Niin olen jo iäkkäämpi , mutta 1 vuotiaan lapsen äiti ja naimisissa. Mieheni asuu tuhansien km :ien päässä joten tämä on todella rankkaa. Pahiinta on etten pysty hallitsemaan itseäni, mikäli hän menee esim istumaan ystäviensä luokse iltaa, kuten eilen. Laittelin viestejä, ja kerran hän alku illasta soitti niin olin niin tuittupäinen kun hänen piti mennä sinne, ja itse olen kuin yksinhuoltaja kotona täällä Suomessa. Laittelin viestejä, yritin soittaa miljoona kertaa ilman vastausta. Tiedän hänen rakastaneen minua ja poikaamme, mutta jotenkin tuntuu että onko väärin että hänellä siellä on oikeus päättää yksin menoistaan , vaan sen takia että tekee todella pitkiä päiviä ja viikonloppu töitä, että sillä syyllä saa sitten ottaa ja rentoutua bissen ja ystävien kanssa? olenhan minäkin täällä lapseni kanssa 24 tuntia enkä pääse edes vessaan yksin. Hän tietenkin suuttui, ettei hänellä saisi olla mitään omaa aikaa ystävien kesken.
Olemme olleet yhdessä vasta noin reilut 2 vuotta ja hän on minua huomattavasti nuorempi. Koen että olen jo keski-ikäinen vanha akka, vaikka silloin kun tapasimme olin niin tällingissä aina tekokynsistä lähtien. Nyt tukka on aina lyhyt ja tuskin jaksan itseäni laittaa. Ja nyt kun muutimme erilleen asumme täällä ja hän siellä toistaiseksi, niin tuntuu kuin elisimme jotain kummallista aikaa. Hän kuin yksin ja minä kuin yksinhuoltaja. Tiedän ettei minun itsetuntoni ole kovin hyvä, johtuen ikä jakaumastamme. koko ajan kuvittelen hänen katselevan nuorempia, kauniimpia ..en tiedä osaako kukaan auttaa ahdingossa tässä, tuntuu etten pysty hengittämään, on niin vaikeaa kun pelkää ja ahdistuu koko ajan kaikesta. Puhumme englannilla ja sen takia enn edes voi äidinkielellämme asioita kuvata hänelle, miltä minusta oikein tuntuu.
Olemme olleet yhdessä vasta noin reilut 2 vuotta ja hän on minua huomattavasti nuorempi. Koen että olen jo keski-ikäinen vanha akka, vaikka silloin kun tapasimme olin niin tällingissä aina tekokynsistä lähtien. Nyt tukka on aina lyhyt ja tuskin jaksan itseäni laittaa. Ja nyt kun muutimme erilleen asumme täällä ja hän siellä toistaiseksi, niin tuntuu kuin elisimme jotain kummallista aikaa. Hän kuin yksin ja minä kuin yksinhuoltaja. Tiedän ettei minun itsetuntoni ole kovin hyvä, johtuen ikä jakaumastamme. koko ajan kuvittelen hänen katselevan nuorempia, kauniimpia ..en tiedä osaako kukaan auttaa ahdingossa tässä, tuntuu etten pysty hengittämään, on niin vaikeaa kun pelkää ja ahdistuu koko ajan kaikesta. Puhumme englannilla ja sen takia enn edes voi äidinkielellämme asioita kuvata hänelle, miltä minusta oikein tuntuu.
