Vertaistukiryhmä naisille, jotka kärsivät seksin puutteesta

Onpas ankeaa luettavaa. Itse erosin yli kymmenen vuotisesta liitosta jossa seksi taisi olla väljähtänyttä jo alusta tai alussa se oli hakemista kun niin nuoria oltiin. Sitten kun aloin uudestaan tapailemaan miehiä. Oli yksi äijä, jonka kanssa seksi oli mahtavaa ja hän innostui kun vähänkään vihjaisi, jos edes ehdin vihjaista kun hän oli kimpussa jo oma-aloitteisesti. No, muuten hän olikin kuspää joten se siitä.
Nyt on sitten muuten kertakaikkisen mahtava mies, jonka kanssa voisi kuvitella lapsia sun muuta vakavaa sitoutumista MUTTA hän haluaa niin vähän seksiä. Korkeintaan joka toinen päivä tai käytännössä vähemmän. On jo monesti torjunut minut, mikä on täysi uusi asia minulle ja otin sen todella raskaasti. Miten voisin tyytyä tähän kun entisen kanssa sai vaikka viisi kertaa päivässä jos siltä tuntui.
Ei puhettakaan, että tämä mies haluaisi/pystyisi edes monta kertaa peräkkäin.
Niin nytpä mietin, että olisiko se parhainta lopettaa tämä suhde jo näin alussa kun ei seksiasiat synkkaa mutta toisaalta löydänkö enää muuten yhtä hyvää miestä.
Toisaalta mietityttää, että eihän se haittaa jospa seksihaluni laimenevat niin kuin tapahtui entisessä pitkässä liitossani. Toisaalta tuntuu, että vasta nyt kolmen kympin korvilla olen puhjennut kukkaan tässä seksuaalisuudessani, enkä halua vielä luopua siitä.
En tiedä kirjoitinko oikeaan ketjuun, ehkä tämä ketju onkin sitten tulevaisuuteni. :/

 

Katsoitteko uusinnan neloselta seksiriippuvaisista ihmisistä? Tälläkin palstalla taitaa olla niitä muutama. Näyttäkää tilasto jossa 5 kertaa päivässä haluava = normaali. Jos on ollut seksuaalisesti aktiivinen jo (useamman) vuosikymmenen ja silti seksi on aina mielessä ei voida puhua enää keskivertoihmisestä. Riippuvuuksia voi hoitaa tai hoidattaa, ei niitä ole syytä laittaa kumppanin syyksi.

PS. Lähestyn 5-kymppiä ja haluan 3-5 kertaa viikossa. Ei sekään kai kovin harvoin ole.

 

Vitsi kun saiskin 3-5kertaa viikossa,mutta kun ei.Mies haluaa vain kerran tai kaksi ja ollaan kuitenkin vain parikymppisiä.Ja aina pitää aloite tulla häneltä,minun aloitteeni ei kelpaa enkä enää juuri edes viitsi koska aina tulen torjutuksi...

 

Niin no ei minulla nyt koko ajan haluta viittä kertaa päivässä, se oli vain sellainen esimerkki, että näinkin muutaman kerran tapahtui tuon äijän kanssa, jonka kanssa se seksi siis pelasi.
Mutta ollaan sitten vaikka riippuvaisia jos tuollainen 2-3 kertaan viikossa ei riitä minulle. Ilmeisesti muita "riippuvaisia" on samanlaisia, harmi, ettei hän muuten ollut sulhasmateriaalia.
Jos minuun viittasit, enpä ole ole kovin monta vuosikymmentä ehtinyt touhuta. Ensimmäisen mieheni(16 v. seurustelun aloitus) kanssahan seksi ei lainkaan kiinnostanut, nyt se sitten kymmenisen vuotta myöhemmin kiinnostaa sitäkin enemmän. Sehän se kummaa onkin tuollaisesta täydestä haluttomuudesta siirtyä tällaiseen tilaan ja sitten ei saa..

