Mä olen aina ollut vähän sitä mieltä ettei se ole oikein osannut omia lapsiaankaan kasvattaa: tai esitetään tämä asia mielummin sillä tavalla että meidän kasvatus metodit ei oikein tunnu kohtaavan sitten mitenkään päin. Mutta ett se kehtaa kyseenalaistaa meidän tapaa kasvattaa omiamme: siihen en ole ennen tätä törmännyt, enkä sitä siedä.
Meidän piti tänään mennä kuntotarkastusta tekemään sinne talolle, ja muutamia paperi juttuja. Me oltiin pyydetty anoppia meille jätkän kanssa, neiti oli omalla mummullaan. Nimenomaan meille siksi, että jätkästä on tullut vähän sellanen että vierastaa, ja koska anoppi ei ole katsonut tarpeelliseksi viettää meidän kanssa aikaa eivät ole siis kovasti nähneet joten jätkä vierastaa ihan erityisesti anoppia, ja ajateltiin että on parempi ett ovat meillä: jos raivari huuto kohtaus iskee, täällä on kaikki omat tutut jutut ja siskon mielenkiintoiset, millä pojan saa hiljaiseksi.
No anoppi ilmoitti kun tehtiin treffit kaupunkiin että hän oli kylläkin ajatellut vievänsä pojan mukanaan kotiin, johon mies luonnollisesti puuttui että ei muuten onnistu, ett sitt otetaan poika mukaan. Ei me lähdetä mihinkään sillä meininkillä, että menee koko homma sen miettimiseksi pärjääkö ne yhdessä vai ei. Siinä sanailivat asiasta hetken, anopin mielestä mies liioitteli eikä kuulemma voi tietää, miten jätkä reagoisi ("Mistä sä muka sen voit tietää??") vaikka me ollaan nähty kuinka käy kun me poistutaan anoppilassa vaikka olkkarista keittiöön ja jätetään kundi mummin kanssa olkkariin: alle viiden minsan on huuto pystyssä. Anoppi sitt kyllästyi, ja sanoi että okei, no ei meidän ole pakko mennä meille. Mutt ei me teillekään tulla: me kierrellään tässä kaupungilla vähän ja sitt mennään katsoon salibandya. Olin ihan että wtf: kaikella kunnioituksella mun anopissa suuri miinus on se että se ei tajua 1 vuotiaan ja 8 vuotiaan lapsen eroa, sen mielestä ton vauvan kanssa voi lumpustaa ihan miten päin vaan, ja se viihtyy ja on onnellinen kuin ihmisen mieli. Ett käydään esitteleen vähän kavereille ja sillain, hän on kuitenkin MUMMI ja haluaa että kaverit näkee sen myös. Sen tuotoksen joka on lähes hänen omaansa. Mä en kauheasti innostunut, mutta siitäkös vasta riemu repesi kun mies sanoi että sori, mutt et sä ilman kuulosuojaimia voi sitä kundia kyll sinne matsiinkaan viedä, pelkäsi ihan tajuttomasti viimeksi vaikka oli ne suojaimetkin. Anoppi katso miestä kuin jotain maan matosta ja totesi: "Sä ylisuojelet sun lastas."
Ei jumankauta: mä nousin pöydästä ja lähdin menemään. Eiköhän se ole meidän asia, miten me halutaan suojata pienen miehen korvat yleisötapahtumissa, eikä anopin arvosteltavaksi kuulu. Jos se olisi ollut mun äitini, mä olisin sanonut ja pahasti, sen jälkeen hyvästi. Otti niin päähän, todella.
