Vauvakuume, opiskelut kesken?

Minulla on ollut jo muutaman vuoden mieletön vauvakuume. En saa lapsen hankinta ajatusta pois mielestäni. Olen 19-vuotias ja opiskelen ensimmäistä vuotta ammattikoulussa (olin kaksi vuotta lukiossa). Joten opiskeluihini tulisi pieni paussi, mutta olemme avopuolisoni kanssa puhuneet ja voisin palata kouluun jo aikaisemmin, koska hän voi jäädä kotiin. Haluan nimittäin saada tuon koulun käytyä nopeasti ja sitten voisin olla kotona hyvällä omallatunnolla. Tietysti olisi järkevintä, että kävisin vain koulun loppuun ja sitte yrittäisimme vasta lasta, mutta en millään haluaisi odottaa päälle kahta vuotta.

Mitä itse tekisitte minun tilanteessani?

 

Jos kummatkin olette halukkaita, niin mikä ettei. Jos siis olisin sinä, niin vauvapuuhiin alettais.

 

Opiskelu aika on parasta vauva aikaa! Itse sain kaksi vanhinta opiskellessani ja kun kolmas oli tulossa jain toista pois ja ryhdyin jatko-opiskelijaksi. Opiskelijalla on lyhyet paivat, lukea voi kotona ja omatunto ei kolkuta, jos taytyy lapsen sairauden vuoksi jaada pois. Siita vain sen suhteen, mutta muuten parisuhde on kovilla, kun miehet, vaikka ovatkin hengessa mukana eivat ihan aina ymmarra miten paljon lapsi sitoo, ei niinkaan vauvana vaan leikki-ikaisena (1-5)! Erotilastoja katsellessa moni eroaa lasten ollessa pienia. Molempien on tiedettava mihin ryhdytaan, sitouduttava ja odotettava rauhassa ruuhkavuosien yli.

 

Vauvantekohommiin vain! Ehdottomasti

 

moi! mulla on vähän samat pohdinnat mielessä.. koulua on jäljellä kaksi vuotta. pelottaa hieman miten saan sen loppu koulun käynnin järjestettyä ja kuinka paljon saa tehdä etänä. Harjoitteluitakin on PALJON.. ilmoita sitten mihin ratkaisuun olet päätynyt..

 

Ja voihan se vauvantulokin antaa odottaa, luontoäipästä kun ei koskaan tiedä. Tää vaan omaa kokemusta (9kk yritystä)

 

Itse aloitin juuri toista amisvuotta, kun vauvakuume yllätti meidät molemmat. Olin tuolloin siis 17-vuotias. Tulinkin heti raskaaksi ja saimme esikoisemme, kun olin täyttänyt 18. Kun lapsi oli vajaa 2 vuotias, hoidin opinnot loppuun juuri ennen seuraavaa äitiyslomaa. Nyt aloimme juuri odottamaan kolmatta lastamme. Olen tyytyväinen ratkaisuumme, haluamme saada lapset nuorena ja tässä samassa sarjassa

itse luotan siihen vanhaan viisauteen, kuuntele sydämesi ääntä ja seuraa sitä. Yrittäkää ihmeessä vauvaa jos haluatte sitä, kyllä opinnot saa myöhemminkin valmiiksi! Plussaonnea teille, mikäli päädytte yrityspuuhiin :heart:

 

Aseek, täällä aivan sama homma! ensimmäinen vuosi yliopistossa menossa, olen 20-vuotias ja vauvakuume aivan valtava. reilu kuukausi sitten sain raskausoireitakin, vaikka olin varma että raskaus on epätodennäköinen, sillä syön pillereitä. testejä tein kaksikin ja toisen jälkeen itkuromahdus oli sellainen, että totesin että mielenterveys tässä menee jos en osaa rauhottua. vauvan tekoon emme siis vielä ole ryhtyneet, mutta pillerit jätämme ehkä vuoden sisään pois. ja siitä olen aika varma, että vauva, ellei kaksikin tule opiskelujen aikana ihanaa oli huomata joku, jolla melko sama tilanne. ilmoittelehan mihin tulokseen päädytte, alkaako yritys ja jos alkaa, miten sujuu!