 

Ymmärrän tuskasi vallan mainiosti, vaikka itse en nyt saman laisessa tilanteessa olekkaan.

Rumasti sanottuna miehesi kohtelee sinua "pelkkänä reikänä". Kerroit että teillä harrastetaan seksiä vain silloin kun mies niin haluaa ja että seksi on sitä että mies laukeaa mahdollisimman nopeasti huomioimatta sinua juuri lainkaan. Kuulostaa pahalta, saattaisi minun mieheni olla tuossa tilanteessa kokonaan ilman. Eikö sinun miehesi ole ymmärtänyt että seksi on myös vuorovaikutteista kanssakäymistä?

Harvoin parisuhteessa seksuaaliset halut käyvät yhteen, aina jompikumpi on seksuaalisesti aktiivisempi. Nykyjään moni nainen on se joka joutuu elämään puutteessa. Elämän kovat vaatimukset työt ja harrastukset imevät energiaa ja ehkä siksi miehesi ei jaksa panostaa seksiin. Kertoja tärkeämpää on kuitenkin laatu ja se laatu ei tarkoita sitä että lauantaina pimeässä peitonalla lauetaan mahdollisimman nopeasti.

Itse kyllä vaatisin mieheltä enemmän panostusta ja veisin hänet seksuaali terapeutille. Vahinko ettei Suomessa järjestetä tantraseksissä käytännön opetusta, siinä saattaisi olla ratkaisu teidän pulmaanne.

Miehille seksistä puhuminen varsinkin silloin jos siinä on jotakin ongelmaa on vaikeaa. Miehet eivät osaa ottaa sitä siltä kantilta että jotain voisi kehittää. Ei heille se on suora loukkaus heidän miehisyyttään kohtaan. Joten mitä enemmen yritä keskustella sitä enemmän mies menee lukkoon, sama koskee vaatimuksia ja yrityksiä seksin lisäämiseksi.

Ei tässä nyt hirveästi neuvoja tullut, kokeile pihtaamista sillä saattaa olla toivomasi vaikutus.

 

Ne on ihmiset erilaisia. Miehetkin. Miehilläkin on hormoniannostus veressä ja elimistössä, toisilla isompi toisilla pienempi. Ikäkin sitä saattaa heikentää, kun toinen jaksaa vielä vaarina painaa menemään.

Vaan millanen oli mies suhteen ensimmäiset kaksi vuotta? Oliko erotiikkaa, latausta, tyydytystä molemmin puolin... vai lähtikö jo silloin kaikki aloitteet minusta - tai ainakin kaikki hurjemmat aloitteet. Muut kuin lauantaiaamut, tai -illat, krapula-aamut.

Vai onko ikäkausi, lapsuuden kokemukset, nuoruuden ihanteet vaikuttaneet, siihen mitä mies nyt on? Vai olenko minä meistä kahdesta se poikkeava??

Joo ei auta ei, vaikka peppu on tässä tiukentunut, alusasut muuttuneet vihjailevammiksi ja niissä kesällä tarkenee paremmin pomppiakin... niin ei sitä ukkoa vaan kiinnosta.

Mutta arvaas ketä kiinnostaa? Joo, tietysti on tuttavamiehiä jotka on asian laittaneet merkille. Yksi tollo meni mökillä sanomaan ukolleni minkä havainnon oli minusta tehnyt, ja mitäs siihen ukkoni tokaisi: "Joo se on hyvä kun vaimo pitää ittensä kunnossa niin on sitten huolehtimassa minusta kun terveys menee".

Siitä on jo kaksi kuukautta. Tuo tollo oli joskus ihastukseni, molemmin puolinen, mutta sain hänet aisoihin avioitumalla ukkoni kanssa. Tollo oli naimisissa mutta erosi pari vuotta sitten. Tollo ei ole ukon kaveriperuja, vaan minun, kun hänen exvaimo oli ystäväni.

