-Vauvan/lapsen puolesta-

[Vauvveli]

Heissan vaa kaikille!

Oon nähnyt ja kuullut paljon siitä, kun vanhemmat tahtovat viedä lapsensa päiväkotiin, ku eivät jaksa itse hoitaa lasta. Minusta on se on todella väärin, lapsen paikka on vauvana kotona, äidin ja isin sylissä ja muutenkin vanhempien läheisyydessä. En vaan voi ymmärtää että, joku noin 9kuukauden ikä viellä puhuakaan. Pienet lapset, ovat aina alakynnessä lastenpäiväkodeissa, sillä he eivät osaa ilmaista mielipiteitään, ja aina huutoonkaan ei välttämättä kiinnitetä huomiota. Tähän ei monesti vanhemmat kiinnitä huomiota, jos ei ole nähnyt päiväkoti toimintaa. Pieni lapsi tarvitsee paljon huomiota ja hellyyttä, jota päiväkodissa on vaikea antaa, sillä lapsia on siellä enemmän kuin yksi. Muutenkin ryhmä koot on liian suuria hoitajamäärään nähden. Olisi paljon parempi lapsellekin olla kotona, jossa se saa hoitoo ja turvaa haettua ainakun tarvitsee.
Mielestäni alle 3-vuotiasta lasta ei pitäisi viedä päivähoitoon. Sillä lapsi kerkeää isompanaki solmia sosiaalisia suhteita ja tottua olemaan vanhemistaan erossa. Tietenkään, kaikilla tämä ei ole mahdollista rahatilanteen tai muun vastaavan seikan takia.

Ota kantaa, minkä ikäisenä veisit oman lapsesi päivähoitoon?

 

[Jerrylee]

Esikoisen vein 11kk vanhana päiväkotiin. Kakkonen nyt sitten ehtii just täyttää vuoden ennen hoitoon lähtöä, kun pidän vanhempainvapaan perään vielä lomaa ja sen jälkeen mies pitää lomaa ja on lasten kanssa.

Kyllähän sitä olisi ollut kotona kauemminkin, etenkin esikoisen ollessa pieni, mutta kun ei ne rahat vaan riitä. Mutta koska ekan kanssa on päiväkodissa mennyt niin hyvin, niin ihan luottavaisin mielin vien tämän toisenkin.

 

[ghi]

Lapsen kannalta on varmaankin hyvä olla kotona useampikin enismmäinen vuosi. Ja saada varaukseton oman vanhemman huomio, kehittävää tekemistä, terveellistä ruokaa, hyvä ilmasto... Lapsen kannalta monta asiaa voi tehdä aina paremmin.

Mutta tämän äidin kannalta on tärkeää saada tehdä mielekästä työtä. Samoin lapsen isän kannalta. Ja taloustilanteen kannalta.

Lopulta kaikkea ei voi tehdä "niin kuin on parasta", vaan niin kuin plussia ja miinuksia laskemalla päätyy tekemään.

Ei ole kyse vain siitä mitä lapselle olisi parasta. Itse asiassa harvoin se niin menee.

Lapsi mennee päiväkotiin noin 1 v 5 kk.

 

[Älkää nyt taas jaksako!]

Oon nähnyt ja kuullut paljon siitä, kun vanhemmat tahtovat viedä lapsensa päiväkotiin, ku eivät jaksa itse hoitaa lasta.

Jaa missä tällaisia vanhempia on? Ja vielä paljon?

 

[Kukin tyylillään]

On fakta, että lapsen ois hyvä olla kotona kolmevuotiaaksi, ja itse olen sitä mieltä että se useimmilta onnistuisi, jos se koettais riittävän tärkeäksi. Vaikka mä ihmettelen monien ystävieni päätöstä laittaa lapsi tosi pienenä hoitoon, ja pitää häntä siellä omina vapaapäivinäkin (että saa rahoille vastinetta) niin en mä kuitenkaan kritisoi heitä koskaan irl. Joidenkin kohdalla kun on selvää sekin, että vaikka äiti jäis mielellään kotiin, niin mies painostaa takaisin töihin koska haluaa talouteen enemmän rahaa eikä vaan ymmärrä eikä arvosta kotihoitoa. Kaikki parisuhteet ei vieläkään ole sillä tavalla tasa-arvoisia, et naisen mielipide ois yhtä tärkeä kuin miehen. Mä en voi ikinä tietää, mitä kaikkea he ajattelevat, mut se on selvää ettei ole helppoa jättää rakasta, vielä puhekyvytöntä ja täysin avutonta lastaan vieraiden ihmisen hoiviin, pahimmillaan itkevänä, ja lähteä siitä muina miehinä töihin. Sen täytyy olla paljon rankempaa kuin mitä ulospäin halutaan näyttää, ja aivan varmasti joku on miettinyt sitäkin, oliko se sittenkään ainoa vaihtoehto.

Mä koen että meillä lapsen kotihoito on jotenkin päivänselvää. Tää on vain pieni hetki mun elämästä, mut voi olla niiden tärkeimpien asioiden joukossa, jota mä tässä elämässäni teen. Minun työni kun ei ole sellaista, että olisin siellä millään lailla korvaamaton. Ja kun mä sinne lähden, mieheni jää vielä kotiin nauttimaan kiireettömistä aamuista ja oman lapsen hoitamisesta.

