"Minkälaisia erilaisia muotoja henkinen väkivalta ottaa kun tekijänä on vanhempi ja kohteena lapsi?"
Kai pääsääntöisesti samoja muotoja kuin kiusaamisessa yleensäkin.
Esim. mitätöinti/liiallinen hemmottelu ja näiden äkkivaihtelut, verbaalinen alistaminen ja nöyryyttäminen, nimittely ja halventaminen, rajoittaminen (lapsella ei saa olla mielipiteitä, omia haluja, tarpeita jne.), sanallinen ahdistelu (muk.lukien seksuaalinen sellainen), yliampuva pelottelu, yksityisyyden rikkominen, väkivaltainen kiristys/uhkailu/lahjonta, syyllistäminen (esim. että insesti lapsen syytä), liiallinen vaativuus jne.
Sitten niitä, mitkä näkyy juuri aikuis-lapsi-suhteessa, ei välttämättä muissa.
Kerrotaan, ettei perheen sisäiset asiat kuten väkivalta, kuulu muille aikuisille, ns. lapseksi heittäytyminen/kyvyttömyys olla vanhempi (lapsi joutuu usein "aikuistumaan" ja ottamaan liiaksi vastuuta liian varhain), lapsi riitojen selvittäjänä ja lapsi riitojen välikappaleena jne.
"Missä menee henkisen väkivallan ja esimerkiksi terveen kurinpidon ero
Ainakin selkeissä ääritapauksissa tuon yleensä tietää ja tunnistaa, jos vaan tarpeeksi ymmärtää. Todella vaikea sanoa nyrkkisääntöjä ja joskus raja häilyvä.
Oleellista on myös joidenkin asioiden kroonisuus.
On tietysti merkkejä, mitkä voi kieliä epäterveestä menosta, kuten tietynlaiset ongelmat lapsen käytöksessä ja olossa, mutta ei sekään ole niin yksiselitteistä.
Sanoisin, että maalaisjärkeä kehiin.
"Minkälaista henkistä väkivaltaa on vaikein tunnistaa?"
Esim. haitallinen suggerointi, haitallinen manipulointi, vakava/krooninen valehtelu ja salailu, mykkäkoulu, huomaamatta jättäminen, reagoimattomuus jne.
"Miten vanhempana voi estää "vahingossa" siirtämästä henkisen väkivallan malleja omiin lapsiinsa?"
Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että kannattaa tutustua itseensä, historiaansa, ihmissuhteisiinsa, tähän hetkeen ihan rauhassa. Katsella itseä itsenään, myös ns. ulkopuolelta ja toisten asemasta. Käsitellä vaikeita asioita, ymmärtää niiden merkityksiä itseen ja omaan elämäänsä.
Tuo ei ole kauhean helppoa, voi olla kovinkin raskasta, riippuen ihmisestä ja hänen persoonallisuudestaan, väkivallan vakavuudesta ja monesta muusta asiasta kuten esim. iästä.
Tietyt persoonallisuuden alueet kehittyvät vielä aikuisiälläkin ja esim. terapian kautta ihminen voi muuttua (haitalliset käytösmallit, ajatusmallit) ja saada voimaa muuttaa asioita, minkä haluaa muuttuvan.
Riippuen ongelmien ja traumojen vakavuudesta sekä seurauksista, osa oppii antamaan anteeksi, ainakin osittain ja ymmärtää myös omat virheensä ja tekonsa.
Vähitellen syntyy kiitollisuutta, kehittyneempää empatiaa, rakkautta.
Kun ihminen oppii pitämään itsestään ja muista, viimein rakastamaan aidosti, ehkä taas luottamaankin, ollaan jo aika hyvillä vesillä.
Eheänä on hyvät eväät nähdä myös muut kokonaisina, hyvine ja huonoine puolineen.
Mutta, kaikki on niin ihmisestä ja tilanteestaan riippuvaa.
"Mikä auttaa henkisen väkivallan tunnistamisessa?"
Yksinkertaisesti: tiedostaminen. Minun mielestäni.
"Esimerkkejä/kokemuksia?"
Jätän tämän tyhjäksi.
"Kerrotko myös ihan viitteeksi ikäsi ja että onko omia lapsia."
Alta kolmekymppinen kolmenkympinkriisiä poteva vauvoja ja lapsia rakastava (ainakin toistaiseksi) lapseton