Tollo ei ole pahemmin repsahtanut, on ikääntynyt omalla tavallaan, mutta ikääntynyt. Mietin onko hänellä taidot parantuneet vai ruostuneet, vai onko vaimo muuttanut mieleisekseen. Juhannuksena kärvisteltyäni jo viisi kuukautta selibaatissa, ajauduin purkamaan paineita tollon kanssa. Ei paha. Ja tosissaan se jäi sellaiseksi kertapanoksi joka tosin otettaneen tässä uusiksi, kun ukkonimun ei (muka?!) edelleenkään saa itseensä hormoneita mistään. Ei auta kiehnääminen, ei vihjaliut, ei mikään. Eikä kuulema ole täysikyvytönkään, on aamuisin ollut merkkejä, mutta koskea ei ole saanut.

Kysyin keväällä mitä se kuvittelee miltä minusta tuntuu. "Eikös me kuitenkin rakasteta.." Pyysin rakkaudesta hieman käsittelyä, mutta ei ollut aikaa.

Mielenkiinnosta se on kiinni. En tiedä onko sillä suhde/suhteita/homoutta/naiskammoa... Tollolle on pian taas käyttöä, ja mikä parasta, tollo ei halua mielle tämän kummempaa "suhdetta", tai että ukkoni tietäisi, tai edes hänen exänsä, tai kukaan.

 

Meillä siis tilanne se, että mies haluaa kerran kolmessa-neljässä viikossa. Tai enhän tiedä, vaikka haluaisi harvemminkin, mutta yrittää minun mielikseni (?).

Minä en tiedä, kuinka usein haluaisin, kun ei meillä koskaan ole ollut useammin kuin kerran viikossa kahdessa. Ehkä kerran viikossa. Tai pari kertaa. Olennaista olisi se, ettei se olisi aina niin ajoitettua/rutinoitua. Että joskus voisi vaikka neljä kertaa viikossa ja joskus kuukauden tauko. Tai joskus vaikka kaksi kertaa samana päivänäkin. Tai ylipäänsä niin, ettei tarvitsisi ajatella, että "seuraava mahdollisuus on ensi lauantai-aamuna".

Nyt on hyvä jakso, vaikka viimeksi oltiin kolme viikkoa sitten, tosin menkatkin oli tuossa välissä. Eli ei ole ärsyttänyt. Muutenkin on mennyt ihan ok. Ei ole tarvetta valittaa. Ainoa, mikä harmittaa on se, että mies on lomalla. Eli juuri nyt, kun olisi sauma, niin ensin minulla on menkat ja sitten olemme molemmat kipeinä. Menee hukkaan hyvät saumat... No, ensi viikonloppuna on taas krapula tiedossa, joten ehkä on luvassa muutakin hyvää.

 

Mä tuun mukaan kans, mutta joku muu paikka ryhmälle vois olla parempi. Nyt just ei vituta, joten en jaksa sen kummemmin avautua, mutta tiedän kans miltä tuntuu.

Sen verran on tosin kommentoitava, etten tosiaan ole valittamassa sitä, etten saa kuin neljä kertaa viikossa. Hyvä kun saa kerran neljässä viikossa. En nyt itseäni sen takia ihan seksiriippuvaisena pitäisi.

 

Seurustelin kaksi vuotta miehen kanssa, joka ei kertaakaan "lähtenyt mukaan intohimoiseen tunnelmaan", jos näin voi sanoa. Seksiä ei ollut kertaakaan normaalisti alusta loppuun. Ehkä hän on estoinen, ehkä ei seksi kiinnosta. Vuoden jaksoin yrittää mutta torjunta sai minunkin seksihaluni häipymään ja nyt olen sairastunut depressioon ja lääkityksellä. Ehkä ei seksi sinänsä olisi välttämätöntä, mutta "seksuaalisen tunteen" jakaminen näköjään on terveydelle tarpeellista.

 

Mä joudun varmasti tunnustautumaan sitten tuollaiseksi seksiriippuvaiseksi, kun tosiaan seksiä saisi mun puolesta olla useamman kerran päivässä, joka päivä.. Tai ainakin joinain päivinä. Ei ne himot aina mullakaan hyrrää, mutta kuitenkin.

