Vauvan myötä kiinnostus sosiaaliseen elämään hävinnyt. Outoa?

[Poksis]

Ennen vauvan syntymää tapasin kavereita noin 2-3 kertaa viikossa. Sellaisia sydänystäviä mulla ei ole ikinä oikein ollut kuin yksi, joka asuu kaukana. Pääasiassa tän ystävän kanssa tavataan pari kertaa vuodessa, pidetään yhteyksiä netin kautta muutoin noin kerran viikossa tai harvemmin.

Vauva on nyt 5,5kk ja koen paineita näistä kaverisuhteista, sillä rehellisesti sanottuna tuntuu niin raskaalta tavata näitä ihmisiä, kun ei ole tällä hetkellä mitään yhteistä. On huono omatunto, kun tuntuu että 1-2 tapaamista kuukaudessakin on ihan pakkopullaa. Tuntuu, että nää kaverit painostaa "jättämään vauvan isälle ja lähteä nollaamaan" yms. Kurkkua kuristaa ajatuskin moisesta. En tietenkään oleta, että nää kaverit kauaa jaksaa enää mihinkään mua pyydellä, mutta tällä hetkellä en koe sen olevan iso menetys. Voi olla, että myöhemmin kaduttaa.

Samaan aikaan toisaalta vähän ahdistaa tämä oma muutos, ennen olin se joka oli suuna päänä menossa joka paikkaan yms. Tein yhtä kokoaikaista työtä ja siihen lisäksi vielä keikkahommina iltatyötä baareissa ja tapahtumissa. Kotona en käynyt juuri kuin nukkumassa.

Mun mielestä parhaita asioita tämän hetkisessä elämässä on nimenomaan se kotona oleminen vauvan kanssa, kiireettömät kauppareissut ja vaunulenkit yms. Kaverit on alkaneet vihjailemaan, että ei ole ihan normaalia pesiä kotona "kaiket päivät."

Olen käynyt äiti-lapsi kerhoissa muutamaan otteeseen, mutta en koe tarvetta tutustua näihin toisiin äiteihin sen enempää, en koe tarvetta vertaistuelle.

Oonko hyvää vauhtia erakoitumassa, vai onko tällainen normaalia uuden äidin elämänvaiheessa?

 

[tervettä]

Normaalia.

 

[luonnollista]

Se sosiaalisuus tulee kyllä sitten takaisin jos on tulakseen. En mäkää enää jaksa kauheen usein ulkona käydä.
Tykkään enemänkin käydä miehen kanssa tuulettumassa kuin kavereiden.

 

["kotihiiri"]

Mulla tapahtui myös noin. Vauva on 6kk ja viihdyn erittäin hyvin kotona vauvan kanssa. Mua ei kiinnosta vauva-uinnit, muskarit tms. Kovasti aina kysellään, että onko tylsää kotona vauvan kanssa ja mitä tehdään/missä käydään päivisin. Välillä jopa ihan hävettää sanoa, että kotona ollaan pääosin ja viihdyn hyvin ilman muuta seuraa. Vaunulenkeillä käydään ja toki kaupassa mutta muuten pääosin ollaan kotosalla. Äiti-lapsikerhoissakaan ei olla käyty koska vauva on ns. helppo tapaus, joten en koe tarvitsevani vertaistukea tms. Ja en usko, että näin pieni vauva vielä tarvitsee kodin ulkopuolisia virikkeitä tai "kavereita". Ennen vauvaa olin hektisessä työssä, jossa paljon sosiaalista kanssakäymistä erilaisten ihmisten kanssa ja nyt nautin siitä, että saa hengähtää ja nauttia rauhallisuudesta ja uudesta pienestä ihmisestä. Ajoittain iskee kova ahdistus, että onko tämä epänormaalia ja olenko jotenkin epäsosiaalinen.