N
Nainen 26 v
Vieras
Hei!
Tässä joulunpyhien lähestyessä ajattelin kirjoittaa mieltäni painavasta asiasta. Olen ollut, niin kauan kuin muistan, ns.lapsivihaaja eli missään nimessä en ole halunnut lapsia, olen sen kaikille selväksi tehnyt, en edes naimisiinkaan ole halunnut, olen halunnut keskittyä vain itseeni ja opiskeluuni ja uraani. Olen tällä hetkellä korkeakouluputkessa ja masters olisi kiikarissa ja siitä aion kyllä kinni pitääkin, en tykkää jättää asioita puoli tiehen.
Nyt on vain käynyt niin että olen tavannut miehen johon olen rakastunut ja yht'äkkiä ajatus lapsista ja naimisiin menosta ei olekaan vastenmielinen ollenkaan. Katselen pieniä vauvoja ( niistä vähän isommista en välitä oikein vieläkään) ja jokin sykähtää sisälläni. Mieheni on minua jonkin verran vanhempi ja tiedän että hänkin haluaa lapsia. Suhteemme ei tosin ole vielä sillä tasolla että voisi tosissaan kuvitella hankkivansa lapsia mutta silti tämä ajatus on ruvennut hiipimään yhä vahvemmin mieleeni.
Olen myös huomannut sen että kun naisille iskee vauvakuume(tosin en koe että tämä on kuumetta vielä) niin siinä ei paljon järki päätä pakota ja se lapsi on saatava vaikka mikä olisi. Nyt pelkäänkin että jos tämä tilanne tästä vielä kehittyy, heitänkö hukkaan elämäni, haaveeni ja kaikki tavoitteeni joihin olen monta vuotta jo panostanut. Miten käy urani ja opiskeluni ja kaiken muun. Olenko vain typerä tusina tollo muiden joukossa jos kuitenkin hankin lapsen vai kannattaako kuunnella sydäntään?
Tämä saattaa tosin olla myös rakastuneen naisen höpinöitä mutta jokin minussa on muuttunut ja se pelottaa.
Kokemuksia?
Tässä joulunpyhien lähestyessä ajattelin kirjoittaa mieltäni painavasta asiasta. Olen ollut, niin kauan kuin muistan, ns.lapsivihaaja eli missään nimessä en ole halunnut lapsia, olen sen kaikille selväksi tehnyt, en edes naimisiinkaan ole halunnut, olen halunnut keskittyä vain itseeni ja opiskeluuni ja uraani. Olen tällä hetkellä korkeakouluputkessa ja masters olisi kiikarissa ja siitä aion kyllä kinni pitääkin, en tykkää jättää asioita puoli tiehen.
Nyt on vain käynyt niin että olen tavannut miehen johon olen rakastunut ja yht'äkkiä ajatus lapsista ja naimisiin menosta ei olekaan vastenmielinen ollenkaan. Katselen pieniä vauvoja ( niistä vähän isommista en välitä oikein vieläkään) ja jokin sykähtää sisälläni. Mieheni on minua jonkin verran vanhempi ja tiedän että hänkin haluaa lapsia. Suhteemme ei tosin ole vielä sillä tasolla että voisi tosissaan kuvitella hankkivansa lapsia mutta silti tämä ajatus on ruvennut hiipimään yhä vahvemmin mieleeni.
Olen myös huomannut sen että kun naisille iskee vauvakuume(tosin en koe että tämä on kuumetta vielä) niin siinä ei paljon järki päätä pakota ja se lapsi on saatava vaikka mikä olisi. Nyt pelkäänkin että jos tämä tilanne tästä vielä kehittyy, heitänkö hukkaan elämäni, haaveeni ja kaikki tavoitteeni joihin olen monta vuotta jo panostanut. Miten käy urani ja opiskeluni ja kaiken muun. Olenko vain typerä tusina tollo muiden joukossa jos kuitenkin hankin lapsen vai kannattaako kuunnella sydäntään?
Tämä saattaa tosin olla myös rakastuneen naisen höpinöitä mutta jokin minussa on muuttunut ja se pelottaa.
Kokemuksia?