""Vanhoja"" ensiyrittäjiä?

[Calla]

Kyllä minäkin sinänsä olen aivan tyytyväinen elämääni ilman lasta. Mutta nyt on ensimmäinen ""oikeasorttinen"" mies löytynyt. Hänelle tuntuu olevan tämä lapsettomuus paljon isompi asia kuin minulle.
Meillä myös rassaa tää enimmäkseen eri paikkakunnilla asuminen. Tää alkaa saada jo vähän absurdeja piirteitä mielessäni koko homma, kun päätin siis nyt ryhtyä tikuttamaan ja sitten mietin, että jos alkaakin keskellä viikkoa näyttää hyvältä oviksen suhteen, niin järkkäänkö kalenterini siihen malliin, että singahdan sänkypuuhiin miehen kanssa oikeiksi päiviksi. Joten kyllä tässä huumoriakin jo tarvitaan.
Lähinnä aloitin tuon tikuttamisen siksi, että näen, miten usein minulla on ovis ja onko ylipäätään. Nyt siis ainakin oli.
Itselleni sanoi gyne, kun kävin vuositarkastuksessa ja olin just täyttänyt 30, että nyt sitten alkaa olla kiire niiden lasten hankkimisella, ja 35 kun on täynnä niin sitten se vasta onkin kiire. Että kiitos.

 

[Ei hätää]

Minulla oli monta vuotta sihteeri, fiksu likka, jonka äiti oli synnyttänyt hänet 52-vuotiaana, että kyllä teillä tyttökullat aikaa on, mutta onko niin kivaa hoitaa viisikymppisenä murkkuikäistä, se on hyvä kysymys, jota soisin teidän myös mietiskelevän. Se vauvanhoito ei ole mitään pelkkää ruusutarhaa. Monta kertaa vielä itkette, että tuli tehtyä tosi hullu teko.
Miksi ette ajattele sovinnolla adoptiota. Jäisi kehonne kauniiksi ja koskemattomaksi ja lapsesta tulisi silti kuin oma. Oletteko te jotenkin erikoisen kauniita kun haluatte ottaa jäljentämisriskin?

 

[Lilja]

Kuulostaa tutulta tuo ""sänkypuuhien järjesteleminen"". Ja jos huumoria riittää, asia (siis tämä ""vauvanhankinta"") on vielä aika terveellä pohjalla. Itse en viitsi stressata tikutuksilla ehkä juuri sen vuoksi, että vaikka ovis olisikin, olisi lähes mahdotonta singahtaa välittömästi miehen luokse harrastamaan seksiä ;-) Koko ajatus on todellakin absurdi.... liikenneruuhkassa kohti miehen asuntoa ja yöllä sitten takaisin kotiin ja aamulla töihin... ja silti mahdollisesti pettymys parin viikon kuluttua. Ei taida olla mun heiniä.

Mekin ollaan miehen kanssa tunnettu vasta muutama vuosi enkä ihan alkuseurustelun aikana edes ajatellut lapsia. Halusin tutustua mieheen ja nautiskella kahdenkeskisestä yhdessäolosta matkustellen yms. Ja kuten sanottu, mies yksinäänkin riittää mulle perheeksi loppu elämäkseni, jos vauvaa ei sitten koskaan tulekaan.

(Joskus ihan nolottaa kirjoittaa tänne vauvahaaveiluun, kun muut naiset ovat niin tarkkaan perillä kiertopäivistään ja ovisoireistaan ja ovat muutenkin Erittäin Suuren Vauvakuumeen kourissa.... ja minä vaan ihan pikkuisen joskus mietin lastennimiä ;-)

 

[Calla]

Kylläpäs toi loppu varsinkin kuuluosti tutulta... Välillä olen aivan ihmeissäni, mitä kaikkia oireita ja merkkejä täällä seurataankaan.
Kuten kirjoitin jo tuolla ennemmin, ei mullekaan tää oma lapsi -juttu ole mikään pakko. Adoptiostakin on puhuttu.
Tota sihteerikkö -viestiä en vaivaudu kommentoimaan.