 

Tässä onkin mennyt muutama kuukausi ja edelleen on ollut asia tavallaan harkinnassa, mutta päätin että nyt tammikuussa käyn ottamassa ehkäisykapselin pois ja sitten se onkin ihan ajankysymys milloin tulen raskaaksi Olen tätä halunnut jo niin pitkään ja aina tiennyt, että minut on tarkoitettu äidiksi, en halua mitään muuta asiaa näin paljon. Toki rahallinen tilanne huolestuttaa, mutta kyllä kaikki asiat järjestyvät ja olen sitä mieltä, että opiskella ehdin myöhemminkin! Olen kyllä iloinen päätöksestäni.

 

Itsekin olen opiskelija. Tosin yliopistossa opinnot ovat aika loppusuoralla. Ehkäisyn olemme jättäneet ja yk 2 alkoi juuri. Itsekin ajattelen, että lapsi on suuri osa koko elämän tarkoitustani ja haluan lapset nuorena niin kuin luontoäiti on tarkoittanutkin. Itse teen tällä hetkellä osa-aikatyötä opiskelujen ohessa ja säästöön jää ihan mukavasti rahaa. Mielestäni jonkinlaiset säästöt ovat tärkeät, sillä vauvan kanssa voi tulla yllätyksiä, jolloin rahalle on tarvetta. Esim. jos lapsi on paljon sairaana..Suosittelen, että mikäli mahdollista hanki jotain pientä työtä opiskelujen oheen niin saatte pesämunaa. Onnea matkaan!

 

Aiseek, tsemppiä vauvapuuhiin, ja onnittelut päätöksesi johdosta =)

Itse olen opiskellut yliopistossa jo mooonta vuotta, ja vaihtanut alaakin siinä sivussa eli valmistumisesta ei vielä tietoakaan, optimistinen arvio ois että vielä pari vuotta kestäis. Ulkomaille muutto siinä sivussa, ja ehkä se vauvakin jotka varmasti vielä viivästyttävät. Ja samoilla linjoilla esim. Lilli88n kanssa, haluan lapset (tai edes perheprojektin alkuun) nuorena. Sisäisesti kapinoin sitä vastaan että elämänkulun "oletetaan" etenevän tietyllä kaavalla, tyyliin opiskelu -työ - talo - koira - ja vauva. Ja myös sitä vastaan että ensisynnyttäjien keskimääräinen ikä nousee nousemistaan. En halua herätä päälle 30 ikäisenä ja tajuta että mitäs tässä elämässä pitikään vielä saada aikaiseksi...

 

Ekan lapseni sain ollessani yliopstossa, mutten alasta ollut varma. Sitten olin kotona ja pojan ollessa 2 v synnytin toisen lapsen, jonka kanssa jatkoin kotona oloa. Päätin vaihtaa alaa ja opinnot aloitin nuorimmaiseni ollessa vajaa 2 v. Nyt sitten työpaikka hankittu ja opiskelut opiskeltu, lapset 7 v ja 9 v ja kolmas tulossa. Taloudellisia paineita tuntuu olevan vielä enemmän nyt, kun on työelämässä, siitä oravanpyörästä hyppääminen pienemmille tuloille ei juuri houkuta..opiskellessa taas kotihoidontuki oli yhtä juhlaa, kun silloin ansaitsi enemmän kuin opiskellessa. Ehdottomasti vauvantekoon, mistäs sen tietää jos se ei onnistukaan helposti, saa sitten lisäaikaa, kun on aloissa yrityksen aloittanut.