Kummasti sitä muuten alkaa ihminen laskea päiviä viimeisestä seksikerrasta.. Jos tästä raskaaksi vahingossa pamahtaisi, osaisi itse kertoa tarkasti päivän jolloin natsasi.

Meillä ei ole peitot heiluneet puoleentoista viikkon.. Menkat on tosin ehtineet olla tässä välissä, mutta onko sekään mikään syy. Silloin alkuaikoina (lue: ensimmäiset pari vuotta) pantiin niistäkin huolimatta, ainakin loppupäivinä.

Jotain pientä räpellystä on yrittänyt olla, mutta hommat on katkenneet alkuunsa, kun mies nuhaisena valittaa vuotavaa nenää. Täytyikö sen nyt kipeäksikin vielä tulla, lomaviikollansa?

Välillä vaan tympii niin tämä tilanne! Mun unelmissani mieheni on aloitteellinen ja saisi mut maskuliinisella tahdollaan syttymään samantien. Tulisi ja suutelisi niin vaativasti, että tyhmempikin tajuaisi jättää kaiken tekeillä olevan kesken samalla istumalla ja vaan heittäytyä tilanteeseen. Mutta vielä mitä, tuo on muuttunut viime aikoina ihan arkailevaksi, ei uskalla koskettaa sillä lailla vaatien, vaan enemmänkin kokeillen ja varovaisesti. Eikä mua tuollainen käytös sytytä, mä haluan Miehen!

Jotenkin on vaan niin vaikea puhua näistä asioista kasvotusten hänen kanssaan. Ennen uskalsin ja osasin sanoa kaikesta, joka vähänkin vaivasi, mutta nyt en jotenkin voi. Tuntuu pahalle ajatuksenakin jo, että löisin hänet maanrakoon rakastajana, varsinkin kun toinen tietää kuinka tärkeää seksi mulle on.

 

Hei!

Syy, miksi en ole kirjoittanut vähään aikaan, on seuraava:

Meillä oli toissa viikolla I-H-A-N M-A-H-T-A-V-A-A S-E-K-S-I-Ä !-!-!

Ehkä parasta ikinä. Juuri sellaista ex tempore -meininkiä. Paitsi, että mies jaksoi kaksi latinkia (ensin käsin, sitten yhdessä), siihen liittyi niin paljon sellaista rohkeutta ja leikkimieltä (mitä olen kaivannut), että nautin täysin rinnoin. Tuntui, että kaikki meni yksiin.

Vitsit, että on ollut hyvä mieli. Eikä ole oikeastaan edes tehnyt mieli hirveästi. On ollut sellainen olo, että ehkä tämä on uuden alku. Nyt ei jotenkin jaksa stressata yhtään.

Vitsit, että minulla vain onkin ihana mies!

Jeeeeeeeeeeeeeeeeeeee!!! =D

 

Meillä on viimeksi ollut säpinää kolme viikkoa sitten, ja silloinkin mies laukesi ennen kuin olin itse päässyt mukaan tunnelmaan. Tuntuu, että mitä pidempi aika viime kerrasta on, sitä vaikeampi on päästä mukaan tunnelmaan ja rentoutua.

Nyt pitkästä aikaa mies olisi eilen illalla ja tänään aamulla halunnut, ja vaikka miehen huomio olikin mukavaa (ja halujakin olisi), kummallakin kerralla miehen lämmittely-yritykset johtivat siihen, että minä purskahdin itkuun, kun tuntui niin pahalta. Ei voi mitään sille, että miettii, että jos nyt, niin seuraavaa kertaa saa taas odottaa about pari viikkoa -> mies rupeaa ärsyttämään ja loputkin halut menevät.

Olisin tyytyväinen jos seksiä olisi kerran viikossa, tai jos se ei onnistu, että mies halailisi tms. Tuntuu, että fyysisen läheisyyden vähyys etäännyttää, ja kun mies sitten halutessaan koskettelee, tuntuu se kosketus jotenkin vieraalta.

