vesirokosta? Saanko liikkua lapseni kanssa kaupoissa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja minä vaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

minä vaan

Vieras
Lapsi on muuten voimissaan jne. Mutta saanko lähteä sen knassa kaupoille kun olisi pari tärkeää asiaa hoidettavana. tai siis haettavana ja nyt olisi aikaa. jos lapsi istuu rattaissa niin tartuttaako se ketään. ja onko siitä sitten haittaa jos tartuttaa koska vesirokkohan on hyvä sairastaa pois ja ne ketkä sitä ei halua niin on varmaan rokottanut lapsensa ja itsensä.
 
Kun meillä oli lapsella vesirokko, niin terveydenhoitaja muistutti moneen kertaan, että vaikka ei kuumetta olekaan niin lapsi on pidettävä sisällä ja ainakin yritettävä, että hän lepää mahdollisimman paljon. Vesirokko sinänsä ei ole vakava sairaus mutta sen mahdolliset jälkitaudit ovat.
 
älä lähde!
minä ainakin saan slaagin jos joku rokkonen tulee lähelle. olen raskaana enkä ole kyseistä rokkoa sairastanut, sain sen varmuudella tietää raskauden alussa jolloin en enää rokotusta saanut, joten älä nyt ala höpöttämään et hyvä sairastaa pois tai fiksut ottaa rokotuksen.
 
Okei. Ehkäpä sitten pysytään kotona. Ollaan kyllä ulkoiltu tuossa pihalla ja poitsu on ihan kuin ei koko tautia edes ole :O v-loppuna oli kuumetta, mutta nyt on voimissan, eipä tuo kuumekkaan vaikuttanut elämäämme v-loppuna hyvin jaksoi ulkoilla yms.
 
Minäkään en ole tautia sairastanut ja ikää on 26v ja pelkään sitä kun ruttoa :whistle: Meillä pojat on sen sairastaneet mutta minä ja 3v tyttö ei. Tytölle olisi tietysti parempi jos sen nyt saisi mutta milläs estät etten minä sitä saa? :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja kirpakka:
Entäs voinko viedä isomman pojan huomenna esikouluun, kun huomasin äsken että pienemmällä on vesirokko? Isompi pojukaan ei ole aiemmin rokkoa sairastanut.

voi tartuttaa jo itämisaikana...eli en veis.
 
mun mielestä voit viedä, koska jos se nyt eka itää pojalla 10pvää ja sitetn sairastat pojan kanssa 10pvää niin poika olis eskarista pois aika monta päivää pelkän varotoimentakia.

 
Alkuperäinen kirjoittaja kirpakka:
Entäs voinko viedä isomman pojan huomenna esikouluun, kun huomasin äsken että pienemmällä on vesirokko? Isompi pojukaan ei ole aiemmin rokkoa sairastanut.

Mun mielestä ei kannata alkaa hoitopaikan lapsiakin riskeeraamaan jos omassa perheessä on vesirokkoo. Mä en ainakaan veis. Sitä kun ei koskaan tiedä millaisia tilanteita näiden muiden lasten kodeissa on jonne sitä sitten mahdollisesti tartuttaa..
 
Alkuperäinen kirjoittaja enga:
Minäkään en ole tautia sairastanut ja ikää on 26v ja pelkään sitä kun ruttoa :whistle: Meillä pojat on sen sairastaneet mutta minä ja 3v tyttö ei. Tytölle olisi tietysti parempi jos sen nyt saisi mutta milläs estät etten minä sitä saa? :whistle:

Ai et ole aiemmin saanut sitä vaikka sun lapset on ollut ko taudissa? Oletko varma ettet ole sairastanut sitä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja hmmm:
Alkuperäinen kirjoittaja kirpakka:
Entäs voinko viedä isomman pojan huomenna esikouluun, kun huomasin äsken että pienemmällä on vesirokko? Isompi pojukaan ei ole aiemmin rokkoa sairastanut.

voi tartuttaa jo itämisaikana...eli en veis.