 

Mä oon 20-vuotias ja kova vauvakuume täälläkin. Opiskelen tällä hetkellä ammattikoulussa alaa, johon en luultavasti halua jäädä, mutta silti yk2 nyt menossa! Keväällä mulla olis tarkoitus hakea ammattikorkeaan ja siellä opiskelu kestää 3½ v. Jos meillä nyt tärppää siirtyy opiskelemaan lähtökin vuoden, mutta en jaksa välittää. Ehdin opiskella ja tehdä töitä vielä kyllästymiseen asti. Ovat ne lapset kuitenkin se elämän tarkoitus. <3

 

Itse opiskelen parhaillaan yliopistossa viidettä vuotta ja olen laskeskellut valmistuvani 1,5 vuoden, maksimissaan 2 vuoden sisällä. Muutoin olisin jo gradua vaille valmis, mutta päätin viime metreillä opiskella vielä toisen ammattipätevyyden tulevan rinnalle (pääaine sama). Onpahan sitten vara mistä valita.. Ja sen mukaan, mikä kiinnostaa vielä valmistumisen jälkeenkin.

Olen itsekin aina ajatellut opintojen olevan etusijalla. Ensin opinnot, sitten ammatti ja perhe. Ikää alkaa kuitenkin tulla lisää ja sitä myötä arvomaailma on muuttunut. Jos alkaa tarpeeksi lykkäämään, tuleeko koskaan sopivaa hetkeä? Meillä on oma koti, molemmilla vakituiset työpaikat, kaikin puolin hyvä ja turvallinen parisuhde, kaikkea mitä onnelliseen elämään tarvitsemme. Juhlistimme vastoittain ensimmäistä hääpäiväämmekin. :kiss: Koirat (3) ovat opettaneet pelaamaan samoilla säännöillä, ymmärtämään ja kunnioittamaan toisen tapaa ajatella, keskustelemaan kasvatusasioista, toisinaan tuiskahtelemaankin. Tässä on tultu tutuiksi ja mitä enemmän tullaan, sitä paremmalta vain tuntuu!

Esikoisen yritystä on nyt takana marraskuun 2010 lopulta saakka. Parhaillaan odottelen jotain tapahtuvaksi. Elämäni ensimmäistä kertaa olen jo viikon myöhässä, mutta raskaustestit antavat edelleen negaa. Mutta hyvää kannattaa odottaa: vauvaa tai uutta ihanaa, intiimin läheisyyden täyttämää kuukautta heti vuodon päättymisen jälkeen. :heart:


Liittyykö teillä raskauteen, vauvaan ja opintojen samanaikaisuuteen pelkoja/ epäilyjä?

Olen sivusta seurannut muutamaan lapsellista opiskelukaveria, eikä heidän arkeensa tunnu mahtuvan stressin ja ahdistuksen lisäksi muuta. Tietysti näen vain yhden puolen heidän elämästään, mutta pelkään että itselle käy samoin? Ettei opiskelu tunnu hyvältä ja lapsen kanssakin touhutessa taustalla painaa ajatus tulevasta tentistä/ esseestä/ portfoliosta.. Pelkään syyllisyyden tunnetta opintoja, vauvaa, parisuhdetta, kaikkea kohtaan. Mahdanko olla ainoa?

 

Minua ainakin hiukan pelottaa lapsen ja opiskelun yhdistäminen. Mietin, että riittäkö aika lukea tenttiin ja touhuta lapsen kanssa. En haluaisi mitään laiminlyödä, mutta voiko opiskella oman tason mukaan ja olla samanaikaisesti hyvä äiti. Tosin äitiys pelottaa minua muutenkin.. Tulee mietittyä, että osaako lasta hoitaa ja kasvattaa oikealla tavalla. Entä jos teen virheitä? Toki kaikki varmasti tekevät virheitä, mutta kyllä se asia siltikin pelottaa.

Minullakin on 3 koiraa tällä hetkellä, joiden kanssa olen oppinut kärsivällisyyttä, vastuuta ja juurikin sitä mieheni kanssa keskustelua. Koirat ovat periaatteessa minun, mutta kyllä me siltikin keskustelemme asioista koiriin liittyen mieheni kanssa.

