Vatun anoppi.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja NeitiNasu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

NeitiNasu

Aktiivinen jäsen
01.04.2004
15 255
0
36
Mä olen aina ollut vähän sitä mieltä ettei se ole oikein osannut omia lapsiaankaan kasvattaa: tai esitetään tämä asia mielummin sillä tavalla että meidän kasvatus metodit ei oikein tunnu kohtaavan sitten mitenkään päin. Mutta ett se kehtaa kyseenalaistaa meidän tapaa kasvattaa omiamme: siihen en ole ennen tätä törmännyt, enkä sitä siedä.

Meidän piti tänään mennä kuntotarkastusta tekemään sinne talolle, ja muutamia paperi juttuja. Me oltiin pyydetty anoppia meille jätkän kanssa, neiti oli omalla mummullaan. Nimenomaan meille siksi, että jätkästä on tullut vähän sellanen että vierastaa, ja koska anoppi ei ole katsonut tarpeelliseksi viettää meidän kanssa aikaa eivät ole siis kovasti nähneet joten jätkä vierastaa ihan erityisesti anoppia, ja ajateltiin että on parempi ett ovat meillä: jos raivari huuto kohtaus iskee, täällä on kaikki omat tutut jutut ja siskon mielenkiintoiset, millä pojan saa hiljaiseksi.
No anoppi ilmoitti kun tehtiin treffit kaupunkiin että hän oli kylläkin ajatellut vievänsä pojan mukanaan kotiin, johon mies luonnollisesti puuttui että ei muuten onnistu, ett sitt otetaan poika mukaan. Ei me lähdetä mihinkään sillä meininkillä, että menee koko homma sen miettimiseksi pärjääkö ne yhdessä vai ei. Siinä sanailivat asiasta hetken, anopin mielestä mies liioitteli eikä kuulemma voi tietää, miten jätkä reagoisi ("Mistä sä muka sen voit tietää??") vaikka me ollaan nähty kuinka käy kun me poistutaan anoppilassa vaikka olkkarista keittiöön ja jätetään kundi mummin kanssa olkkariin: alle viiden minsan on huuto pystyssä. Anoppi sitt kyllästyi, ja sanoi että okei, no ei meidän ole pakko mennä meille. Mutt ei me teillekään tulla: me kierrellään tässä kaupungilla vähän ja sitt mennään katsoon salibandya. Olin ihan että wtf: kaikella kunnioituksella mun anopissa suuri miinus on se että se ei tajua 1 vuotiaan ja 8 vuotiaan lapsen eroa, sen mielestä ton vauvan kanssa voi lumpustaa ihan miten päin vaan, ja se viihtyy ja on onnellinen kuin ihmisen mieli. Ett käydään esitteleen vähän kavereille ja sillain, hän on kuitenkin MUMMI ja haluaa että kaverit näkee sen myös. Sen tuotoksen joka on lähes hänen omaansa. Mä en kauheasti innostunut, mutta siitäkös vasta riemu repesi kun mies sanoi että sori, mutt et sä ilman kuulosuojaimia voi sitä kundia kyll sinne matsiinkaan viedä, pelkäsi ihan tajuttomasti viimeksi vaikka oli ne suojaimetkin. Anoppi katso miestä kuin jotain maan matosta ja totesi: "Sä ylisuojelet sun lastas."

Ei jumankauta: mä nousin pöydästä ja lähdin menemään. Eiköhän se ole meidän asia, miten me halutaan suojata pienen miehen korvat yleisötapahtumissa, eikä anopin arvosteltavaksi kuulu. Jos se olisi ollut mun äitini, mä olisin sanonut ja pahasti, sen jälkeen hyvästi. Otti niin päähän, todella.

