Vauva haaveissa vuodelle 2013 - 2014

Paljon onnea Chrissy72 ja Hetami!

ON: Täällä flunssailu hieman helpottaa. Poskiontelontulehdus sieltä tuli ja eilen söin viimiset antibiootit siihen. Toivottavasti lähti niillä. Antibiooteista sain sitten vatsan sekaisin ja alapään kutiamaan. Luulin ensiksi että sain hiivan, mutta kutina johtuikin siitä, että tullut haavaumia tuonne klitoriksen alueelle (ilmeisesti kroppa kuivunu sen verran :/)..Ei kiva, mutta onneksi bepanthen auttaa ja nyt alkaa olemaan jo aika ok.

Täällä ei siis ole heiluteltu peittoa ollenkaan tämän kierron aikana :( :( No onneksi ei kuitenkaan ollut hiiva niin on toivoa et päästään pian tosi toimiin..Onneksi vasta kp 12/29
 
Oi, suuret onnittelut plussanneille! :flower:

Hiukan taas utelen täällä, jos ette pahastu. Minulle on näiden vauvahaaveiden myötä iskenyt kovaa karu todellisuus, ja olen tajunnut, että minä oikeastaan hoidan kaikki kodin asiat yksin. Laskujen maksusta nurmikon leikkaamiseen ja lamppujen vaihtamiseen. Mies ei siis tee kotona juuri mitään. Joskus saa laitettua tiskit koneeseen/puhtaat kaappiin, ja joskus harvoin saattaa pestä koneellisen pyykkiä. Ruokaa kyllä tekee yhtä paljon kuin minäkin, ja siitä olen hyvin kiitollinen. Mutta muuten ei tapahdu mitään, ellen erikseen pyydä. Nyt siis tätä olen joutunut miettimään, että mitenkäs jatkossa, jos tähän vielä uusi perheenjäsen saadaan. Jääkö kaikki työt minulle? Miten teillä muilla, miten miehenne osallistuu kotitöihin ja lastenhoitoon? Onko tilanne muuttunut ennen/jälkeen lapsien?
 
Hetamille paaaaljon onnea! :flower: Nyt tuli kyllä ihan puskista ja pitikin kelata ketjua taakseppäin, että olisko maininnut jotain oireista tms. Mutta olit tainnut nimenomaan oireettomuudesta puhua.. Olipas hieno uutinen :)

Kotitöistä sen verran, että mä ainakin oletan myös miehen osallistuvan kaikkiin kotitöihin. Ja jos ei tapahdu niin välillä pitää kyllä vetää pikkupapu nenuun, niin alkaa taas tapahtua :D Lastenhoidon ja kotitöiden yhdistämisestä on paha sanoa, kun vasta ekaa yritetään. Toivoisin kuitenkin miehen auttavan kotitöissä ja hoitavan lapsia mahdollisuuksien mukaan.

Tervetuloa lumihippu :wave:
 
Onnea plussanneille :)

lumihippu tervetuloa! :wave:

Täällä iski sitten vielä flunssan päätteeksi kunnon oksennustauti, tänään ollu jo onneksi parempi päivä. Jokohan sitä alkais hiljalleen riittää tää sairastelu..

Kotitöistä kyllähän se meilläkin menee niin, että minä pääasiassa huolehdin kotitöistä ja ruuasta. Mutta kyllä tuo miekkonenkin jotain joskus tekee, ja niin kuin mavli sanoi, niin viimestään siinä vaiheessa mieskin tekee kun mulla on tukevasti papu nenässä. Oletan kyllä, että siinä vaiheessa kun on perheenlisäystä, niin mieskin osallistuu enemmän. Vaikea toki sanoa, kun ensimmäistä vasta yritellään saapuvaksi saada. Mutta on tuo itsekin jossain välissä sanonut, että tietää sen, että sitten jää niitä omia (lue: tietokone!) juttuja vähemmälle, kun talossa on jälkikasvua. :)
 
