Vauva+koirat

MLL
On ennenkin käyty varmaan läpi, mutta alotampa kumminkin.. Vauvaa siis odotellaan keväälle ja kotoa löytyy kaksi erittäin vauhdikasta tapausta. Mitä olette opettaneet koirille ennen vauvan saapumista? Siis onko jostain tietyistä käskyistä yms. ollut apua. Olemme reenailleet huoneesta poistumista ulos käskyllä, sekä osaavat perus irti, maahan, paikka yms. komennot.

Mitäs muuta sitä kannattaisi ottaa huomioon kun vauva saapuu kotiin(siis koirien kannalta)? Koirat eivät ole tottuneet lapsiin, kun niitä ei oikeen tuttava piirissä ole, mutta tavatessa ei ole mitään ongelmiakaan ollut.

Muutkin koiramaiset pulinat on tervetulleita, niitä on aina niin hauskaa lueskella varsinkin kun täälä yleensä pysyy melko asiallisena keskustelu moniin palstoihin verrattuna :)
 
vieras
Kun vauva tuli taloon niin annoin koirien yksitellen tulla tutustuun. Ja kun vieraita tulee vauvaa kattoon niin ensin pitää koirat huomioida.
Koskaan en jättäny vauvaa lattialle ettei vaan pääse mitään pahaa tapahtuun.
Meillä koirat tottu muutamassa kuukaudessa uuteen tulokkaaseen ja tänä päivänä ovat tosi hyviä kavereita. Lapsi nyt 5v.
 
juups
Meillä oli vain yksi iloinen adhd tyyppinen 50kg painava karvakuono kun lapsi syntyi. Ei opeteltu mitään erityistä. Kun tultiil laitokselta niin menin ensin yksin moikkaan koiraa. Sitten mies vauvan kanssa. Vauva vielä kaukalossa. Koira haisteli kiinnostuneena kovasti vauvaa, mutta oli kuin olisi koko ajan tiennyt, että tämmöinen tyyppi tulee.

Lapsi kärsi pahoista vatsakivuista, joten häntä ei voinut laskea lattialle yksikseen. Mutta jos piti käydä itse vessassa niin uskalsin jättää vauvan ja koiran kahdestaaan,.

Kerran kävi niin, että kun oli vieraita ja koira superiloisella tuulella sattui ovikello soimaan. Koira loikkasi maassa makaavan vauvan yli ja ryntäsi ovekke aivan kuin ei olisi muistanut vauvan olemassaoloa. Tilanteessa olisi voinut käydä pahemmin.

Kun vauva oppi liikkumaan hän ryömi koiran luo ja kaivautui koiran kainaloon nykimään karvoista ennenkuin kerkesin väliin.

Eli vauvaa piti kouluttaa enemmän kuin koiraa :D

MLL
Juuri nuo "ovikello soi" tyyppiset tilanteet tässä hirvittää eniten. Kissasta jo päätettiin yhteis tuumin luopua kun koirat välillä innostuvat yhdessä sitä ajamaan ja siihen ei mitkään kiellota auta, vielä kun kissa härnää koiria välillä kiusallaan. Onneksi se menee mieheni isälle, että päästään aina tapaamaan kun halutaan. Koirat on kyllä nuoria molemmat, että onneksi ne tosta rauhottuvat ihan omalla painollaakin, ikää siis 1 ja 2 v. :)
 
koiria on
No et jätä lasta ja koiria samaan tilaan, että voisi talloa lapsen.

Harvoin lapselle sattuu mitään, vaikka koira hieman astuisikin päälle kuitenaan. Joku pintanaarmu, mutta ei sen kummempia.