 

[varaton...]

Meillä lapsi aloitti päivähoidon 1 v 8 kk iässä. Onneksemme saimme hänelle paikan ihanalta perhepäivähoitajalta, missä reipas ja sosiaalinen tyttömme on viihtynyt ensimmäisestä päivästä asti. En pode ollenkaan huonoa omatuntoa siitä, että veimme hänet hoitoon noin aikaisin. Ja sivuhuomautuksena mainittakoon, että olen itse päiväkodissa töissä. Päiväkotiin en mielelläni itsekään lastani veisi ainakaan alle 2-vuotiaana.
Meillä ei olisi ollut mahdollisuutta pitää lasta 3-vuotiaaksi kotona, tai sitten olisi pitänyt jo myydä auto, muuttaa johonkin kämäiseen kämppään (nytkään emme asu leveästi, vaan ihan tavallisessa rivitalokolmiossa) ja muutenkin elää todella tiukasti. Kotona ollessani meille jäi joka kuukausi 200-300 euroa rahaa laskujen ja lainojen jälkeen, ja sillä piti sitten ostaa perheelle ruuat kuukaudeksi, maksaa bensat ja muut juoksevat kulut. En vaan olisi jaksanut tuota kitkutusta enää yhtään kauempaa. Oli se sitten kuinka lapsen etu hyvänsä. Musta tuntuu, että niillä, jotka puhuvat niin kovin kotonaolemisen puolesta, on paljon parempipalkkaisempi puoliso kuin minulla... Meillä on tiukkaa nytkin välillä, kun olemme molemmat töissä. Ja ihan normaalia elämää eletään.
Meillä lapsi on iloinen, hyväntuulinen ja tykkää todella paljon hoitajastaan. Ja itsekin tykkään kun on muutakin sisältöä elämässä kuin kotonaolo. Vaikkakin tietysti oman lapsen kanssa oleminen on tärkeintä ja parasta tässä maailmassa.

 

[Pari mietettä]

Minusta tässä kaikessa on väärin myös se, että kaikki kaatuu aina äidin niskaan... Toivoisin näkeväni että lastenhoidon kustannukset jaettaisiin tasan, sillä yleensä ottaen lapsella on kaksi vanhempaa, mies ja nainen. Lapsi on molempien. On väärin että yleensä äiti joutuu maksamaan lasten hoidosta kotona, huomattavasti alentuneina tuloina, samalla kun isä tekee normaalia tiliä töissä. Moni äiti on tällä hetkellä Suomessa köyhä. Ei oo tasa-arvoa se, ei.

Olen samaa mieltä siitä että lasta ei pitäisi laittaa alle 2 v. täyspäiväiseen hoitoon, vaikkakin oma lapsemme aloitti osa-aikaisen hoidon täyttäessään 1v. Se sujui onneksemme ongelmitta, pienessä ryhmässä. Toivon kovasti ettei siitä aiheutunut hänelle "haittaa", itse kärsin siitä yhä valtavia tunnontuskia..

Nyt toisen kohdalla lopetamme lainanmaksun kunnes hän on väh. 2v ja lähden sitten töihin. Onneksi pystymme siihen. Monen talous on sunniteltu niin tiukalle, ettei tällaisiin poikkeuksiin ole varaa. Tai sitten tulevaisuudessa lainoja maksellaan pienistä eläkkeistä. Nykyään on myös kovat vaatimukset olla jotenkin "menestynyt", tai ainakin näyttää siltä. Pitää olla sitä ja tätä että yleensäkin pysyy yhteiskunnassa mukana. Muuten olet luuseri.

 

[Mary]

Ei nyt todellakaan millään pahalla ap:lle, mutta mulle tulee aina jotenkin paha mieli lukea näitä aloituksia.. koska nämä ovat juuri sitä sarjaa, joista äidit kokevat syyllisyyttä. Mä uskon, että kuitenkin hyvin hyvin pieni vähemmistö on niitä, jotka kirjaimellisesti hoidattavat lapsensa päivähoidossa kun eivät itse jaksa, ts eivät viitsi. Jaksamattomuus taas voi olla hyvä syy silloin, kun on kyse esimerkiksi masentuneesta äidistä, jolla ei ole voimavaroja hoitaa lastaan. Tällaiset ihmiset tuskin itse ovat valinneet osaansa ja elämäntilannettaan. Toisaalta on myös niitä äitejä, joille kotiäitiys ei yksinkertaisesti sovi. Eräs tuttavani on tällainen: hän ihan varmasti rakastaa poikaansa yli kaiken ja haluaa hänen parastaan, mutta hän masentui kotiäitinä, ja halusi palata töihin heti vanhempainloman jälkeen. Hän kertoi kokeneensa kotona olemisen lapsen kanssa välillä ahdistavaksi, ja lapsi oli myös hyvin vaativa tapaus. Asuvat pienellä paikkaunnalla, jossa ei ole perhekerhoja tms.. Eli jokainen tapaus on omanlaisensa, ja niin kuin joku sanoi, on laskettava asioissa plussat ja miinukset. Ei ole oikein lokeroida vanhempia sen perusteella parempiin ja huonompiin, kuinka aikaisin he vievät lapsensa hoitoon. Varmasti suurin osa lapsensa aikaisin hoitoon vievistä tekee ratkaisunsa enemmän tai vähemmän pakon sanelemana, ja hoitaisi lapsensa mieluummin itse, jos siihen olisi mahdollisuus.

