Vauvakuume mutta ei vielä vol3

Strutsi: Tuttua on tuo valvominen ja kaikkien asioiden vatvominen. Viime yönäkin pyörin sängyssä vielä pitkälle kahden jälkeen. Tosin meillä vasta esikoista kuumeillaan, mutta silti vähän samansuuntaisia pohdin. Olenko sittenkään valmis tähän suureen elämänmuutokseen? Entäs gradu? Mun pitäisi nimittäin hakea jo nyt gradupaikkaa ja se kyllä jännittää ihan hirveästi. Lopulta päädyin kuitenkin siihen lopputulokseen, etten tätä valmiimpi ole koskaan, eikä tilanne opiskelujen ym. suhteen tule yhtään tämän paremmaksi. :)

ON: Päätin aloittaa vähähiilihydraattisen ruokavalion. Eilinen oli aika tiukkaa, koko ajan teki mieli leipää, karkkia, pullaa ym. "kiellettyä". Pidin kuitenkin pintani ja napostelin kurpitsansiemeniä pahimpaan himotukseen. :D Ei tämä mikään pysyvä ratkaisu ole, lähinnä pitäisi saada hyvä startti painonpudotukselle. Toivon, että saan vieroitettua itseni vaaleasta leivästä ja sokerista yleensä.
 
Pantalaimon Täällä myös aloitettu terveellinen elämäntapa vuoden alusta. SEKÄ itseä ETTÄ mahdollista tulokasta varten.

).(
Eilen mies puhui, että olisipa kiva jos häiden jälkeen kesällä (kesä 09) saataisiin oma kesävauva :heart: :heart: Tuntuu, että koko ajan mennään pieniä harppauksia eteenpäin ja miehelläkin alkanut asia poltella mielessä :) Mielessä on vain tuleva häämatka Thaimaaseen. Pelkona on vaan, että jos siellä jotain sattuukin ja vauvalle sattuis jotain tai muuta. Jotenki aristaa, että jos onnistuis vauvan kanssa, niin vaikuttaako matkaan mitenkään...tai matkalla "käyttäytymiseen"...Onko kellään tietoa/kokemuksia?
 
pantalaimon joo, tässä on nyt viime päivinä kys. asia pyörinyt vähän liianki tiuhaan tahtiin päässä. Mä olen kuitenki noi neljä saanut enkä mä nyt niin syntyjä syviä niiden kanssa miettinyt, luotin siihen että kaikki menee hyvin ja sen hetkinen elämäntilanne oli kaikista paras. nyt vaan epäilyttää kaiken muun lisäksi oma jaksaminen, välillä on päiviä ettei jaksa mitään ja välillä taas että ei mitään merkitystä montako niitä muksuja jaloissa sitten pyöriikään ;)
ja viime yön valvomisen seurauksena tällä hetkellä väsyttää niin mielettömästi että uusi vauva ei tule kuuloonkaan ennenkuin olen pirteämpi, eli siis huomenna paremmin nukutun yön jälkeen :p

 
Jemppi: Asun Thaimaassa ja kovasti yritän tulla raskaaksi. Ei täällä mitenkään vaarallista ole raskaana olla. Bangkokissa on varsinkin niin huippuluokkaa sairaalatkin, että Suomesta ei sellaisia löydy. Jos huolettaa, että jotain sattuu (mikä on tietenkin mahdollista missä maassa tahansa), niin menee jonkin kaupungin läheisyyteen. Niissä on aina hyviä sairaaloita. Raskauden viimeisellä kuukaudella ei saa tosin lentää, mutta sinne asti et taida ehtiä. Multa voi kysellä tarkemmin, jos haluaa! On tullut nimittäin tilanteeseen tutustuttua. Olen ollut myös kaverin mukana sairaalassa, kun hän sai täällä keskenmenon (tuulimuna). Sai kyllä todella perusteellista hoitoa.
 