Itse en kuitenkaan sinuna huomioisi eka koiraa vaan näytätisin heti koirille, että lapsi on ykkönen ja te olette vasta sen jälkeen. Kun niin tekee heti alusta ja näyttää, että lapsi on teidän suojeluksissanne, ei koira uskalla ikinä kritisoida sitä ja yritä nousta lapsen yli. Eli lapsi ykkönen aina, koira kakkonen aina. Lapsi eka, koira tokana vasta.
 
meillä näin
Meillä kaikki sujui ihan hyvin mitään ihmeitä opettamatta, kunnes lapsi oppi kävelemään ja lähestyi koiraa liian nopeasti esimerkiksi plaston kärryjen kanssa juosten. Koira ei ymmärtänyt väistää vaan luuli että on laumassa lasta ylempänä ja alkoi murista. Sai piikin, heipparallaa vaan koira. Lapsi on tärkeämpi.
 
meillä näin
Juu täytyy lisätä, että ei todellakaan saa koskaan jättää eläintä ja lasta samaan tilaan keskenään!

Meillä on kissa joka kouluttaa lasta aina kun olen itse esim. vessassa. Muutaman kerran on ollut naarmut kasvoissakin. Onneksi lapsi tajuaa nykyisin, ettei mene kissan luo, kun olen poissa näkyvistä.
 
koiria on
Alkuperäinen kirjoittaja meillä näin:
Meillä kaikki sujui ihan hyvin mitään ihmeitä opettamatta, kunnes lapsi oppi kävelemään ja lähestyi koiraa liian nopeasti esimerkiksi plaston kärryjen kanssa juosten. Koira ei ymmärtänyt väistää vaan luuli että on laumassa lasta ylempänä ja alkoi murista. Sai piikin, heipparallaa vaan koira. Lapsi on tärkeämpi.
Näitä voi sattua, jos koiraa huomioidaan ekana aluksi. Eli pitää pitää aina arvojärjestys. Lapsi menee eka koira hus.

Meillä kävi kans samanlailla, joskin koira tiesi oman paikkansa, mutta kivun takia kuitenkaan ei kunnioittanut niin paljoa että olisi hampaitaan pitänyt kauempana. nappas lasta ja piikin sai myöskin.

Toinen koira kunnioittaa lasta niin paljon, ettei uskaltaisi koskea vahingossakaan.
 
huh huh
Alkuperäinen kirjoittaja meillä näin:
Meillä kaikki sujui ihan hyvin mitään ihmeitä opettamatta, kunnes lapsi oppi kävelemään ja lähestyi koiraa liian nopeasti esimerkiksi plaston kärryjen kanssa juosten. Koira ei ymmärtänyt väistää vaan luuli että on laumassa lasta ylempänä ja alkoi murista. Sai piikin, heipparallaa vaan koira. Lapsi on tärkeämpi.
Siis teillähän on ollut tervepäinen koira, jos osaa murista eli varoittaa eikä pure suoraan. Toki, jos on meinannut näykätä tai murissut paljon niin ymmärrän, ettette ole koiraa uskaltanut pitää.

Mutta siis tuollainen asenne jos on koiraa kohtaan niin toivottavasti ette koskaan enää koiraa ota!

vieras
Koirat harvemmin pitävät lasta itseään ylempänä laumassa, mutta ne eivät tee lapsille mitään, koska eivät koe niitä myöskään uhkaksi. Ihmisillä on virheellinen käsitys siitä, että koira pitäisi itseään laumassa lasta alempana, näin ei yleensä ole.
 
hyvin menee
Meilläkin oli kaksi lapsiin tottumatonta koiraa ennen vauvan tuloa. Koirat tulivat autossa hakemaan meitä sairaalasta ja moikkasin ne jo siinä sairaalan pihalla. Olin ollut 10 päiväää sairaalassa, joten koirat olivat todella villinä (en ole niistä muuten erossa ollutkaan päivää paria kauempaa...)

Kotiin kun tultiin niin lapsi kantokopassa lattialle ja koirat saivat mennä nuuhkimaan. Eivätpä nuo mitään välittäneet. Sakemanni asettui nukkumaan meidän sängyn ja pinniksen väliin ja aina kun vauva itki niin alkoi piipata ja tuli kuonolla tökkimään minua.