Meillä minä teen selkeästi enemmän kotitöitä, mies osallistuu kun pyydän niin ihan mukavasti, ruoanlaittoon ainakin paljon. Itse tykkään siivoukset tehdä. Meillä mies ei vauvan tulon myötä muuttunut millään tapaa, vauvan hoito aluksi jää väkisinkin naiselle enemmän ainakin kun imettää. Nyt kun poika on isompi, hoidamme lähes puoliksi. Naisena pitäisi muistaa vaatia mieheltä enemmän eikä marttyyrinä tehdä itse ja jälkeenpäin valittaa kun toinen ei tee. Näin tulee itse paljon toimittua :D

Ei mulla esikoisestakaan kummempia oireita ollut, rinnat kiristelevät, sama nytkin. Kovasti vaan jännitän että pysyisi pieni ihmisenalku mukana..
 
miss_piggy
Meillä tehdään kotityöt tasapuolisesti, yleensä kerran kuussa tehään suursiivot ja niihin osallistuu kumpiki, sitte semmosiin pieniin siivouksiin kuten imurointi, pölyjen pyyhintä, tiskaus ja pyykkien pesu mies osallistuu myös ahkerasti, ja ihan ilman käskemättä. Muutenki leipoo ja tekee ruokaa, ja on tosi siisti.
Täällä on se hyvä tilanne, että ei tarvi pakottaa mihinkään kun on oma-aloitteinen ilman sitäki ja tajuaa, että kun yhessä asutaan niin kummankin kuuluu huolehtia tasapuolisesti noista asioista.

Täällä iski lenssu..
 
Meillä kotitöistä huolehtii molemmat.
Ehkä itse pyöritän enemmän pyykki ja tiskihuoltoa, mutta mies hoitaa sitten esim autojuttuja ;)
Mutta nämä perussiivoukseen liittyvät imuroinnit ja pölyjenpyyhinnät menee hyvinkin tasan :)
 
Meillä tehdään kotityöt myös aika tasaisesti. Itse hoidan pääasiassa ruoanlaitoin ja siivoamisen, mies tekee kaikki pyykkihommat. Autetaan toki toinen toisiamme jos pyytää ja monesti siivoillaankin ja kokkaillaan yhdessä :) Koirien ulkoilutus ja ruokinta hoidetaan myös aikalailla tasan, joten uskon, että vauvelin saapuessa mies tahtoo osallistua hoitoon yhtälailla! Menipä nyt kehuskeluksi, mutta on mulla vaan aika kiva ukko :heart:

Eilen pidettiin illalliskutsut ja yhtäkkiä alkoi omituinen kuvotus ja selkäsärky. Tietty toiveet heräsi negasta huolimatta. Tänään taas ei yhtään mitään :D
 
Meillä käytiin pitkät keskustelut asioista, mitä pitäisi muuttua jos yhdessa aiotann tulevaisuutta rakentaa. Miestä en missään nimessä haluaisi vaihtaa, on tuo muutoin niin ihana pakkaus. Hyvin ymmärsi mitä tarkoitin, tai ainakin sain sellaisen kuvan, että lopulta ymmärsi. Lähinnä kai itse haen sitä, että en halua talouden olevan täysin riippuvainen itsestäni. Että voin lähteä vaikka työmatkalle, ja hommat hoituu kotona ihan ilman minuakin, eikä kotiin tullessa vastassa odota kasa maksamattomia laskuja ja likaisia pyykkejä.

On kyllä edelleen niin kovin hassua tajuta, että itsellä on mies, jonka kanssa voi oikeasti puhua. :D Edellisessä suhteessa totuin pitkälti siihen, että sanoin mitä vaan ja miten vaan, niin aina päätyi riidaksi, eikä puhettakaan että muutosta olisi tapahtunut. Olen niin hämmästynyt vieläkin, että tämä tapaus osaa puhua asioista ja kuunnella, hakea ratkaisua ja yrittää ymmärtää puolin ja toisin. :) Eiköhän mekin saada tämä työjako kuntoon.