nyt mä taidan jo nolata itseni :ashamed:

mutta tuossa matkalla kun kävelimme poikien kanssa kotiapäin, niin kaikki yhtäkkiä kirkastui mun päässä. Mä haluan vauvan :D ja nimenomaan toiveissa olisi saada se tyttö tähän perheeseen. ajattelin esittää asian miehelle tänä iltana jahka tuo kotiutuu ja on vähän rauhallisempi hetki.
saatan ilmoittaa teille kuin kävi heti tänään tai sitten pidän teitä vähän kauemmin jännityksessä, huomiseen asti :D

saas nähdä kuin tän tytön käy :whistle:
 
Levoton Strutsi

:LOL: Tuuhan ilmottaa miten kävi...

Minnie

Voi vitsit! Onnea! :flower:
Joo meillä ei juurikaan mitään uutta.
Pillerit kylläkin lopetin joulukuussa ja nyt toinen luomukierto menossa.
Kumit on käytössä ja kynsin ja hampain ukko niistä pitääkin kiinni :kieh: :LOL:
Kovasti koittanu ukolle ehottaa et jos loppu vuodesta annettavas mennä ilman mitään ihan vaan et tulee jos on tullakseen...Mut eipä sano mitään...
Sanoin et vältetään seksiä ja harrastetaan vaan sillon ku haluttaa ja ukko siihen tokaski et mutta ku sinä haluat sitten aina ku on paras mahollisuus tulla raskaaks :LOL: '
Minä sitten jo että eiku sinä saat aina ehottaa millon hommaillaan :LOL:
Että tämmöstä meillä :D


Tänne ei muuta ku kuumetta ja kurkku kipua taas! Vasta olin ekalla harjotteluviikolla sairaana ja nyt taas |O
 
Talvicci Joo se otsikon vaihdos vois olla ihan paikallaan. Nyyttijä toivovat olis aika hyvä =)

Ripsu85
Oho, teillä mies on aatellu sitten perustaa oikein suurperheen ;) Ihanaa! Mullakin on ihan "poikaolo", koska miekkosen kaikki veljet on poikia, ja suurin osa serkuistakin. Samoin mun kaikki serkut on melkeen poikia eli eihän meille tyttöä suoda ;)

Levoton sturtsi
Etteköhän te pärjäis, se viides menis siinä sivussa ;) Leikki leikkinä. Ja luulis, että ei ne sukulaiset voi olla nii hönttejä, että luulisivat teidän olevan vastuuntunnottomia, jotka ei ehkäisystä ole kuullutkaan. Ja eihän noi yölliset pohtimiset oo kaikkein parhaimpia siinä mielessä, että silloin se mielikuvitus on vilkkaimmillaan ja sitä onnistuu kasaamaan itselleen kaameet kauhukuvat joka asiasta.

Minnie87
Onneks olkoon vakkari työpaikasta, mahtavaa!! :flower:
 
(.) (taas kerran):
Mä oon tullu siihen tulokseen että jos vain mies suostuu niin vauva saa tulla vaikka heti. Oon miettiny tässä pitkän aikaan perhejuttuja, työjuttuja yms ja miettiny mikä tässä elämässä on se ykkösjuttu. Eihän siitä oo epäselvää: perhe! :heart: Töissä ehdin oleen kyllästymiseen asti myöhemminkin, mutta lapset ois kiva saada suht pienellä ikäerolla. Miehelle tänään sanoinkin etten osta enää kumeja lisää. Jos hän tahtoo niitä käytettävän, hän saa ne myös hankkia :kieh: Eihän tuo oikein sanonu mitään, kaitpa ymmärsi mitä tarkoitan :D
Tänään piti itkeä pillittää ku luin Iltasanomien (vai Iltalehden, en muista) sivuilta siitä syöpää sairastavasta pojasta ja sen äidistä. Se oli niin surullinen se tarina :'( Oli ihan pakko sen jälkeen mennä halaan tyttöjä ja kertoa taas kuinka paljon heitä rakastan ja ovat ykkösiä :heart:
Menipä taas hempeilyksi.. poistun... :LOL:
 
