Vauva vai ei?

[juhla]

Olen raskaana, raskaus on ihan alussa ja tämä on toinen sellainen minulle. Kaksi ja puoli vuotta sitten tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta, päätimme miehen kanssa jota olin vuoden tapaillut ettei lasta pidetä. Päätös oli vaikea, hormoonit sekoittivat minut täysin ja toimenpiteestä seurasi vielä kohtutulehdus. Nyt jälkeen päin en ole kuitenkaan katunut päätöstä. Olemme miehen kanssa edelleen yhdessä, meillä on yhteinen omistusasunto, jonka juuri saimme remontoitua ja muutenki elämässä menee hyvin. Olemme molemmat työelämässä ja menossa kouluun syksyllä tai niin ainakin oli suunniteltu.

En todellakaan tiedä mitä tehdä. Olen niin kovasti odottanut kouluun pääsyä, ja kuvitellut ettei meille tule lapsia todella pitkään aikaan. Nyt poikaystävä on kuitenkin on sitä mieltä, ettei yksi pää perheessä maailmanloppu ole ja minäkin varmasti voisin vielä kouluni suorittaa, vaikka vuoden päästä.

Ongelma on se etten tunne mitään. En todellakaan tiedä mitä tehdä tilanteen kanssa. Pelkkä ajatus vauvasta pelottaa, mutta toisaalta se myös kiehtoo. Parilla ystävälläni on jo lapsia. Kumpikaan ei vaikuta elämäänsä järin onnellisilta. En tosin ole he ja asiat varmasti voisi tehdä toisinkin mutta.. Pelottaa että teen väärän päätöksen, vaikkei sellaista kai tällaisessa tilanteessa voi olla. Onko kukaan muu ollu samanlaisessa tilanteessa ja miten sitä on sitten ratkottu?

 

[Maira]

Mä tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta, miehelle jonka kanssa olin seurustellut nipinnapin 9 kuukautta. Mä vedin ihan jäihin, itkin että ei me pärjätä, ei tästä mitään tule, teetänkö abortin, mies totesi tyynen rauhallisesti että vastahan me ostettiin farmari auto, hyvin me pärjätään.. Toisaalta ajatus vauvasta nimenomaan kihelmöi ja jännitti, toisaalta päässä pyöri kaikki kauhukuvat ja mietin useasti et teenkö mä nyt oikein, onko tämä sitä mitä haluan. No, lapsi pidettiin, vihillekkin juostiin ennen lapsen syntymää ja nyt kesäkuussa poika täyttää vuoden enkä ole päivääkään katunut päätöstä pitää lasta.

Lapsi muuttaa kaiken, se on totta, mä vielä itseasiassa pidin sitä alkuaikaa tosi rankkana, enkä juuri ensimmäisestä puolesta vuodesta edes muista mitään. Sitä paljon puhuttua ylitsevuotavaa äidin rakkautta en tuntenut heti lapsen nähdessäni, en edes viikon päästä synnytyksestä, se vaati aikaa ja yhdessäoloa, oikeastaan nyt vasta tunnen sen rakkauden minkä oma lapsi sinussa herättää ja huomaan kuinka palkitsevaa vanhemmuus on.

Jokainen on oman onnensa seppä, ei kannata tuijottaa ihmisiä ympärillään, kaikki on kiinni sinusta itsestäsi.

 

[nooruli89]

minä tulin raskaaksi kun olin seurustellu poikaystäväni kanssa 3-4 kuukautta vasta.kiivaita keskusteluita käytiin pidettäisiinkö vauva vai päädyttäisiinkö aborttiin.shokki uutinen oli saada selville että odotin lasta ja varsinkin kun sitä ei oltu suuniteltu.asuimme vilä kaiken lisäksi silloin eri puolilla suomea miehen kanssa.abortti pyöri meidän kummankin mielessä,mutta itse ajattelin kuitenki enemmän lapsen pitämistä koska en ollut uskonut saavani lasta nuoruuden syömishäiriöiden vuoksi.siispä päätimme pitää lapsen,se on kuitenkin hienoa tulla vanhemmaksi.

itse en välillä osannut suhtautua asiaan raskaana ollessani,mietin liikaa osaisinko huolehtia lapsesta ja riittäisikö rahamme,mutta kun vauva syntyi en voinut muuta kun itkeä onnesta.se on aivan älyttömän hieno tunne kun olet ensin kanstanut lasta kohdussasi 9kk ja sitten saat synnyttää hänet,en ole katunut hetkeäkään että päätimme riidoistakin huolimatta pitää tytön:=:heart: nyt meidän tyttö on 3kk vanha

 

[juhla]

Kiitos vastauksista! Ne ovat todella rohkaisevia Meidän ratkaisulla ei tällä kertaa ollut väliä, koska raskaus meni kesken. Huomasin kuitenkin, että kaikesta hämmennyksestä huolimatta olin hieman pettynyt että näin kävi. Mutta meidän aika tulee sitten joskus! Mukavaa kevättä teille taaperoittenne kanssa!