Hah, itsellä ainakin näkyy tämä kuumeilu myös unissa. Panikoin huomista tenttiä, ja viime yönä sitten näin unta, että tentissä piti osata kääntää vauva makuupussissa tietyllä tavoin tiettyyn asentoon. Muistaakseni tehtävän nimi oli "vauvan kierto". Oli meillä aamulla hauskaa miehen kanssa naureskellessa.. :D
 
Heissan, Suuren suuret onnittelut plussanneille! <3

kotityöt on täällä se ainut asia, mistä me saadaan kärhämiä aikaseksi (muuten ei oikein riidellä). Mies tekee ihan hyvin, mutta ku mua ottaa se päähän et se tekee vain ja ainoastaan sillon kun pyydän tekemään...kaipaisin siis oma-aloitteisuutta lisää... Ja se kun ei se auta et kerran viikossa siivotaan yhdessä kun joka pv sitä pitäis omia jälkiä siivota ja tavaroita paikoilleen pistää. Muuten niin kovin kultainen ukkeli, mutta tuon asian kanssa tulee kyllä vedettyä välillä kävyt nenään ja oltua marttyyri :(

Täällä ei viel tietoa oviksesta, tulee varmaanki taas kp18 niinku nyt jo pari kk...
 
Täällä olo hieman paranemaan päin :) Toivottavasti pysyy

Kotitöistä sen verran, että mulla on kyllä nyt niin luksustilanne, että nykyään mies tekee enemmän ja mä oon enemmänkin se jonka pitäis olla jättämättä lehtiä yms. pitkin poikin. Hoidan meillä kyllä pyykit ja teen muitakin kotitöitä, mutta esim. imuriin en oo pitkään aikaan koskenu kun mies on sen monesti hoitanut. Oon kyllä tosi tyytyväinen tilanteeseen ja ei tuo mieskään valitellut ole.. Meillä on vähän niin, että se tekee jolla on enemmän aikaa niin jää sitten yhteistä aikaa ja aikaa kaikelle muulle. Nyt miehellä on enemmän vapaata töistä ja mulla taasen hommia riittää. Silloin kun olin vielä opiskelija niin homma oli täysin toisin päin ja silloin tein lähes kaiken..Ja tyhmänä valitin ja olin marttyyri :ashamed:
 
Täällä taas tuntuu et flunssaa pukkaa.. :snotty: Pää kipee ja kurkku karheena, nenä tuhisee.. plaah.. ei jaksais sit yhtään sairastaa..

Kotitöistä mun osalta, et kyllä meillä tehdään jokseenkin puoliksi. Isäntä hoitaa ns. miesten hommat, eli nurmikonleikkuun, auton renkaidenvaihdot ja siivoukset jne ja mä sit taas kotona imuroinnit, pölyt, tiskaukset ja pyykin. Mut kyllä tuo toinen osapuoli sit näihin "mun hommiin" osallistuu pyydettäessä ja joskus jopa ihan omasta aloitteesta. :) Lapsen kanssa ollaan molemmat paljon, mut kyllä mun hommaksi kaatuu nukkumaan menot, ruokailut yms pääosin. Toki tuo isäntä joutuu niitä väkisinkin tekemään vähintään 2 päivänä viikossa kun oon iltavuorossa.

Tää täällä kehittelee kaikkia oireita.. jos nyt yhtään kartalla oon oviksen ajankohdasta niin nyt ois dpo4 tai 5. Mut voipi olla jo enempikin (otan varman päälle ja lasken siitä milloin sen ainakin ois pitänyt viimeistään olla).. Joten noilla dpo:lla ei varmaan ihan hirmuisesti mitään oireita vielä pitäis olla.. on vaan sellainen olo et ois tärpännyt.. ja nyt siis mun tissin on kipeet, sieltä sisältä vihloo ja sattuu, ei siis kosketusarat tai muuta. kokoajan valkkaria lorisee.. siis ihan kokoajan.. ja tosiaan sit nää flunssan oireet (jotka toki voi johtua ihan vaan tästä tulevasta flunssasta..)