Tuo liiikkeellelähtövaihekin meni ihan siinä sivussa. Toinen koira väisti ja meni sängyn alle nukkumaan kun tahtoi olla rauhassa ja sakemanni vaan makoili paikoillaan. Kaikki meni ihan omalla painollaan, kun ei itse ressaa turhia.

Ainoa ongelma meillä on lapsivieraat, sillon pitää sakemanni laittaa ulos, tuo muksu kun kuuluu laumaan ja lauma on tuolle kaikki kaikessa. Niinkuin kuuluukin :)
 
hyvin menee
Niin ja lähes alusta asti lapsi on ollut koirien kanssa yksin kun haen postin/käyn suihkussa tms. Vaikka eläimiä ovatkin niin luotan niihin 100% ja nyt kun tyttö on jo 4v. niin osaa jo itsekin komentaa koiria rauhoittumaan ja omille paikoilleen, ja nuohan tottelevat, jopa paremmin kuin minua ;)
 
koiria on
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Koirat harvemmin pitävät lasta itseään ylempänä laumassa, mutta ne eivät tee lapsille mitään, koska eivät koe niitä myöskään uhkaksi. Ihmisillä on virheellinen käsitys siitä, että koira pitäisi itseään laumassa lasta alempana, näin ei yleensä ole.
Ja juuri tällä asenteella aiheutetaan niitä tilanteita, että koira voi purra lasta. Ei ole olemassakaan sellaista lasta, joka ei joskus vähän tukistaisi koiraa, jos koira on kotona sisällä, eikä jatkuvasti eristyksissä esim. ulkohäkissä tai toisissa huoneissa. Eli koira tulee jokatapauksessa joskus näkemään lapsen uhkana tai ainakin jotenkinpäin ikävänä.

Koiralle tulisi näyttää heti ensialussa, että lapsi on niin pyhä asia, että jos koetaan se uhaksi, sitä juostaan karkuun. Siihen kun kajoaa, niin taivas kaatuu niskaan.
 
vieras
Ei meillä ole kenenkään, ei koirienkaan, tarvinnut heittäytyä sivuun lapsen kärryjen tieltä. Sitä vartenhan niitä taaperoita kasvatetaan. Ja pidetään aina silmällä kun on koiria läsnä.

Vaikka koirat ovat alimpana, ei lapsi kuitenkaan niin ylhäällä ole arvoasteikossa, että kaikkien pitää väistää kun hän saapuu.
 
Njuu, mutta jos koira kokee ne kärryt mahdottoman ikäväksi, onko ok, että murisee? Murinahan on varoitus ihan ok, mutta entä kun lapsi ei sitä ymmärrä ja jatkaa vain. Edelleenkö koira vain murisee vai tekeekö nyt jotain muuta eli yhtäkuin näykkäsee... Jos koira ei murise=varoita, niin se kokee, että ei mene edes niin pitkälle, että näykkäisisi eli lähtee pois. Jos siis koira on tervejärkinen yksilö ja opetettu oikein. Murinahan on ihan luonnollista, mutta koira ei varoittele sellaisille, jota ei uskaltaisi kuitenkaan purra. Muistakaa se.

Eli siis kaukaa haetusti tarkoitan sitä, että lapsen ei pidä tietenkään mennä kärryillä koiraa päin, mutta jos menee, koiran pitää mennä pois, eikä suinkaan nousta vastarannankiiskiksi ja murista/uhkailla tai jopa näykkäistä.
 
hyvin menee
Alkuperäinen kirjoittaja koiria on:

Mutta yleensä siinä vaiheessa kun lapsi alkaa tukistella sillekin voi jo opettaa kuinka koiraa silitetään ja kieltää yhtälailla lasta siitä tukistelusta.