 

joopa olis ihan kiva kun olis itseä aktiivisempi vaimo.
vaan kun ei niin ei.
kun sais ees kerran kuussa. tosin mitä pitempi väli sitä vähemmän tekee itselläkään mieli. kaiken lisäksi silloin harvoin kun saa niin vaimo haluu vaan pikapanot.
on aina tykännyt nopeasta seksistä ilman esileikkejä. itse kun taas haluaisin hyväillä ja suudella ja nuolla. vaan kun vaimo ei tykkää eikun päälle vaan ja panemaan.
kaikenlisäksi vaimo saa paljon nopeammin orgasmin kuin minä. ja nyt kun ikäkin alkaa tehdä tehtävänsä joskus oma intoni lopahtaa kesken kun vaimo saatuaan alkaa niinsanotusti lahnailla. koita siinä sitten olla innostunut kun toinen oman täyttymyksensä jälkeen alkaa suurinpiirtein katselemaan kelloa että vieläkö kauankin siinä aiot keikkua. häpeäkseni myönnän että vuosien puutteen jälkeen olen ryhtynyt pettämään naisen kanssa joka on kanssani samanlaisessa liitossa. siellä vaan pihtari on mies joka ei osaa kaikenlisäksi tyydyttää kumppaniaan. harmiksemme emme vain pysty tapaamaan kovin usein kun aikataulujen yhteensovittaminen ei ole kovin helppoa. joo väärinhän se on mutta kun aina ei voi monista syistä erota ja keskustelut aiheutta vaan paineita pihtarille.
tosin ero koittaa kunhan asiat ovat järjestyksessä. ei pelkästään seksin vuoksi vaan myös siksi että pihtari on usein niinkuin myös minun tapauksessani pihtari myös hellyydessä ja läheisyydessä. sitä ei vaan jaksa loputtomiin ja väkisinkin vaikuttaa myös muuhun elämään.
joskus miettii onko itse syyllinen kaikkeen ja silloin masennus on aika lähellä.
jos ei olisi elämänkokemusta ja kokemusta ajoista jolloin on saanut tuntea olevansa uros olis varmaan jo vetänyt itsensä kiikkuun.
tällähetkellä suhteeni toiseen naiseen, niin väärin kuin se onkin, pitää pääni pinnalla.
on taas mahtavaa antaa orgasmi toisensa jälkeen naiselle joka niitä haluaa ja haluaa rakastella kanssani pitkään pitkään. ja kun lopulta saavutan oman huippuni olen niin poikki ja onnellinen. jaksamisia kaikille jotka kärsivät rakkauden puuttesta kuivassa liitossa niin miehille kuin naisille.

 

Ottaa päähän kun tulin torjutuksi taas. Sitä tuntee hetkittäin itsensä niin epähaluttavaksi. Sinällään minulla ei oikeesti oo valittamista, kun seksiä on kuitenkin yleensä se pari kertaa viikossa, joskin viime aikoina sekin on ollut harvenemaan päin. ja olen oikeestaan jo näin kolmantena seurusteluvuonna sopeutunut siihen ettei mies halua niin paljoa kuin itse... Kun ei tee aloitteita ja hyödyntää ahkerasti omaa kättään niin säästyy pakeilta. Mutta välillä on pakko yrittää onneaan että josko herra sattuisi lämpenemään, ja torjunta vituttaa. Kun toiselle on tärkeempää päästä suoraan nukkumaan sen sijaan että uhraisi ees kymmenisen minuuttia rakkaansa hyvänäpitoon. Hellyyttä kyllä onneksi on riittää, mutta kun minä satun kuulumaan niihin naisiin joille pelkkä haliminen ei läheskään aina riitä täyttämään miehen kaipuuta.