Esikon plussaus meni niin et vaan tiesin et nyt tärppäs ja sit ootin 2 viikkoa ja tein testin ja positiivinenhan se oli. Ja koko tänä aikana ei muita oireita ollut, tiesin vain et nyt tuli tärppi.. Joten nyt on vähän molempia ilmassa.. sekä oireita et sit tää fiilis.. jännäks menee! :p

Nii ja kovasti onnea kaikille plussanneille jos en oo vielä onnitellut!
Tervetuloa uusille!
Ja mielenkiinnolla odotan et kuinka loppupään listalaisten käy ja toivon kovasti et plussia tulee ja paljon!!! :heart:
 
Onnea kaikille plussanneille! toivotaan että ittekki sais liittyä plussaneiden joukkoon jo pian :/ meillä kotityöt menee kans aikalailla puoliksi :) mä teen kyllä hiukka enemmän kun oon vielä lapsen kanssa kotona :)

kp 33/40-42 dpo 6
 
Olikos täällä joku jota en vielä ole onnitellut plussasta? No onnea, hurjasti liimoja ja tarroja mukaan :heart:

Kotitöistä: meillä mennään ehkä kutakuinkin fifty-fifty. Välillä mies tekee enemmän, välillä minä. Minä olen meillä enemmän se "huithapeli", jonka mielestä pyykit voi olla ihan hyvin pestynä, mutta viikkaamattomana vierashuoneessa - miestä taas ärsyttää se, mutta ei tee asialle muuta kuin motkottaa minulle :LOL: Puolustuksekseni sitten sanottakoon, että viimeisen kk:n olen ollut töideni kanssa naimisissa ja sen myötä toooosi vähän kotona, joten väkisinkin mies on joutunut tekemään enemmän. Minä hoidan meillä pyykkihuollon, mies ehkä aavistuksen enemmän koiria, mutta moni muu menee vähän sen mukaan miten kukakin on kotosalla. Tämä pätee myös pojan kanssa touhuamiseen ja iltapuuhiin ym. Kuka on kotona, se hoitaa.. paitsi jos minä tuun ihmisten aikaan kotiin, 99 % varmasti minä huolehdin pojan sänkyyn ja luen vielä iltasadut. Olen sanonutkin, että sama vaikka olisin ollut sata tuntia töissä, minun työvuoroni jatkuu kotona vielä lähes päivittäin, vaikka isäntä olis ollu vapaalla (siis sehän on raskasta työtä olla vapaalla, kotona, pojan kanssa, siitä on saatava hetken irtiotto, eikös? :)) Meillä siis pätee yleensä niin, että kuka on kotona ja kuka jaksaa - terveisin se joka mieluusti töiden jälkeen heittäisi hanskat tiskiin ja olis vaan =)

miss_piggy taisi olla samoilla dpo- päivillä, samoin emily90, vaiko päivän edellä.. joko r-testit polttelee kaapeissa? ;) Mulla tekis mieli testata jooooka päivä, mutta olen malttanut vielä. Harmikseni on vaan noita davidin testejä kaapissa, ne ei kai liene ihan parhaimmasta päästä vähäisille dpo:ille? Tarkoitan siis että eikös pregcheck ole varmempi antamaan plussaa aiemmin? Tämä on tulkintani niistä viesteistä, mitä on tässä kuumehuumassa tullut luettua :p

Uuh, nyt tämä kuumeilija lähtee "oireidensa" kanssa unille. Sanon vaan, että on se ihme jos ei nyt plussata, kun nämä olot on tällaiset! Ottakaahan arvon naiset koppi kun tipun sieltä vaaleanpunaisen pilven päältä, korkealta ja kovaa kun negat pamahtaa testeihin päivä toisensa jälkeen.. jookos? :wave:

Pohjoisesta päin lähettelen plussapuhuria kaikille..!
 
Viimeksi muokattu:
Keskiviikko 12.9. 2012





Yritys/TJOTtailu alkanut:

lady1979 (33)...........kp 45/28-30.........yk 6......... ya 12/11 ......... 1.
Mathilda83.............kp 43/28-30 ........ yk2 ........ya 6/12 .............. 1.

