E
emmisl
Vieras
Tapasin nyk. mieheni monia vuosia vuosia sitten. Olemme naimisissa.Tästä koko ajasta emme ole asuneet samalla kotitaloudessa vakituisesti juuri päivääkään töidemme takia. Asumme siis viikot eri paikkakunnilla.
Olen itse akateeminen, mieheni oman alansa paikkakuntaan sitovassa työssä. Lapsia meillä ei vielä ole.Itse olen kulkenut hänen luonaan viikonloppuisin kaiken tämän ajan, hän ei ole suostunut vapaaehtoisesti samaan puolestani. Kaikki mitä olemme hankkineet hänen isompaan asuntoonsa ja olemme maksaneet lähes puoliksi. Oman asuntoni huonekalut yms. olen maksanut yksin. Hän kyselee milloin menen " oikeisiin" töihin, vaikka olenkin jo oman alani vakituisessa työsuhteessa. (Hänelle oikeat työt taitavat olla työt paikkakunnalla, jossa hän asuu). Olen kova tekemään töitä, tunnollinen, viehättävä, iloinen ja sosiaalinen. Etenkin jälkimmäisistä on tullut hänelle kirous. Myös asumistani vieraalla paikkakunnalla hän arvostelee, kuten myös menojani ja itse kaupunkia.
Aikaisemmin näin ei ollut, olin ihailtu ja arvostettu. Nykyisin olen päättämätön, itsekeskeinen ja ties mitä kun haluan mieleisen, minulle tärkeän elämän. Tilanne seisoi, suhde seisoi. Kaikki tämä oli minun vikani. Minä olin se, jonka tehtävä oli tehdä ne myönnytykset.
Vuosi sitten kävin vieraissa. Suhde jatkuin useita kuukausia. Rakastuimme. Oli ihanaa kun itsellä oli mies, joka arvosti, tuki ja jonka kanssa, ainakin jollakin tasolla, kykeni jakamaan arkea töiden jälkeen. Suhde paljastui ja siitä alkoi helvetti. Jätin rakastajani. Mieheni ei ole koskaan minua pettänyt. Olemme yrittäneet pelastaa suhdettamme, mutta edelleen, vaikka tapahtumasta on jo yli vuosi, kuulen asiasta ja hänen asenteensa on muuttunut täysin. Minusta on kuvainnollisesti madonnan sijasta tullut huora (hän ei ole nimitellyn minua, mutta asenne kertoo). Hän ei omien sanojensa mukaan tiedä, pääseekö asian yli koskaan. Hän on myöntynyt muuttoon hetkeksi, mutta mitä sitten? Kuinka kauan minun on tarkoitus kärsiä siitä, että olin heikko ja vieras mies oli keino hankkia normaali parisuhde? Kuinka kauan olen se paska? Petetyt ihmiset eivät tajua, että jatkuvalla ja pitkäaikaisella jankkaamisella he sahaavat omaa oksaansa. Terapeuttia on kokeiltu, se oli ihan yhtä tyhjän kanssa.
Nyt on mietinnän aika, suuri päätös on raskasta ja vaatii rohkeutta. Älkää koskaan olko "kilttejä" pikku tyttöjä tai poikia ja järjestelkö elämäänne vain toisen kustanuksella! Jos jollakin on vastaavia kokemuksia, kuulisin niistä mielelläni.
Olen itse akateeminen, mieheni oman alansa paikkakuntaan sitovassa työssä. Lapsia meillä ei vielä ole.Itse olen kulkenut hänen luonaan viikonloppuisin kaiken tämän ajan, hän ei ole suostunut vapaaehtoisesti samaan puolestani. Kaikki mitä olemme hankkineet hänen isompaan asuntoonsa ja olemme maksaneet lähes puoliksi. Oman asuntoni huonekalut yms. olen maksanut yksin. Hän kyselee milloin menen " oikeisiin" töihin, vaikka olenkin jo oman alani vakituisessa työsuhteessa. (Hänelle oikeat työt taitavat olla työt paikkakunnalla, jossa hän asuu). Olen kova tekemään töitä, tunnollinen, viehättävä, iloinen ja sosiaalinen. Etenkin jälkimmäisistä on tullut hänelle kirous. Myös asumistani vieraalla paikkakunnalla hän arvostelee, kuten myös menojani ja itse kaupunkia.
Aikaisemmin näin ei ollut, olin ihailtu ja arvostettu. Nykyisin olen päättämätön, itsekeskeinen ja ties mitä kun haluan mieleisen, minulle tärkeän elämän. Tilanne seisoi, suhde seisoi. Kaikki tämä oli minun vikani. Minä olin se, jonka tehtävä oli tehdä ne myönnytykset.
Vuosi sitten kävin vieraissa. Suhde jatkuin useita kuukausia. Rakastuimme. Oli ihanaa kun itsellä oli mies, joka arvosti, tuki ja jonka kanssa, ainakin jollakin tasolla, kykeni jakamaan arkea töiden jälkeen. Suhde paljastui ja siitä alkoi helvetti. Jätin rakastajani. Mieheni ei ole koskaan minua pettänyt. Olemme yrittäneet pelastaa suhdettamme, mutta edelleen, vaikka tapahtumasta on jo yli vuosi, kuulen asiasta ja hänen asenteensa on muuttunut täysin. Minusta on kuvainnollisesti madonnan sijasta tullut huora (hän ei ole nimitellyn minua, mutta asenne kertoo). Hän ei omien sanojensa mukaan tiedä, pääseekö asian yli koskaan. Hän on myöntynyt muuttoon hetkeksi, mutta mitä sitten? Kuinka kauan minun on tarkoitus kärsiä siitä, että olin heikko ja vieras mies oli keino hankkia normaali parisuhde? Kuinka kauan olen se paska? Petetyt ihmiset eivät tajua, että jatkuvalla ja pitkäaikaisella jankkaamisella he sahaavat omaa oksaansa. Terapeuttia on kokeiltu, se oli ihan yhtä tyhjän kanssa.
Nyt on mietinnän aika, suuri päätös on raskasta ja vaatii rohkeutta. Älkää koskaan olko "kilttejä" pikku tyttöjä tai poikia ja järjestelkö elämäänne vain toisen kustanuksella! Jos jollakin on vastaavia kokemuksia, kuulisin niistä mielelläni.