Vannoutuneen yksineläjän kanssa seurusteleminen?

[En osaa näitä juttuja]

Olen tapaillut vajaa pari kk ajan miestä, joka on ollut sinkkuna lastensa kanssa useita vuosia. Kuten minäkin. Emme tavanneet tositarkoituksella toisiamme, mutta ihastuimme ja.. siitä se sitten lähti. Heti alussa tuli ilmi, ettei kummallakaan ole kiinnostusta säätää muitten kanssa. Olemme olleet päivittäin yhteyksissä. Itsellänikin kesti hetken aikaa tottua siihen - tuntui ihanalta, mutta melkein joka päivä odotin, että enää se ei ota yhteyttä. Kumpikaan meistä ei ole vuosien aikana tapaillut oikein ketään, molemmilla on ollut jotain pikkujuttuja vaan eli kummankin tapailuennätykset on tässä ajassa jo rikottu.

Olen ollut todella kärsivällinen. Arjen puolesta sopisimme hyvin yhteen, kun molemmilla on omat menonsa eikä kumpikaan tarvitse toista kannattalemaan arjen sujumista, vaikka sitä yhdessä elettäisiinkin. Pelkään vaan, että kohta hän toteaakin, ettei tästä mitään vakavaa tule, ettei hänen tunteensa muutukaan ihastumisesta mihinkään. Hän on kysellyt minulta, mitä ajattelen hänestä, mitä haaveilen hänestä ja toivonut, että ottaisin tilanteesta hänen kanssaan selvää.. Kuulostaa tietysti hyvältä. Onko kellään kokemuksia tällaisen tilanteen etenemisestä?

 

[Keittiönoita]

Ei ole kokemusta, mutta haluaisin itsekin löytää vannoutuneen yksineläjän. Yleensä vaan aina käy niin, että jossain vaiheessa toinen haluaakin lyödä hynttyyt yhteen ja se on sitten sen lorun loppu. Mulle sopisi oikein hyvin joku sellainen, jonka seurassa viihtyy, mutta joka ei tule suunnittelemaan mitään kotileikkejä mun kanssani.

 

[En osaa näitä juttuja]

Keittiönoita, kerro lisää Minulla ei ole yhteenmuutto ensimmäisenä mielessä, mutta asumme eri kaupungeissa niin omalta osaltani voisin muuttaa samaan kaupunkiin, jos suhde syvenisi edes seurusteluksi. Mielestäni voisimme ihan hyvin elää suhteessa vaikka asuisimme omissa asunnoissamme, sillä molemmilla on myös lapsia - näin kumpikin saisi tarvittaessa omaa aikaa ja tilaa omien lastensakin kanssa, vaikka arkea elettäisiin myös koko porukalla yhdessäkin. En ole myöskään nainen, joka rajoittaisi miehen vapaa-ajan menoja, matkusteluja tms, joihin hän on tottunut. Mutta sen seurustelu-termin kaipaisin yhteiseloomme kuitenkin, se olisi minulle riittävä merkki sitoutumisesta. Hänellä on yksi avioliitto takana, joten minulla ei edes se naimisiinmenon odottaminen olisi haaveena, riittäisi ihan yhteinen yhdessäolo.

 

[Keittiönoita]

Keittiönoita, kerro lisää Minulla ei ole yhteenmuutto ensimmäisenä mielessä, mutta asumme eri kaupungeissa niin omalta osaltani voisin muuttaa samaan kaupunkiin, jos suhde syvenisi edes seurusteluksi. Mielestäni voisimme ihan hyvin elää suhteessa vaikka asuisimme omissa asunnoissamme, sillä molemmilla on myös lapsia - näin kumpikin saisi tarvittaessa omaa aikaa ja tilaa omien lastensakin kanssa, vaikka arkea elettäisiin myös koko porukalla yhdessäkin. En ole myöskään nainen, joka rajoittaisi miehen vapaa-ajan menoja, matkusteluja tms, joihin hän on tottunut. Mutta sen seurustelu-termin kaipaisin yhteiseloomme kuitenkin, se olisi minulle riittävä merkki sitoutumisesta. Hänellä on yksi avioliitto takana, joten minulla ei edes se naimisiinmenon odottaminen olisi haaveena, riittäisi ihan yhteinen yhdessäolo.

No juuri tuota, minkä edellä kuvailit Eli kumpikin pitäisi oman taloutensa, mutta yhdessä voitaisiin viettää aikaa silloin, kun se molemmille sopii. Voisihan sitä toisen luona välillä yöpyäkin, mutta kuitenkin olisi se oma koti, jossa pääasiassa yöpyy. Mä olen niin pitkään elänyt vain lasteni kanssa, että en oikein enää jaksaisi alkaa niihin viiteensataan kompromissiin, mitä parisuhde väkisinkin edellyttää. Kun lapset ovat jo aikuisia ja kuopus enää kotona, niin ei ole tarvetta perustaa enää perhettä. Itsellinen, aikuinen elämä sopii mulle ja olisi ihan jees, jos jostain löytyisi vastaava mieskin. Yleensä vaan aina tuppaa käymään niin, että toinen osapuoli alkaakin kaivata yhteisiä aamuja ja enemmän yhdessäoloa, vaikka tapailun alussa onkin ihan muuta väittänyt. Olen oman ikäluokkani (50+) miehissä huomannut tietynlaisen yksinäisen vanhuuden pelon ja siksi kai heillä on huomattavasti suurempi hinku parisuhteeseen kuin mulla.