Piilopirtin teksti vastasi aika hyvin omia ajatuksiani. Minäkin olen aina ajatellut, että opiskelu pitäisi hoitaa ensin pois, mutta nyt minulle on tullut sellainen olo, että miksi. Me asumme omistusasunnossa, mieheni on vakituisessa työpaikassa ja minullekkin on töitä tiedossa melko varmasti. Jos asiaa kovin pitkään venyttää, voi jossain vaiheessa olla liian myöhäistä. Ja tuota minäkin olen miettinyt, että milloin sitten on oikea aika?

 

Aivan kuin omilta näppäimiltäni!

Koirat kyllä opettavat niin hyvässä, kuin pahassakin. Myös siinä, että vaikka menisikin pieleen, ei peliä ole menetetty vaan peiliin katsomalla voi muuttaa paljon. Reaktiovalmius on varmasti huippuluokkaa, samoin ympäristön havainnointi. Usein ajattelen että lapsen kanssa eläminen voi olla monin tavoin jopa helpompaa, sillä asioista voi keskustella. Toisaalta taas haastavampaa, sillä koiran uskollisuuteen yltää vain harva (onneksi!). Meillä on huippukoirat ja olen onnellinen siitä, että lapsi pääsee kasvamaan niiden kanssa toivottavasti vielä (yli) kymmenen vuoden ajan.

Tuohon oikeaan ajoitukseen kesken opintojen olen pohtinut myös sitä, kuinka työn saantiin voi mahdollisesti vaikuttaa lapsi vs. lapsettomuus. Alani on naisvaltainen ja valitettavasti nuori, vastavalmistunut nainen on sikäli "huonossa asemassa", että hänen odotetaan jossain vaiheessa alkavan perustaa perhettä. Työnantajalla on paine palkata pidempikestoiseen virkaan, mikäli todennäköisyys äitiyslomasta häämöttää edessä. Näin radikaalisti yleistäen ja karrikoiden. Jos perhettä olisikin jo ennen valmistumista? Jos lapsi sairastuu, on isänkin mahdollista jäädä hänen kanssaan kotiin lähes poikkeuksetta. Ja jos lapsi/ lapsia on jo siunaantunut, voi olla helpompaa irtautua myöhemmin työelämään ja luomaan omaa uraa? Ei niin, että ensin tehdään töitä paikkansa eteen ja sitten jäädäänkin vuodeksi tai useammaksi töistä pois.. Ei se maailmaa kaataisi tai sitä omaa paikkaa veisi ja toki lapsia haluan myöhemminkin vielä töihin päästyäni, mutta.. Vaikeaa selittää mutta toivottavasti edes joku ymmärtää.

Mesikämmen oletko suunnitellut jo selviytymiskeinoja siihen, jos ahdistus iskee päälle vauvan ja opintojen suhteen? Kuinka päästä sinuiksi asioiden laiminlyömisen ja siitä seuraavan pahan olon suhteen? Opinnot joutuisivat varmasti väistämättä joustamaan.

Itse olen ajatellut, että jos vauva ilmoittaa tulostaan vielä kesken opintojen, pistän opinnot kokonaan jäihin äitiysloman ajaksi. En luo itselleni tavoitteita suorittaa sitä ja tehdä tuota, vaan teen vain ja ainoastaan jos tuntuu siltä että jaksan ja ehdin. Tai en tee ollenkaan. Tämä siksi, että haluan nauttia äitiydestä ja lapsen kanssa olemisesta, rauhottua ja opetella olemaan vauvan kanssa, aikaa kasvaa perheeksi mieheni ja minun muuttuneilla rooleilla isänä ja äitinä. Ja sitten kun lapsi olisi tarpeeksi vanha, saisi keskittyä opintoihin jälleen uudella tarmolla. Arvosanoissa olen joutunut osittain jo nyt luopumaan kunnianhimoisista tavoitteista, sillä olen tehnyt opintojen rinnalla töitä jo abivuodesta lähtien (ei sillä että silti tyytyisin kovin paljoa vähempään tai päästäisin itseäni yhtään sen helpommalla).