 

[++++++++]

Uskon, että pienen vauvan henkiselle kehitykselle on tärkeää turvallisuudentunne. Turvallisuutta herättää mm. se, että vauvan ympäristössä on asioita, jotka se tunnistaa. Vauva kasvaa äidin mahassa, tunnistaa äidin äänen jo kohdussa, tunnistaa äidin liikkeet jne. eli äiti on tuttu entuudestaan vatsassaoloajoista johtuen. Äitinsä seurassa ollessaan vauvalla on tuntemus, että näin on aina ollut. Siksi uskon, että on parempi jos äiti hoitaa vauvaa ainakin alkuajat isän tai jonkun muun hoitajan sijaan. Vauvatkin ovat yksilöitä, jotkut kaipaavat enemmän turvallisuudentunnetta kuin toiset. Jo vuosi kotona vauvan kanssa antaa hyvän pohjan, sen voi varmaan jokainen äiti uhrata lapsensa eteen. Vai voiko?

Koska vastasyntyneen elämänkokemukset ovat niin vähäisiä, niin pienetkin muutokset voivat tuntua liian suurilta vauvan pienessä maailmassa. On hyvä, jos vauva saa tottua muutoksiin omassa tahdissaan. Kohdussa vauva on liikkeessä äidin liikkuessa, siksi uskon että vauva tykkäisi jos äiti kantaisi kantopussissa, jolloin olotila olisi tutumpaa. Vauva tuntee myös äidin hajun, joka luo turvallisuutta. Isä voisi tulla siihen äidin rinnalle hoitajaksi myöhemmin, kun vauva on kypsä uusiin asioihin.

Imettäminen on niin paljon muutakin kuin vain ruuan antamista ja saamista. Äidinmaidossa on ilo- ja rauhoitushormooneja, jotka puuttuu äidinmaidon korvikkeista. Vauva tarvitsee myös läheisyyttä, äidin läsnäoloa, jota se saa imetyksen yhteydessä. Uskon imetyksen tärkeyteen vauvan hyvinvoinnin ollessa kysymyksessä. Jokaisen vauvan lottovoitto on äiti, joka nauttii imetyksestä ja pitää sitä molemmille tärkeänä hetkenä.

On myös lottovoitto vauvalle, jos sillä on äiti, joka ymmärtää hyvin vauvan tarpeet ja joka haluaa tyydyttää ne. Äiti, joka osaa jättää omat tarpeensa taka-alalle ja keskittyä täysin vauvan tarpeisiin niin kauan kuin sitä tarvitaan. On kullanarvoista vauvan kehitykselle jos äidin ja vauvan yhteistyö pelaa, jolloin vauvan henkinen kehitys jatkuu normaalisti. Nykyisin tunnetaan jo ne ongelmat, joita voi syntyä, jos äiti ei osaa olla tarpeeksi empaattinen. Siksi täysi kunnia kaikille äideille, jotka osaavat hoitaa vauvansa tarpeeksi hyvin. Kaikki eivät osaa. Tämä on fakta, eikä halua syyllistää ketään. Kukaan ei odota, että äidit olisivat superäitejä, riittää kun on tarpeeksi hyvä.

Olisi hyvä, jos jokainen lapsi voisi pitää äidin itsellään niinkauan kuin hän sitä tarvitsee.

 

[tätä mieltä]

Joku kirjoitti, että jos olisi hoitanut lapsen kotona, olisi joutunut muuttamaan KÄMÄSEEN KÄMPPÄÄN tai MYYMÄÄN AUTON. Tuohon se kaikki tiivistyy. On kyse priorisoinnista. Joillekin on tärkeämpää materia, auto ja hieno asunto, jollekin toiselle se että lapsi saa mahdollisimman hyvät valmiudet elämään ja identiteettiin kotihoidolla, ja siksi perhe lupouu jostakin rahalla saatavasta. Ja tämä nyt ilman syyllistämistä!

Kyse on siitä mitä kukin perhe pitää tärkeänä, tai tärkeinpänä. Kukin tavallaan. Me mielellämme asumme hieman ahtaammin ja myimme toisen auton, jotta voin olla kotona kunnes kuopus 3v. Asuisimme leveämmin ja matskustaisimme, jos olisin töissä. Mutta tällä hetkellä lasten kotihoito on meille tärkeintä. Mies on tietenkin samaa mieltä. Töitä ehtii tekemään ja rahaa tienaamaan. Lapset ovat pieniä vain hetken.