Sitt se vielä sano, että pakkohan kundin on tottua siihenkin, että mummilla viettää aikaansa. Ihan kiva, mutta mitä se on tehnyt itse sen asian eteen? Ei mitään, ei yhtään mitään. Se on käynyt meillä ehkä kahdesti, tai kolmesti. Tiedän että se vertaa koko ajan tilannetta mun äidin kanssa: mun äiti voi ottaa jätkän kotiinsa, mutt se onkin viettänyt meillä lasten kanssa aikaa vähintään kolmesti viikossa, joko yksin tai niin että me ollaan oltu kotona. Pikkusen eri toi lähtökohta. :/
 
Muuhun en kommentoi mutta mielestäni salibandy pelissä se meteli ei ole niin iso että pitäis kuulosuojaimia laittaa... mutta en sitten tiedä minkälaisissa peleissä sä olet käynyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jep:

En mä tiedä niistä peleistä, ei mua kiinnosta pätkääkään koko laji. Miehen sisko pelaa joten mies niissä on käynyt, en mä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:

Niin... jos ei tiedä niin ei sitten ehkä kannata reagoida yli... ymmärrän kyllä että et anopistas tykkää noin muutenkaan. Paistoi aika hyvin tosta sun tekstistä läpi, että olis se tehny mitä vaan niin sulle ei olis kelvannu...
 
kuulosuojaimet salibandy matsiin?? oletko ihan tosissas? olet - tietysti kun siitä vaahtoatte anopille. niin jokainen tyylillään. mut ylisuojelevaa meininkiä joka ei tietenkään minulle kuulu.
 
No mutta positiivista asiassa on kuitenkin se, et sä ja sun mies olette samaa mieltä. :)

Ja anopille ei (kai) auta kuin sanoa, et on tultava useammin kylään, jotta pikkuinen oppii. Sit voi viedä sen muuallekin ilman teitä ...kun tuntee senkin paremmin. :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja täh:
kuulosuojaimet salibandy matsiin?? oletko ihan tosissas? olet - tietysti kun siitä vaahtoatte anopille. niin jokainen tyylillään. mut ylisuojelevaa meininkiä joka ei tietenkään minulle kuulu.

Mä en sanonut sanaakaan, vaan mies puhui (vaikka me ollaankin kuin paita ja perse, ei me sentään toistemme suulla puhuta).

Mistä mä tiedän, vaikka se olisi sanonut noin vain siksi, että ei halunnut äitinsä vievän kundia sinne peliin!!?? Jokatapauksessa: mä en pidä siitä, että anoppi vaatii lasta itselleen esittely kappaleeksi jota voi kierrättää katsomassa ryyppykavereitaan ja miehen systerin joukkuekamuja, kun ei se muutenkaan ole ollut kiinnostunut viettämään lasten kanssa aikaa.
 
No mutta.

Anoppi vaan oli innoissan ja olisi halunnut näyttää pojan koko maailmalle ja tehdä vaikka mitä mielestään kivaa.

Ei sille oikein mitään mahda, että toisilta unohtuu realiteetit, kun vauhtiin pääsevät...

Ja tosiasiassa kaikki olisi voinut sujua noinkin ihan hyvin.

Mutta, ehkei kannata edes pyytää hoitoapua, kun teillä on noin erilaiset näkemykset.
Ymmärrän kyllä, ei ole kivaa olla huolissaan.
 
Miksette te vieraile tiheämmin sitten anoppilassa? Me mielummin vieraillaan isovanhempien tykönä, mitä pyydetään meille.. Ihan vaan sen takia, jotta poika tottuis mummoloihinsa ja tuntisi olonsa niissä kotoisaksi.
Mutta ymmärrän närkästymisesi, siitä että anoppi arvostelee kasvatustyyliänne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kärppänä heinälatoon:
No mutta positiivista asiassa on kuitenkin se, et sä ja sun mies olette samaa mieltä. :)

Ja anopille ei (kai) auta kuin sanoa, et on tultava useammin kylään, jotta pikkuinen oppii. Sit voi viedä sen muuallekin ilman teitä ...kun tuntee senkin paremmin. :hug:

Ei se voi: se on hänelle liian vaivalloista. Kun on työssä käyvä ihminen eikä ole autoa. Bussi kulkee vain ovelta ovelle, mutt silti. Liian vaikiaa. :$
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mariduk:
Miksette te vieraile tiheämmin sitten anoppilassa? Me mielummin vieraillaan isovanhempien tykönä, mitä pyydetään meille.. Ihan vaan sen takia, jotta poika tottuis mummoloihinsa ja tuntisi olonsa niissä kotoisaksi.
Mutta ymmärrän närkästymisesi, siitä että anoppi arvostelee kasvatustyyliänne.

Siksi että.. Noh, siellä ei näy mitenkään, että anoppi on lasten mummi. Se vähän kuin menisi jollekin vieraalle lapsettomalle kylään. Siellä ei ole mitään tekemistä muksuille, paitsi telkkarista piirretyt. Muuten ei mitään: ihan erilainen meininki, mitä mun äidillä, tai neidin mummulassa, jossa lapset näkyy jokapaikassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kangasajuruoho:
No mutta.

Anoppi vaan oli innoissan ja olisi halunnut näyttää pojan koko maailmalle ja tehdä vaikka mitä mielestään kivaa.

Ei sille oikein mitään mahda, että toisilta unohtuu realiteetit, kun vauhtiin pääsevät...

Ja tosiasiassa kaikki olisi voinut sujua noinkin ihan hyvin.

Mutta, ehkei kannata edes pyytää hoitoapua, kun teillä on noin erilaiset näkemykset.
Ymmärrän kyllä, ei ole kivaa olla huolissaan.

Joo: ensimmäinen kohta onkin se juttu. En mä ole tehnyt lasta esittelykappaleeksi varsinkaan ihmiselle, jota koko lapsi ei tunnut muuten kiinnostavan.

Toinen kohta: täysin totta. Tämä oli toinen kerta vuoden sisällä.

Mielestäni 1v pärjää kyllä paremmin missä vaan kuin isommat. 1v menee sinne minne vanhemmat vie.

Kuulostatte ylisuojelevilta, enkä ymmärrä miksi anopin pitäiisi teillä alvariinsa laukata, kun oma äitisi käy auttamassa 3 kertaa viikossa.

Jos on negatiivinen asenne aluneperin, miksi kysyitte ottamaan? Ihan hyvin yhden lapsen kanssa kuntotarkastuksen tekee. Joillakin on liikaa apua arkeen, niin voi olla ihan tahallisesti vi.ttumainen ja ilkeä niille, jotka auttaisivat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

En mä halua sitä tänne auttamaan: mä haluan sen tänne olemaan pojan poikansa kanssa, ja osoittamaan samalla myös pojalleen että sen elämällä on merkitystä. Mutta baareissa istuminen on tärkeämpää, ja oma elämä jonka se on ihan suoraan sanonutkin meidän kutsuessa sitä tänne: "Mulla on kuulkaa hei omakin elämä. " ihan näillä sanoilla.

Mun asenne ei ollut negatiivinen alunperin, ois ollut ihan kiva jos ne ois olleet sen aikaa vaan yhdessä, tutustuisi toi pikkujätkä mummiinsa oikeasti. Mutt ei niin ei.

Eikä vauvaa voi kuljetalla niin kuin jotain ala-asteikäistä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
Alkuperäinen kirjoittaja Mariduk:
Miksette te vieraile tiheämmin sitten anoppilassa? Me mielummin vieraillaan isovanhempien tykönä, mitä pyydetään meille.. Ihan vaan sen takia, jotta poika tottuis mummoloihinsa ja tuntisi olonsa niissä kotoisaksi.
Mutta ymmärrän närkästymisesi, siitä että anoppi arvostelee kasvatustyyliänne.