Nompparelli(28) ......kp 35/26-42 .........yk7....... ya 11/2011......... 1.
Emily90.................. kp 35/40-42................................................ 1.
kultsipallo...............kp 33/26-29..........yk1.......ya 8/12............1.
minmaria...............kp 33/ 36..............yk1.......ya 8/12......... 1.
*SuAnn........................kp 33/?..................yk1....... ya 6/12......... 1.

miss_piggy (31v).... kp 27/28 .........yk 4 ......ya 03/12........ 1.
Sunflower11....... kp 25/24-28.........yk22.........ya 12/2010.........3.
wilma79...............kp 25/27-29............... yk 1 ......ya 9/12....... 2.
Markke................. kp 23/30............yk3...........ya 6/12..........2.
jenni_noora(28).....kp 23/28-? (TT).........yk 8.......... ?................ 2.
Bambini................kp 23/28-30..........yk 1-2....... ya 7-8/12........ 2.
HopeAgain(36) ........kp 22/32............ yk 2 ........... ya 7/12 ......... 1.
papunen84 ............kp 21/27-30............ yk1............. ya9/12 ....... 2.
AnnuLiisa..............kp 20/28-30........yk 2 ............. ya 8/12......... 1.

kärpässieni85.........kp 18/29........... yk2................................. 3.
mavli....................kp 18/28 ..........yk 17 ...........ya 3/11 ............ 1 .
Fiinaliina................kp 18/32...........yk2 ..............ya 7/12........... 1.
Pintsu..................... kp 16/29 ...............yk 2 ........ya 8/12........... 1.
Viljonkka (26).........kp 16/30-35.......yk 7............. ya 3/12............1.
jeennaa.................. kp 15/?................ yk 1............ ya 8/12.......... ?
Lemontree-86...........kp 14/25-33...............yk3 ........ya 7/12......... 1.
eternal-live(23).........kp 14/?....................yk1........... ya 9/12........ 3.
Luna85(26).................kp 13/29-38..........yk 7............ 2/12 ........... 1.
Slartibart(25).............kp 13/? (C+T)........... yk1..........ya3/12....... 1.
Nompparelli(28) ......kp 12/26-42 .........yk8....... ya 11/2011......... 1.
Emppuli83(29)........kp 10/28............yk3........ya 5/12(km8/12)....... 1.

-PikkuMyy- ...............kp 9/36............... yk 8 ......ya 1/12....... 1.
Ambrosia85(27)...... kp 6/28-31(CT) ........yk21 .....ya 10/10.......... 1.
Lumihippu.............kp 6/28...................yk1.......ya 9/12............. ?.
Mylvinen(24)............kp 3/28..............yk 2.............................1.



Day Past Ovulation:
Sunflower.....................dpo 10
bambini........................dpo 9
miss_piggy...................dpo 9
Papunen84...................dpo 4



Yrityksen myöhemmin aloittavat:

eleonoora86
Amiraali (lokakuu 2012)




Taustailijat:
Neiti Näpsän Äiti
Isbla
piupiu
kääkkis
Pionia
another
Dyes
viisikko <3




Plussanneet:
Kesäkuu 2012:Vissyliini (yk6), lenkkari (yk10)
Heinäkuu 2012: Leenuliinukka (yk2), Kamomillatee (yk2)
Elokuu 2012: eufemia(yk2), hintrikka(yk14), haave2 (yk2)
Mi&Ma (yk1), panzkus(yk4)
Syyskuu: Heiverö(yk1), Chrissy72(yk4), Hetami(yk2)






kp = kiertopäivä
yk = yrityskerta/-kierto
ya= yritys aloitettui
TJOT = tulee jos on tullakseen
dpo = days past ovulation, päivät ovulaation jälkeen
TT=Teroluttauko
T= Terolut
C= Clomifen
CT = Clomitauko

Päivittäjät:
Ambrosia85 & Sunflower

***Mikäli kiertosi venyy yli kp56 niin ilmoitathan siitä.
Muussa tapauksessa sinut siivotaan listalta pois.***

*-merkillä merkitty aktiivset pitkän kierron naiset, joita ei siivota yllämainituin perustein.