 

[Far beyond]

Kyllä tällä meikäläisen kropalla voi vauvoja tehdä, ei siinä enää mitään säästämistä ole, neljänkympin rupsahdus kun tuli jo.
Karmeita nää viestit, sihteeriköt sun muut, ihmiset ja elämäntilanteet oavt erilaisia, se meille suotakoon. Tsemppiä vaan kaikille ja kaikenikäisille.
Minäkään en ole ollut kovin tietäväinen kaikenlaisista oireista ja merkeistä, luomua kun on vaan puuhailtu; ennen raskautta sitä oli ihan pihalla, nyt kun on seurannut hetken ketjuja, alkaa jo jotkut asiat hitaasti aukenemaan.

 

[Lilja]

Juu, ei tässä nelikymppisenä enää ole minunkaan vartalo koskematon, hehheh.

 

[Meemu]

Olen kirjoitellut tuonne +-30v -ketjuun ja tässä pientä toivonkipinää teillekin.
Olen kohta 35v, siis ensisynnyttäjäksi ""vanha"". Lopetin pillerit kesäkuun alussa ja sen jälkeen tuli yhdet kuukautiset ihan normaalissa aikataulussa (28pv). Mutta toisiapa ei sitten ole ilmaantunutkaan ja kahden positiivisen raskaustestin jälkeen, uskottava se on: olen raskaana!

Eli, ei vaivuta epätoivoon ""me vanhukset""

 

[?]

Yhden kuukauden yrittämisen jälkeen ei varmaankaan kukaan vielä vaivu epätoivoon. Mutta jos takana on yritystä VUOSIkausia, niin epätoivo voi kolkuttaa ovella.

Onnea silti Sinulle ja nauti raskaudestasi!

 

[Ryyni]

Hih, kiitos hörönauruista, ""Ei hätää"". Sitä kehon kauneuden ja koskemattomuuden (???) menettämistä olisin saattanut kammoksua ehkä silloin reilu 10 vuotta sitten kun olin nuori ja nätti... ja kai ne samat ""kauneusgeenit"" jäljentyy teinpä lapseni sitten nuorena tai vanhana? Nuorempana varmaan kuvittelinkin että vauvanhoito on pelkkää ruusutarhaa ja pehmoista ihoa ja tuoksua, mutta kyllä tähän ikään tullessa on sen verran vauvoja hoitanut ja nähnyt että realiteetit on tulleet selväksi. Jotenkin tuli sellainen tunne että kirjoittaja on n. 50-vuotias mies....

 

[Calla]

Heipat, pitkästä aikaa!

Nyt on menkat myöhässä. Jännittää ihan hirveästi. Pelottaakin pikkasen.
Miten teillä muilla on ollut, jos on ollut viivytystä? Millaisia tunteita se on herättänänyt. Itse olen ihan ""pää sekaisin"". Pessimisti minussa kyllä sanoo, että kyllä ne sieltä tulevat, odota vain.

 

[Far beyond]

No nyt on sitten käyty oikein toteamassa, että meillä sykkii siellä semmoinen 1.8 cm ihmisen alku, rv piti olla 9+1, ultran mukaan 8+3. Ja tämä siis meikä 43 v, edellä yks km.
Onnea kaikille plussaamiseen.....!

 

[Ryyni]

ONNEA ONNEA Far beyond!!!!!!!!!!!!!!
antaa toivoa meille muillekin. Ihanaa!

Calla, mulla on kierrot alkaneet pitenemään sitä mukaa kun olen aina menkkoja odotellut. Samoin tulee eripituisia kiertoja. Viime kierto oli pisin kierto mitä on ollut eli 33 vrk ja siinä kyllä tuli jo testattua ankarasti että onko vai eikö vai mitä tässä tapahtuu. Normaali kierto vaihdellut 25-27 vrk mutta nyt tässä kevään /kesän aikana tosiaan ollut 30-28 kiertoja.
Noissa pitkissä kierroissa kyllä tunteet heittelee laidasta laitaan, välillä on ihan varma ettei tästä tärppiä tullut tälläkään kertaa ja välillä ihan varma että nyt se vihdoinkin tärppäsi...
No, nyt kun noi kierrot alkoi heittelemään niin olenpa tässä kierrossa aloittanut ensi kertaa oviksen tikuttelun että tuleeko sitä lainkaan vai ei. Aloitin ohjeen mukaan lyhimmän kierron mukaisesti (25) ja nyt ei sitä kaivattua viivaa tahdo löytyä sitten millään.... huomenna oon jo viikon tikutellut. Onneksi tilasin kerralla sen verran ison satsin että eiköhän noita tikkuja riitä ensikin viikolle...
Laitahan viestiä kun olet testannut sillä toisella testillä!