Kun saisikin olla himokkaan, kiimaisen miehisen halun kohteena, että isäntä vaan tulis ja ottais... mutta hänen harvat aloitteensa ovat yleensä melko hienovaraisia ja tunnustelevia. Kaipaisin niin että hän osoittaisi edes välillä kunnon himoa minuun naisena. Rakkauttaan en epäile, suhteemme on kyllä lämmin.

 

Tulen mieluusti mukaan ryhmään.

Mieheni kuulemma haluaa minua, mutta on ongelmia potenssissa eli ei toimi. Nyt ollut ainakin parin kuukauden tauko eikä tietoa kauanko kestää...Tätä ennen taisi olla reilu kuukausi kanssa. Miehellä paljon huolia ja stressiä. Mutta kauanko tälläistä 6 kertaa vuodessa jaksaa..Sitä olen miettinyt. Valitettavasti vakuutteluista huolimatta tulee epähaluttava olo ja se tuntuu todella-todella pahalta. Ja mieskin alitajuisesti tietää sen ja kierre syvenee. Eroko oikea ratkaisu loppujen lopuksi?

 

Tuon takia ero? Onhan siihen nyt hoitokonsteja, lääketieteellisiä ja keskustelullisia. Tuo "kierre syvenee" -juttu on varmaan totta, homma on miehellekin herkkä asia ja enemmän korvien kun jalkojen välissä. Kyllä hommasta taitaa puuttua puoleltasi enemmän rakkautta kuin seksiä? Aika vähästä olet "viallisen tuotteen palauttamassa" mielestäni...

 

Kyllä sillä toisellakin osapuolella on vastuuta. Haluton on myös vastuussa kumppaninsa hyvinvoinnista, ja jos haluton ei tee mitään tilanteen parantamiseksi (suostu menemään lääkäriin/terapiaan, keskustelemaan...), on toisen mahdotonta yksin korjata tilannetta. Tällöin voi katsoa, että haluton osapuoli on irtisanonut oman osuutensa parisuhteesta, ja toisen eroaikeita on turha syyllistää.

 

Jassoo, miehelle on kyllä kelvannut porno oikein hyvin, mutta minulle ei tipu.

 

Olen aivan hämmentynyt: 2 kuukautta edelliskerrasta!!!! Suhteemme alussa oltiin seksipuuhissa koko ajan, vähitellen molempien into vähentyi muutamaan, sitten pariin kertaan viikossa, ihan ok mulle. Sitten alkoi miehen puolesta olla taukoa viikko, kaksi, kolme... NEkin kerrat krapulassa tai humalassa. Nyt sitten tämä kaiken huippu. Tätä tahtia kun kerrat vähenee, niin kohta se alkaa olla kertalaaki vuotta kohden...

Joku kirjoitti, että aina kun yrittää lähestyä, niin miestä "kutittaa" tai "väsyttää" tai mitä tahansa syytä, miksi ei voi innostua läheisyydestäkään. Täällä ihan sama juttu. Olen alkanut epäillä, että miehellä on ongelmia erektion kanssa tai sitten syyt löytyvät nettipornosta. Mutta miksei mies tee asialle jotain? Hän ei koe asiaa yhtä lailla ongelmaksi kuin minä, mutta eikö hän minun takiani voisi yrittää?

Ehkä syy onkin minussa? En ole hänen mielestään enää houkutteleva? Alan olla niin epätoivoinen ja epävarma omasta naiseudestani, että pian tekee mieli lähteä kokeilemaan olisiko mulla vielä vientiä. Kuulemma olisi, mutta itsetunto murenee koko ajan enemmän tähän seksittömyyteen. Kaipaan myös niin paljon kiinteää läheisyyttä, kiihkoa, himoa, SEKSIÄ, että pian hajoaa pää. Toki omat kädet on yksi apu, mutta ei se riitä.

Rakastan häntä, haluan olla hänen kanssaan ja haluaisin olla hänelle edelleen myös haluttava nainen... Olen myös aivan järkyttävän kateellinen kaikille, jotka saavat miehiltään.

