Vihdoin malttaa tulla tännekin kertomaan että
meille tosiaan syntyi 13.01. klo 21.19 ihana poika, mitoiltaan 3870g ja 52cm , juuri silloin kun menkoista laskettuna pitikin syntyä :heart:
Synnytys oli melko pitkä, tai lähinnä unenpuute oli ongelma. Supistukset tosiaan alkoivat edellisenä iltana kymmenen maissa tulemaan kymmenen minuutin välein enkä ollut yhtään ehtinyt nukkua ennen niiden alkamista. Eikä siitä nukkumisesta tullut yhtään mitään, olivat sen verran voimakkaita kuitenkin. Valvoin yksinään yön kun ajattelin että parempi miehen nukkua, lopulta lähdettiin sairaalaan ja sinne saavuttiin puoli seitsemän aikaan aamulla. Ammeeseen pääsin yhdeksän maissa ja siitä oli todella suuri apu aluksi, myöhemmin pyysin saada aquarakkuloita selälle kun supistukset alkoivat niin kipeästi siellä tuntumaan. Pisto oli kieltämättä inhottava mutta poltteli vain hetken ja supistuksiin onneksi auttoivat todella hyvin. Otin aquarakkuloita vielä toisenkin kerran myöhemmin ja pyysin lisäksi akupunktiota, gua-sha hoitoa ja ilokaasua kun tuskat pahenivat. Jumppapallon päällä keinuttelin melko pitkään ja hönkäilin ilokaasua joka auttoi tosi hyvin pahimpaan supistuspiikkiin.
Iltapäivällä kolmen maissa tehtiin sisätutkimus jossa olin avautunut vasta 4-5cm (sisäänkirjautuessa auki 3cm) ja tässä vaiheessa aloin tosissaan miettiä miten tulen jaksamaan enää ponnistaa kun eteneminen oli niin hidasta eikä levättyä saanut yhtään
kipeiden supistusten vuoksi. Lopulta viideltä päädymme kätilön kanssa epiduraaliin ja kalvojen puhkaisuun joka tosiaan vihdoin vauhditti synnytyksen kulkua tosissaan. Klo 20.50 oli auennut 10cm, epiduraalin takia ponnistuksentarvetta ei vain ole eikä supistukset kunnolla tunnu, lisäksi hallitsematon puudutteen aiheuttama tärinä päällä eikä koetyönnöt liikuta vauvaa mihinkään. Onneksi epiduraalin vaikutus alkaa vihdoin kokonaan lakata ja saan taas tilanteen hallintaan kun tärinä katoaa, aktiivinen ponnistusvaihe aloitettiin klo 21.00. Poika syntyi synnytyskertomuksen mukaan maailmaan nyrkki edellä 19 minuuttia myöhemmin.
Synnytyksestä jäi todella hyvä fiilis vaikkei sen nyt ihan noin kauaa olisi tarvinnutkaan kestää. Ponnistusvaihe vähän pelästytti kun pää oli osittain ulkona ja tunsin ettei paikat kestäneet, tuntui järjettömältä työntää vielä lisää kun sattui niin pirusti. Pahoja repeämiä ei onneksi tullut kuitenkaan. Ehkä huonoin muisto jäi kontrollin menettämisestä ennen ponnistusvaihetta, tuntui kamalalta kun vaan täristää ja täristää eikä sille voi mitään
Mutta en silti kadu epiduraalin laittoa koska sain sillä kaivatun lepotauon supistuksilta ja sain jopa hetkeksi ummistettua silmiäni. Enkä uskalla edes arvailla miten kauan synnytys olisi kestänyt jollei siihen olisi lääkkeellisesti puututtu! :s
Synnytyksen keston merkintä tuli minulle yllätyksenä, luulin että kaikille merkitään synnytys alkaneeksi siitä kun supistukset tulevat max. 10 minuutin välein mutta kätilö sanoi että ensisynnyttäjillä alkaminen katsotaan siitä kun supistusten väli on viisi minuuttia
Arki pikkuisen kanssa on lähtenyt kivasti käyntiin, alussa oli hieman ongelmia imetyksen kanssa (jotka kylläkin alkoivat jo sairaalassa mutta niitä ei ilmeisestikään huomattu kun vauvan itkuisuus kuitattiin ilmavaivoina). Poitsu oli todella vaikea ensimmäisinä päivinä, itki ihan kamalasti muttei kuitenkaan syönyt vaikka antoi selviä merkkejä nälästä. Saatoin lohdutella poikaa parikin tuntia ja lopulta pieni tarttui tissiin pitkän yrittämisen jälkeen. Vihdoin tajusin kokeilla kauan sitten varalle ostamaani nännikumia ja johan alkoi poika syödä! Ihan kivi vierähti sydämeltä kun on tässä parin päivän aikana huomannut miten erilainen ja tyytyväinen vauva on ollut. Ei siis tietoakaan mistään ilmavaivoista, luojan kiitos!
Ihanaa olla äiti :heart:
Mijau & Poitsu 1vko