Väsynyt kaikkeen

[pumpeli]

Mä olen niin väsynyt tähän kaikkeen. Ollaan kohta 10 v. oltu yhessä, meil on yks lapsi 2v. On uusi asunto ja pirusti velkaa. Mies kyllä tekee kotitöitä mutta tyttöö se ei kato mielellään, huutaa ja hermostuu pikkuseen.

Viikonloppusin on mun ainoo mahis nukkua univelkaa pois, kun muuten meen 6 aamulla töihin. Mies kyllä nousee mutta en pysty kauaa nukkuun, kun se hermostuu muksulle. Tuntuu et sen pinna ei riitä, enkä halua että lapselle huudetaan, ei oo sen vika että se on pikkunen eikä ymmärrä kaikkee mitä aikunen. Sillon, kun tyttö ei oo väsynyt eikä känkkäränkkä niin ne tulee hyvin juttuun. Hyvä isä se on.

Arkisin, kun se tulee töistä himaan se painaa ite nukkuun ja mä jään tytön kanssa kaksin. Kotihommat jää yleensä sitte siihen kun tyttö menee nukkumaan ja taas aamulla 4.30 soi mun kello.

Muuten elämisessä me ollaan kuin kämppiksiä. Mä en rakasta sitä enää. Se rakkaus on hävinny kaikkien asioiden alle. Mä pyöritän raha-asiat ja venytän penniä. Samoten pääasiallisesti kodin pyöritys on mulla.

Hän kyl haluu seksiä ja muuta mutta musta se ei tunnu miltään. Jos tästä ja kaikista muistakin asioista yrittää keskustella se vaan sanoo, et hänellä on kaikki asiat ihan hyvin ja hän on tyytyväinen. Ja jos hän ei ois onnellinen niin hän kyllä lähtis pois. Sanoo vaan, et kyl meil on asiat paljo paremmi kuin monella muulla. En ymmärrä miten se on onnellinen. Mä olen onnellinen mun ihanasta tyttärestä ja siihen se sit jääkin. Mulle on iha sama missä asuttais ja onko meil sitä ja tätä mut ois kiva käpertyy jonkun kainaloon iltasin, kun tyttö on menny nukkuun ja olla vaan. Jos mä nyt teen niin ni se on sit heti seksii.

Kyl meil alussakii oli pienii kriisejä, jokaises parisuhtees on niitä. Mä en vaan saa tätä solmua auki. Hän ei oo tietääkseni käyny vierais tai lyö minua, mukava mies kaikinpuolin mut ei mulle. Eroamista olen miettiny paljon, nykyisin varmaan päivittäin. Häntä ei mihinkään ulkopuoliselle saa keskusteleen, kun kaikki on kuulemma hyvin. Tää koko juttu on mulle aivan totaalinen epäonnistuminen. Kukaan ei tiiä, että meidän suhde on #&%£$!*. Sen myöntäminen ja pelkästään tän jutun kirjotus on mulle hirveen vaikeeta. Pelkään mitä kaikki muut ajattelee, mun vanhemmat, ystävät, kaikki, vaikka tää asia ei niille pätkääkään kuulu.

Tiedän, että asioihin pitää tulla muutos ja, että se eka askel täytyy ottaa. Se harppaus on vaan niin pirun suuri. Yritän saada unen päästä kiinni, jos aamulla jaksais taas olla itkemättä.
:headwall:

 

[mansku78]

Meillä kans ihan samanlaista. Mies on tyytyväinen mutta minä en.
Mun mielestä ihmisellä on vaan yksi elämä ja siitä pitäis nauttia.
Avioeroa tässä itsekkin olen pohdiskellut, mutta kuten kirjoitit on sen
ensimmäisen askeleen ottaminen vaikeaa.
Mun miehellä ei oikein ole ketään muuta kuin minä ( ja tietenkin lapset) ja senkin takia pelkään mitenkä hänelle käy jos eroamme.

 

[vastarannankiiski]

Kirjoitit noin;Ja jos hän ei ois onnellinen niin hän kyllä lähtis pois.

Miksi sinä et saisi ajatella samalla tavalla? Ilmiselvästi et ole onnellinen. Sanoit rehellisesti että olisit valmis yrittämään ja tekemään töitä suhteen eteen, mutta mies ei, koska hänellä asiat ovat hyvin. Suhdetta ei voi kuitenkaan pyörittää yksin, ei ainakaan sellaista jossa kumppanit ovat tasavertaisessa asemassa. Sen kun muistaisit, että toista ihmistä ei voi muuttaa. Miehesi ajattelee vain itseään. Sanoessaan että hänellä on kaikki hyvin, hän tekee juuri niin, samoin jättäessään sinun tunteesi, ajatuksesi, pelkosi toissijaiseen asemaan. Tällainen henkilö voi olla todella ihana ja rakastettava, mutta parisuhde ko. tyyppisen henkilön kanssa ei ainakaan minulla onnistunut. Ero oli vaikea koska rakastin miestä syvästi, mutta yhteiselo ei vain voinut jatkua, koska elämä pyöri vain miehen ehdoilla. Nykyään elän uuden mieheni kanssa onnellista arkea, ja tämän edellisen miehen kanssa olemme hyviä ystäviä. Emme näe kovin usein, mutta autamme tarpeen vaatiessa toisiamme ihan kuten ennen seurusteluakin. Uusi mieheni aluksi kummasteli ystävyyttämme ja oli mustasukkainen, mutta nykyään molemmat miehet hyväksyvät toisensa ja tietävät kumpikin asemansa minun elämässäni.

Ehkä suurin vaikeus on hyväksyä ja tunnustaa rehellisesti niin omat virheensä kuin toisenkin. Kun myöntää itselleen ja läheisilleen ettei ole täydellinen, eikä kumppanikaan ole, ja tiedostaa ettei toista voi muuttaa elei toinen itse halua muuttua, elämä aukeaa aivan uuden näköisenä eteen. Elämässä on tehtävä valintoja. Valinnat eivät useinkaan ole helppoja. Toivottavasti osaat tehdä valinnan joka on paras sekä itsesi että tyttäresi kannalta. Yhteiseloa olet miehesi kanssa jo elänyt, eikä se ainakaan toistaiseksi ole paras vaihtoehto. Ehkä olisi syytä ottaa etäisyyttä ja vaikka muuttaa vähäksi aikaa pois yhteisestä kodista. Miehesikin näkisi arjen aivan uusin silmin, kun huomaisi että sinä teet paljon sellaista työtä mitä hän ei ole aiemmin huomannut puhumattakaan siitä että olisi sitä osannut arvostaa. Mikäli miehesi ei sittenkään muutu ja ota sinua paremmin huomioon, löydät elämääsi sen lämpösen kainalon joskus tulevaisuudessa. Minä ainakin löysin sieltä, ja sellaiselta henkilöltä etten olisi ikinä ennalta osannut arvata! Nykyistä elämääni en vaihtaisi pois millään!

terveisin: esikoista viikolla 22 odotteleva vastarannan kiiski