P
pohtiva
Vieras
Kiitos sinulle alkuperäinen selvennyksestä. Ensin tekstistäsi sai hieman väärän kuvan. Opiskelujen ja lapsen sovittaminen on mielestäni paljon tärkeämpi pohdinnan aihe, kuin taloudellinen pärjääminen muutaman kuukauden ajan, jonka ä-loma kestää.
Sinun, ja siihen ei kukaan muu voi puuttua, täytyy yksin punnita oletko riittävän motivoitunut yhdistämään perheen ja opinnot. Itse ajattelen nyt, jo opinnot suorittaneena, että opiskeluaika olisi ollut varsin hyvä aika hankkia lapsi. Minulle ei silloin kuitenkaan vauvakuumetta tullut. Näin opintojen jälkeen työelämään sopiva ""oikea aika"" saa paljon suuremman merkityksen, joustavuus aikatauluissa vähenee, vaikka rahaa olisikin hieman enemmän.
Mielestäni tilanteesi ei edelleenkään ole kehno: miehesi tuntuu olevan valmis elättämään perhettä juuri nyt, myöhemmin ehdit kyllä saada hyväpalkkaisen työn ja tukea puolestasi miestäsi. Lapsi on kuitenkin yhteinen asia, eikä mielestäni ole mitenkään epätasa-arvoista, jos mies (tai vastaavasti nainen) maksaa elämisestä enemmän kun toinen on kotona ja hoitaa vauvaa. Äititysloma on niin lyhyt kuin itse haluat, rahaongelmat siis tuskin ehtisivät paisua sen aikana. Tienaisit kuitenkin melkein saman verran kuin nyt, koska opiskelijalla on oikeus nostaa opintotukea äitiysrahan lisäksi.
Tärkeää on tietää millaiset asiat itselle ovat tärkeitä - meillä ihmisillä on niin vaihtelevat odotukset ja erilainen määrä tarmokkuutta. Sen kuitenkin uskallana sanoa, ettei Oikeaa Hetkeä tule koskaan; vanhemuuteen kuitenkin valmistuu kuin itsestään siinä vaiheessa kun maha alkaa kasvaa. Silloin pienet käytännön ongelmat menettävät pelottavat mittasuhteensa.