Jos olisin alkanut opettaa koirille lapsen väistämistä, niin hirveä härdellihän siitä tulisi jos(kun) lapsi vain innostuisi juoksemaan koirien perässä. Loppuviimein saisi olla todella hyvähermoinen koira joka ei moisesta hermostuisi. Ja onhan koiralllakin oikeus näyttää etttä nyt se haluaa olla rauhassa (vrt.murina) Mikään oikeus ei tietenkään ole purra, mutta siinä kohtaa täytyy jo vanhemman osata lukea sitä koiraa ja laittaa koira vaikka toiseen huoneeseen rauhoittumaan. Ja lukea lakia myös sille muksulle joka koiraa kiusaa...

Meillä on osa-aika staffi (miehen vanhemmilla osaksi) , 3 lasta se on vahtinut paremmin kuin yksikään ihminen. Vauvaa vartioi henkensä kaupalla. nyt 6 vkoa vanha (vauva siis)
Se on ihan koirasta kiinni. Tuo ei kyllä tee kärpäsellekään pahaa, jos se ei ole iso musta koira :D
Mutta tosiaan tuo "tappajakoiramme" kyllä leikkii lasten kanssa mutta esim. sen leikit muksujen kanssa on ihan erilaisia kun taas sitten aikuisten kanssa. Ei esim. suostu antaa palloa "revittäväksi" suusta jne..

Vauva kun on kopassa lattialla tai vaan lattialla niin vahtii vieressä ettei kukaan tule uhkaavasti vauvaa kohti!
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja koiria on:
Murinahan on ihan luonnollista, mutta koira ei varoittele sellaisille, jota ei uskaltaisi kuitenkaan purra. Muistakaa se.
Mietin jo aiempienkin kommenttiesi kohdalla, että etpä taida kauhean kokenut koiranomistaja olla. Nyt se varmistui.
 
koiria on
Alkuperäinen kirjoittaja hyvin menee:
Mutta yleensä siinä vaiheessa kun lapsi alkaa tukistella sillekin voi jo opettaa kuinka koiraa silitetään ja kieltää yhtälailla lasta siitä tukistelusta.

Jos olisin alkanut opettaa koirille lapsen väistämistä, niin hirveä härdellihän siitä tulisi jos(kun) lapsi vain innostuisi juoksemaan koirien perässä. Loppuviimein saisi olla todella hyvähermoinen koira joka ei moisesta hermostuisi. Ja onhan koiralllakin oikeus näyttää etttä nyt se haluaa olla rauhassa (vrt.murina) Mikään oikeus ei tietenkään ole purra, mutta siinä kohtaa täytyy jo vanhemman osata lukea sitä koiraa ja laittaa koira vaikka toiseen huoneeseen rauhoittumaan. Ja lukea lakia myös sille muksulle joka koiraa kiusaa...
No tottakai. Totuus on vain se, ettei kukaan pysty vartioimaan koira-lapsi kaksikkoa AINA niin tarkasti, että voisi satavarmasti katsoa, ettei lapsi tukistele tai edes juokse sekunnin murto-osan koiran perässä. Lapset vaan tekee juttuja, eikä sille voi mitään. Kun lapsi kasvaa, niin kyllä se sitten alkaa uskomaan puhetta, mutta aluksi voi joutua toistamaan ja lukea lakia lapselle vaikka kuinka usein. ja koiran tulee kestää tämä kaikki. Jos koira murisee, pitää olla salmannopea, ettei se käy kiinni. Itse en luottaisi enää itseeni, että jos noita tapahtuisi jatkuvasti, pystyisin katsomaan tilanteen niin tarkasti, ettei lapsi mene koiran lähelle. Koira murisee varmaan asiasta, mutta se tarkoittaa melki aina, että koira on valmis myös näykkäisemään. vrt. jos se murisisi sulle aikuiselle.
 
koiria on
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja koiria on:
Murinahan on ihan luonnollista, mutta koira ei varoittele sellaisille, jota ei uskaltaisi kuitenkaan purra. Muistakaa se.
Mietin jo aiempienkin kommenttiesi kohdalla, että etpä taida kauhean kokenut koiranomistaja olla. Nyt se varmistui.
Sanoppas kuinka isolla mahdollisuudella usein koira väistää murinansa jälkeen, jos asiaa jatkaa vaan samanlailla muuttamatta toimintaansa? Ettei vaan seuraavaksi napattaisi ilmaa ja ärähdettäisi..? Entä jos jatkuu, ettei vain nappaisi ja toivoisi, että nyt se lopettaisi?