Toinen keino selvitä stressiltä ja ahdistukselta on kiriä opinnoissa jo nyt niin pitkälle, kuin se suinkin on mahdollista. Saisi mammalomalle jotain jo säästöön (ei ainakaan enää niitä tenttejä!!)

 

Mun olis tarkoitus tosiaan nyt keväällä valmistua alalle, johon en halua jäädä. Ajattelin hakea ammattikorkeaan (sairaanhoitajaksi) ja jos vauva ilmoittaa tulostaan tässä lähiaikoina, siirrän opiskelua vuodella eteenpäin jolloin voin rauhassa olla kotona vauvan kanssa ilman stressiä koulusta. Minäkin olen asian noin ajatellut, että olisiko helpompaa jos lapset olisi tehtynä ennen varsinaista työuraa. Minä haluan 1-2 lasta ja jos 2 tulee niin mahd. pienellä ikäerolla, joten molemmat tulisi varmasti tehtyä ennen valmistumista. Olisiko helpompi saada vakituinen paikka kun ei jää äitiyslomalle? Vaikka joka paikassa sanotaan, että se ei vaikuta eikä saa vaikuttaa niin kyllä olen 90 % varma, että jos on kaksi tasaväkistä ehdokasta niin kyllä se otetaan joka ei esim. äitiyslomalle ole hetkeen jäämässä..

Minä olen ajatellut asian niin, että tärkeää on jakaa niitä tunteita kumppanin kanssa. Toisaalta minulla on ollut jo nyt vähän ahdistusta koulun ja koirien yhdistämisestä. Nekin kuitenkin tarvitsevat aikaa. Minulla kaikki koirat ovat aktiivista rotua, joten harrastaa niiden kanssa pitää. Aina sitä aikaa on kuitenkin ollut.. Sekä koiriin että opiskeluun. Lapsi toki vaatii huomattavasti enemmän kuin koirat, mutta yleensä koulu on saanut väistyä. Minulla on se hyvä puoli omassa oppimisessani, että opin parhaiten kuuntelemalla, joten eniten varmasti opin istumalla siellä koulun penkillä.

Pitää myös muistaa, että ei se ole niin justiinsa saada joka tentistä parhaita pisteitä tai olla luokkansa priimus. Pääasia että tekee parhaansa niin koulussa kuin kotona. Kukaan ei varmasti tulevassa työpaikassa kysy että saitko siitä ja siitä tentistä täydet pisteet? Pääasia että se kokonaisuus on hyvä ja oman itsensä tasolla. Elämästä tulee nauttia eikä aina vaan suorittaa suorittaa suorittaa. Meistä nykyihmistä on tullut aivan liikaa täydellisyyden tavoittelijoita ja joka asiassa pitäisi loistaa. Ei muisteta enää mikä elämässä on tärkeintä.

 

Aloin tuon edellisen viestini jälkeen miettimään syvällisemmin tätä asiaa ja tulin tämmöisiin aatoksiin:

Meillä asuu sekä minun että mieheni vanhemmat suhteellisen lähellä, joten heiltä varmasti saa joskus hoitoapua, jos pitää rauhassa opiskella hetki. Sen lisäksi mieheni voi varmasti mennä esimerkiksi hetkeksi ulos lapsemme kanssa, jos minun pitää lukea johonkin tenttiin. Ei tenttejäkään kuitenkaan koko aikaa ole. Ja opiskelu tulee mulle ainakin ajankohtaisesti vasta sitten kun lapsi on n. vuoden ikäinen.

Mietin myös, että koska koulua ei varmastikkaan aina ole se 8-16, voi lyhyempinä päivinä opiskella lapsen ollessa hoidossa.

Kyllä varmasti aikanaan keinot keksii. Pitää vain ajatella, että opiskelee sillon kuin ehtii. Kuten jo tuolla aiemmin mainitsin.. Ei se ole aina niin justiinsa! Emme varmasti tule olemaan ensimmäisiä emmekä viimeisiä opiskelevia mammoja!