 

[meil tääl,]

Meillä molemmat ovat yrittäjiä, joten minulla ei ollut mahdollista pitää täyspainoista äitiyslomaa ollenkaan. Vaikka olet "lomalla" olet kuitenkin henkisesti aina töissä 24/7. Mistään kesälomista saati sairaslomista on turha haaveilla. Onneksi meillä pystytyttiin lapsen ensimmäinen vuosi hoitamaan miehen kanssa täysin puoliksi, toisen elinvuotensa lapsi oli 3 päivää viikossa mummullaan hoidossa ja nyt sitten kaksi vuotiaasta lähtien hän on 3 päivää viikossa päiväkodissa ja 1 mummulla ja muuten kotona.
Meillä siis ei todellakana olisi ollut mahdollista pitää lasta kolmivuotiaaksi kotona. Se olisi tarkoittanut yritystoiminnan lopettamista ja kaiken uudelleen aloittamista sitten kolmen vuoden päästä. Ja yrityksen jäihin laittaminen taas olisi tarkoittanut kulujen koko aikaista juoksemista ja velkataakan suunnatonta kasvua, jolloin töihin palattua olisi pitänyt tehdä täyttä viikkoa ja vielä ylipitkiä päiviä.
Näillä valinnoilla mitä me olemme tehneet, voin jatkossakin tehdä vain 4 päivää viikossa töitä ja pitää 3kk lomaa vuoden aikan. Onko se sitten yrityksen kannalta järkevää? ei, mutta haluan olla kotona niin paljon kuin mahdollista. Olisinpa vain saanut viettää äitiyslomani kokonaan.....

 

[niih]

Meillä poika aloittaa päivähoidon 1v3kk iässä.
Tää pitäs kääntää niin päin että hyvin HARVOIN näkee tai kuulee perheestä jonka lapsi ei ole päivähoidossa alle kolmi vuotiaana.

 

[Edelliselle.]

Riippuu ystäväpiiristä ja asuinpaikasta. Omassa ystäväpiirissäni on enemmän sääntö kuin poikkeus että lapset hoidetaan kotona. Olemme kyllä reilusti yli 30-vuotiaita, suurin osa akateemisesti koulutettuja, että ehkä se on yksi pointti. Talous on jokseenkin vakaa ja työtä tehtynä niin paljon, että tiedämme ettei ne tekemällä lopu.

Omasta mielestäni kyse on suurimmaksi osaksi priorisoinnista. Tosin yksinhuoltajilla ja työttömillä kyse ei tietenkään siitä ole. Itse luulen, että jos haluaa lapsensa parasta ja on taloudellisesti mahdollista, niin suurin osa jäisi kotiin. Onneksi meilläkin on niin.

 

[fast]

Riippuu ystäväpiiristä ja asuinpaikasta. Omassa ystäväpiirissäni on enemmän sääntö kuin poikkeus että lapset hoidetaan kotona. Olemme kyllä reilusti yli 30-vuotiaita, suurin osa akateemisesti koulutettuja, että ehkä se on yksi pointti. Talous on jokseenkin vakaa ja työtä tehtynä niin paljon, että tiedämme ettei ne tekemällä lopu.

Omasta mielestäni kyse on suurimmaksi osaksi priorisoinnista. Tosin yksinhuoltajilla ja työttömillä kyse ei tietenkään siitä ole. Itse luulen, että jos haluaa lapsensa parasta ja on taloudellisesti mahdollista, niin suurin osa jäisi kotiin. Onneksi meilläkin on niin.

Mutta miksi se kolmen vuoden kotona istuja on aina nainen? Siinäpä akatsemiseille naisille pähkinä.

t. akat.

 

[----------------]

Uskon, että pienen vauvan henkiselle kehitykselle on tärkeää turvallisuudentunne. Turvallisuutta herättää mm. se, että vauvan ympäristössä on asioita, jotka se tunnistaa. Vauva kasvaa äidin mahassa, tunnistaa äidin äänen jo kohdussa, tunnistaa äidin liikkeet jne. eli äiti on tuttu entuudestaan vatsassaoloajoista johtuen. Äitinsä seurassa ollessaan vauvalla on tuntemus, että näin on aina ollut. Siksi uskon, että on parempi jos äiti hoitaa vauvaa ainakin alkuajat isän tai jonkun muun hoitajan sijaan. Vauvatkin ovat yksilöitä, jotkut kaipaavat enemmän turvallisuudentunnetta kuin toiset. Jo vuosi kotona vauvan kanssa antaa hyvän pohjan, sen voi varmaan jokainen äiti uhrata lapsensa eteen. Vai voiko?

Koska vastasyntyneen elämänkokemukset ovat niin vähäisiä, niin pienetkin muutokset voivat tuntua liian suurilta vauvan pienessä maailmassa. On hyvä, jos vauva saa tottua muutoksiin omassa tahdissaan. Kohdussa vauva on liikkeessä äidin liikkuessa, siksi uskon että vauva tykkäisi jos äiti kantaisi kantopussissa, jolloin olotila olisi tutumpaa. Vauva tuntee myös äidin hajun, joka luo turvallisuutta. Isä voisi tulla siihen äidin rinnalle hoitajaksi myöhemmin, kun vauva on kypsä uusiin asioihin.