 

Tuon takia ero? Onhan siihen nyt hoitokonsteja, lääketieteellisiä ja keskustelullisia. Tuo "kierre syvenee" -juttu on varmaan totta, homma on miehellekin herkkä asia ja enemmän korvien kun jalkojen välissä. Kyllä hommasta taitaa puuttua puoleltasi enemmän rakkautta kuin seksiä? Aika vähästä olet "viallisen tuotteen palauttamassa" mielestäni...

Miehenkin haluttomuuteen on erilaisia taustatekijöistä, joilla on erilaiset taipumukset korjaantua. Varmaan stressi, hormonit, parisuhteen muut jännitteet saattaisivat olla hoidettavissakin, jos molemmilla piisaa kiinnostusta.
Sitten on totaali-impotentit, meidän tapauksessa sairaudesta johtuva ja peruuttamaton. Kun siihen laitetaan päälle henkinen haluttomuus ja ongelman kieltäminen (kun siitä ei puhuta, sitä ei ole), ollaan lopun alussa. Kuka haluaa suorittaa sisar-veli -suhdetta av(i)oliitossaan? Kuka määrittää, milloin on odottanut riittävän kauan?

Näin se menee, kun lakkaa saamasta:

Ensin ajattelin ettei seksi ole välttämätöntä.
Sitten ajattelin, että olisi se kivaa, mutta kun ei kuitenkaan saa.
Sen jälkeen ajattelin, että miksi ei voisi olla erilaista seksiä.
Sitten tajusin: ei voi olla, kun miehellä ei seiso --> ei tule seksiä.
Sitten toivoin, että olisi edes läheisyyttä.
Sitten tyydyin, ei sitten. Kyllä sen nainen ja äiti kestää.
Sitten päättelin, että olen surkea luuseri, kun en edes seksiä saa.
Sitten annoin itseni muuttua surkeaksi luuseriksi, joka ei välittänyt itsestään, ulkonäöstään, ei arvostanut naiseuttaan ei fyysisyyttään. Huono itsetunto, ahdistus, yksinäisyys, näköalattomuus. Vuosia sitä.

Sitten havahduin. Onko tuo minun elämääni? Minäkö elän näin?
Keräsin rippeeni, pinnistin voimani. Aloin koota itseäni pala palalta kasaan.
Keräsin voimia kohdata se päivä, jolloin pyydän vapautusta vaimon kuvana olemisesta.
Keräsin rohkeutta tehdä sen, minkä sisimmässäni tiesin välttämättömäksi: lähteä tästä ja antaa itselleni mahdollisuus löytää vielä fyysinen läheisyys ja yhteenkuuluvuuden tunne.

Ei tietenkään ero ole tae siitä että edelleenkään saisin seksiä. Mutta se on lupaus siitä, että saan sitä ajatella, toivoa ja etsiä.

Teinkö päätökseni heppoisin perustein?

 

koska samaa asiaa on myös tuossa uudemmassa ketjussa

 

Joo, kirjoitin tuohon toiseen ketjuun myös, jonka sitruuna79 aloitti. Tätä en ollut huomannutkaan. Onhan meitä näemmä paljon muitakin naisia tässä tilanteessa. Itse haluaisin paljon seksiä, mutta miehelleni tosiaan riittää kerta kuussa tai kahdessa. Nyt edellisestä kerrasta on muistaakseni seitsemisen viikkoa. Jännä miten se oma kiihottuneisuus laskee hiljalleen kun oppii siihen ettei kannata. Silti tunnen halua ja rintani suorastaan huutavat kosketusta, mutta oman mieheni vierellä pystyn jo melkein unohtamaan fyysisen itseni. Alkoholia pelkään käyttää (ainakaan yhtään enempää), koska silloin haluni nousevat ja teen aloitteita miehelleni. Sitten seuraavana päivänä saan kuulla krapulassa kuinka kiimainen olin. ja se kiimaisuus on negatiivinen asia. Niinpä yritän olla kiltisti ja juoda hyvin vähän jos käymme ulkona. Mieheni ei halua seksiä enää edes krapulassa. Ennen vanhaan krapulapanot olivat niitä kiihkeimpiä. Kaikki loppuu aikanaan.