Jos koira murisee toiselle koiralle, toinen koira reagoi siihen aina. Joko alkaa muriseen takaisin, jolloin se aloittava osapuoli saattaa väistää, kun huomaakin, että taivas tippuu päälle, jos tuota sittenkin näykkäisis, tai sitten se toinen koira väistää tilanteen. Eli ei ole sellaista, että toinen jättäisi reagoimatta tilanteen, kuten ihmisvauvojen kanssa saattaa olla.
 
koiria on
Muutenkin ihmettelen syvästi monien äiti ihmisten ajatusta koiransa sallittuihin käyttäytymisiin.

Jos itse omistajana koira alkaa muriseen, jos tulet esim. pölyhuiskan kanssa lähelle, niin sallisitko sen toiminnan koirana ja lähtisit pois tilanteesta? Entä jos astut vahingossa koiran hännän päälle, niin sallisitko koiran purra siinä tilanteessa sua? Entä jos juokset ohitse tai lähdet jahtaamaan koiraa, sallisitko koiran yhtäkkiä purra tilanteesta tai edes murista? Jos haluat mennä koiran pedin toiselle puolelle ja ainoa keino on mennä koiran yli, niin käskisitkö koiran pois/astut yli vai odotatko hiljaa hissukseen, koska arvon koira viitsii siirtyä paikaltaan. Jos menet lähelle niin koira murisee yms.

Mää luulen, etä tosi harva aikuinen jaksaisi varoa koiraa noin. Miksi siis lapsen pitää jatkuvasti varoa liikkeitään koiran läsnäollessa? Helpommalla ja varmemmin pääsee silloin, kun antaa lapsen olla lapsi ja opettaa koiran väistämään lasta. ja toki myös ohjata lasta käyttäytyyn oikein koiran kanssa.

Jos koira noissa tilanteissa puree ja murisee sulle, niin taitaa olla aika
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja koiria on:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ei meillä ole kenenkään, ei koirienkaan, tarvinnut heittäytyä sivuun lapsen kärryjen tieltä. Sitä vartenhan niitä taaperoita kasvatetaan. Ja pidetään aina silmällä kun on koiria läsnä.

Vaikka koirat ovat alimpana, ei lapsi kuitenkaan niin ylhäällä ole arvoasteikossa, että kaikkien pitää väistää kun hän saapuu.
Njuu, mutta jos koira kokee ne kärryt mahdottoman ikäväksi, onko ok, että murisee? Murinahan on varoitus ihan ok, mutta entä kun lapsi ei sitä ymmärrä ja jatkaa vain. Edelleenkö koira vain murisee vai tekeekö nyt jotain muuta eli yhtäkuin näykkäsee... Jos koira ei murise=varoita, niin se kokee, että ei mene edes niin pitkälle, että näykkäisisi eli lähtee pois. Jos siis koira on tervejärkinen yksilö ja opetettu oikein. Murinahan on ihan luonnollista, mutta koira ei varoittele sellaisille, jota ei uskaltaisi kuitenkaan purra. Muistakaa se.

Eli siis kaukaa haetusti tarkoitan sitä, että lapsen ei pidä tietenkään mennä kärryillä koiraa päin, mutta jos menee, koiran pitää mennä pois, eikä suinkaan nousta vastarannankiiskiksi ja murista/uhkailla tai jopa näykkäistä.
Juuri tämän vuoksi lapsia ja koiria valvotaan herkeämättä.
 
Yhteistyössä