Imettäminen on niin paljon muutakin kuin vain ruuan antamista ja saamista. Äidinmaidossa on ilo- ja rauhoitushormooneja, jotka puuttuu äidinmaidon korvikkeista. Vauva tarvitsee myös läheisyyttä, äidin läsnäoloa, jota se saa imetyksen yhteydessä. Uskon imetyksen tärkeyteen vauvan hyvinvoinnin ollessa kysymyksessä. Jokaisen vauvan lottovoitto on äiti, joka nauttii imetyksestä ja pitää sitä molemmille tärkeänä hetkenä.

On myös lottovoitto vauvalle, jos sillä on äiti, joka ymmärtää hyvin vauvan tarpeet ja joka haluaa tyydyttää ne. Äiti, joka osaa jättää omat tarpeensa taka-alalle ja keskittyä täysin vauvan tarpeisiin niin kauan kuin sitä tarvitaan. On kullanarvoista vauvan kehitykselle jos äidin ja vauvan yhteistyö pelaa, jolloin vauvan henkinen kehitys jatkuu normaalisti. Nykyisin tunnetaan jo ne ongelmat, joita voi syntyä, jos äiti ei osaa olla tarpeeksi empaattinen. Siksi täysi kunnia kaikille äideille, jotka osaavat hoitaa vauvansa tarpeeksi hyvin. Kaikki eivät osaa. Tämä on fakta, eikä halua syyllistää ketään. Kukaan ei odota, että äidit olisivat superäitejä, riittää kun on tarpeeksi hyvä.

Olisi hyvä, jos jokainen lapsi voisi pitää äidin itsellään niinkauan kuin hän sitä tarvitsee.

No huh mitä tekstiä ! Meillä ainakin isä on osallistunut vauvan hoitoon alusta asti ja uskon, että sillä on ollut suuri vaikutus siihen, että lapsellamme on hyvän äitisuhteen lisäksi myös hyvä isäsuhde. En oikein ymmärrä näitä vain-äiti-osaa-oikeasti-hoitaa-lasta-ja-antaa-tarvittavat-eväät-elämään -ajatuksia. Tarkoitus ei ole vinoilla vaan ihan oikeasti en ymmärrä, miksi lapsella ei voisi olla yhtä hyvä suhde myös isäänsä?

Muutenkaan en ymmärrä sitä asennetta, että äidin pitää täysin unohtaa itsensä lapsen vuoksi. Äitejä ja lapsia on monenlaisia ja itse olen sitä mieltä, että onnellinen äiti on lapsenkin etu. Pitäkää siis äiditkin huolta myös itsestänne!

Äiteihin kohdistuu ihan tarpeeksi paineita jo muutenkin työelämän, kodin hoidon ja muun elämän tasapainoilun välillä. Miksi äitien pitää vielä toisiaankin syyllistää ehdottomilla asenteillaan? Itse koen olevani onnellisessa asemassa, että tosielämässä ystäväpiirissäni ollaan äitien kesken hyvin suvaitsevaisia toisiamme kohtaan ja myös näitä jonkun mielestä ns. itsekkäitä äitejä ymmärretään ja hekin saavat ystäväverkostolta täyden tuen.

 

[itsekäs äiti]

No huh mitä tekstiä ! Meillä ainakin isä on osallistunut vauvan hoitoon alusta asti ja uskon, että sillä on ollut suuri vaikutus siihen, että lapsellamme on hyvän äitisuhteen lisäksi myös hyvä isäsuhde. En oikein ymmärrä näitä vain-äiti-osaa-oikeasti-hoitaa-lasta-ja-antaa-tarvittavat-eväät-elämään -ajatuksia. Tarkoitus ei ole vinoilla vaan ihan oikeasti en ymmärrä, miksi lapsella ei voisi olla yhtä hyvä suhde myös isäänsä?

Muutenkaan en ymmärrä sitä asennetta, että äidin pitää täysin unohtaa itsensä lapsen vuoksi. Äitejä ja lapsia on monenlaisia ja itse olen sitä mieltä, että onnellinen äiti on lapsenkin etu. Pitäkää siis äiditkin huolta myös itsestänne!

Äiteihin kohdistuu ihan tarpeeksi paineita jo muutenkin työelämän, kodin hoidon ja muun elämän tasapainoilun välillä. Miksi äitien pitää vielä toisiaankin syyllistää ehdottomilla asenteillaan? Itse koen olevani onnellisessa asemassa, että tosielämässä ystäväpiirissäni ollaan äitien kesken hyvin suvaitsevaisia toisiamme kohtaan ja myös näitä jonkun mielestä ns. itsekkäitä äitejä ymmärretään ja hekin saavat ystäväverkostolta täyden tuen.

Komppaan täysin edellistä.

Meillä lapsi meni osa-aikahoitoon 1,2 vuotiaana. Suurimmaksi osaksi taloudellisen tilanteen vuoksi, mutta myös sen vuoksi, että itse halusin palata töihin. Kotona oleminen ja pelkkänä äitinä oleminen ei vain ole minun juttuni, niin paljon kuin lastani rakastankin. Hyvin pitkälti myös itsekkäistä syistä laitoin lapsen hoitoon, sen kyllä myönnän.

Ymmärrän kyllä, että lasta olisi paras hoitaa kotona vähintään 2-vuotiaaksi, mielellään 3-vuotiaaksi. Mutta minusta ei vain olisi siihen henkisesti. Taloudellinen tilanne sen ehkä sallisi, mutta silloin mekin joutuisimme luopumaan mm. nykyisestä asunnosta ynm.. Sitäkään emme halua.

