vierailijaumph
Ei hitto! Kuulin veljeltäni, että meidän vanhemmat ovat suunnitelleet tosissaan että muuttavat vanhoina mun luokse. No, itsehän tietty olen soppani keittänyt.
Joskus kolme-neljä vuotta sitten olin naimisissa ja asuttiin tosi isossa omakotitalossa. Kaikki näytti hyvältä ja tottakai vanhempani olisivat sinne mahtuneet. Mulla on kolme lasta, mutta jo koulussa ja myöhemmin tietty olisivat jo muuttaneet kai kotoa pois. Silloin sanoin jossain tilanteessa mun äidille, että tottakai he vanhoina mahtuvat sinne asumaan. Siitä ei ole sen koommin puhuttu.
Sen jälkeen olen eronnut. Asun paritaloneliössä, jonka hankkimisessa mun vanhemmat auttoivat eron tullessa (mies petti ja valehteli ja ero tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta). Maksoivat asunnosta 1/3 sillä ajatuksella että se on heidän omistus mun asunnosta ja saavat rahat takaisin. Tai näin oletin. Mun Vanhin lapsi menee ens syksynä yläasteelle ja nuorin nelosluokalle. Olen itse ajatellut, että nuorimpien lasten mennessä lukioon tai Amiskaan, muutetaan lasten kanssa lähemmäs kaupunkia ja pienempään asuntoon. Omana ajatuksena on muuttaa varmaan kaksioon ja sumplia lasten sinne mahtuminen sen muutaman vuoden ajaksi. Ja että itse sit jään siihen lasten muutettua pois.
Nyt kuulin tosiaan veljeltäni, että mun vanhemmat ovat tosissaan ajatelleet et muuttavat mun luokse ja hoidan heidät. Sen takia ovat investoineet tähän nykyiseen asuntoon ja ajattelevat, et asun tässä heidän elämänsä loppuun saakka. Mun vanhemmat on nyt 67- ja 71-vuotiaat. Mutta mä en kerta kaikkiaan pystyn näkemään että sen jälkeen kun lapset on kasvatettu niin hoitaisin vuosia omia vanhempia ja sitouttaisin taas oman elämäni muiden toiveiden mukaisesti (avioliitossa tein niin 15v ajan). Ei hemmetti. Olen tosi itsekäs, mutta haluan matkustaa ja elää omaa elämääni. Ja etenkin, kun musta mun lapsuus oli tosi ahdistava ja vanhemmat eivät olleet kovin hyviä vanhempia. Jos he asuisivat kanssani, olisi se vaan kotona oloa...he eivät halua reissata, käydä missään tms. He istuvat sohvalla tuijottamassa tv:tä ja aina pitää olla samaa ruokaa.
Joskus kolme-neljä vuotta sitten olin naimisissa ja asuttiin tosi isossa omakotitalossa. Kaikki näytti hyvältä ja tottakai vanhempani olisivat sinne mahtuneet. Mulla on kolme lasta, mutta jo koulussa ja myöhemmin tietty olisivat jo muuttaneet kai kotoa pois. Silloin sanoin jossain tilanteessa mun äidille, että tottakai he vanhoina mahtuvat sinne asumaan. Siitä ei ole sen koommin puhuttu.
Sen jälkeen olen eronnut. Asun paritaloneliössä, jonka hankkimisessa mun vanhemmat auttoivat eron tullessa (mies petti ja valehteli ja ero tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta). Maksoivat asunnosta 1/3 sillä ajatuksella että se on heidän omistus mun asunnosta ja saavat rahat takaisin. Tai näin oletin. Mun Vanhin lapsi menee ens syksynä yläasteelle ja nuorin nelosluokalle. Olen itse ajatellut, että nuorimpien lasten mennessä lukioon tai Amiskaan, muutetaan lasten kanssa lähemmäs kaupunkia ja pienempään asuntoon. Omana ajatuksena on muuttaa varmaan kaksioon ja sumplia lasten sinne mahtuminen sen muutaman vuoden ajaksi. Ja että itse sit jään siihen lasten muutettua pois.
Nyt kuulin tosiaan veljeltäni, että mun vanhemmat ovat tosissaan ajatelleet et muuttavat mun luokse ja hoidan heidät. Sen takia ovat investoineet tähän nykyiseen asuntoon ja ajattelevat, et asun tässä heidän elämänsä loppuun saakka. Mun vanhemmat on nyt 67- ja 71-vuotiaat. Mutta mä en kerta kaikkiaan pystyn näkemään että sen jälkeen kun lapset on kasvatettu niin hoitaisin vuosia omia vanhempia ja sitouttaisin taas oman elämäni muiden toiveiden mukaisesti (avioliitossa tein niin 15v ajan). Ei hemmetti. Olen tosi itsekäs, mutta haluan matkustaa ja elää omaa elämääni. Ja etenkin, kun musta mun lapsuus oli tosi ahdistava ja vanhemmat eivät olleet kovin hyviä vanhempia. Jos he asuisivat kanssani, olisi se vaan kotona oloa...he eivät halua reissata, käydä missään tms. He istuvat sohvalla tuijottamassa tv:tä ja aina pitää olla samaa ruokaa.