi tulla itsehillintä ja oikean ja väärän tunnistaminen.

Ei historiassa voi olla mitään syytä, joka oikeuttaa laittomaan käytökseen toista kohtaan.

että tämä on kyllä asiaa ja tilanteen arvioimiseksi ainut oikea tapa - siis oikean ja väärän tunnistaminen, jos se riitatilanteessa on mahdollista. Sen jälkeen voidaan arvioida ja päättää, mikä on laitonta käytöstä. Sen tekee sitten ulkopuolinen taho ja jokin virallinen taho kuten laki.

Mikä on laillista ja ja laitonta voi jokainen tietenkin itsekseenkin miettiä varsinkin omalta kohdaltaan, jos tietää lain kirjaimia. Yleensä riittää kuitenkin kun tarkastelee tekemistään siltä osin, mikä on sopivaa ja epäsopivaa, jos pystyy itsehillintänsä siihen asettamaan.

 

[plaah......]

....mitä jaarittelua.

 

[Henniriikka]

Hyvä ap, tunnen sympatiaa sinua kohtaan. Toivon, että exäsi joskus luovuttaa ja saat normaalin elämäsi takaisin.

Minullakin on kokemusta näistä luonnehäiriöistä ja sen vaan sanon, että te kaikki vähättelijät voisitte pitää turpanne kiinni. Te ette tiedä miltä tuntuu menettää ihmisarvo, miltä tuntuu kuin joku katsoo sinua kuin torakkaa ja tiedätte, että hän voisi tehdä teille ihan mitä vaan ilman mitään omantunnon tai moraalin rajoituksia.

Se, että ihmistä kohdellaan ihmisenä on aivan välttämätöntä mielenterveydelle. Jotkut, edes psykiatrit, eivät halua tätä tunnustaa vaan he käsittelevät ihmistä kuin hänellä ei olisi mieltä lainkaan. Se miten muut ihmiset meitä kohtelevat vaikuttaa siihen mitä me ajattelemme itsestämme. Kuitenkin, kun tiedostamme tämän ja näemme selvästi henkisen väkivallan, voimme alkaa suhtautua siihen uudella tavalla.

Joten te kaikki typerykset siellä neuvojenne kanssa: neuvonne ei paljon auta jos ap ei ensin tiedosta mikä tilanne on. Ja tilanteen tiedostamista ei mitenkään auta se, että vähättelette henkistä väkivaltaa ja yritätte syyllistää ap:ta exänsä tekosista. Kutsutte ap:ta tossuksi. Niinpä. Mikäkähön on nujertanut ap itsetunnon niin pahasti, että hänestä on tullut "tossu"? Luuletteko, että haukkuminen parantaa hänet hänen "tossumaisuudestaan"?

Oikeasti ette halua auttaa vaan käytte täsmälleen samaa nujertamis-kampanjaa kuin ap:n exä.
Joten vetäkää vittu päähänne.

 

[Ellit eivät ymmärrä]

Todella Ap, Henniriikka sen sanoi, et valitettavasti saa paljon apua tältä palstalta. Ihmisillä ei yleensä ole mitään käsitystä tuollaisesta ihmisestä jos eivät ole joutuneet tekemisiin moisten kanssa. Kun kerran sitten joutuvat, eivät sitä ikinä unohda ja silmät aukeavat, että niinkin ilkeitä ja moraalisesti tyhjiä ihmisiä on maailmassa olemassa. Tuollaisten ihmisten tekoja ja tekojen syitä on aivan turhaa yrittääkään analysoida kuten normaalien ihmisten tekemisiä. He eivät toimi eivätkä ajattele kuin normaalit. Heillä ei ole omaatuntoa ja ainoa mikä kiinnostaa on oman edun tavoittelu ja "voittaminen". Oma perhe ja lapsetkin tallataan siinä taistossa surutta jalkoihin. Heitä on sekä miehissä että naisissa. Tyypillistä on että uhri alistetaan henkisellä ja joskus fyysiselläkin väkivallalla mutta muille kiusaaja näyttäytyy mitä hurmaavimpana ja kilteimpänä ihmisenä. Siksipä sivulliset yleensä päätyvät syyllistämään uhria (ja varsinkin miespuolista) aivan kuten ellipalstalaisetkin juuri joukolla tekivät.