Se, mikä minua itsessäni surettaa, on tietty kyynistyminen, kateus ja katkeroituminen. Saatan mennä huonolle tuulelle kun näen kaupungilla pariskunnan, jossa mies osoittaa naiselle hellyyttä/seksuaalista huomiota, kuten vaikka suutelee naista tai pitelee häntä vyötäisiltä tai taputtaa hänen takamustaan. Olen niiin kateellinen. Ja surullisen katkera etten minä koe sitä mitä se nainen kokee. Ja jos joku vuoden tai pari seurustellut ystävä hehkuttaa seksielämäänsä saatan sanoa tai ainakin ajatella, että odotahan kolme vuotta ja kerro kuinka luistaa. Jotenkin se, että mies oli ensimmäiset vuodet niin aktiivinen on minulle erityisen arka asia - tunnen siis itseni petetyksi.

 

Sitten seuraavana päivänä saan kuulla krapulassa kuinka kiimainen olin. ja se kiimaisuus on negatiivinen asia.

Suurin osa miehistähän väittää, että kiimainen nainen on parasta mitä he voivat kuvitella. Kuitenkin kokemus on osoittanut, että isolla osalla käytäntö on ihan toista, ja kiimainen nainen on vain pelottava, uhkaava ja vaativa "portto" . Kun edes sanoisivat sitten heti alussa suoraan, että noudattavat vanhoja sukupuolirooleja joissa nainen saa enintään purra hammasta yhteen ja miettiä isänmaata...

 

"Turha Toivo" - Voi että tiedän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu!

Mulla on se että mulla on ollu kolme vakavaa pitempiaikaista suhdetta, joista yksi oli viiden vuoden avioliitto.
Mun kohtalo on joka suhteessa ollu sama.
Tämä viimesin alkoi niin lupaavasti mutta kaikki on nyt hiipunut taas tähän saman pisteeseen. Olen päättänyt että vian on oltava minussa. Ehkä painostan liikaa. En tiedä. Kun se ees sanois rehellisesti miksi ei kiinnosta eikä vaan hymähtelis tai suuttus jos joskus kysyn.
Yritä tässä sitten löytää sen pohjimmainen syy.
Ehkä mää vaan olen niin yököttävä. Muuta en keksi.

 

"Turha Toivo" - Voi että tiedän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu!

Mulla on se että mulla on ollu kolme vakavaa pitempiaikaista suhdetta, joista yksi oli viiden vuoden avioliitto.
Mun kohtalo on joka suhteessa ollu sama.
Tämä viimesin alkoi niin lupaavasti mutta kaikki on nyt hiipunut taas tähän saman pisteeseen. Olen päättänyt että vian on oltava minussa. Ehkä painostan liikaa. En tiedä. Kun se ees sanois rehellisesti miksi ei kiinnosta eikä vaan hymähtelis tai suuttus jos joskus kysyn.
Yritä tässä sitten löytää sen pohjimmainen syy.
Ehkä mää vaan olen niin yököttävä. Muuta en keksi.

Elä itseäsi hauku, kun syyt on miehissä. Miehet on sellaisia, että kun halut hiipuu, ne yrittävät keksiä kaikenmaailman tekosyitä. Niin kuin mieheni kun oli nuori mies niin halusi joka päivä. Ja kävi vieraissa. Ja kun en heti innostunut rakastelemaan vaikka keskellä päivää ja illat niin saattoi sanoa, että se on järjestä kiinni, jos ei haluta? Nyt kun miehellä on ikää tullut ja sairauksia, niin ei ole enää haluja koskaan? ja nyt mukamas pitäisi ymmärtää miestä ja mitään en saa sano mitä ajattelen. Pitää olla vain jatkuvassa puutteessa. Onneksi on viriilejä miehiä muualla, kun ei tätä muuten kestä?