Tällä hetkellä teen 70% työaikaa. Lapsi on hoidossa 7- 8 tuntia ma-ke, vapaalla olen itse to-su. Tilanne on oikein hyvä. Saan muutakin ajateltavaa kuin pelkkiä kotiasioita ja lapsenhoitoa, mutta sitten toisaalta voin neljänä päivänä viikossa täysin taas keskittyä olemaan lapseni kanssa. Töissä oleminen antaa myös sitä jaksamista niihin kotipäiviin. Vaikka lapsemme on isossa ryhmässä tarhassa, on hän sopeutunut sinne erittäin hyvin. En koe tästä tilanteesta huonoa omaatuntoa tippaakaan. Enkä koe itseäni myöskään mitenkään huonoksi vanhemmaksi. Pikemminkin päinvastoin.

 

[varaton...]

Joo, minä olen se joka kirjoitti "kämäisestä kämpästä ja auton myynnistä". En suostu syyllistymään siitä, ettemme myyneet autoamme ja asuntoamme muuttaaksemme pienempään asuntoon (nyt 76 neliötä) jonnekin syrjäseudulle ilman autoa! Huhhei... Meillä siis on vain se yksi auto. Ilman sitä ei täällä kyllä pärjää. Tai pärjää jos on pakko, mutta kyllä hankalaksi menee pienen lapsen kanssa. Ja jos olisin ollut pidempään kotona, olisivat luottokorttilaskumme kasvaneet huimiksi. Emme halua asunto- ja autolainan lisäksi enää mitään hurjia luottovelkoja. Että onnea vaan sinulle "tätä mieltä", kun olette tehneet noin hienon ja epäitsekkään ratkaisun... Minua lähinnä hymyilyttää tuollainen oman sädekehän kiillotus - meillä ei ole tapana arvostella toisten ratkaisuja. Ja kuten kirjoitin, oma lapseni on hyvin tasapainoinen, sosiaalinen jne. siitä huolimatta että on "joutunut" hoitoon jo 1 v 8 kk ikäisenä... Lapsen perusturvallisuus/perusturvattomuus kehittyy alle 1-vuotiaana, ja suurin osa niin pienistä Suomessa hoidetaan kyllä kotona.

 

[töissä mielekkäämpää]

On fakta, että lapsen ois hyvä olla kotona kolmevuotiaaksi, ja itse olen sitä mieltä että se useimmilta onnistuisi, jos se koettais riittävän tärkeäksi. Vaikka mä ihmettelen monien ystävieni päätöstä laittaa lapsi tosi pienenä hoitoon, ja pitää häntä siellä omina vapaapäivinäkin (että saa rahoille vastinetta) niin en mä kuitenkaan kritisoi heitä koskaan irl. Joidenkin kohdalla kun on selvää sekin, että vaikka äiti jäis mielellään kotiin, niin mies painostaa takaisin töihin koska haluaa talouteen enemmän rahaa eikä vaan ymmärrä eikä arvosta kotihoitoa. Kaikki parisuhteet ei vieläkään ole sillä tavalla tasa-arvoisia, et naisen mielipide ois yhtä tärkeä kuin miehen. Mä en voi ikinä tietää, mitä kaikkea he ajattelevat, mut se on selvää ettei ole helppoa jättää rakasta, vielä puhekyvytöntä ja täysin avutonta lastaan vieraiden ihmisen hoiviin, pahimmillaan itkevänä, ja lähteä siitä muina miehinä töihin. Sen täytyy olla paljon rankempaa kuin mitä ulospäin halutaan näyttää, ja aivan varmasti joku on miettinyt sitäkin, oliko se sittenkään ainoa vaihtoehto.

Mä koen että meillä lapsen kotihoito on jotenkin päivänselvää. Tää on vain pieni hetki mun elämästä, mut voi olla niiden tärkeimpien asioiden joukossa, jota mä tässä elämässäni teen. Minun työni kun ei ole sellaista, että olisin siellä millään lailla korvaamaton. Ja kun mä sinne lähden, mieheni jää vielä kotiin nauttimaan kiireettömistä aamuista ja oman lapsen hoitamisesta.

Minä en allekirjoita tuota faktakäsitystäsi. Minusta kaikki riippuu lapsesta ja vanhemmista, mikä on hyvä kenellekin. Psykologit kyllä ovat joukolla kannattaneet kuvailemaasi mielipidettä faktana, mutta hiostoriassa he ovat paljon muitakin hypoteeseja esitelleet (kuten että vastasyntyneet ovat kaikki ensin autistisia ja tällä on ollut nykypäivän käsityksiin nähden aika erilainen vaikutus mm. varhaiseen vuorovaikutukseen). Oman lapseni kohdalla olen sitä mieltä, että hänelle tarhassa olo on tehnyt hyvää. Hän aloitti vuoden ikäisenä ja nyt vähän reilu puolitoista vuotiaana odottaa tarhan pääsyä aamuisin. Hänestä kuoritui tarhan myötä iloinen lapsi, joka nukkuu ja syökin paremmin. Minusta ei ole mitenkään luonnolista, että äiti kykkii kotona lapsen kanssa vuosi tolkulla. Eri asia olisi, jos äidillä olisi maatila hoidettavana siinä samalla, mutta silloinkin lapsi kaipaa seuraa. Minusta on kuitenkin hienoa, että äidit ovat nykyajan sallimina kotona ja luovat keskenään sosiaalisia ympyröitä. Mutta en näe omalla kotona ololla etua lapsen päiväkodissa oloon nähden. Lapseni pitää siellä olosta ja minä pidän työstäni, jonka koen tärkeäksi. En siis koe tekeväni priorisointia lapsen ja työn välillä vaan kyse on luonnollisesta asiasta.