 

Ihanaa, saman asian kanssa painivia! Mulla on puolitoista vuotta opintoja AMK:ssa vielä jäljellä, laskin että jos nyt olisin raskaana (piinaillaan), jäisi vuosi opintoja jäljelle. Välissä pitäisin vuoden äitiysloman. Opinnäytetyötä teen niin paljon nyt ennen äitiyslomaa kuin vain ehdin ja sitten äitiyslomalla varmaan myös, koska teen kaverin kanssa jonka pitäisi valmistua minun äitiyslomani aikaan.

Miehellä on vakityö, joten tulot pysyisivät suurin piirtein samoissa (opintotuki on suurin piirtein sama kuin äitiyspäiväraha).. tietty kulutus on varmasti suurempaa kun on pieni, josta täytyy huolehtia.

Nyt on vain sellainen tunne, että lasten aika on nyt. :heart:

 

Tämäpäs oli ihana ketju! Ihana huomata, että on paljon samassa hetkessä eläviä ihmisiä.
Itse olen 20v ja opiskelen toista vuotta ammattikoulussa, puoli toista vuotta olisi vielä jäljellä koulua ja sitten pitäisi valmistua. Asutaan miehen kanssa yhdessä, ollaan kihloissa ja kohta tulee pari vuotta täyteen yhdessä eloa. Mies on vakityössä ja minullakin osa-aikainen työ opintojen ohessa. Viime lokakuussa jätin pillerit pois kun molempia rupesi kuumottamaan vauva ja kun tuumattiin, että miksikäs ei. Melkein kaikki kaveritkin jo ovat vauvan pyöräyttäneet tai se on tuloillaan.

Olen itse kanssa sitä mieltä, että opiskella kerkeää sitten myöhemminkin ja tulisi lapsen kasvettua lähdettyä takaisin koulun penkille, koska ala on sellainen josta haluan valmistua. Kavereita minulla on muutama joilla koulu jäi kesken kun vauva tuli, mutta nyt he ovat valmistuneet ja töissä. Osa on äitiyslomalla tällä hetkellä ja koulu kesken, joten miksei se sitten onnistuisi minultakin?

Huolestuttaa ja mietityttäähän se, että miten sen rahan kanssa sitten pärjää kun tuntuu, että nytkin kituutellaan vaikka miehellä onkin ne säännölliset tulot, mutta niin sitä ovat muutkin kaverit perheineen selvinneet. Aina olen ollut kova rahasta stressaamaan, joten ehkä se sen takia tuntuu niin suurelta huolelta.. Mutta äidiksi kovasti tahtoisin jo :heart:

 

Mulla on väitöskirja kesken ja kamala vauvakuume. Teen vieläpä sellaista väitöskirjaa, etten voi suorittaa sen kokeellista osuutta raskaana lainkaan. Jos olisi pelkkiä kirjoitustöitä, niin tuntuu siltä, että mikäs siinä olisi raskaaksi tullessa. Siinähän voisi (toivon mukaan) vielä tehdä monta kuukautta opintoja raskauden aikana. Mutta nykyisellään joudun siis käytännössä jättämään opinnot kesken koko raskauden ja imetyksen ajaksi. Jos siis niin onnellisesti kävisi, että raskaaksi tulisin. Nyt on menossa yk10, eikä merkkiäkään raskautumisesta ole näkynyt.

Sanoisin omana mielipiteenäni, että kannattaa aloittaa yrittäminen kun haluja on (ja kun mahdollisuuksiakin on riittävästi, eli kun mahdollisesta vauvasta kykenee huolehtimaan). Mä en itse jaksa panna kovin paljoa painoa sille, että kummallakin osapuolella pitäisi olla vakiduuni tai että olisi omistusasunto, perheauto ja muut täydellisen keskiluokkaisen perheidyllin mukaiset puitteet. Jos on rakkautta ja rauhaa ja tasapainoa ja sen verran hyvät olosuhteet, että lapsen perustarpeet voi tyydyttää, niin kyllä se siitä varmaankin. Ja opiskelijalla on tosiaan aikaa ja joustomahdollisuuksia enemmän kuin työelämässä olevilla.

