vertailu sapettaa

[sukulaiset]

Onko muilla vastaavaa ongelmaa,että omat vanhemmat tai muu suku vertailee teidän vauvojanne muihin vauvoihin? Meillä tää on aika yleistä mun vanhempien kohdalla ja tilanne alkaa jo todella harmittaa ja ärsyttää!

Meillä on tilanne se,että veljelläni on melkein päivälleen saman ikäinen vauva kuin meillä ja tämä veljeni vauva on sitten todella ihmeellinen ja hurmaava ainakin äitini mielestä.Ja veljeni nainen,se sitten vasta ihmeellinen olento on vaikka todellisuudessa hän ei todellakaan ole mikään äitiluonne vaan aivan jotain muuta ja muutenkin hänen asiansa on retuperällä,mutta äitini kyllä jaksaa häntä ylistää ja ""paijata"". Aina,kun näen äitini tai puhumme puhelimessa hän melkein poikeuksetta puhuu vain tästä naisesta ja heidän vauvastaan.Meidän vauvasta muistaa väliin jotain pakkolista kysyä ja niitäkään ei enää jälkeen päin muista.Kyllä äitini meidän vauvasta myös pitää paljon,sen tiedän,mutta veljeni vauva on se ykkönen ja syytä tähän en tiedä... vai mahtaisikohan olla tämä ihmeellinen veljeni avovaimo?! Aina,kun kerron jotain äidille meidän vauvasta tulee häneltä heti kommentti,kuinka veljeni vauva tekee ja tiedän sen,että hän ei meidän vauvasta juurikaan puhu veljeni perheelle. Tämä tilanne todella vaivaa mieltäni ja olen monta kertaa pahoittanut mieleni,kun tuntuu että minä hänen tyttärenään olen aivan toissijainen juttu hänen maailmassaan.Ja äidilleni en tästä suoraan saa sanotuksi,koska hän on sen luonteinen,että jos hänelle jotain menee kommentoimaan negatiivisesti alkaa heti huuto ja tappelu. Ristiäispukukin tehtiin sellaiseksi,kuin veljeni avovaimo halusi ja,kun asiasta yritin sanoa hän kielsi heti kaiken,eikä tämä ole todellakaan ainut asia. Veljeni avovaimo myös hoitaa vauvaa kaikkien suositusten vastaisesti:soseita on annettu jo melkein 2kk ikäisestä,hyppykiikussa hypitty 3kk ikäisestä,rattaissa istuttu todella varhain eikä hän leiki vauvan kanssa ollenkaan vaan vauva on pääasiassa yksin lattialla,ym. ym. Koko raskausajan tämä nainen poltti askin päivässä,mutta ei sekään äitiäni haitannut ja nyt,kun meidän vauva on nopeammin kehittynyt,kuin veljeni vauva on meidän vauva sitten kuulemma kauhean vilkas. Veljeni lapsi on todella rauhallinen ja apaattisen oloinen,mutta ei siinä äitini mielestä ole mitään ihmeellistä...

Tätä tarinaa voisi jatkaa loputtomiin,mutta en viitsi enempää kirjottaa.Ja kyllä tämäkin jo auttoi,kun sai hiukan mieltään tänne purkaa.
Onko siis teillä muilla vastaavia tilanteita?? Olen yrittänyt päättää,että en tilanteesta välitä,mutta välillä vaan kiukku vie voiton... Kuinka te tälläisessä tilanteessa toimisitte?

 

[Ymmärrän]

Kaiken uhallakin sanoisin äidilleni, että pidetään me keskusteluissa meidän vauva ykkösenä ja veljen vauva saa taas olla heidänvälisten keskustelujen ykkönen, mutta toki kiva kuulla heidänkin kuulumisiaan.