 

[Nimim. Edelliselle]

Mutta miksi se kolmen vuoden kotona istuja on aina nainen? Siinäpä akatsemiseille naisille pähkinä.

t. akat.

En minä ainakaan tarkoittanut, että kotona olija olisi aina nainen. Tässä meidän lähipiirissä, josta puhuin, 2 isää on pitänyt hoitovapaan. Perheen äiti sai kahden vuoden työn Japanista ja perhe muutti sinne, isä hoiti lapset kotona. Japanin puistoissa olivat ihmeissään kun isä istui hiekkalaatikolla. Siellä päin ei oltu sellaiseen totuttu. Onneksi Suomessa ollaan. Minun mielestä se jää kotiin joka tienaa vähemmän. Meidän perheessä se olen minä, nainen.

 

[kyftfjyt]

Minun mielestä se jää kotiin joka tienaa vähemmän. Meidän perheessä se olen minä, nainen.

Minusta se jää kotiin, joka tuntee siihen "kutsumusta", oli sitten mies tai nainen. Tietty jos molemmilla on yhtäläisesti halu olla kotona, niin sitten voi päättää esim. taloudellisten seikkojen perusteella. Mutta minusta oisi pääasia, että se kotona olija itse tuntee lasten hoidon työksi jota jaksaa ja haluaa tehdä täysipäiväisesti. Eikä jää kotiin vain siksi, että täytyy jäädä jos toinen tienaa enemmän.

 

[Järkeä saa käyttää]

tää on taas vain niin uskomatonta soopaa. Ketjun aloittaja kyllä sata varmasti tiesi että täällä nyt koitetaan takoa toisten päähän "Omaa totuutta".
Täällä on tullut esille monen monta syytä olla viemättä lasta hoitoon ja saman verran syitä miksi viedä. Kaikki me sen tiedämme: Jokaisessa kodissa on oma tilanteensa joka vaatii joskus ratkaisuja suuntaan tai toiseen. Jokaisessa kodissa ne tilanteet on erit. Jokainen äiti ja isä on erilainen ja näkevät asiat varmasti oman perheen kannalta parhaasta näkökulmasta. Ei kukaan HUVIN vuoksi lasta hoitoon vie, eikä kukaan huvin vuoksi jää kotiin lasten kanssa kotiäidiksi. (sekin on sentään joskus melko vaativaa). Tilanne on usein se ettei raaski viedä hoitoon kun tietää jaksavansa hoitaa ja tietää ettei töihin tarvitse mennä koska juuri ja juuri eletään toisen vahemman palkalla. Toisessa perheessä kituutetaan kotitaloudentuella ja toisen vanhemman vähäpätöisellä palkalla. Tässä tilanteessa usein ajattelee sitä elämisen tasoa. "Onko tämä nyt sen arvoista ettei lapset saa uusia vaatteita tai potkukelkkaa koska rahat menee aina suoraan asuntolainaan...". Useissa tilanteissa (valitettavasti) se on juuri tätä. Äidin palkka+isän palkka usein takaa sen ettei tarvitse tinkiä niistä joka päiväisistä tarpeista.
Kyllä, lastenhoito muualla kuin kotona maksaa enemmän, mutta kun molemmat vanhemmat tienaavat niin se harvoin on senteistä kiinni se eläminen. Joten lopettakaa tämä turha "On faktatieto..."-jorina tai "lapselle paras paikka on äidin luona kolmevuotiaaksi asti.." Ai onko se silloinki paras vaihtoehto kun äiti repii hiuksia päästään halusta palata töihin ja kiukuttelee lapsilleen ja rahatkin just ja just riittäänee viikoksi makaroonilaatikkoon?

 

[mumpsis]

En minä ainakaan tarkoittanut, että kotona olija olisi aina nainen. Tässä meidän lähipiirissä, josta puhuin, 2 isää on pitänyt hoitovapaan. Perheen äiti sai kahden vuoden työn Japanista ja perhe muutti sinne, isä hoiti lapset kotona. Japanin puistoissa olivat ihmeissään kun isä istui hiekkalaatikolla. Siellä päin ei oltu sellaiseen totuttu. Onneksi Suomessa ollaan. Minun mielestä se jää kotiin joka tienaa vähemmän. Meidän perheessä se olen minä, nainen.