Etsi muita tukikanavia, esimerkiksi juuri niitä ystäviä jotka haistoivat eksäsi olleen rotta jo alusta alkaen. Ja netistäkin löytyy paljon parempia paikkoja tuntojen purkamiseen kuin ellien parisuhdepalsta. Et ole ainoa joka on joutunut uhriksi.

 

[Aloittaja...]

Ja erityisesti linkistä shrink4men. Todella hyvä sivusto. Suomessa ei taida olla vastaavanlaista..?
Kaikki palaute on hyvää. On totta, etten itse ole mikään pyhimys ja täydellinen. Asioita voi tehdä monella tapaa ja tod.näköisesti olen tehnyt virheitä suhteessa myös. Joskus mietin, että suhteeseen lähtö oli virhe ja syytän itseäni siitä, millaisen äidin annoin lapsellemme. Voin sanoa, että olin väsynyt, en jaksanut irrottautua, mutta onko se riiittävä syy sanoa, että annoin käyttää itseäni hyväksi ja osittain pilannut lapsen terveellisen kasvualustan.
Välillä tuntuu, että menin naimisiin lapsen kanssa ja vaikka mitä olisi tehnyt, koskaan ei ollut tarpeeksi. Vihan tunteet häntä kohtaan tulevat ja menevät. Välillä on raskaampia hetkiä, synkkiä ajatuksia, toisinaan kykeneen ymmärtämään paremmin ja ymmärryksen kautta viha laantuu. Usein vihaan myös itseäni.
Ehkä meillä kaikilla on ajatus, joka lapsena iskostuu mieleen, että on se oikea, jonka kanssa saa lapsia ja elää elämänsä onnellisena loppuun saakka. On lapsia vain yhden ihmisen kanssa.Kun tämä ei tapahdu, sitä tuntee jotenkin vihaa kaikkea kohtaan, itseään ja sitä ihmistä, joka ei ollut, mitä kuvitteli hänen olevan. Mitä hän aluksi esitti olevansa. Ehkä tämä on jonkinlainen realiteettikatsauskin. Tervetuloa todellisuuteen.

 

[no]

Ja erityisesti linkistä shrink4men. Todella hyvä sivusto. Suomessa ei taida olla vastaavanlaista..?
Kaikki palaute on hyvää. On totta, etten itse ole mikään pyhimys ja täydellinen. Asioita voi tehdä monella tapaa ja tod.näköisesti olen tehnyt virheitä suhteessa myös. Joskus mietin, että suhteeseen lähtö oli virhe ja syytän itseäni siitä, millaisen äidin annoin lapsellemme. Voin sanoa, että olin väsynyt, en jaksanut irrottautua, mutta onko se riiittävä syy sanoa, että annoin käyttää itseäni hyväksi ja osittain pilannut lapsen terveellisen kasvualustan.
Välillä tuntuu, että menin naimisiin lapsen kanssa ja vaikka mitä olisi tehnyt, koskaan ei ollut tarpeeksi. Vihan tunteet häntä kohtaan tulevat ja menevät. Välillä on raskaampia hetkiä, synkkiä ajatuksia, toisinaan kykeneen ymmärtämään paremmin ja ymmärryksen kautta viha laantuu. Usein vihaan myös itseäni.
Ehkä meillä kaikilla on ajatus, joka lapsena iskostuu mieleen, että on se oikea, jonka kanssa saa lapsia ja elää elämänsä onnellisena loppuun saakka. On lapsia vain yhden ihmisen kanssa.Kun tämä ei tapahdu, sitä tuntee jotenkin vihaa kaikkea kohtaan, itseään ja sitä ihmistä, joka ei ollut, mitä kuvitteli hänen olevan. Mitä hän aluksi esitti olevansa. Ehkä tämä on jonkinlainen realiteettikatsauskin. Tervetuloa todellisuuteen.

Vaikutat tunteikkaalta ja fiksulta mieheltä. Sinulla on vielä elämä edessä, voit elää sen ihmisen kanssa, jota rakastat. Ole siitä onnellinen.
Nämä ovat rajuja tilanteita, mutta ei meillä muillakaan ole ollut nuorena kykyä ennustaa tulevaisuutta tai tulkita toista ihmistä; on ollut vain halu sitoutua ja uskoa hyvään. Hyvin monella epäonnekkaalla se on rapistunut eroksi ja rikkonaiseksi perheeksi, mutta siitä selviää, pitää olla jatkossa onnekkaampi,,,, johon onneen voi hieman itsekin vaikuttaa......