Vammainen ja terve parina- mitä ajatuksia herättää?

Ei kyllä herätä mitään ajatuksia eikä edes kiinnitä huomiota. Eikä minuakaan katso kukaan pitkään jos miehen kanssa liikkuessani mulla on mukana kävelykeppi, ja/tai ranne/polvituet. (EDS) Enkä edes tajua miksi pitäisi herättää jotain ajatuksia.Ajatuskin on minusta vähän kummallinen.

 

Jos se toinen olisi liikuntavammainen niin ok, mutta jos hän olisi kehitysvammainen niin saisi olla tosi lievä se kehitysvamma.

 

Jos se toinen olisi liikuntavammainen niin ok, mutta jos hän olisi kehitysvammainen niin saisi olla tosi lievä se kehitysvamma.

Samaa mieltä. Jos toisen henkinen kehitys ei ole normaali, tulee kyllä sellainen olo että nyt on terve ihminen hyväksikäyttämässä vammaista joka ei välttämättä edes ymmärrä asiaa.

 

Mun mies pyörätuolissa cp-vamman takia, triplegia spastica on diagnoosi.

Enpä mä tätä meidän suhdetta kovin kummallisena pidä, tietenkään. Ihmiset ajatelkoon mitä ajattelee, ja sitä paitsi minä kai se helpommalla pääsen tässä suhteessa. Mies joutuu kokemaan muiden ihmisten alentuvan käytöksen, sen kun puhutaan ohi (minulle tai avustajalle) tai jos puhutaankin miehelle itselleen, niin puhutaan kuin lapselle. Miehellä on järkeä nyt kuitenkin päässä sen verran kuin 30-vuotialla olettaisi olevan.

Mua taas ärsyttää ne, varsinkin baareissa vastaantulevat, keski-ikäiset naiset, jotka päissään rupeavat tuntemaan suurta myötätuntoa ja tunkevat iholle halaamaan, minua siis. "Onpa ihanaa kun te olette jaksaneet lähteä ulos, kun sinä olet häntä lähtenyt käyttämään ulkona!" Siis mitvit, ihan oikeesti?! Mä en käytä mun miestä yhtään missään, se menee aivan itse, eikä se todellakaan ole mistään sen kummemmasta jaksamisesta kiinni. Eihän ne ihmiset ikinä pahalla sano, tietenkään, mutta se korostetun hyväntahtoinen ja myötätuntoinen vähän alentuva asenne kyrpii.

 

olen itse cp vammainen ja voin ihan rehellisesti kertoa että sain edellisestä työpaikastani potkut koska ihastuin terveeseen mieheen.
Tuo mies oli hyväkäytöksinen ja avulias ja ei tuntunut välittävän vammastani tai ainakin niin minä luulin.
Tuo mies jutteli minulle ja flirttailikin ja mä hullu luulin että se olisi aidosti ollu kiinostunut minusta.
No yhtenä päivänä se sitten läsähti päin kasvojani se tuli potkut sen takia että olin ihanstunut tähän mieheen.
Esimieheni joka muuten oli tämän miehen kanssa ollu joskus työkaveri niin kertoi että tämä mies on nyt vain sellainen että ei se voi olla sinuun ihastunut vaikka merkit olivatkin ihan selvät.
No minä olen cp vammainen aikuinen nainen enkä suinkaan tyhmä kuten nomet tuntuvat ajattekevan otin asiasta vähän selvää sen jälkeen kun sais potkut töistäni tämän takia halusin tietää että miksi kun mä en mielestäni ollu tehnyt mitään muuta väärin kuin ihastunut.
No kävikin ilmi että tämä mies oli koko ajan valittanut omalle esimiehelleen minusta ja siitä kuinka minä häntä häiritsen.
Joo olen samaa mieltä kansssasi allekirjoitan täysin tuon että cp vammaisille ja muillekin vammaisille puhutaan kuin lapselle luulaan että kun on vammainen niin sillä täytyy automaattisesti olla myös päässä jotain vikaa..

 

Jos se toinen olisi liikuntavammainen niin ok, mutta jos hän olisi kehitysvammainen niin saisi olla tosi lievä se kehitysvamma.

Jos joskus olis aikaa ja kiinnostusta lukea ja tutkia neurologiaa tulisimme ehkä huomaamaan, että kaikki meidän olettamukset kehitysvammaisita eivät ehkä olis sitä miltä ne näyttävät.
Ehkä enemmänkin niin, että ihmiset vain ovat erilaisia.

Suosittelisin lukemaan Oliverin Sacksin julkaisuja.