Levoton strutsi
Oon syönyt pillereitä kaksi vuotta, eli paaaljon pitempään mitä sinä.. noh, onneksi niistä voi kohta luopua.
Ja kyllä mun mielestä kannattaa vaan teitä itteenne aatella tuossa tilanteessa, ei sukua eikä mitään muutakaan... voihan munkii suvusta osa aatella, että olen liian nuori äidiksi (joo sielläkin on vanhoillista porukkaa...), mutta pitää vaan muistaa, että kyllä itse tietää, miten homma on. Jään odottelemaan, mitä miehesi on sinulle vastannut! :)

Minnie Onnittelut duunipaikasta! :flower:

Kaikille
Kyllä meidän jokaisen aika onneks viel jossain vaiheessa koittaa! Vaikka se mies ei nyt heti lämpeniskään ajatukselle, niin mieli voi muuttua yllättävän nopeastikin. Itse kypsyttelin asiaa n. 8-9kk, jonka jälkeen on nyt sellainen olo, että olen valmis. Tietysti nämä mun sanaset ei varmasti paljoa lohduta, mutta toivottavasti edes vähän... :flower: :ashamed: Plussaonnea tositoimijoille ja meille muille malttia, muistetaan nauttia täysillä myös tästä ajasta, kun parisuhteessa on vain kaksi... ;)
 
Onnittelut Minnielle työpaikasta!

Ripsu ja strutsi, vaikuttaakohan kuinka paljon tuo kuinka kauan on pillereitä syönyt siihen kuinka sekasin menkat on kun ne lopettaa...? Toivottavasti ei, itsellä takana n.5 vuotta pillereitä, pari "puhdistautumistaukoa" ollut välissä. Ja toisaalta ennen pillereitten alotusta ollut kyllä nelisen vuotta luonnolliset menkat. Kai ne tästä...taidan kyllä yrittää tän renkaan jättää pois jo vaikka ens kuussa. Onhan niitä sitten kumeja...:) Ja mies on innoissaan :LOL:

sitten on: Mua ärsyttää!!! Se meidän opettaja ei vaan saa aikaseks järjestää sitä harjoittelua vaikka oon käytännössä järjestäny sille kaiken valmiiks, ei tarttis kun hyväksyä! Ja oon pommittanu sitä, mutta pitänee pommittaa vähän lisää...harjottelu alkais kuitenkin jo kahden viikon päästä :ashamed:
 
Ripsu

Kiitti kauniista sanoista...
Mä oon tätä "kamalaa sairautta":LOL: sairastanu 2006 marraskuusta,huhtikuussa 2007 paheni tämmöseks mitä tää nyt on...

Mä kerkesin syyä pillereitä 3½vuotta ja ihan onnessaan ku pääsin niistä eroon...vaikka ei mitään yritystä olekkaan.

Kasvihuoneilmiö

Joo mä en edes tiiä mistä se tietää näin paljon...Joko se on ite ottanu selvää tai sitten mä oon höpöttäny sille kaikkee niin se on oppinu
:LOL:

Mä oon monesti kans ajatellu että onko se seksi sitten erilaisempaa ku tiedostaa sen mahollisuuden että voi nyytti saada alkunsa...
Millanenkohan se hetki sitten on ku päätetään että ehkäsy saa jäädä pois...

Taikaliina

:D Täällä toinen joka kuvittelee ehkäsystä huolimatta...tosin en nyt enää mut sillon ku oli pillerit... :D
 
Voi vitsi kukkaiskeiju! Toi on niin raivostuttavaa, että joku vitkuttelee tuolla tavalla, vaikka on vain pikku juttu kyseessä. :kieh:

En tiedä korreloiko se kuinka kauan pillereitä on syönyt, sen kanssa kuinka sekaisin kierto on. Mun kaveri oli syönyt reilu kaksi vuotta pillereitä, kun se piti tauon ja sille tuli vain yhdet kuukautiset vuoden aikana!! :eek: Eli siis kierto oli tosi sekaisin. Mä taas olin syönyt 3 vuotta pillereitä ja 2,5 vuotta käyttänyt ehkäisyrengasta (=5,5vuotta), kun lopetin viime syksynä. Nyt siis viisi kuukautta "hormonivapautta" takana ja alkaa näyttää siltä, että nyt oma hormonitoiminta alkaa käynnistyä ja kierto (toivottavasti!) tasaantua. Joillain taas jatkuu kierto ihan normaalina heti pillereiden jälkeen, joten yksilöllistä se on. :) Taitaa kuitenkin jonkinlaiset kiertohäiriöt olla ihan tavallisia hormoniehkäisyn jälkeen, joten siihen kannattaa henkisesti varautua.

ON: Täällä täti alkaa pakata kamojaan, onneksi. Näköjään nämä menkat ovat lyhentyneet, mikä onni! :) Teini-iässä oli ihan normaalia sellaiset seitsemän-kahdeksan päivän menkat. Kolme päivää on tosi luksusta! :D Paino on muuten tippunut parissa päivässä jo melkein kaksi kiloa! Jee! =) Tosin, nestettähän se taitaa olla, joten eiköhän tahti tästä tasaannu pian.
 
Talvicci: Mulla tuli ekat menkat renkaan jälkeen ihan normisti ja sitten vasta meni sekaisin. Hormonit kuulemma vaikuttaa vielä ekan luomukierron aikana ja siksi yleensä ekat menkat tuleekin melkon normaalisti. Toivon kuitenkin, että sulla jatkuu kierto tasaisena! =) :hug: Ei tätä epäsäännöllisyyttä toivoisi kellekään.

Niin ja seksistä. Ei meillä ainakaan ole ollut mitenkään erikoista. Eipä sitä kumpikaan taida ajatella, että nyt sitä "tehdään" vauva, vaan nautitaan ihan samalla lailla. :heart: Ehkä silloin ekalla kerralla ehkäisyn jätön jälkeen oli sellainen jännittävä fiilis, mutta aika pian se haihtui. :LOL:
 
Otan osaa pillerikeskusteluun.. Mulla oli yasminit n. vuoden verran --> lopetin mielialan suurien vaihteluiden vuoksi. Sen jälkeen 1½ vuotta oli mercilonit ja sama juttu, vaikkei läheskään yhtä pahana. Päätettiin sitten miehen kanssa, että mielummin olen oma itseni ja käytetään kumia ;) Nyt olen ollut ilman pillereita 08/06 lähtien ja muistaakseni kierto tasoittui ihan kahdessa kuukaudessa. Pillerien aikaan kierto oli sen 28 vrk ja nyt luomuna 30-32 vrk aika tarkkaan. Olen kyllä ollut aika hyvilläni nyt jälkikäteen tästä pillereiden pois jättämisestä - ei tarvitse miettiä pillereiden lopettamista ja pääsee nopeamminen tekemisen makuun :LOL:
 
Talvicci

Vai että sellaista teillä, tuo miun ukko ei ees suostu siihen että jättäisin pillerit pois :/ Mutta kyllä tässä on vielä aikaa odotella, että jos sen mieli muuttuu :)
Ja oisihan se vähän noloa heti jäädä mammalomalle kun on saanut vakipaikan :LOL:

(.)

Jotenkin pelottaa sitten jos tuo ukko joskus alkaa näyttämään vihreää valoa vauvapuuhille, niin mitä jos en tulekkaan raskaaksi!? Jos saankin selville että en voi ikinä saada omia lapsia! Tälläiset asiat on pyörinyt mielessä jo jonkun aikaa, mutta sittenhän se varmaan selviää, kun joskus ruvetaan lapsia tekemään..pelottaa vaan,.
Kellään samoja tuntemuksia?
 