Meillä nimenomaan minä, akateemisesti koulutettu nainen, haluaisin olla kotona mahd. pitkään. Mies on amk-tutkinnon suorittanut ja olisi halukas koti-isäksi, mutta minä en luovu tästä kotona lapsen kanssa viettämästäni ajasta. Nautin tästä enemmän kuin töissä olemisesta. Haluaisin olla 3v asti kotona, mutta rahallisista syistä ja miehen painostuksesta olemme sopineet 2v rajaksi. Meitä akateemisiakin on niin moneen junaan...

 

[-----neito--------]

Meillä nimenomaan minä, akateemisesti koulutettu nainen, haluaisin olla kotona mahd. pitkään. Mies on amk-tutkinnon suorittanut ja olisi halukas koti-isäksi, mutta minä en luovu tästä kotona lapsen kanssa viettämästäni ajasta. Nautin tästä enemmän kuin töissä olemisesta. Haluaisin olla 3v asti kotona, mutta rahallisista syistä ja miehen painostuksesta olemme sopineet 2v rajaksi. Meitä akateemisiakin on niin moneen junaan...

Itse olisin myös halukas olemaan lapseni kanssa kotona pidempään, mutta mies haluaa myös olla lapsen kanssa kotona kaksitaan. Menen siis töihin huomenna ja mieheni jää pojan kanssa. Itse koen, että minulla ei ole oikeutta kieltää isää olemasta lapsensa kanssa koti-isänä, kun mies sitä haluaa ja menen itse töihin vaikka en vielä haluaisi. Haluan lapselle ja isälle läheiset välit ja kun mies haluaa itse jäädä pidemmäksi aikaa kotiin, niin mikä oikeus minulla on se kieltää häneltä? Tuo on kyllä härskiä kieltää lapselta mahdollisuus olla isän kanssa pidempään kaksistaan, vain koska itse ei halua mennä töihin. Meillä lapsi on jo yli vuoden.

 

[mumpsis]

Itse olisin myös halukas olemaan lapseni kanssa kotona pidempään, mutta mies haluaa myös olla lapsen kanssa kotona kaksitaan. Menen siis töihin huomenna ja mieheni jää pojan kanssa. Itse koen, että minulla ei ole oikeutta kieltää isää olemasta lapsensa kanssa koti-isänä, kun mies sitä haluaa ja menen itse töihin vaikka en vielä haluaisi. Haluan lapselle ja isälle läheiset välit ja kun mies haluaa itse jäädä pidemmäksi aikaa kotiin, niin mikä oikeus minulla on se kieltää häneltä? Tuo on kyllä härskiä kieltää lapselta mahdollisuus olla isän kanssa pidempään kaksistaan, vain koska itse ei halua mennä töihin. Meillä lapsi on jo yli vuoden.

Toki kannatan lapsen ja miehen suhteen luomista ja kannusta siihen jatkuvasti. Miehiä on heidän puheistaan huolimatta moneen lähtöön, teot ovat usein sitten sitä muuta. Meillä lapsi on vielä alle vuoden ikäinen ja imetän vielä useamman kerran päivässä. Se ei miestä haittaa, vaan kannattaa sitä, että vierottaisin vain nopeasti, jotta hän voisi myös olla kotona. Imetys kuitenkin sujuu hyvin kiinteiden ohella. Eli kyllä meillä kummallakin on oma lehmä ojassa ja niin kauan kuin imetys sujuu, en kotona olosta luovu. Muutenkin mies jo muutaman tunnin jälkeen urputtaa, kuinka "rankkaa" oli, jos olen ollut poissa. Hyvä että kakkavaipan saa silloin vaihdettua (monesti odottanut, että tulen kotiin) saati että olisi tehnyt mitään muuta samalla kun on vauvan kanssa. Töissä olevan on niin helppo sanoa, että kotona on helppoa ja haluaa olla lapsen kanssa myös kotona. Asiaa voisin harkita ja "luopua" kotona olemisesta imetyksen loputtua luonnollisella tavalla, jos mies ensin osottaisi elkeitä, että oikeasti pärjäisi kotona. Siihen en ala, että tulen töistä ja kaikki kotityöt on tekemättä. Kun olemme kaikki kotosalla, jätän miehen ja lapsen usein keskenään luomaan suhdettaan ja teen esim. kodinhoitohuoneessa hommia, jotta en ole koko ajan "häiriköimässä". Rivien välistä on siis turha yrittää lukea liikoja...

 

[Hohhoijaa]

Ehkä tämän keskustelun avauksen otsikon olisi pitänyt olla "Oman sädekehän/erinomaisuuden puolesta" eikä "Vauvan/lapsen puolesta". Se näistä keskustelun avauksista tulee aina ekaksi mieleen. Eiköhän maailmassa ole järkyttävämpiäkin kohtaloita lapsilla kuin joutua päivähoitoon alle 3-vuotiaana. Maailmassa kun on paljon lapsia ilman riittävää ruokaa, puhdasta vettä jne. Lapsia, jotka elävät sodan ja luonnonkatastrofien keskellä, äärimmäisessä köyhyydessä, kadulla... Miksei näillä palstoilla ikinä surra niiden lasten puolesta vaan aina näiden hyvinvointi-Suomessa elävien lasten puolesta, jotka menevät päivähoitoon alle 3-vuotiaina. Heillä on kun selvästikin vanhemmat jotka kykenevät huolehtimaan lapsistaan.