Siksi että.. Noh, siellä ei näy mitenkään, että anoppi on lasten mummi. Se vähän kuin menisi jollekin vieraalle lapsettomalle kylään. Siellä ei ole mitään tekemistä muksuille, paitsi telkkarista piirretyt. Muuten ei mitään: ihan erilainen meininki, mitä mun äidillä, tai neidin mummulassa, jossa lapset näkyy jokapaikassa.
täh? Eikö lasten ole hyvä tottua siihen, että ei joka paikassa ole keskipisteenä? Etkö käy missän, missä ei ole sirkushuveja? Kyllä me käymme paikoissa, jossa meidän lapset eivät näy mitenkään. voi ottaa omia leluja mukaan jne.

Lapsesi mummo on vuoden ikäisen mummo. Mitä hänen pitäisi hankkia sinne? Ihmeilkeilyä anoppia kohtaan.
 
Niin: se on ollut mummi käytännössä jo kahdeksan vuotta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mielestäni 1v pärjää kyllä paremmin missä vaan kuin isommat. 1v menee sinne minne vanhemmat vie.

Niin kai ne mennee. Vaan eivät muuten mene ihan pienen huuvon kera, jos pittää lähteä sellaisen immeisen matkaan, jota vierastaa. Sekin kai tässä oli hankaluutena.

Ja tuo salidandymatsi: miun pikkulikkani taitais aineskin olla ihan paniikissa, jos sellaiseen joutuis. Lapset on niin erilaisia, ei kaikki viihy samoissa paikoissa.

"Sä ylisuojelet sun lastas". Noin ei tarttis kenenkään sanoa normaaleille, rakastaville vanhemmille.

Mutta ap, sinne anopin luo voipi viedä omiakin leluja, niin lapsella on jotain muutakin mukavaa, kuin piirretyt. Ja jos tulette vähän anoppia vastaan joissain asioissa, niin auttaisiko se anoppiakin ottamaan askelen jos toisenkin teitä vastaan? Mene ja tiijä, anoppejakin on niin erilaisia. Ihaniakin :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Juures Suikale:

Kyll toi jätkä viihtyy ilman lelujakin ihan kohtuullisesti, ei se ole siitä kiinni. Ennemminkin anopin asenteesta noihin lapsiin: että ne on kuin jotain pieniä teini-ikäisiä, niiden kanssa voi kulkea kaupungilla ja käydä teatterissa ja harrastaa kaikkea sellaista, mutta sitä sellaista tavallista olemista ei. Ja että me tehdään kaikki ihan väärin, ei varsinaisesti laiminlyödä, mutta ei osata oikeinkaan.

Kyll me ollaan siellä käyty, mutt sekin on aina tosi vaikeeta. No onks teidän pakko tänään, ei huomennakaan sovi. Jos tuutte kaupan kautta ja tuotte olutta, siis pitääkö mun kokata? Ei kovin.. No, ei tee mieli mennä lasten kanssa. Kyllä me kaksin ajellaankin sen olusia kuskaamassa, mutta noiden kanssa mulla ei oo siihen mitään mieltä.
 
Mä ymmärrän neiti Nasua täysin,mulla oli smanlainen anoppi muuten paitsi että se ei halunnu edes nähdä meidän lapsia ikinä.Kolmosen ristiäisiin se pitkin hampain tuli,krapulassa silloinkin. :/
Tsemppiä Nasu,onneks miehes saa sanottua hänelle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja clivia:
Mä ymmärrän neiti Nasua täysin,mulla oli smanlainen anoppi muuten paitsi että se ei halunnu edes nähdä meidän lapsia ikinä.Kolmosen ristiäisiin se pitkin hampain tuli,krapulassa silloinkin. :/
Tsemppiä Nasu,onneks miehes saa sanottua hänelle.

Et tiedäkään kuin tutulta kuulostaa.
 
Yhteistyössä