 

[mää]

Hedelmällisyys alkaa laskea 24 vuoden jälkeen pikkuhiljaa... Että mieti siitä olisiko se jo laskenut aika paljon sinulla.

Kyllä mä vaan olen sitä mieltä, että ne lapset kannattaa nuorena hankkia niin ei tule mitään ongelmia ainakaan niin paljon kuin vanhempana.

En pahalla tarkoita, on hienoa, kun lasta yritätte, mutta olisi kannattanut aloittaa 10-20 vuotta sitten.

Onnea yritykseen!!!

 

[Far beyond]

Hyvä ""mää"", jos kuvittelet kertovasi meille jotakin uutta, niin metsään meni, ja vielä väärillä tiedoilla. Jos olet vähänkin lukenut ketjua, niin ymmärrät, että ihmisten elämäntilanteet ovat erilaisia, ja joillekin se mahdollisuus yrittää vauvaa löytyy vasta vanhempana.
Toki me tiedämme, että vauvahaaveet ovat vaikeampia toteuttaa tässä iässä, MUTTA mahdollisia, koko elämähän on riski, parisuhde on riski, silti me täällä tätä elämää ja näitä suhteita tahkoamme. Ja ei se nuori ikä aina tuo onnea, saattaa olla että kroppa kestää, mutta nuori isä ei, tai muita ongelmia, joten ei se l""apsenteko"" nuorempanakaan aina niin harmitonta ole, joskus päinvastoin.

 

[Ryyni]

Kuule ""mää"" - minä olin nuoresta saakka täysin vakuuttunut että lapset on minulla tehty ennen kuin täytän 30 vuotta, äitini oli nuori minut saadessaan ja se oli minusta tosi positiivinen juttu sitten murrosiässä ja sen jälkeen kun ymmärsimme toisiamme. Minulla olikin periaatteessa mahdollisuus yrittää saada lasta sekä 20 että 10 vuotta sitten. Jos olisin saanut lapsen ensimmäisen mieheni kanssa (yksissä 7 vuotta), lapsella olisi nyt juoppo, pikkurikollinen isä, pariin otteeseen linnassakin istunut. Toinen liitto (8 vuotta) lähes taisteltiin miehen kanssa kun minä halusin lapsen mutta hän ei. Loppupelissä liitto kariutui siihen että hän tekikin lapsen ihan toisen naisen kanssa. Sitäpä sitten pitikin muutama vuosi sulatella ennen kuin tämä nykyinen mies sai viimein luottamukseni voitettua.
Toivottavasti sinulla, ""mää"", asiat menevät juuri niin kuin olet suunnitellut ja voit HANKKIA lapsesi juuri sen ikäisenä kuin horoskoopissasi lukee.
Pahoittelen mahdollista sarkasmiani, mutta tämä on todella ollut / on edelleen kipeä asia minulle ja sinun kommenttisi todellakin kuuluu minun näkökulmastani tuohon ""ikävin kommentti""-galluppiin.
Että mieti siitä.

 

[Calla]

No, joopa joo. Kirjoituksesi on kuin omasta elämästäni:
Jos olisin ensimmäisen miehen kanssa saanut lapsen, niin hoh-hoijaa. Hän se joi omat ja yritti minunkin rahojani, ja loppujen lopuksi kävi ilmi, että oli koko avioliiton ajan toinen nainen! Enpä semmoista lasteni isäksi haluaisi.
Toinen mies aloitti väkivaltaisuudet heti papin aamenen jälkeen ja lähdin lätkimään, kun vielä pystyin.

Kyllä, kyllä olisin onnellinen, jos tämän nykyisen miehen olisin tavannut jo edes 10 vuotta sitten ja meillä olisi jo ne tenavat tehtyinä. Mutta kun elämä ei mene periaatteella, että tilaan tämmöistä...

Mutta onne Far beyond! Ihan superhienoa!

Itse olen aika varma, että kierto vain oikuttelee, vaikka mukamasten huonoa oloakin pukkaa... taitaa olla toiveajattelua.

Tsemppiä!

 

[Minnie]

Moi,

kuulostaa niin tutulta tämän ketjun viestit! Miten toisille voi olla niin vaikea ymmärtää, että ihmisten elämäntilanteet vaihtelevat aika lailla, eikä kaikille ole tuo ""naimisiin-lapsia-omakotitalo"" alle 30 v. ehdoton projekti tai edes mahdollista.