 

[Ymmärrän myös]

Itse olen sellasessa asemassa että veljeni ei tee lapsia vaan minä hoidan sen puolen, mutta kyllä minä olisin katkera jos olisin housuissasi. Sillä olen sen tyylinen ihminen että tykkään saada omasta lapsestani ym kehuja ja aivan varmasti sanoisin asiasta. Sillä jos siitä kerran tulisi huuto niin mikäs siinä, mutta tietäispä äitini ainakin mitä ajattelen tilanteesta. Sanoisin suoraan että pahoitan joka kerta mieleni kun koitan puhua omasta vauvastani niin sinä siirryt veljen lapseen. Että jospa nyt kerrankin keskittyisit tähän minun omaan pienokaiseeni joka on ainakin yhtä ihmeellinen kuin veljenkin ellei ihmeellisempi. Sillä se on minun oma ihmeeni. Ja mitä siihen veljen naiseen tulee niin millanen äiti on jos polttaa tupakkaa raskauden aikana, eikä välitä ollenkaan millasia seuraamuksia siitä voi syntyä. Sinä et sentään sitä virhettä tehnyt.
Onko teillä samaa vai eri sukupuolta olevat lapset, jos vaikka tyttö onkin mielenkiintoisempi kuin poika tai toisin päin. Joka on kyllä tosi väärin, jos noin ajattelee.

 

[Koo]

mä olen niin tulinen tapaus, että varmasti sanoisin suoraan äidilleni asiasta. saattaisinpa suutuspäissäni tokaista jotakin piikikästä siitä, että mummolla ei taida ollakaan kuin yksi lapsenlapsi, ainakaan kuin yksi tärkeä... taikka kysäisisin (ennenkuin ehtii aloittaa keskustelun veljen lapsesta), että mitäs sille ylivertaiselle ihmelapselle tänään kuuluu.. ja jos äiti kysyisi minun lapsen kuulumisia, kysyisin takaisin, että ""kiinnostaako se sua todella?"".

mun äiti sanoi mulle kerran, että pidän vauvaa liikaa sylissä (=liian vähän lattialla) eikä siksi vielä käänny (kääntyi selältä vatsalleen 2 pv vaille 5 kk iässä, eli ei mitenkään tavattoman myöhään=). mä kysyin äidiltä samantien, että mistä hän sen tietää kun on käynyt meillä tuon vajaan viiden kuukauden aikana ehkä kolme kertaa???? meni muuten hiljaiseksi...
no, onneks mun äiti tuntee mut ja mun luonteen - ei vedä pitkäks aikaa hernettä nenään mun kipakoista vastauksista =)

 

[Meillä on]

tavallaan samanlainen tilanne, tosin eivät ole enää vauvoja.

Miehelläni on edellisen seurustelukumppanin kanssa poika. Mieheni on tuosta eukosta siis eronnut jo raskausaikana. Ei mikään äidillinen olento todellakaan, lapsi otettu huostaan pari kertaa jne. On sitten vauvasta asti lykännyt poikaa mummille (miehen äiti) harva se viikonloppu jne. Kun meidän tyttö syntyi -03 niin tämä ""mummi"" tuli katsomaan ekan kerran kun oli jo kuukauden ikäinen, ei koskaan ole kysynyt voisiko ottaa esim viikonlopuksi vaan aina sama lause: millon tulet mummin luokse? Ehkä sitten ensi kesänä kun olet vanhempi""... tämä siis ihan ensimmäisestä kesästä lähtien. olen välillä miehelleni sanonut että eläkkeelläkö pitää olla ennen kuin pääsee mummille käymään..! Mies ei osaa äidilleen sanoa mitään

Ihmettelen vaan että eikö aikuinen ihminen todellakaan osaa kohdella lapsenlapsiaan tasapuolisesti? Vaikka toiseen on jo aikaisemmin luonut läheisen suhteen ei sen pitäisi estää luomasta niitä lisääkin. Jos siis kiinnostaisi.. Kuitenkin kaikinpuolin mukava ihminen joka kasvattanut kaksi omaa lasta (heillä tosin ikäeroa 4v joka saattaa vaikuttaa, meidän lapsilla ero vaan 2v)

Nyt meillä on 3,5kk ikäinen vauva joka taitaa jäädä samalla lailla unholaan. Olen päättänyt etten anna asian enää stressata liikaa mieltäni, jollei kiinnosta niin sille ei sitten mitään voi. Tosin nyt on erona se että anoppi tietää hyvinkin tarkkaan mielipiteeni, olen viimeaikoina tehnyt sen hänelle hyvin selväksi.

En sentää viitsi huonoksi äidiksi ryhtyä (kuten ex) että lapseni saisivat huomiota joka heille kuuluisi Eikä tämä vuodatus siis liity poikapuoleeni mitenkään, ihana pieni poika hän on ja meillä jatkuvasti. Ja tietysti syytön tähän kaikkeen.

