K
kotitalouskone
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Isä:Voi pikku prinsessoja, onhan se kamalaa kun näkee hirmu vaivan ruuanlaitossa ja toisella tekee mieli joitain muuta ruokaa. Ja kamalaa kun se muu ruoka ei olekkaan terveysnormien mukaista vaan peräti jotain, mistä lapsetkin tykkää - ja vielä kahtena päivänä peräkkäin!
Kyllä miehen pitää kiltisti nurisematta syödä sitä mitä vaimo tahtoo tämän syödä. Ja sitähän ei sovi mitenkään moittia, koska äiti on aina oikeasti.
Tämmöisiä ketjuja kun lukee, niin tuntuu hyvältä kun tuo parempi puolisko on aikuinen ihminen.
Kuule, mäkin olen ainakin kuvitellut olevani aikuinen ihminen. Siitä huolimatta pahoittaisin mieleni siitä, että kesken ruuanlaiton mies toteaisi, ettei mun laittama ruoka kelpaakaan, vaan on saatava sitä samaa, mitä eilenkin syötiin. Meillä syödään kyllä grilliruokaakin, mutta yhteinen periaate on, ettei lapsia opetettaisi rasvaisella ruualla elämään jatkuvasti. Mutta se epäterveellisyys nyt ei ole tässä niinkään pointtina.
Vaikken mitään jatkuvaa kiitosta ja ylistystä tekemisistäni kaipaakaan, toivoisin kuitenkin tuollaisessa tilantessa miehen hillitsevän mielitekonsa seuraavaan päivään. Tai vaikka hakevan ne ranskikset vasta iltapalaksi. Kun se ruoka nyt kuitenkin jo oli tekeillä. Olisi sitten edes sanonut haluavansa ranskiksia ennen kuin ruuanlaitto oli aloitettu. Tuolla tyylillä tosiaan tuntuisi, ettei mies arvosta mun tekemisiäni. En mä varmaan asiasta raivoamaan ryhtyisi, mutta itsekseni saattaisin itkunkin tirauttaa.