Asun itse eri paikkakunnalla mieheni kanssa, joten sekin on tuttua. Seurusteltu ollaan 6v., ja hän on ensimmäinen mies jonka kanssa lapsia on tehnyt mieli, vaikka pitkiä suhteita on takana.

Itse olen 37v, mies 31v. Plussasimme täytenä yllätyksenä muutama kuukausi sitten, vauva on tulossa. Ei ollut suunniteltua, mutta olemme onnellisia asiasta! Nyt tästä jo melkein uskaltaa kertoa, rv 10+3.

Joten toivoa on teillä kaikilla, älkää menettäkö uskoa!

 

[Ryyni]

Olisihan se ollut ihanaa kun olisi lapset saanut silloin kolmikymppisenä, silloin sitä ei osannut oikein pelätä sitäkään että olisinko minä hyvä äiti, tuntuu että tässä iässä sellaisiakin miettii ja pelkääkin paljon enemmän kuin silloin. Sitä vaan oli valmis kuin lukkari sotaan. Parasta kai sitä olis kun olis parikymppisen fysiikka, kolmikymppisen uskallus ja nelikymppisen kokemuksen tuoma ajatusmaailma

Oireita tosiaan ilmestyy kun kierto heittää, minähän nyt tällä 33-kierrolla kävin jopa oksentamassa yhtenä päivänä pariinkin otteeseen kun etoi niin kovasti... ja siinä vaiheessa oli jo yksi nega testattuna
Minä kumminkin täällä pidän kovasti peukkuja sinulle! Itsellä ovis pitäis olla lähestymässä tällä viikolla mutta mies joutui tietysti lähtemään työreissulle... toivottavasti olis niin pitkä kierto tulossa taas että ovis siirtyiskin viikonlopulle niin olis aikaa ja mahdollisuus puuhailla rauhassa!

 

[Calla]

No, voi! Ihan tuo kuulostaa kuin omalta elämältä, että just kun olis ""sopiva hetki"", niin ollaankin eri paikkakunnilla... On se niin väärin. Ja sitten jotkut sormi ojossa neuvovat, että olisitte tehneet(ihan, ku niitä postimyynnistä tilattais!) lapset kakskymppisinä ja toinen, että älkää sitten vuoden päästä täällä valittako, miten rankkaa on.

Ehkä se kumminkin on niin, että asioilla on tapana järjestyä. Tavalla, toisella tai kolmannella. Eikä aina niin, kuin olisimme itse halunneet.

Mutta toivottavasti meillä kaikille loppu hyvin, kaikki hyvin.

Haleja!

 

[Ryyni]

Sanos muuta, Calla. Kyllä kai se lapsen tulo on rankkaa ja muuttaa elämää olipa minkäikäinen hyvänsä. Ehkä tämänikäisenä en jaksa valvoa yhtä hyvin kuin joku nuorempi, mutta toisaalta uskon että elämänkokemukseni taas ""kuittaa"" monta muuta asiaa.

Asioilla on todellakin tapana järjestyä, olen sen muutoin elämässäni huomannut. Ja kyllähän sen jälkeenpäin on aina huomannut että noin sen piti mennäkin, vaikka tapahtuma-ajankohtana tilanne olisi tuntunut kovinkin raskaalta. Olenkin miettinyt että jos ei lasta luomusti tule (siis en tällä hetkellä usko muuta lääketieteen apua etsiväni kuin nuo ovistikut) niin sitten on tarkoitus että minulla ei omaa lasta ole. Kai sitä on jo sen verran fatalistiksi vuosien varrella tullut.

Jännätään kuitenkin tää sun tilanne nyt tässä akuutisti ensin, halit sinnekin!

