Mulla lääkkeet auttoi siihen, että sain rauhoitettua mieleni, jotta pääsin jäsentämään ongelmani ja ajattelemaan asiaa järkevästi. Ennen lääkitystä mä en saanut mistään otetta. Tiesin periaatteessa, mistä ongelmat johtui, mutta en osannut ratkaista niitä. Lääkkeiden avulla terapiasta oli hyötyä, koska silloin vasta tulin vastaanottavaiseksi tarjotulle avulle. Aiemmin olin sitä mieltä, ettei mikään terapia mua auta, ja mulla on mieskin kelle jutella. Myöhemmin huomasin, että puhuminen omalle miehelle ja puhuminen terapeutille on kaksi ihan eri asiaa
. Ei mies pystynyt muuta kuin kuuntelemaan, kun taas terapeutti toi asioihin uutta perspektiiviä ja ajattelemisen aihetta.
Mun oli ensin tosi vaikea puhua. Puolet ajasta meni siihen, että tuijottelin vain ympäriinsä. Terapeutti sanoi mulle, että me voidaan keskutella paljon, vähän tai ei lainkaan. Ihan miten mä itse haluan. Mä en muista kovinkaan paljon enää siitä ajasta, mutta yhden lauseen muistan ikuisesti. Kun hoit hänelle, että mä en parannu koskaan, tästä ei tule mitään, mä en pysty.... niin tämä nainen sanoi mulle, että kukaan ei ole vielä jäänyt tuollaiseksi, jos on apua hakenut ja saanut. Ja ihan oikeassa hän oli
.
Puhuit siitä, että olet ollut masentunut "aina" ja pelkäät, että lääkkeet muuttavat sinua. Mutta eikö se ole hyvä asia? Ilmeisesti et ole kuitenkaan tyytyväinen elämääsi masentuneena, koska olet lähtenyt hakemaan apua. Ja jos lääkkeet ja terapia vievät sulta tuon vuosikausia kestäneen masennustilan pois ja siinä mielessä muuttavat sinut, niin sehän on vain positiivista.
