V
vieras
Vieras
En ollut koskaan ns. jalat vetelinä, sukat ei pyörineet kun suudeltiin, toisinaan häpesin jopa hänen ulkonäköään enkä kehdannut esitellä häntä ystävilleni. Alettiin seurustella kuitenkin, tykkäsin hänestä kyllä, mutta ei ole koskaan ollut sitä tunnetta, että tämä on se oikea. Tykästyin, lievästi ihastuin ja ajan kanssa olen oppinut rakastamaan häntä. Mutta välillä tuntuu, että tätäkö tämä onkin? Joskus ikävä iskee ja kaipaan häntä ja rakastan valtavasti, meillä on fyysistä läheisyyttä runsaasti. Välillä taas mietin ja kateellisena seuraan muita, kuinka heillä välitetään toisesta ja autetaan toista ja toimitaan hyvässä yhteisymmärryksessä. Meillä välitetään toisesta kyllä, mutta mies on sen tyyppinen, ettei osaa empaattisesti ajatella kenestäkään, eikä auta pienissä arjen askareissa.
Esim tänään olin unohtanut hammasharjakoneeni vessaan lavuaarin reunalle, mies kiukutteli asiasta, kuinka minä aina unohdan ja sotken kaiken. Vaikka olisi vain voinut nostaa hammasharjan ylös kaappiin ja kaikki olisi taas hyvin.
Vai kokeeko tälläisiä tunteita kaikki parisuhteessa elävät, nekin, joilla alku on ollut todellista rakkauden huumaa ja liekitystä?
Esim tänään olin unohtanut hammasharjakoneeni vessaan lavuaarin reunalle, mies kiukutteli asiasta, kuinka minä aina unohdan ja sotken kaiken. Vaikka olisi vain voinut nostaa hammasharjan ylös kaappiin ja kaikki olisi taas hyvin.
Vai kokeeko tälläisiä tunteita kaikki parisuhteessa elävät, nekin, joilla alku on ollut todellista rakkauden huumaa ja liekitystä?
Sellainen mies pitäisi suosiolla jättää jollekin sellaiselle, jonka itsetunto kestäisi esitellä vaikka olisi Uuno Turhapuron näköinen... :xmas: Mies on varmaan aika turhautunut ja katkeroitunut, jos on huomannut, että häpeät häntä. Jos kuitenkin on ollut saman ihmisen kanssa jo pitkään, niin miksi ei yrittäisi saada suhdetta vielä toimimaan?