 

[Far beyond]

Täällä peukkusormet ja -varpaat tanassa seurailen näitä keskusteluja, ja toivon että homma teille kaikille toivojille lykästää. Itsekään en vielä oikein osaa nauttia tilanteesta, kun tuntuu niin pitkältä tuo matka maaliskuun loppuun, ja niin monta testiä ja virstanpylvästä läpi käytävänä, ennenkuin oltais maalissa.
En epäile hetkeäkään, etteikö homma olisi rankkaa sitten tulevaisuudessa, mutta kukin elää sitä elämäänsä mitä annettu on, ja mielestäni vanhana äitinä olemisen rankkuus on kuitenkin kovin suhteellinen juttu, niin monia rankempiakin asioita meillä varmasti on tähän ikään ehtinyt olla, lapsenhoidon rankkuus on kuitenkin sitä positiivista väsymystä.
Itse olen luonteeltani tietyllä tapaa fatalistinen, joten meillä päädyttiin siihen, että mikä luomuna ei tule, ei sitten tule. No nythän tässä toki ollaan positiivisia, ja toivottavasti pysytäänkin.
Kaikille tsemppiä ja ""osumia"" joko luomusti tai ""lannoitteilla"".
Ja vaalikaa suhteitanne, ne ovat kuitenkin niitä peruspilareita, kun elämä muuten hutkii!

 

[äitykkä]

Kävin kurkistamassa teidän jonoa tuolta Aurinkovauvoista. Onnea hirveesti sinulle ja kaikkea hyvää !! t. äitykkä 43v

 

[äitykkä]

Siis viestini oli Far beyond-nimimerkille jäi pois tosta, sori!

 

[samppa]

Tuo 'Ei Hätää' kirjoittajan kommentti sai sappeni kiehumaan, mutta niin oli varmaan tarkoituskin. Kyllä se totuus on se, että 35-vuotiaana on jo kiire... tokihan ihmiset raskautuu ja saa lapsia vanhempinakin, mutta kyllä se raskauden mahdollisuus lääketieteellisesti todistetusti alkaa pienentyä. Kukaan kun ei voi päällepäin tietää kuka on se onnekas jolla onnistuu myöhemminkin ja kenellä taas ei...

Ymmärrän toisaalta ihmisten fatalistisen asenteen lapsettomuustutkimuksia/hoitoja kohtaan. Kuitenkin monilla ongelma on pieni ja helposti ratkaistavissa (ei siis tarvita esim IVFta), joten mielestäni tutkimuksiin lähteminen kannattaa.

Meillä tilanne oli se että lasta oli yritety kaksi vuotta kun hakeuduttiin tutkimuksiin. Niistä ei selittävää syytä löytynyt lapsttomuudellemme. Lähdimme sitten kokeilemaan inseminaatioita- laihoin tuloksin. Minuakin hirvitti kalliimmat ja isommat hoidot (IVF) mutta niinpä ajatukseen vain tottui. ja meille tehtiin 1. IVF, joka oli myös negaa. Sitten kuitenkin raskauduin toista IVF:ää odotellessa ihan luomusti kolmen vuoden yrityksen jälkeen. Lääkärimme mielestä saattoi olla että IVF stimuloi kehoni hormonitoimintaa jotenkin, jotta raskaus luomusti alkoi. Nyt rv 16+4.

Älkää pelätkö tutkimuksia tai tai hoitoja, on tietysti yksillöllistä, mutta itse en kokenut niitä fyysisesti (enkä edes henkisesti) kovin raskaiksi.

Tsemppiä kaikille yritykseen ja plussaonnea valitsemallanne tiellä.

 

[Far beyond]

Äitykkä, iso kiitos viestistäsi, ihan mahdottomasti siis. Olen minäkin kurkkinut aurinkovauvoissa, terkkuja sinne ja osumia!

Samppa, oma fatalistinen asenteeni ei ollut hoitoja kohtaan. Ajattelin vaan niin, että kun vanhana leikkiin lähtee, niin tietoisella negariskillä mennään, ja kun kuitenkin plussasi, vaikkakin eka oli km, tiesi voivansa raskautua, se että nyt plussasi toistamiseen on iso ilo, mutta olemme (olimme) myös valmistautunut siihen, että meille ei vauvoja tule. Tärkein asia kohdallani on kuitenkin mieheni, vauvat ovat sitten se lisäilo.

Hoitoja en olisi pelännyt sen paremmin fyysisesti kuin henkisesti, tämä pelkkä luomu kun vaan on minun (meidän)tapani katsoa tätä maailmaa; kukin valitse itselleen sopivimman tavan. Tosi tragikoomista, että hoitojen välissä teillekin tupsahti luomu, näinhän sitä saattaa käydä. Onnea siis kovasti ja kaikkea hyvää raskauden poluille. Täällä 8 v perässä tullaan.....