Vanhan talon ostaminen arveluttaa

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Olemme jo jonkin aikaa etsineet perheellemme omakotitaloa. Kyseessä olisi myös ensiasuntomme, tällä hetkellä asumme kerrostalossa vuokralla. Näytöissä on tullut seilattua ja kaikissa kohteissa on tuntunut olevan aina jotain pielessä. Yksi talo olisi ollut miltei täydellinen, mutta mies ei hyväksynyt sijaintia.

Nyt melkeimpä vahingossa päädyimme katsomaan ihanteellisella sijainnilla vanhaa hirsitaloa. Olen aina ihastellut vanhoja hirsitaloja; näkyviä hirsiseiniä ja lankkulattioita. Talo oli oikein tyylikäs kokonaisuus sisustuksellisesti ja pihakin aivan ihana. Olen kuitenkin koko ajan ajatellut, että me emme ”aloittelijoina” voi ostaa kuin mahdollisimman uuden talon.

Itse koitan pitää jalat maassa, mutta mieheni on nyt todella innoissaan talosta ja on jo tehnyt laskelmia minkä verran kuukausittain säästäisimme tulevia remontteja ym varten, mitä vanhassa talossa väistämättä tulee vastaan. Talossa on putket, sähköt ym kunnossa, mutta esimerkiksi julkisivu saattaa vaatia piakoin päivitystä.

Remonttikustannusten lisäksi itseäni pelottaa vanhasta talosta mahdollisesti remonttien myötä löytyvät yllätykset. Näen kauhukuvia, kuinka koko talo paljastuu lahoksi ja olemme heittäneet rahamme kaivoon... Tai mikä pahinta, olisi jotenkin terveydelle haitallinen asua. Näytöllä koitin kyllä kovasti nuuhkia ja sisäilma vaikutti raikkaalta.

Itselläni on nyt aika ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta olisi ihana asua sellaisessa talossa, mutta samaan aikaan mietin onko meistä siihen/joudummeko vaikeuksiin talon kanssa. Mies on innoissaan ja tuntuu olevan harmissaan epäröinnistäni.

Harmittaisi tavallaan olla turhan pelokas tässä asiassa, mutta toisaalta mietin olemmeko aivan liian naiiveja jos kuvittelemme pärjäävämme talon kanssa. Melkeimpä toivoisin että joku muu ehtisi tehdä tarjouksen ennen meitä niin asia ratkeaisi itsestään...

En oikein tiedä mitä tällä kirjoituksellani haen, kunhan halusin purkaa tuntojani jossakin. Omat sukulaiseni ovat todella jyrkkiä mielipiteissään ja sitä mieltä, että talo on kauhea ”pommi” ja me emme riittävän osaavia sen asukkaiksi. Mieheni taas on perehtynyt viime aikoina paljon vanhoihin taloihin ja vakaasti sitä mieltä, että kyseessä hyvä kohde.
 
Jos Sitä taloa ei ole remonteilla pilattu, se on pomminvarma. Hirsitalo on ainoa oikea talo ja kestää kyllä kunnolla hoidettuna useamman sata vuotta. Itse olen ikäni asunut puolitoistasataa vuotta vanhassa hirsitalossa, tein osaan remonttia -74- vuonna, osaan 83- 85, uusi katto laitettiin -81. Tosiaan, jos remontit on tehty järjen kanssa, ei parenpaa olekaan.
 
Talo vaikuttaisi oikein fiksusti pidetyltä. Nykyiset omistajat ovat olleet tarkkoja materiaalien hengittävyyden kanssa. Joitakin lahovaurioita on todettu, mutta miltei satavuotiaassa talossa pienet vauriot lienevät enempi sääntö kuin poikkeus. Uskon kyllä, että osaamme olla pilaamatta taloa, mutta lähinnä jännittää josko sitten paljastuukin isompia vaurioita joskus, kun kuntotarkastukset kuitenkin melko pintapuolisia.
 
Jos talo on kunnon kivijalalla (sokkelilla), jossa asianmukaiset "kissanreijät" ja katto n koko ajan ollut kunnossa, siinä ei voi olla mitään vikaa, siis itse taslon rungossa. Ikkunoitten aluset on syytä teskata, jos siellä on vielä alkuperäiset tuohet jäljellä, on melko varmaa, ettei se niiltäkään osin ole pehminnyt. Aikaisemmin talvella olisi myös kuntoa voinut arvioida siitä, oliko räystäillä jääpuikkoja vai ei. Nyt asekin lienee tämän talven osalta myöhäistä. Myös lattioiden lämpimyys/kylmyys kertootakin. kannattaa kokeilla ihan paljain jaloin. jos tuntuu hiukankin kylmältä tai vetoiselta, on edessä pian lattiaremontti.
 
vierailija
Vesikatto ja sen läpiviennit on tärkeitä (piiput, taitokset). Miltä katto tuntuu sisöpuolelta, onko koko eristekerros kuiva? Onko ikkunanpielet ja aluset kuivat? Eihän talossa ole puita liian liki?
Hiiriä niihin yleensä tulee syksyllä, varaudu siihen!

Meillä on hirsitalo, sen katto on hyvä, mutta alapohja ei ollut päässyt kunnolla tuulettumaan, joten yhden seinän alin hirsikerta, sekä yhden ikkunan alus (tässä oli pensas) olivat lahonneet ja niihin vaihdettiin uudet. Kaiken kaikkiaan talon remontti oli kallis ja otti aikaa. Talon vikoja: hiiret syksyllä, kylmät lattiat, vinot seinät. Näiden kanssa pystyy elämään. Hyviä puolia: raikas ilma, tunnelma, äänimaailma, kaakeliuunit,
 
Yhteistyössä