No ei kai sitä poikaa voi kotona pitää varmuuden vuoksi kovin pitkää aikaa. Mulla on kolme sisarusta joista jokainen sairasti niin vesi- kuin muutkin rokot lapsena. Mulle ei osunut kohdalle ainuttakaan. 28- vuotiaana sit sain vesirokon kummitytöltä.
Pointti siis oli se, ettei se poika välttämättä saa rokkoa tällä kierroksella ollenkaan.... :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja enga:
Minäkään en ole tautia sairastanut ja ikää on 26v ja pelkään sitä kun ruttoa :whistle: Meillä pojat on sen sairastaneet mutta minä ja 3v tyttö ei. Tytölle olisi tietysti parempi jos sen nyt saisi mutta milläs estät etten minä sitä saa? :whistle:

Se rokotushan on olemassa, tosin se maksaa noin 140 euroa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja enga:
Alkuperäinen kirjoittaja höh:
Alkuperäinen kirjoittaja enga:
mutta milläs estät etten minä sitä saa? :whistle:



No sillä rokotuksella??

Ja maksan siitä 120e että saan koko vuoden rokotukset...ja sairaiden lasten kanssa meillä pysytään kotona, ja jos olisin raskaana niin en rokotetta edes saisi :whistle:



Priorisointi kysymys, vastasin kun kysyit. Meillä on sairastamattomat rokotettu, eipähän tartte sairaalassa maata jälkitaudeissa tai saikkua pitää, ja se jo säästää ne rokotuksien hinnat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kirpakka:
Entäs voinko viedä isomman pojan huomenna esikouluun, kun huomasin äsken että pienemmällä on vesirokko? Isompi pojukaan ei ole aiemmin rokkoa sairastanut.



jos eskarilaisella ei ole rokosta tietoakaan (tarkista koko kroppa ja mittaa lämpö) aamusella, voi mennä kouluun. Se ei välttämättä hänellekään tule, meillä yritettiin "tartuttaa" esikoa aikoinaan ko rokkoon, mutta sairasti sen vasta toisella luokalla ollessan....Jos jätät oireettoman lapsen kotiin , teet karhunpalveluksen hänelle. Jos rokko hänellekin iskee, joutuu hän joka tapauksessa olemaan poissa koulusta pidemmän aikaa. Älä rankaise veljen rokosta häntä. Ohessa tietoa aiheesta(kopsattu "sairas lapsi"nettisivustolta:

Vesirokko on erittäin tarttuva, viruksen aiheuttama lastensairaus, johon voi sairastua vain kerran. Vesirokon oireita ovat kuume ja koko vartalon peittävät näppylät, rakkulat ja ruvet. Jos lapsi on veltto ja haluton tai jos hänellä on hengitysvaikeuksia, lääkäriin on otettava heti yhteyttä.
Vesirokon ensioireita ovat matala kuume ja päänsärky. Parin päivän kuluessa kasvoihin ja rintaan nousee sairaudelle tyypillistä ihottumaa. Ihottuma leviää vähitellen muualle kehoon, joskus jopa suun limakalvoille. Kuume kohoaa 39-40 asteen tienoille.
Ihottuma on ensin punatäpläistä ja kutisevaa, sitten täplät muuttuvat näppylöiksi ja lopulta rakkuloiksi, jotka muistuttavat punareunaisia vesipisaroita. Parin seuraavan päivän kuluessa vesirakkulat kuivuvat tai halkeilevat, ja niiden tilalle muodostuu rupea. Lapsella on yleensä samanaikaisesti kaikissa kehitysvaiheissa olevaa vesirokkoihottumaa; punaisia täpliä, näppylöitä, rakkuloita ja rupea. Vesirokkorakkuloiden määrä voi vaihdella paljon, muutamasta jopa satoihin.Sairaus kestää yleensä viikon verran.