Ilmoitathan listalle tulevat/muuttuvat asiat korostaen.





+++++ PLUSSARIKASTA SYYSKUUTA+++++



Plussanneille löytyy oma pino täältä ------>
 
Viimeksi muokattu:
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille :)

Kotitöistä, meillä mennään aika perinteisin roolein. Minä olen kotona poikien kans, joten huolehdin enemmän kotitöistäkin. Kun joskus töihin palaan jälleen, pyritään tekemään hommia tasapuolisesti, kuten aiemminkin kun olin töissä. Mut näin kun mie olen vielä kotona, luonnollisesti minä hoidan kotia enemmän. Mies osallistuu imurointeihin ja tavaroiden järjestelyihin, ja tekee raksahommia aina sen minkä töiltään ehtii :)

Kp:t näköjään huitelee 16, vielä ei mielestäni ovis ole ollut. Ei ainakaan mitään selkeää siis. Joten odotellaan edelleen, saas nähä alkaako kierto jälleen heittelemään.
 
Kotityöt menee pitkälti mun vastuulle, olen sellainen "hösääjä", koko ajan liikkeellä ja sotkut ja muruset ärsyttää. Ja koska miehelle on aivan sama, vaik olis puolikas leipä lattialla, ni minä se yleensä ensiksi ehdin siivoamaan. Ja olen saanut sellaisen kotikasvatuksen, että osaan vaihtaa pistorasiat ja lisätä autoon öljyt yms., joten mitää "miesten töitä" ei meidän taloudessa ainaka vielä ole. Yleensä kun kiukun kanssa alan tiskejä paiskimaan, niin mieskin tajuaa osallistua kiltisti. Mutta oma-alotteisuutta kaivattais kyl tännekin. Kaupassakäynnit minä suoritan, koska tykkään ostella juuri niitä juttuja, joita silloin tekee mieli. Mies tuski osais ajatella mun halujani kauppareissuilla.

Omanapailua Tänään alkoi kuukautiset, joka tietää sitä, että kohta pääsen teijä taulukkoon yk ykkösenä mukaan :wave: wuhuu!
 
Huomenta kaikille !

Ompas täällä taas tapahtunu. Enkä ees montaa päivää ollut pois. Miten voikaan ihminen olla näin väsyny! Nyt on tehty töitä enemmän ku tarpeeks, tänää viel ku jaksaa niin huomenna saa nauttia ruhtinaallisesta yhdestä vapaapäivästä :) (Tosin ens viikol alkaa loma :heart:)

Kotitöist sanon vaa sen verran et nykyää meil on aika tasavertasta =) tosin ite kun teen 3-vuorotyötä niin mulla on välil tavallaa enemmän aikaa siivota ja tykkäänki siivota! Aika terapeuttista :p

Vartalon muakkaantumisestakin se, että mulla on aina ollu painon kanssa ongelmia, oon aina ollu se porukan lihava. Päätin sitten amattikouluun mentäessä, että nyt saa riitää.Niimpä laihduin 25 kiloa. Tosin nyt on jokuset kilot tullu takas :kieh: itsekurin puutos, kai ? Mut oon päättäny että koskaan en enään lihava ole. Siksi raskauden kukana tulevat kilot vähä mietityttää. Pitää vaan tahdonvoimalla yrittää ne karistaa sit =)
Tissit on ihan jees, en kaipaa kyl isompii enkä pienempii. Mut en haluis myöskää niiden olevan "tyhjät nahkakukkarot" :LOL:

tervetuloa uudet ja onnea plussannet :heart: ja mitäs meille ketkä emme ole plussanneet tai odotamme hetkeä jolloin olis mahdollista plussata ? Paljon paaaaljon plussaonnea ! ^^

Itseeni vielä sen verran että menin ja sorruin ovistikkuihin :D tikutin tänään kyl ihan "haamun".. pakkaus kyl sanoo et haamut ei tarkoita mitään.. tänään kp 14, et kai pitää malttaa odottaa jos mitään ees tapahtuu. Alamaha ollu kyl ihmeen kipee eilen ja tänään :|
 

Yhteistyössä