 

[omena]

Voisiko syynä olla tämä perinteinen että tyttäreltä vaaditaan enemmän ja pojan tekemiset ovat aina hienompia?
Oma äitini on katkaissut välit minuun useampaan kertaan käyttäytymällä täysin idioottimaisesti. Eli pääpiirteittäin koko lapsuus ja nyt vielä aikuisiällä äidin mielipide on se että minä teen kaiken väärin ja veljeni vain erehtyy ym.
Niin kaikki tekemäni ratkaisut on olleet huonoja ja aina kun jotain kivaa tapahtuu elämässäni niin äidin kommentit on aina pessimistisiä. Paras oli kun olin seurustellut 2 vuotta niin sain joululahjaksi Oikean rakkauden-oppaan, kiva oli avata avopuolison edessä pakettia...
Niin sitten samainen ihminen auttaa vanhempaa veljeäni kaikessa ja olen veljeltäni kysynyt useasti että sanooko äiti samoja asioita hänelle. Niin veljeni ei edes usko että äiti voi olla niin paha suustaan ym. Isäni on sen huomannut jo kauan sitten ja tukeekin asiassa.

Niin, yritin sanoa että ehkä äitisi luulee että et halua häntä kyselemään tai että haluaa sinun pärjääväsi ilman tukea? Entä jos hän ei luota veljeesi ja lapsen äitiin ja haluaa näin tarkkailla tilannetta. Kaikin puolin inhottavaa sinua ja lastasi kohtaan. Ja ymmärrän että tuntuu ikävältä.
Mutta olette molemmat aikuisia ja äitejä ja sinun tulee pystyä sanomaan asiasta. Ikävää on jos hän siitä pahastuu, mutta ehkä saat vastauksen ja sinun ei tarvitse asiaa enempää murehtia.

Omalle äidilleni olen muutamaan kertaan sanonut pahastikin ja pisimmillään ollaan oltu puoli vuotta puhumatta (koko sen ajan ihmetteli veljelleni että mistä olin suuttunut vaikka tiesi aivan hyvin). Ollaan ok väleissä ja tuun kyllä varomaan omaa käyttäytymistä lapsiani kohtaan ja valvomaan lasteni suhdetta mummoonsa.

 

[tuttua]

Lähtee jo omasta lapsuudestani. Koskaan meitä ei kehuttu mutta aina naapurin tenavat oli ihmeellisempiä. Ikinä en siis KOSKAAN kuullut että vanhempani olisivat kehuneet jostain asiasta. Ei uudesta asunnosta, ei mistään.

Nyt meillä on sisareni kanssa samanikäiset vauvat ja ihan samanlaista vertailua kun sinäkin saat kuulla. Koskaan ei esim. vanhempani ole sanoneet että kuinka hyvin lapsi on hoidettu tms. Jos jotain sanottavaa on niin aina negatiivistä ja kuinka siskon lapsi taas tekee senkin asian paremmin..

 

[marjut]

Kyllä, ärsyttävää. Minulla on/oli anopin kanssa sama tilanne, mieheni veljen lapset ovat anopin mielestä aina ja kaikessa parempia kuin meidän lapset. Mitä vaan sanoi niin aina siihen tuli kommentti miten veljen lapset ovat sitä ja tätä.
Kun sitten muutaman mutkan kautta sain tietää miten hän haukkuu muille meidän lapsia varsinkin esikoispoikaamme hän oli sanonut häiriintyneeksi, poika on ujo ja arka ja sitähän ei anoppi pojalle salli....lopetin kanssakäymisen minimiin ja välimme ovat vain muodolliset. Lapset ovat etääntyneet anopista kokonaan, ei tule synttärionnitteluja yms.
Oma tyttäreni ja veljentyttö ovat saman ikäisä ja pääsivät ripille samana kesänä, anopin matka osui veljen lapsen juhliin ja hän peruutti matkansa sen takia, meidän tytön rippijuhliin hän ei tullut lainkaan kun oli juuri sattumalta matkoilla.
No anoppi ei ole käynyt meillä enää pitkään aikaan , mieheni tapaa häntä yksin, odotan mielenkiinnolla miten käy ensi keväänä kun on poikamme yo-juhlat, veikkaampa, että anopilla sattuu just silloin jokin matka sattumalta siihen ajankohtaan.