Minnie87 Onnea vielä töistä :flower:

Talvicci Mulla sama, että niistä oli pakko luopua - mulla ihan samoja oireita. Hypin täysin seinille! Nyt jälkeenpäin olen aika tyytyväinen jos vaikka se kumikin unohtuisi tossa syksyllä ;)
 
Talvicci: Meillä taas mies yllätti, kun puhuttiin tuosta mahdollisuudesta, jos ei voidakaan saada helposti lapsia. Hän oli sitä mieltä, ettei haluaisi mennä hoitoihin vaan lähtisi hakemaan adoptiota! :eek: Olin kyllä tosi yllättynyt, luulin, että se olisi juuri päinvastoin. Miehen mielestä maailmassa on niin paljon lapsia, jotka tarvitsevat kotia, että olisi itsekästä väkisin yrittää omaa. Ihailtava ajattelutapa! :heart: Silti vähän kylmäsi mun sydäntä, kun haluaisin niin kovasti kokea raskauden ja synnytyksen. :ashamed:
 
jemppi ja talvicci mulle ei kanssa nuo pillerit sovi, mutta tiesin että pystyn niitä kuitenkin vähän aikaa syömään. otan kierukan vasta sitten kun tiedän että se tulee olemaan paikoillaan sen koko ehkäisytehon ajan (3-5-vuotta) mikäli sellainen vaan minulle sopii, enkä niin että se ehtii olla mulla puol vuotta ku keksin et hei, tehdäänkö vauva :D pillerit ja kumi on helpompi itse lopettaa.

me kyllä keskusteltiin vauva-asiasta eilen. Mies pääsi ovesta sisään ja ruokapöytään niin mä istuin vastapäätä ja sanoin että "mä haluan". hetken mies sitten siinä että mitä sä haluat :whistle: ja jatkoin että haluan yrittää vauvaa hänen kanssa, ja mielellään sitä tytärtä. Vähän huonoon saumaan mä suuni avasin ku meidän piti siitä lähteä melkeinpä heti lasten kanssa uimaan, mutta illalla puhuttiin kyllä asiasta kun lapset nukkuivat. Sen verran mies sanoi ettei täysin tyrmää mun ehdotusta ja väitti olleensa viime aikoina enemmän tunteellinen kuin järkevä. mutta kuinkas ollakaan istahti keskustelun lomassa tähän koneelle ja alkoi laskemaan mun äitiyspäivärahaa :LOL: lähinnä halusi selvittää että vaikuttaako mun viikonlopputulot siiihen nostavasti yhtään. Minä sitten hekotin sohvalta että kyllä se sun järki taitaa silti olla (toistaiseksi) voitolla :D
mies siis ei ole vastaan mutta ei vielä suoraankaan sanonut että aletaan vaan hommiin. jään siis vielä odottelemaan lopullista päätöstä. joka kylläkin pitäisi tehdä piakkoin jos meinaan maksimoida sen ajan että saisin vauvan ennenkuin kuopus täyttää 3-vuotta.

että sellasta meille. tämä asia jää siis teillekin vielä mysteeriksi, että mihin se sitten päätyykään aikanaan :p on mulla ihan hyvä fiilis, ja tottakai otan miehen mietteet huomioon, mä en ole ollut mikään helpoin tapaus noiden raskauksien aikana :/ ja vaatiihaan se paljon mieheltäkin ottaa ensimmäisinä vauva-kuukausina vastuuta muusta perheestä, ja sen kyllä tiedän että hän osallistuisi.

tulipas taas selostettua meidän elämästä...

minnie87 minulla oli esikoisen syntymän jälkeen pelko etten enää koskaan tulisi raskaaksi. Kun tiesin sen jo silloin kun esikoinen oli pari viikkoa vanha että haluan lisää lapsia. vaikkeihan asia ole ollenkaan sama.
mun mies ei myöskään ole valmis adoptoimaan. ja onhan meillä tässä tätä omaakin katrasta. joskus sitä vaan miettii että adoptoisi tyttären jos ei itse sellaista saa...

pantalaimon ihailtava ajattelutapa miehelläsi! kumpa useammat miehet ajattelisivat noin adoptiosta mutta taitaa olla harvassa sellaiset :whistle:
 