Minusta tuntuu nyt vähän siltäkin, että jos olisin nyt perustutkintoa suorittamassa, niin en yhtään empisi koko vauvaprojektin aloittamista. Perustutkinnossa on jollain lailla kuitenkin kyse "vain" omasta pätevöitymisestä, ja oma asiahan se on, missä vaiheessa haluaa perheensä perustaa. Väitöskirjan kanssa on se ongelma, että jos sitä tekee osana tutkimusryhmää ja jos projektiin on sidottuna paljonkin apurahoja / projektirahoja / yliopiston koelaitteistoa jne. niin sitten tuntuu vähän, että aiheuttaako siinä muille hankaluuksia, jos jää pitkälle tauolle. Ainakin mahdollisten tulosten julkaisu viivästyy. Jos kyseessä on sellainen projekti, että nopea julkaisu olisi hyvä (tai jos jopa jonkun tuloksen mahdollisimman nopea julkaisu on vähän niin kuin yksi koko väikkäriprojektin kantavista ideoista), niin toki sitä tuntee sitten laittavansa kapuloita rattaisiin. Ja ajattelee, että kun muutkin ovat tähän panostamaan, niin olen varsinainen petturi jos nyt hidastelen.

Toisaalta voi olla, että omalle tilanteelle on aina sokea. Mä otan niin helposti syyllisyyttä kaikesta, että ehkä nyt ihan turhaan ajattelen, että väikkärivaiheessa olisi jotenkin erityisen hankalaa saada lapsi. Ehkä se ei ole oikeasti sen suurempi juttu kuin perustutkintovaiheessakaan. Ja toisaalta jos vauvakuume on niin kova, ettei tutkimukseen malta jaksaa keskittyä, niin onko se hyvä sitten sekään.

Kuten sanottua, meille saisi lapsi nyt tulla, mutta eipä ole vielä ollut tullakseen. Muita kannustaisin tekemään ratkaisunsa ihan sen mukaan, mikä itsestä parhaalta tuntuu. Kyllä opintoja voinee jatkaa lapsenkin kanssa. On niin ennenkin tehty. Ja jos se ei onnistu, niin sitten ei. Ei sitä koskaan kuitenkaan tiedä, mihin suuntaan tämä elämä milloinkin heittelee.

 

Ja joskus kun se lapsen tekeminen ei onnistukaan "sormia napsauttamalla", kuten on aina annettu ymmärtää (tehokas ehkäisyvalistus), on ehkä ihan järkevää aloittaa ainakin yritys tai "tulee jos on tullakseen" jo opiskeluajalla... onpahan ainakin jo yritystä takana..

 

Tämäpäs oli mukava ketju lukea Että noin moni ihminen on sillä kannalla, että voi opiskelevakin pariskunta hankkia lapsia. Oon miettinyt tota ihan pääni puhki. Meillä on sentään vielä niin päin, että mies on se joka haluaa opiskella. Mulla on semmoinen tilanne, että olen kaikki päivät muutenkin kotona niin voin olla myös sitten kun vauva tulee. Alkoi tätä ketjua lukiessani tulla sellainen olo, että ihan hyvinhän tämä voi meillä onnistua Ainoa on tuo rahallinen puoli, kun mä en hirveesti tukia saa Kelalta ja avokki saisi sitten vaan opintotukea. Mutta sellainen juttu kuitenkin tässä, että avokki myi omistamansa asunnon jokin aika sitten ja siitä on jäljellä vielä aika paljon rahaa. Saadaan ostettua vauvanvaatteita, pinnasänky ja muuta vastaavaa jo heti aluksi, ilman että tarvitsee säästellä pienistä tuloista. Eikä tosiaan ole tuota ongelmaa että opiskelut ja vauvanhoito tarvitsisi yhdistää kun mies on se joka opiskelee.