Lasten sairastumisen asteessa on suuria eroja. Pienet lapset sairastavat vesirokon yleensä lievänä, kun taas isot lapset sairastavat sen voimakkaampana; heillä on runsaasti rakkuloita ja korkea kuume.
Lapsella on taipumus raapia ihoaan, kun rakkulat kutisevat. Tästä voi seurata ihottuma-alueelle syntyvä bakteeritulehdus. Ihon tulehtuminen ilmenee voimakkaana punoituksena ja turvotuksena. Nesterakkuloista saattaa myös valua paksua märkää.
Jos raskaana oleva sairastuu vesirokkoon, se saattaa olla vaaraksi sikiölle. (HUOM!!!)
Tartunta:
Vesirokko on erittäin tarttuva tauti, jonka itämisaika on kaksi viikkoa. Tartunnan voi saada sekä ilmasta että kosketuksesta. Vesirokko tarttuu sekä itämisaikana että taudin puhjettua - siihen asti, kunnes viimeinenkin näppylä on hävinnyt.
Päivähoito:
Lapsen on oltava kotona, kunnes viimeisetkin näppylät ovat hävinneet ja kunnes hän on kuumeeton.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja enga:
Minäkään en ole tautia sairastanut ja ikää on 26v ja pelkään sitä kun ruttoa :whistle: Meillä pojat on sen sairastaneet mutta minä ja 3v tyttö ei. Tytölle olisi tietysti parempi jos sen nyt saisi mutta milläs estät etten minä sitä saa? :whistle:

Ai et ole aiemmin saanut sitä vaikka sun lapset on ollut ko taudissa? Oletko varma ettet ole sairastanut sitä?

Isompi poika oli 2v kun sen sairasti ja vältyin taudilta silloin, pienempi poika oli 4kk kun isompi poika toi tuliaisen rokon naapurista. Luulin että ei se noin tarttuis mutta niin vaan teki. Silloin kun isompi sen sairasti mulla oli 2 rakkulaa pieniä joita ei rokoksi voinnut tunnistaa. Jos olisikin silloin ollut niin lievänä voisi se tulla uudestaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja enga:
Minäkään en ole tautia sairastanut ja ikää on 26v ja pelkään sitä kun ruttoa :whistle: Meillä pojat on sen sairastaneet mutta minä ja 3v tyttö ei. Tytölle olisi tietysti parempi jos sen nyt saisi mutta milläs estät etten minä sitä saa? :whistle:

Mun mies sairasti vesirokon reilu vuosi sitten, ja aika kova tauti se oli! Heti kun ekat oireet ilmaantui, kävi lääkärissä ja sai sellasen lääkkeen joka lievensi oireita. Lääkärin mukaan ilman sitä kuuria suurin osa
aikuisista vesirokkoa sairastavista joutuu sairaalahoitoon. Voimia sulle jos tauti iskee :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja enga:
Minäkään en ole tautia sairastanut ja ikää on 26v ja pelkään sitä kun ruttoa :whistle: Meillä pojat on sen sairastaneet mutta minä ja 3v tyttö ei. Tytölle olisi tietysti parempi jos sen nyt saisi mutta milläs estät etten minä sitä saa? :whistle:

Ai et ole aiemmin saanut sitä vaikka sun lapset on ollut ko taudissa? Oletko varma ettet ole sairastanut sitä?

on niin herkkä tarttumaan ,että kaikki samassa huoneesasa olevat saavat tartunnat.
olet varmaan sairastanut sen niin lievästi ettet ole edes huomannut sitä.(silloin lapsena ollessasi)
 
Vesirokko on hyvin yleinen, herpesviruksiin kuuluvan Varicella zoster -viruksen aiheuttama sairaus.

Sairaus alkaa kuumeella, jota seuraa pian usein laajoja osia kehosta peittävä, pienistä vesirakkuloista koostuva kutiava ihottuma. Sairauteen ei ole hoitoa, mutta yleensä se paranee itsestään noin kahdessa viikossa. Tauti on kuitenkin erittäin helposti tarttuva, ja potilas on pidettävä kotihoidossa ainakin 10 päivää oireiden alkamisen jälkeen.

Vesirokkoa esiintyy eniten leikkikoulu- ja ala-asteikäisillä lapsilla. Paranemisen jälkeen potilaalle kehittyy lähes aina immuniteetti. Vanhemmalla iällä sairastettuna sairaus on yleensä vakavampi, erityisesti raskaana oleville naisille, sillä varicella-keuhkokuume on yleinen komplikaatio. Vakavissa tapauksissa tautia voidaan hoitaa asikloviirilla. Taudin ennalta ehkäisyyn on käytettävissä tehokas vesirokkorokote.

Vesirokko on yleensä vaaraton sairaus, mutta harvinaisina jälkitauteina saatetaan havaita mm. aivokuumetta.

Vesirokon sairastaminen voi myöhemmin aiheuttaa vyöruusun, jonka puhkeamisen todennäköisyys kasvaa iän myötä.

 

Yhteistyössä