Pantalaimon ihana mies :heart: Ymmärrän kuitenkin hyvin tunteesi ja että haluat kokea raskauden ja synnytyksen..Siitä tulevasta kokemuksesta minä ainakin haluan pitää kynsin ja varpain kiinni :ashamed:

Levoton Strutsi Onnea tuosta myönnytyksen eleestä ;) Meillä mies on myös enemmän tuo järkevä. Ja viime vuonna nousseiden tulojeni ansiosta olen tehnyt hänelle laskelmia ja sanoi, että sähän melkein tienaat nuo ekat kuukaudet :LOL: Siihen se tietysti sitten loppuu. Laskettiin niin, että toivotaan/aloitetaan yrittämään vauvaa niin, että vaikka heti tuuri kävisi, niin viimeisen äitiyslomakuukauden aikoihin mies valmistuisi ja pääsisi jatkamaan töissä täysipäiväisesti (nykyään siis työskentelee vain lomat)..Ja siitäkös se mies innostui, kun hänelle on erityisen tärkeää, että taloudellisesti tilanne on vakaa..jotenkin vaan niin siis osui tuo sinun miehesi laskeminen kelan sivuilla silmiin :p
 
jemppi joo, mua vaan niin huvitti kun alettiin keskustella asiasta ja mies sitten vielä erikseen sanoi, että hän on ollu erityisen tunteikas viime aikoina asian suhteen. On kuulemma miettinyt sitä siis ihan keskenäänkin.
Mutta kuinkas ollakaan sitten päädyimme jälleen kerran laskemaan ja miettimään sitä kun nyt tulot on tasaantuneet ja taas ne tipahtaa kunnes minä palaan työelämään jne. :D ja ihan hyvä että edes jollakin järki pelaa tässä taloudessa...

talvicci joo, vähäsen kyl harmitti se kun asiaa ei saatu päätökseen eilen, mut jospa mä nyt maltan mieleni ja annan mieheni tehdä tarvittavat laskelmat :D ja onhan tämänhetkisessä laatassa vielä pillereitä syömättä.
ilmoitin muuten eilen samalla asiasta, että joko me tehdään vauva tai sit haen kierukan. saan sellaisia :eek: :headwall: ihmeraivareita pilsujen aikana, ne hormonit eivät vaan sovi mulle.
 
Tsemppiä nyt Levoton Strutsi! Hienoa, että olette saaneet kuitenkin noin paljon jo puhuttua. On se kummaa, kun ne miehet ihan itsekseenkin ajattelee! ;) Aina se yllättää! :LOL:

Minä lähden tästä koneelta näöntarkastukseen. Olen huomannut, etten näe enää kovin hyvin luennoilla lukea dioja ja etenkin vasen silmä on heikentynyt. Saas nähdä millaiset rillit hankin tällä kertaa! On mulla aika selvä kuva jo siitä, millaisia EN halua tai millaiset ei sovi mulle. Nyt muuttuu ulkomuoto kovasti, kun hiuksetkin on vähän erilaiset ja erisävyiset.

 
Mulla on niiiin levoton olo, rankka duunipäivä takana ja silti ihmeen paljon virtaa :eek: Eilen vihjailin kovasti miehelle siitä viitosesta ja ihme kyllä se ei enää teilannu sitä vaan mutis jotain "ihan hyvä ajatus"-tapaista. Tosin luki silloin lehteä,että liekö sit ees kuuli miun asiaani :LOL: Mä kyllä sanoin vielä nukkumaankäydessä hänelle,että miusta tuntui niin hyvälle se,ettei hän heti ollut tyrmäämässä asiaa. Nyt sit varmaan pitää antaa vaan aikaa,vaikka ite voisin heti rynnätä heti asiaan... Tosin pilsut on käytössä täälläkin,noita ois huhtikuun puoleenväliin ja sit pitäs uudet hakee.

Tsemppii nyt kaikille yrittäjille :wave:
 

Yhteistyössä