Sitt se vielä sano, että pakkohan kundin on tottua siihenkin, että mummilla viettää aikaansa. Ihan kiva, mutta mitä se on tehnyt itse sen asian eteen? Ei mitään, ei yhtään mitään. Se on käynyt meillä ehkä kahdesti, tai kolmesti. Tiedän että se vertaa koko ajan tilannetta mun äidin kanssa: mun äiti voi ottaa jätkän kotiinsa, mutt se onkin viettänyt meillä lasten kanssa aikaa vähintään kolmesti viikossa, joko yksin tai niin että me ollaan oltu kotona. Pikkusen eri toi lähtökohta. :/
Meidän piti tänään mennä kuntotarkastusta tekemään sinne talolle, ja muutamia paperi juttuja. Me oltiin pyydetty anoppia meille jätkän kanssa, neiti oli omalla mummullaan. Nimenomaan meille siksi, että jätkästä on tullut vähän sellanen että vierastaa, ja koska anoppi ei ole katsonut tarpeelliseksi viettää meidän kanssa aikaa eivät ole siis kovasti nähneet joten jätkä vierastaa ihan erityisesti anoppia, ja ajateltiin että on parempi ett ovat meillä: jos raivari huuto kohtaus iskee, täällä on kaikki omat tutut jutut ja siskon mielenkiintoiset, millä pojan saa hiljaiseksi.
No anoppi ilmoitti kun tehtiin treffit kaupunkiin että hän oli kylläkin ajatellut vievänsä pojan mukanaan kotiin, johon mies luonnollisesti puuttui että ei muuten onnistu, ett sitt otetaan poika mukaan. Ei me lähdetä mihinkään sillä meininkillä, että menee koko homma sen miettimiseksi pärjääkö ne yhdessä vai ei. Siinä sanailivat asiasta hetken, anopin mielestä mies liioitteli eikä kuulemma voi tietää, miten jätkä reagoisi ("Mistä sä muka sen voit tietää??") vaikka me ollaan nähty kuinka käy kun me poistutaan anoppilassa vaikka olkkarista keittiöön ja jätetään kundi mummin kanssa olkkariin: alle viiden minsan on huuto pystyssä. Anoppi sitt kyllästyi, ja sanoi että okei, no ei meidän ole pakko mennä meille. Mutt ei me teillekään tulla: me kierrellään tässä kaupungilla vähän ja sitt mennään katsoon salibandya. Olin ihan että wtf: kaikella kunnioituksella mun anopissa suuri miinus on se että se ei tajua 1 vuotiaan ja 8 vuotiaan lapsen eroa, sen mielestä ton vauvan kanssa voi lumpustaa ihan miten päin vaan, ja se viihtyy ja on onnellinen kuin ihmisen mieli. Ett käydään esitteleen vähän kavereille ja sillain, hän on kuitenkin MUMMI ja haluaa että kaverit näkee sen myös. Sen tuotoksen joka on lähes hänen omaansa. Mä en kauheasti innostunut, mutta siitäkös vasta riemu repesi kun mies sanoi että sori, mutt et sä ilman kuulosuojaimia voi sitä kundia kyll sinne matsiinkaan viedä, pelkäsi ihan tajuttomasti viimeksi vaikka oli ne suojaimetkin. Anoppi katso miestä kuin jotain maan matosta ja totesi: "Sä ylisuojelet sun lastas."
Ei jumankauta: mä nousin pöydästä ja lähdin menemään. Eiköhän se ole meidän asia, miten me halutaan suojata pienen miehen korvat yleisötapahtumissa, eikä anopin arvosteltavaksi kuulu. Jos se olisi ollut mun äitini, mä olisin sanonut ja pahasti, sen jälkeen hyvästi. Otti niin päähän, todella.
Sitt se vielä sano, että pakkohan kundin on tottua siihenkin, että mummilla viettää aikaansa. Ihan kiva, mutta mitä se on tehnyt itse sen asian eteen? Ei mitään, ei yhtään mitään. Se on käynyt meillä ehkä kahdesti, tai kolmesti. Tiedän että se vertaa koko ajan tilannetta mun äidin kanssa: mun äiti voi ottaa jätkän kotiinsa, mutt se onkin viettänyt meillä lasten kanssa aikaa vähintään kolmesti viikossa, joko yksin tai niin että me ollaan oltu kotona. Pikkusen eri toi lähtökohta. :/